Jatkosodan aikana koulutettiin hoitajaksi kolmessa kuukaudessa kansakoulun pohjalta

Kriisitilanteessa kaikki on tietysti 100x tehokkaampaa. Siksihän monet innovaatiotkin on tehty sodassa.

Kolmessa kuukaudessa ehtii paljon kun kokiksessa on ko.kaiinia ja pervitiiniä (metamfetamiinia) vedetään kuin 5 pennin irtokarkkeja.

Eipä se lääketiede samanlaista ollut silloin.

Koronavirus leviäisi niillä tiedoilla vielä nopeammin.

Vierailija kirjoitti:

Eipä se lääketiede samanlaista ollut silloin.

Koronavirus leviäisi niillä tiedoilla vielä nopeammin.

Silloin saatiin opetettua kolmessa kuukaudessa miten neula laitetaan suoneen. Nykyään eivät erota suonia nivelistä.

Koulutettiin hoitajia poikkeusolosuhteisiin.

Aivan eri asia kuin normaali elämä ja normaalit olosuhteet.

Noihin koulutuksiin valittiinkin vain parhaat, sellaiset joiden tiedettiin pärjäävän kauhistuttavissa olosuhteissa. Se oli kylmäpäisten ja samalla erittäin empaatisten naisten työtä.  Vastaanvaan työhön eivät nykynaiset pystyisi, tai ainakin vain hyvin harva.

Amputoinnit taisivat kuitenkn silloin olla  niitä yleisimpiä 'hoitomuotoja' niille  (telttaan) sisään tuleville haavoittumistapauksille.

Vierailija kirjoitti:

Noihin koulutuksiin valittiinkin vain parhaat, sellaiset joiden tiedettiin pärjäävän kauhistuttavissa olosuhteissa. Se oli kylmäpäisten ja samalla erittäin empaatisten naisten työtä.  Vastaanvaan työhön eivät nykynaiset pystyisi, tai ainakin vain hyvin harva.

Kyllä meidän SH-pullamössömammasta kuoriutui tiukka täti kun Myyrmannissa räjähti. Jälkihän oli kuin Tali-Ihantalassa.

Itkien se aina tuli kotiin mutta töissä kiiteltiin. Oli just sillä osastolla minne pahimmin loukkaantuneet tulivat.

Ei kannata väheksyä nykynaisia - eikä miehiäkään sen puoleen. ”Viel on Suomi voimissaan...”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noihin koulutuksiin valittiinkin vain parhaat, sellaiset joiden tiedettiin pärjäävän kauhistuttavissa olosuhteissa. Se oli kylmäpäisten ja samalla erittäin empaatisten naisten työtä.  Vastaanvaan työhön eivät nykynaiset pystyisi, tai ainakin vain hyvin harva.

Kyllä meidän SH-pullamössömammasta kuoriutui tiukka täti kun Myyrmannissa räjähti. Jälkihän oli kuin Tali-Ihantalassa.

Itkien se aina tuli kotiin mutta töissä kiiteltiin. Oli just sillä osastolla minne pahimmin loukkaantuneet tulivat.

Ei kannata väheksyä nykynaisia - eikä miehiäkään sen puoleen. ”Viel on Suomi voimissaan...”

Sodassa niitä kuolleita ja haavoittuneita on siellä samalla paikalla sadoittain. 

Jotain apuhoitajia voisi kouluttaa hyvinkin nopeasti. Toimenkuvana petaaminen, pyykkääminen, tiskaaminen, yleinen järjestely, tavaroiden purkaminen, ruokien tuonti ja vienti yms. Tuohon varmaan riittäisi joku puolisen vuotta.

Hoitotöihin sen sijaan ei pikakoulutuksella voi päästä. Se olisi kentällä katastrofi.

Vierailija kirjoitti:

Jotain apuhoitajia voisi kouluttaa hyvinkin nopeasti. Toimenkuvana petaaminen, pyykkääminen, tiskaaminen, yleinen järjestely, tavaroiden purkaminen, ruokien tuonti ja vienti yms. Tuohon varmaan riittäisi joku puolisen vuotta.

Hoitotöihin sen sijaan ei pikakoulutuksella voi päästä. Se olisi kentällä katastrofi.

Mietin ensin, että pyykkäyshommiin ja muihin ei todellakaan tarvitse puolen vuoden koulutusta, vaan yhden viikon työssäoppimisen. Hoitotöiden teorian oppisi puolestaan noin puolessa vuodessa.

Sitten tajusin, että oppimiskykyiset ja skarpit tyypithän eivät nykyaikana mene apu- eikä sairaanhoitajakouluun. Ko. opintoihin hakeutuva aines varmaan aidosti tarvitsee moninkertaisen määrän opetusta ja toistoa oppiakseen. Ovat siis aivan erilaista porukkaa kuin sota-ajan hoitajat.

Typerä aloitus.

Nyt ei ole sota eikä tämä maa taistele olemassaolostaan.

Silloin taisteli. 

Sodan sairaanhoitaja on täysin eri kuin rauhan ajan.

Siellä paikataan luodin reikiä, kranaatin silpomia raajoja, miinojen katkomia jalkoja, tungetaan suolia takaisin vatsaonteloon. Ja tätä rataa.

Hel..tin typerä ja totaalisen tietämätön avaus.

Vierailija kirjoitti:

Sota oli Suomen parasta aikaa.

Selvästi. Siitä ei ole päästy irti vieläkään. Varsinkin isänpäivän ja itsenäisyyspäivän väli on erityisen sotaisaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noihin koulutuksiin valittiinkin vain parhaat, sellaiset joiden tiedettiin pärjäävän kauhistuttavissa olosuhteissa. Se oli kylmäpäisten ja samalla erittäin empaatisten naisten työtä.  Vastaanvaan työhön eivät nykynaiset pystyisi, tai ainakin vain hyvin harva.

Kyllä meidän SH-pullamössömammasta kuoriutui tiukka täti kun Myyrmannissa räjähti. Jälkihän oli kuin Tali-Ihantalassa.

Itkien se aina tuli kotiin mutta töissä kiiteltiin. Oli just sillä osastolla minne pahimmin loukkaantuneet tulivat.

Ei kannata väheksyä nykynaisia - eikä miehiäkään sen puoleen. ”Viel on Suomi voimissaan...”

Sodassa niitä kuolleita ja haavoittuneita on siellä samalla paikalla sadoittain. 

Ainoastaan suurtaisteluissa syntyy sadoittain haavoittuneita ja kuolleita. Jatkosodan aikana jopa etulinjan kiväärikomppanioiden tappiot olivat useimmiten yhden käden sormilla laskettavissa, tapahtuipa viholliskosketus sitten hyökkäyksessä tai puolustuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain apuhoitajia voisi kouluttaa hyvinkin nopeasti. Toimenkuvana petaaminen, pyykkääminen, tiskaaminen, yleinen järjestely, tavaroiden purkaminen, ruokien tuonti ja vienti yms. Tuohon varmaan riittäisi joku puolisen vuotta.

Hoitotöihin sen sijaan ei pikakoulutuksella voi päästä. Se olisi kentällä katastrofi.

Mietin ensin, että pyykkäyshommiin ja muihin ei todellakaan tarvitse puolen vuoden koulutusta, vaan yhden viikon työssäoppimisen. Hoitotöiden teorian oppisi puolestaan noin puolessa vuodessa.

Sitten tajusin, että oppimiskykyiset ja skarpit tyypithän eivät nykyaikana mene apu- eikä sairaanhoitajakouluun. Ko. opintoihin hakeutuva aines varmaan aidosti tarvitsee moninkertaisen määrän opetusta ja toistoa oppiakseen. Ovat siis aivan erilaista porukkaa kuin sota-ajan hoitajat.

Kyllä joku haavanhoito, siteiden vaihtaminen ja IV-lääkkeiden antaminen sujuu varmasti puolen vuoden koulutuksella. Kun on sota ja pakko.

Mutta ei siinä tietysti kieliopintoja, vapaavalintaista teatteri-ilmaisua ja muuta yleissivistävää käydä läpi. Pointti on se, että SH-koulutuksessa on aika paljon sellaista mikä ei ole täysin välttämätöntä.

Sota-aikana riitti, tai riittää, haavanhoitotaito ja stressinsietokyky.

Nykyterveydenhuollossa tarvitaan enemmän mutta ei se silti poista sitä että niin sairaahoitajakoulutuksessa kuin monessa muussakin on paljon ilmaa.

Ihan kaiken saa tiivistettyä vuoteen pariin, jos jättää kaiken hömpötyksen pois.

Sairaanhoitajakoulutus kesti sota-aikanakin 2,5v.

Nuo lyhyet koulutukset olivat SPR:n apusisarkoulutus (6kk) sekä Lotta Svärdin lääkintälottakoulutus. Molempien koulutusten tarkoituksena oli tuottaa nopeasti työvoimaa kenttä- ja sotilassairaaloihin. Koulutukseen kuului mm. haavojen sitomista, sänkyjen petaamista, potilaiden ruokkimista, lämmön mittamista, virtsapullojen ja alusastioiden käyttöä ja pesemistä, sidetarvikkeiden valmistelua (taitosten leikkaamista sekä siderullien rullaamista).

Nykyisellään tämä työnkuva vastaa lähinnä ehkä laitoshuoltajan/hoitoapulaisen työtä hieman laajennettuna.

Kuvittelisin, että sota-aikaa lääkelista on paljon suppeampi kuin nykyään. Samoin toimenpidevalikoima oli oletettavasti suppeampi. Laitevalikoima pienempi. Tältä pohjalta ymmärrän hyvin, että koulutusajassa eroa. Lisäksi tavat muuttuneet ja vaatimukset miten potilasta lähestytään ovat kovin erilaiset jos edessä haavoittunut sotilas tai nykykuluttaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain apuhoitajia voisi kouluttaa hyvinkin nopeasti. Toimenkuvana petaaminen, pyykkääminen, tiskaaminen, yleinen järjestely, tavaroiden purkaminen, ruokien tuonti ja vienti yms. Tuohon varmaan riittäisi joku puolisen vuotta.

Hoitotöihin sen sijaan ei pikakoulutuksella voi päästä. Se olisi kentällä katastrofi.

Mietin ensin, että pyykkäyshommiin ja muihin ei todellakaan tarvitse puolen vuoden koulutusta, vaan yhden viikon työssäoppimisen. Hoitotöiden teorian oppisi puolestaan noin puolessa vuodessa.

Sitten tajusin, että oppimiskykyiset ja skarpit tyypithän eivät nykyaikana mene apu- eikä sairaanhoitajakouluun. Ko. opintoihin hakeutuva aines varmaan aidosti tarvitsee moninkertaisen määrän opetusta ja toistoa oppiakseen. Ovat siis aivan erilaista porukkaa kuin sota-ajan hoitajat.

Kyllä joku haavanhoito, siteiden vaihtaminen ja IV-lääkkeiden antaminen sujuu varmasti puolen vuoden koulutuksella. Kun on sota ja pakko.

Mutta ei siinä tietysti kieliopintoja, vapaavalintaista teatteri-ilmaisua ja muuta yleissivistävää käydä läpi. Pointti on se, että SH-koulutuksessa on aika paljon sellaista mikä ei ole täysin välttämätöntä.

Sota-aikana ei annettu iv-lääkkeitä. Sellaisia ei yksinkertaisesti ollut eikä sellaisia välineitäkään joilla niitä annettaisiin. Lääkkeet pistettiin lihakseen, nesteensiirrot tehtiin myös lihakseen tai peräsuolen kautta. Ainoastaan verensiirrot annettiin suoneen. Haavanhoito sen sijaan oli oleellinen osa hoitotyötä mutta sekin oli sairaanhoitajan tehtävä. Lotta tai apusisar sai avata sidokset ja mahdollisesti huuhtoa/liotella

haavan. Sen sitominen kuului pääsääntöisesti sairaanhoitajalle.

Niin, tuliko siinä kriisitilanteessa mietittyä aseptiikkaa jne. ihan niin paljon kun pitäisi. Tuli sotilas jolla on vatsa auki ja suolet tursuaa pihalle. Tuli 100 samanlaista. Ehdittiinkö pestä käsiä, desinfioida välineitä jne. Suolet sisään, vatsa kiinni ja siteet päälle, sänkyyn. Siteiden vaihto sit kun kiireemmiltä hommilta ehti. Potilas saattoi saada haavasta kuumeen ja kuolla. Tai hyvällä tuurilla selvitä. Kiireelliset saattoi mennä v*tuilleen ja aiheuttaa kremppaa koko loppuiän. 

Kyllä. Palataan vaan sodan aikaiseen koulutukseen, hyvä tulee.