Koulusta tehdään kohta lastensuojeluilmoitus, kun lapsi ei hoida kunnolla asioitaan
Täysin käsittämätöntä toimintaa opettajalta. Lapsella on todennäköisesti ADD tai vastaava piirre, koska oireet viittaavat vahvasti siihen. Ala-asteen viimeistä luokkaa käyvä unohtaa tehdä läksyjä (opettaja ei kerro niitä vanhemmalle, joten ei voi tarkistaa kotona), koulutarvikkeita on jatkuvasti väärässä paikassa tai puuttelliset liikuntavarusteen ja pukeutuu liian kevyisiin vaatteisiin kylmällä säällä, lähtee mukaa kaverien kanssa kaikkiin tyhmyyksiin ja pelleilyihin kesken oppituntien(kin), eikä näin ollen pysty keskittymään lainkaan opiskeluun. Silloin opiskelu sujuu hyvin ja menestyy, jos eristetään muista. Kotona on peliriippuvainen ja saa raivokohtauksia, mutta ei käy ihmisten päälle.
Koulussa on päässyt moniammatillisen tuen piiriin ja perheneuvolaan ollaan jonossa, mutta koska opettajan mielestä ei ole nepsy-lapsi (vähätteli oireita kysymyslomakkeella, eikä tiedä mitään kotikäytöksestä), niin emme saaneet kiireellistä aikaa. Jonossa ollaan oltu kohta puoli vuotta. Viimeisessä palaverissa opettaja sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen, mikäli tilanne ei kohene ja jos sillä varjolla saisi kiireellisen ajan perheneuvolaan.
Olen yrittänyt saada lasta neurologisiin testeihin koulun kautta, mutta siltä kehotettiin kääntymään perheneuvolan puoleen. Perheneuvolaan taas on pitkät jonot, joten olemme umpikujassa.
Kommentit (22)
Onpas täällä taas ankeaa porukkaa. Teillä ei selvästikään ole kokemusta siitä, miten valtavasti tukea ADD-lapsi voi tarvita pärjätäkseen edes joten kuten.
Kurjaa kuulla, että koulusta ei oteta tosissaan. Voisitko vielä koettaa puhua opettajan kanssa? Jo miedoimmalla lääkityksellä voi olla todella radikaali vaikutus, ja opettajankin luulisi tajuavan, että yläasteelle mentäessä kaikki apu on tarpeen!
Oma poikamme (nyt myös kutosella) sai ADD-diagnoosin jo kolmosella, ja yritimme kaikki mahdolliset lääkkeettömät temput. Meillä opettaja on onneksi ollut valmis kokeilemaan kannustimia, rajoituksia jne, valitettavasti niistä vaan ei ole ollut hyötyä. Keskittymishäiriö on todellinen ongelma, ei kukaan sanoisi huononäköiselle että näkeminen on asennoitumiskysymys, pitää vaan katsoa kunnolla! Se keskittyminen ei vaan kerta kaikkiaan onnistu.
Nyt viimein pari viikkoa sitten aloitettiin lääkitys, miedoimmalla mahdollisella annostuksella. Ero on selkeä. Läksyjä ei tänä ajanjaksona ole unohtunut kertaakaan, kun ennen se oli lähes päivittäistä. Läksyjen teko on nopeaa ja tehokasta, eikä minun tarvitse istua vieressä kyttäämässä. Aivan valtaisa muutos! Ja miten kannustavaa pojalle!
Voi olla, että lääkityksestä olisi hyötyä myös pelaamisen ja raivareitten karsimisessa. Tosin tässä täytyy myös vanhemman itsensä katsoa peiliin, pysyä lujana ja johdonmukaisena. Tehdä ruutuajasta vaikkapa palkinto, niin että hyvin hoidetuista läksyistä ja koulupäivästä saa ruutuaikaa. Voitko sopia tähän systeemin opettajan kanssa? Meillä kulki koulusta vihko, johon opettaja merkitsi päivän sujumisen, sillä perusteella tuli ruutuaikaa.
Tsemppiä, ymmärrän millaista sinulla on.
Lastensuojeluilmoitus on ennemminkin mahdollisuus kuin uhka, sen voi tehdä vaikka oma vanhempi.