Tuntuu siltä että oon sokein ja huonoin äiti ikinä. Lapsella on ollut jo vuosia hätä enkä ole huomannut.

Mitä se itsetuhoisuus oli?

Koska lapsi ei halua pahoittaa vanhempien varsinkaan äidin mieltä. Et ole huono äiti

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itsetuhoisuus oli?

kuolemantoiveita, itsemurhan suunnittelua ja viiltelyä. angstisesta viiltelystä muuttui kuulemma vuosien varrella pakottavaksi tarpeeksi. en ymmärrä miten en huomannut koskaan.

Sama juttu. Nuori osaa kyllä peittää ja salata halutessaan. Meillekin selvisi vasta pitkän ajan kuluttua ja silloinkin vähän sattumalta..

Lapsi siis piilotellut asiaa - no saa itse kantaa nyt aikuisena vastuun. Häneltä voi kysyä että miten ajatteli tulla autetuksi kun valehteli että kaikki Ok. Saa ottaa opikseen että apua on pyydettävä jos sitä tarvitsee ja jos ei pyydä niin saa syyttää itseään pahasta olosta.

Jotkut lapset on hyvin herkkiä. En tiedä.

Yhdessä kirjassa isä kysyi tuota samaa pojaltaan. Poika vastasi, ettei halunnut olla vanhempienkin silmissä uhri.

Vanhempia on enimmäkseen kahta sorttia. Osa on ylihysteerisiä oudokeita, jotka vaikka keksivät lapselle ongelmia, jos ei oikeita ole. Toiset taas ovat sokeita pässejä, jotka joko ingnoroivat koulun huolen tai nauravat päin näköä opettajalle. No, taisi eräänkin huvittuneen isän hymy hyytyä, kun poika oli kuukauden päästä palaverista suljetulla osastolla.

Mutta varsinkin tytöt usein peittävät pahan olonsa kaikilta. Vanhemmilta se on kaikkein helpoin kätkeä, koska vanhemmat eivät halua nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempia on enimmäkseen kahta sorttia. Osa on ylihysteerisiä oudokeita, jotka vaikka keksivät lapselle ongelmia, jos ei oikeita ole. Toiset taas ovat sokeita pässejä, jotka joko ingnoroivat koulun huolen tai nauravat päin näköä opettajalle. No, taisi eräänkin huvittuneen isän hymy hyytyä, kun poika oli kuukauden päästä palaverista suljetulla osastolla.

Mutta varsinkin tytöt usein peittävät pahan olonsa kaikilta. Vanhemmilta se on kaikkein helpoin kätkeä, koska vanhemmat eivät halua nähdä.

Kerro tämä ystävälleni, jonka ainoa lapsi, tytär, teki itsemurhan. Tuli täytenä yllätyksenä, taustalla vuosikausien koulukiusaaminen ja kotibileissä sattunut r***kaus.

Haista v*ttu. 

Aloitin itsetuhoisen käytöksen jo ala-asteella, yläasteella se oli tosi pahana, viiltelen jossain vaiheessa päivittäin. Muutin 16-vuotiaana omilleni ja siitä 4 vuotta eteenpäin satutin itseäni, mukaan tuli myös itsensä hakkaaminen. Syömishäiriö käyttäytyminen alkoi 14-vuotiaana, laihdutin ja oksensin salaa kaikilta. Sitä kestikin seuraavat 15 vuotta.

Äitini on nähnyt arvet vasta kun oon ollut päälle 30 ja silloinkin vahingossa, samoihin aikoihin sai tietää sairastetusta bulimiasta. Valehtelin hänelle asian silloisesta vakavuudesta, en halua että hän ikinä ajattelisi noin. Ei kukaan lapsi halua tuottaa vanhemmalleen huolta ja surua ja tuon ikäiset on mahtavia valehtelemaan.

Älä soimaa itseäsi, äläkä varsinkaan lapsen edessä ihmettele "mitä olet tehnyt väärin", siitä tulee lapselle vain syyllisempi olo ja hänen täytyy lohduttaa sua ja pyytää anteeksi sen sijaan että sä äitinä lohduttaisit lasta ja olisit tukena, se asia sivuutetaan ihan kokonaan.

Ole tyytyväinen että nyt tiedät, ehkä yhdessä voitte katkaista tuon kierteen kun lapsen ei tarvitse kantaa ahdistusta enää yksin.

Olen työskennellyt vuosikaudet lasten ja perheiden parissa. On ollut tosi silmiä avaavaa nähdä, miten pitkälle lapset voivat salata pahan olonsa. On ollut tapauksia, joissa lapsen tilanne on avautunut vanhemmille vasta itsemurhayrityksen kautta. Ihan tavallisia, keskiluokkaisia, välittäviä perheitä, joissa on kasvatettu lapsia rajojen ja rakkauden balanssilla. Jos joku keksisi tavan, millä tällaiset jutut tulisivat aina tietoon ajoissa, niin olisi kyllä vähintään jonkun nobelin paikka. 

Se ei ole sun vika. Sun tyttäresi on osannut piilottaa jälkensä hyvin. Näin enemmän tai vähemmän itsetuhoisena nuorena voin sanoa, että vanhemmat on viimenen ihminen joille voisin kertoa. Äiti on ainut henkilö josta välitän, enkö halua sille yhtään ylimäärästä huolta.

-15v

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt vuosikaudet lasten ja perheiden parissa. On ollut tosi silmiä avaavaa nähdä, miten pitkälle lapset voivat salata pahan olonsa. On ollut tapauksia, joissa lapsen tilanne on avautunut vanhemmille vasta itsemurhayrityksen kautta. Ihan tavallisia, keskiluokkaisia, välittäviä perheitä, joissa on kasvatettu lapsia rajojen ja rakkauden balanssilla. Jos joku keksisi tavan, millä tällaiset jutut tulisivat aina tietoon ajoissa, niin olisi kyllä vähintään jonkun nobelin paikka. 

Toiset sanoo, että nämä asiat tulevat ilmi keskustelemalla nuoren kanssa. Olen eri mieltä. Se ei riitä. Asiat tulevat ilmi tappelemalla. Vain silloin nuori paljastaa salaisia asioitaan, vihaisena. Kuulostaa kauhealta, mutta näin meillä meni. Sovintoon on päästy toki.

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole sun vika. Sun tyttäresi on osannut piilottaa jälkensä hyvin. Näin enemmän tai vähemmän itsetuhoisena nuorena voin sanoa, että vanhemmat on viimenen ihminen joille voisin kertoa. Äiti on ainut henkilö josta välitän, enkö halua sille yhtään ylimäärästä huolta.

-15v

Sinulle "15 v" : jollet voi puhua vanhemmillesi, edes äidillesi, niin koeta löytää joku luotettava aikuinen jolle voit puhua. Vaikka koulun terkkari, kuraattori tai koulupsykologi. Heidän tehtävä on kuunnella ja auttaa sinua, ei sinun tarvitse jäädä yksin ongelmiesi kanssa. Apua löytyy varmasti kun vaan olet valmis pyytämään sitä.

Uskon että äitisi vaistoaa että sinulla on paha olla. Ehkä hän on sitä kysynytkin..? Ymmärrän kyllä ettet halua tuottaa hänelle ylimääräistä huolta, mutta eniten huolta vanhemmalle taitaa tuottaa juuri se, että näkee jotain olevan hullusti, mutta lapsi vaan väittää, ettei ole. Tietämättä tarkemmin sinun ja äitisi tilannetta toivon että harkitset vielä sitä, voisitko kuitenkin puhua äitisi kanssa avoimesti tilanteesta. Tai sitten hae apua muualta.  Kaikkea hyvää sinulle! <3