Lue keskustelun säännöt.
Olen kaunis, lapseton ja omillaan toimeentuleva nainen. Miksi minun pitäisi pariutua?
04.02.2020 |
Minulta kysytään usein miksi en seurustele eikä ole miehiä ympärillä. En tiedä ja epätoivoisen miehen kanssa en ala suhteeseen.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävuodet 40-80 on pitkä aika olla yksin.
Miksi silloin tulisi yksinäistä, jos ei ole sitä ennenkään ollut?
Vai yritettiinkö tässä implikoida, että "vanhempi nainen ei saa enää irtoseksiä, ergo, on yksinäinen"?
Kun ikä alkaa kakkosella, on kaikenlaista seuraa helposti tarjolla. Kun ikä alkaa kolmosella, kaikenlaista seuraa on jo vähemmän. Ja tästä kun mennään eteenpäin, on seuraa koko ajan vähemmän. Kun sitten ikä alkaa kuutosella ja siitä eteenpäin, yksin elely alkaa olla jo terveysriski (jos tai kun jotain tapahtuu).
Ennustan, että jonkinlainen kommuuniasuminen alkaa yleistymään kaupunkialueilla. On halvempaa jakaa vuokrakulut kaikkien asujien kesken, on seuraa ja jos jotain sattuu niin on apuakin lähellä.
Kärsin yksinäisyydestä jo lapsuudessa ja parikymppisenä ei ollut seuraa helposti saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin minkä ikäinen olet?
Pian 31v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävuodet 40-80 on pitkä aika olla yksin.
Miksi silloin tulisi yksinäistä, jos ei ole sitä ennenkään ollut?
Vai yritettiinkö tässä implikoida, että "vanhempi nainen ei saa enää irtoseksiä, ergo, on yksinäinen"?
Kun ikä alkaa kakkosella, on kaikenlaista seuraa helposti tarjolla. Kun ikä alkaa kolmosella, kaikenlaista seuraa on jo vähemmän. Ja tästä kun mennään eteenpäin, on seuraa koko ajan vähemmän. Kun sitten ikä alkaa kuutosella ja siitä eteenpäin, yksin elely alkaa olla jo terveysriski (jos tai kun jotain tapahtuu).
Ennustan, että jonkinlainen kommuuniasuminen alkaa yleistymään kaupunkialueilla. On halvempaa jakaa vuokrakulut kaikkien asujien kesken, on seuraa ja jos jotain sattuu niin on apuakin lähellä.
No jos tältä kantilta lähdetään tarkastelemaan, niin ihan yhtälailla kylpyhuoneessa liukastumalla kuolee kaksi- kuin kuusikymppinenkin.
Olen itse parikymppinen, ja kavereitani näen pari kertaa vuodessa. Vaikka näkisin heitä päivittäin, mikä apu heistä minulle olisi, jos tässä iltasella nyt satun vaikkapa tukehtumaan ruokaani? Suurin osa kaltaisistani sinkuista kun asuu yksin, eikä kuvailemissasi kommuuneissa.
Et ilmeisesti halua (tai pysty) ajattelemaan itseäsi esimerkiksi kuusikymppisenä tai sitä vanhempana. Sekin aika kuitenkin koittaa, ellet sitten jostain syystä kuole jo nuorempana. Oletan, että isovanhempasi ovat vielä elossa? He tuskin asuvat yksin, tai jos asuvat, heidän luonaan käy usein joku katsomassa, miten menee.
Ja joo: olen asunut yksin ikävuodet 19-27, ja siitä sitten 31-vuotiaasta eteenpäin edelleen yksin. Tiedän siis, millaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävuodet 40-80 on pitkä aika olla yksin.
Miksi silloin tulisi yksinäistä, jos ei ole sitä ennenkään ollut?
Vai yritettiinkö tässä implikoida, että "vanhempi nainen ei saa enää irtoseksiä, ergo, on yksinäinen"?
Kun ikä alkaa kakkosella, on kaikenlaista seuraa helposti tarjolla. Kun ikä alkaa kolmosella, kaikenlaista seuraa on jo vähemmän. Ja tästä kun mennään eteenpäin, on seuraa koko ajan vähemmän. Kun sitten ikä alkaa kuutosella ja siitä eteenpäin, yksin elely alkaa olla jo terveysriski (jos tai kun jotain tapahtuu).
Ennustan, että jonkinlainen kommuuniasuminen alkaa yleistymään kaupunkialueilla. On halvempaa jakaa vuokrakulut kaikkien asujien kesken, on seuraa ja jos jotain sattuu niin on apuakin lähellä.
No jos tältä kantilta lähdetään tarkastelemaan, niin ihan yhtälailla kylpyhuoneessa liukastumalla kuolee kaksi- kuin kuusikymppinenkin.
Olen itse parikymppinen, ja kavereitani näen pari kertaa vuodessa. Vaikka näkisin heitä päivittäin, mikä apu heistä minulle olisi, jos tässä iltasella nyt satun vaikkapa tukehtumaan ruokaani? Suurin osa kaltaisistani sinkuista kun asuu yksin, eikä kuvailemissasi kommuuneissa.
Et ilmeisesti halua (tai pysty) ajattelemaan itseäsi esimerkiksi kuusikymppisenä tai sitä vanhempana. Sekin aika kuitenkin koittaa, ellet sitten jostain syystä kuole jo nuorempana. Oletan, että isovanhempasi ovat vielä elossa? He tuskin asuvat yksin, tai jos asuvat, heidän luonaan käy usein joku katsomassa, miten menee.
Ja joo: olen asunut yksin ikävuodet 19-27, ja siitä sitten 31-vuotiaasta eteenpäin edelleen yksin. Tiedän siis, millaista se on.
En ole lainaamasi viestin kirjoittaja mutta minä kyllä tiedän monia +60 vuotiaita sinkkuja ja hyvin he pärjäävät sekä viihtyvät yksin. Asun rivitalossa missä asuu sekä nuoria että vanhoja ihmisiä ja melkein kaikki asuu yksin ja hyvin heillä näyttää pyyhkivän.
Me maksamme veroja sen takia että meistä pidetään huolta myös kun olemme vanhoja.
Suomalaisista kotitalouksista 44% oli yhden hengen talouksia vuonna 2018 ja se määrä kun on kasvanut vuosi vuodelta niin muutaman vuoden sisään puolet kotitalouksista on yhden hengen talouksia joten aika moni suomessa asuu yksin, se on oikeastaan yleisin asumusmuoto jo suomessa jos mietitään yksinasuvat,kaksin asuvat sekä perheelliset. Tämä ihan faktatietona.
Jos aloittajan hellyyden tarpeet hoituu sillä, että on kaunis ja toimeentuleva, niin se on jo paljon.
Toinen puoli on vielä se, että moni ihminen haluaa olla jollekin tärkeä ja nähdä riemun tämän kasvoilla, kun on jollekin toiselle erityinen. Esim.auttamistyö tms. ei korvaa sitä, koska kyse on erilaisesta tunnesiteestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidäkään. Eikä tarvitse selitellä muille miksi ei ole suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Me maksamme veroja sen takia että meistä pidetään huolta myös kun olemme vanhoja.
Jaa-a... kova on luotto siis yhteiskuntaan ja siihen, että kaikki säilyy aina entisellään. Kuinkas hyvällä tolalla muuten tuo vanhustenhoito noin yleensä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me maksamme veroja sen takia että meistä pidetään huolta myös kun olemme vanhoja.
Jaa-a... kova on luotto siis yhteiskuntaan ja siihen, että kaikki säilyy aina entisellään. Kuinkas hyvällä tolalla muuten tuo vanhustenhoito noin yleensä on?
Se, että sinä olet puolisosi kanssa vain sen takia, että hän olisi omaishoitajasi, on aika todella surullista. Kai hankit myös lapsia sen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävuodet 40-80 on pitkä aika olla yksin.
Miksi silloin tulisi yksinäistä, jos ei ole sitä ennenkään ollut?
Vai yritettiinkö tässä implikoida, että "vanhempi nainen ei saa enää irtoseksiä, ergo, on yksinäinen"?
Kun ikä alkaa kakkosella, on kaikenlaista seuraa helposti tarjolla. Kun ikä alkaa kolmosella, kaikenlaista seuraa on jo vähemmän. Ja tästä kun mennään eteenpäin, on seuraa koko ajan vähemmän. Kun sitten ikä alkaa kuutosella ja siitä eteenpäin, yksin elely alkaa olla jo terveysriski (jos tai kun jotain tapahtuu).
Ennustan, että jonkinlainen kommuuniasuminen alkaa yleistymään kaupunkialueilla. On halvempaa jakaa vuokrakulut kaikkien asujien kesken, on seuraa ja jos jotain sattuu niin on apuakin lähellä.
No jos tältä kantilta lähdetään tarkastelemaan, niin ihan yhtälailla kylpyhuoneessa liukastumalla kuolee kaksi- kuin kuusikymppinenkin.
Olen itse parikymppinen, ja kavereitani näen pari kertaa vuodessa. Vaikka näkisin heitä päivittäin, mikä apu heistä minulle olisi, jos tässä iltasella nyt satun vaikkapa tukehtumaan ruokaani? Suurin osa kaltaisistani sinkuista kun asuu yksin, eikä kuvailemissasi kommuuneissa.
Et ilmeisesti halua (tai pysty) ajattelemaan itseäsi esimerkiksi kuusikymppisenä tai sitä vanhempana. Sekin aika kuitenkin koittaa, ellet sitten jostain syystä kuole jo nuorempana. Oletan, että isovanhempasi ovat vielä elossa? He tuskin asuvat yksin, tai jos asuvat, heidän luonaan käy usein joku katsomassa, miten menee.
Ja joo: olen asunut yksin ikävuodet 19-27, ja siitä sitten 31-vuotiaasta eteenpäin edelleen yksin. Tiedän siis, millaista se on.
Onko kuusikymppinen sinusta jotenkin vanha? Oma äitini on 62, tekee täyttä 8-tuntista työpäivää (fyysisesti vaativalla alalla), eivätkä ole miesystävänsä kanssa suunnitelleet muuttavansa yhteen vielä ainakaan seuraavaan 10 vuoteen, vaikka ovat seurustelleet jo 15 vuotta. Elävät "omaa elämäänsä" viikot, tavaten pääasiassa viikonloppuisin, aivan kuten monet nuoremmatkin. Tai oikeastaan, enemmän tunnen nuoria pareja joilla on pakottava tarve aloittaa rakentamaan pesää puolen vuoden tuntemisen jälkeen, vs. "aikuisemmat" ihmiset, joilla on vuosi(kymment)en saatossa vakiintuneet omat jutut ja kuviot.
Miksi kuvittelet, että ihminen olisi jostain tietystä iästä eteenpäin ns. avuton? Niin kauan, kuin ihmisellä ajatus pelaa ja jalat kantaa, pystyy "mihin vain". Oikeasti vanhoista ja raihnaisista huolehtii sitten vähintään kotihoito. Mutta kyllä äitini suuttuisi jos saisi tietää, että hänen ikäisistään maalaillaan täällä jotain vaivaisia vanhuksia... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävuodet 40-80 on pitkä aika olla yksin.
Miksi silloin tulisi yksinäistä, jos ei ole sitä ennenkään ollut?
Vai yritettiinkö tässä implikoida, että "vanhempi nainen ei saa enää irtoseksiä, ergo, on yksinäinen"?
Kun ikä alkaa kakkosella, on kaikenlaista seuraa helposti tarjolla. Kun ikä alkaa kolmosella, kaikenlaista seuraa on jo vähemmän. Ja tästä kun mennään eteenpäin, on seuraa koko ajan vähemmän. Kun sitten ikä alkaa kuutosella ja siitä eteenpäin, yksin elely alkaa olla jo terveysriski (jos tai kun jotain tapahtuu).
Ennustan, että jonkinlainen kommuuniasuminen alkaa yleistymään kaupunkialueilla. On halvempaa jakaa vuokrakulut kaikkien asujien kesken, on seuraa ja jos jotain sattuu niin on apuakin lähellä.
Kyllä meillä on jo Suomessa vanhainkoteja mihin vanhukset laitetaan kun ne ei enään pärjää omassa kodissa.
No jos tältä kantilta lähdetään tarkastelemaan, niin ihan yhtälailla kylpyhuoneessa liukastumalla kuolee kaksi- kuin kuusikymppinenkin.
Olen itse parikymppinen, ja kavereitani näen pari kertaa vuodessa. Vaikka näkisin heitä päivittäin, mikä apu heistä minulle olisi, jos tässä iltasella nyt satun vaikkapa tukehtumaan ruokaani? Suurin osa kaltaisistani sinkuista kun asuu yksin, eikä kuvailemissasi kommuuneissa.