Äidilläni on syöpä, paras ystäväni käy läpi helvetillistä avioeroa, lastani kiusataan koulussa

Voisitko saada sairaslomaa tai sitten vähentää työt esim 50% tai 60% työtä? Sinun on nyt ihan todella tärkeää huolehtia itsestäsi.

Kyllä sä selviät kun hetken hengähdät. Ensimmäisenä haet sairaslomaa ja puutut lapsesi kiusaamiseen. Sitten olet tarvittaessa äitisi tukena ja ystävän avioero ei nyt saa sua rasittaa. Asiat tärkeysjärjestykseen ja halaukset sulle.

Asiat ovat vielä kohtuu hyvin niin kauan kun pysyt itse terveenä, eli pyri huolehtimaan terveellisestä syömisestä, riittävästä unesta ja liikkumisesta sekä siitä, että joka päivä olisi jotain mielekästä tekemistä. Jos terveys menee, niin sitten ei ole resursseja kohdata vastoinkäymisiä eikä tehdä niille oikein mitään ja sitten ne muuttuvat tuhoisan musertaviksi. Nim. merk. kokemusta on.

Sitten pyrit ratkaisemaan jokaisen asian, yksi kerrallaan pienin askelin. Älä ota taakaksesi asioita, joille et käytännössä voi mitään, kuten ystävän avioero. Muista että kaikki nämä tilanteet ovat ratkaistavissa ja ne kaikki lopulta menevät ohi, teit niille jotain tai et. Se riittää että teet parhaasi joka päivä oman jaksamisen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja tiedätkö ap mikä on kaikkein pahinta? Se, että sulla ei ole ketään läheistä ihmistä, kenelle puhua ongelmistasi, vaan joudut tekemään sen tuntemattomille av:lla ja ottamaan vastaan vttuilua: imase, ap, persettä.

Oletko nyt onnellinen, kun sait ilmaista itseäsi.

Kiitos kuitenkin että avaduit asiasta. Yritämme ymmärtää sinuakin.

Av:le tsemppiä!

Kaikki järjestyy.

Ja rukoilin muuten kaikkien henkilöiden puolesta jotka mainitsit ja joiden tilanteista kerroit ( sinun, äitisi, lapsesi ja ystäväsi&miehen) Rukouksesta on moni saanut avun minä mukaan lukien.

Yritetään jaksaa ap ❤️ mullakin on kaikenlaista vastoinkäymistä mitä en olisi omalle kohdalle kuvitellut. Yritän ajatella että huonomminkin asiat voisi olla, vaikka ei se lohduta.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä sinulle! 

Omien vaikeuksieni keskellä pyrin keskittymään niihin asioihin, jotka tuovat minulle juuri sillä hetkellä mielihyvää. Oma helvettini alkoi muutama vuosi sitten, kun jäin ensin työttömäksi. Samaan aikaan puoliso sairastui vakavasti. Onneksi löysin taas töitä, mutta uusissa työpaikoissa aloittaminen verotti voimiani, kun samaan aikaan piti huolehtia kuolemaa tekevästä miehestäni ja alaikäisistä lapsistamme. Miehen kuoleman jälkeen jo ennestään oireilevan lapsemme tilanne on pahentunut ja nyt yritän selvitellä sitä. Lapsesta tehdään kohta lastensuojeluilmoitus, ellen saa häneen ryhtiä ja edessä on mahdollisesti sijoitus kodin ulkopuolelle. Viimeisillä voimieni rippeillä yritän selvitä vielä tästäkin, enkä suostu antamaan periksi. Haluan suunnata katseeni tulevaisuuteen ja uskoa, että se on paljon parempi kuin edelliset vuodet.

Toivon sinulle parempaa

Minulla ei ole lapsia eikä juurikaan ystäviä, mutta äitellä syöpä. Ei voida leikata, levinnyt ja ärhäkkä. Isä kuoli vuosi sitten.  Ilmeisesti kun elämä antaa niin se myös ottaakin.

Voimia sinne!

Ette edes usko miten paljon voimaa sain teidän viesteistä juuri nyt. Voisinpa halata jokaista, joka vastasi. Laitan ketjun talteen ja palaan lukemaan, kun tuntuu taas etten jaksa. Olette ihania. Ap

Ei kiinnosta tippaakaan. On tässä omiakin murheita.

Minusta on hölmöä lohduttaa jotkuta sillä, että ei hänen ongelmansa ole pahimmat mahdolliset. No juu ei, ainahan on kansanmurha ja ydintuho!

Se ei tippaakaan lohduta ihmistä. Murheet - ja ilotkin yhtä lailla - ovat aina suhteellisia ja subjektiivisia. Joku musertuu sivullisen silmin aika vähäisestä asiasta, toinen taas porskuttaa eteenpäin aivan kammottavien vastoinkäymisten keskellä. Me olemme yksilöinä erilaisia ja kokemukset samasta vastoinkäymisestäkin eroavat.

Sinulle tai pikemminkin lähimmillesi osuneet vastoinkäymiset ovat tyypiltään sellaisia, että rapauttavat turvallisuuden tunnettasi. Mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa. Näin se on, mutta toisaalta elämä ei pääty suruun, ja se sinun pitää prosessoida.

Sinun kannattaa ap nyt hakea mahdollisuuksien mukaan ammattitukea jaksamisellesi. On tietysti ok jutella ystävien kanssa ja perheenjäsenten kanssa, mutta sinun tapauksesi on siitä hankala, että et voi kauheasti nyt hakea lähipiiriltäsi tukea, koska lähipiirisi nimenomaan ON noiden vastoinkäymisten keskellä ja HE tarvitsevat enemmän sinun tukeasi.

Mutta on myös täysin inhimillistä se, että se tukihenkilö uupuu, kun päälle tulee eri suunnista liikaa muiden murheita!

Jos olet töissä, olet oikeutettu työterveyspalveluihin, niihin kuuluu myös psykologinen tuki. Varaa aika työpaikkalääkärille ja pyydä lähetettä. Jos et ole töissä, varaa aika terveyskeskuksen omalääkärille. Myös syöpäpotilaiden omaisille on vertaistukiryhmiä.

https://www.kaikkisyovasta.fi/vertaistuki-ja-keskustelut/syopajarjestoj…

Äitisi tilanteelle ja ystäväsi parisuhteelle et juuri muuta voi kuin olla henkisenä tukena. Lapsesi kiusaaminen on kumminkin asia, joka sinun ja nimenomaan sinun pitää ottaa ratkaistavaksi. Koeta siis keskittyä ensin siihen ja vasta sitten muuhun. Mitä olet tehnyt asian suhteen? Oletko jutellut lapsesi luokanvalvojan kanssa? Rehtorin? Kuraattorin? 

On hankala priorisoida asioita, kun moni asia kaatuu yhtä aikaa päälle, mutta toimeen tarttuminen yhdessä asiassa - jolle jotain voit konkreettisesti tehdä - auttaa myös kohentamaan omaa mielialaa.

Ota nyt päivä kerrallaan ja sano vaikkapa ystävälle, että olet nyt kuormittunut, etkä kykene ottamaan ihan kaikkea vastaan hänen avioeronsa yksityiskohdista. Ainakin niissä voisit hiukan siirtää asioita sivummalle, koska vaikka hän varmasti sinulle rakas ihminen, hän varmasti ymmärtänee myös, millaisia murheita sinulla on omasta takaa nyt.

Voimia. Ihmisellä on huonoja ajanjaksoja ja hyviä, kyllä se aurinko ennen pitkään taas paistaa. 

Voimia tuo vaatii:( Pitää olla vahva joka suuntaan ja huolehtia kaikesta.

Itsellä oli 30+ vastaava tilanne - äiti sairastui, tuli avioero, yksinhuoltajuus, muutto, uusi työ ja äidin kuolema 6 kk sisällä. Sain surtua omat suruni vasta vuosien päästä.

Jos nyt olisin samassa tilanteessa ja olisi taloudellisesti mahdollista lyhentäisin työaikaani 3 päivään viikossa. Näin saisin päivällä hetken lepoaikaa tai toisaalta aikaa hoitaa äitisi asioita. Kannattaa kysyä töissä sitä mahdollisuutta edes muutamaksi kuukaudeksi. Saa siihenkin vähän etäisyyttä jos vaikka vaihtaakin kokonaan. Ystävän tukena on hyvä olla mutta älä ota siitä mitään harteillesi.

Sulla on nyt vaikeaa, mutta sä selviät siitä.

Mä koin jotain samankaltaista. Tosin paloin töissä loppuun, jouduin mielisairaalaan ja äiti parannuttuaan sairastui uudestaan. Ja olin viittä vaille itse eron partaalla.

Nyt kasaan raunioita. Entistä ei koskaan tule, mutta elämä kantaa. Ihan aina. Ja kun sit ei kanna niin sit sitä ei enää tiedä.

Mun nuorin lapsi sairasteli niin että joutui sairalaan tiputukseen pahimmillaan, esikoinen sai autismidiagnoosin ja äiti kuoli aivoinfarktiin, kolmen kuukauden sisällä tämä kaikki. Iloitsin siitä, että olin itse terve ja kävin kahtena iltana viikossa opiskelemassa. Onneksi oli mies tukena. Siitä se ajan myötä helpotti, kuopuksen sairastelu väheni, esikoinen kehittyi oletettua paremmin  ja äitiä on kyllä vieläkin ikävä. 

Tsemppiä ap sinulle! Varmasti tuntuu siltä, että voimavarat katoavat.

Minäkin kannustaisin hoitamaan ensin kiusaamisen ja sitten vasta energiaa muuhun. Se on kuitenkin se suurin velvollisuutesi ja myös se mihin voit vaikuttaa. Kannattaa hakea vertaistukea ja etsiä keinoja miten muut ovat saaneet katkaistua tilanteen. Koululta voi ja pitääkin vaatia puuttumista. Tehokasta on myös, jos kiusaajien vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä. Mitäänhän et menetä, kun haet tukea muiden oppilaiden vanhemmilta tähän.

Kaikki tämä on helpommin sanottu kuin tehty tuossa tilanteessa. Toivon sinulle paljon voimia. Hae tarvittaessa sairaslomaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun nuorin lapsi sairasteli niin että joutui sairalaan tiputukseen pahimmillaan, esikoinen sai autismidiagnoosin ja äiti kuoli aivoinfarktiin, kolmen kuukauden sisällä tämä kaikki. Iloitsin siitä, että olin itse terve ja kävin kahtena iltana viikossa opiskelemassa. Onneksi oli mies tukena. Siitä se ajan myötä helpotti, kuopuksen sairastelu väheni, esikoinen kehittyi oletettua paremmin  ja äitiä on kyllä vieläkin ikävä. 

Sivustalukijana ihanaa kuulla näitä selviytymistarinoita. Tyttäreni on mitä todennäköisimmin tiellä saamaan myös autismidiagnoosin, mikä lopulta olisi jopa helpotus, ei tarvisi käyttää energiaa epätietoisuuteen. Arki on raskasta ja tukiverkostot huonot, on vaikeaa saada ymmärrystä ja tukea sellaisessa tilanteessa, jossa lapsi ei kehity ja käyttäydy oletetulla tavalla. Ehkä sitten kun tutkimukset on tehty, voimme hakea vertaistukea eri tavalla. Nyt olemme jo saaneet lapselle tukea, mutta vielä on muutama piste läpikäytävänä ennen tutkimuksia.

Olen samaan aikaan käsitellyt omaa vaikeaa lapsuuttani. Kiroan vanhempani päivittäin, että ovat antaneet minulle niin huonot eväät elämään. En aio silti uhriutua, vaan itsellenikin olen keskusteluapua hankkinut.

Kiitos tarinastasi. Se lohdutti minua paljon.

Rakas AP- sitä se on- elämä. Välillä antaa, välillä ottaa-

Voimia ap! Minun isälläni on parantumaton syöpä. Siskolla oli viime vuonna rintasyöpä, itselläni 4 vuotta sitten syöpä. Opin ajattelemaan että kaikki kuolevat, jotkut vain tietävät mihin. Tärkeintä on lapsi, jos jaksat ja pystyt niin puutu siihen. Äidin sairastaminen ja kuolema on tietenkin raastavaa mutta luonnollista ja suurin osa meistä käy sen läpi. Voimia ja rakkautta<3