Tulen hulluksi. Kun mies ei hoida osuuttaan.
Oli sovittu että hoitaa lasten pankkiasiat. No niin, hirvittävän säätämisen jälkeen sai ne käynnit hoidettua. Tänään selvisi, että ei ole hoitanut sittenkään asiaa loppuun asti. Ja nyt sen saa aloittaa alusta.
Aamu alkoi sillä että oli viemässä lapsen väärään terminaaliin. Koska ei ollut tarkistanut eikä ollut kuullutkaan Länsiterminaalista.
Tulen hulluksi. Tää on tätä koko ajan. Ei osaa hoitaa pieniä osia, ei osaa ennakoida, ei osaa hoitaa kokonaisia selkeitä osuuksia kuten nämä.
Tunnen olevan Sulo Vilenin ja Pekka Puupään risteytyksen kanssa naimisissa. EN JAKSA tätä enää. Tuntuu kuin täällä olisi toisen aikuisen sijaan jatkuvasti harmaita hiuksia aiheuttava kolmas lapsi.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Antaisit miehen hoitaa asiat omalla tavallaan ja lopettaisit nalkuttamisen.
Minähän annoin.
Ap
Mitä opit ap tästä nyt ?
Miten aiot jatkossa korjata virheesi.
Zinc
Ikivanha keino: tee niin huonosti että seuraavalla kerralla ei pyydetä. Jotku miehet on tehneet tästä melkein taiteenlajin. Meillä on onneksi kaksi järkevää aikuista jotka osaa hoitaa velvollisuutensa eikä kumpikaan yritä venkoilla irti niistä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä huonoa jälkeä tulee, jos mies ei ota tarpeeksi vastuuta.
Zinccis
Korjasin tuon sinulle. Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Meillä mies esim tuo kaupasta ihan mitä sattuu kun ”no se oli siinä hyllyllä missä yleensä on ne toiset...” et sitten LUKENUT mitä siinä lukee? Ihan uskomatonta, kahmii vaan tavaraa yhtään katsomatta mitä ostaa.
Pitää olla aika yksinkertainen (joku aivovamma?), että aikuinen ihminen toimii noin.
En osaa sanoa. Mies sanoo vaan että vahingossa otti.. miten voi vahingossa ottaa vaikka herkkusieniä jos on hakemassa simpukoita? Siis kun paketissa lukee simpukat, niin silloin siinä on simpukoita?? Miten on mahdollista ottaa jotain muuta jos osaa lukea?
No voihan hemmetti sentään naiset. Oikeasti tällainen moka on jotain aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta ja tällä ansaitsee jopa aivovamma-diagnoosin?? Minäkin voisin naisena tehdä tällaisen joskus aivan hyvin ja olen saattanut vastaavaan sortua. Nyt jotain rajaa!
Jos tuollainen mokailu on toistuvaa, niin ei se normaalia ole. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata lukea. Vahinkoja sattuu itse kullekin ja juttuja unohtelee, mutta jos jatkuvasti tapahtuu tuollaisia sekaannuksia, niin kannattaisi miettiä, että mikä on vikana. Onko stressiä, hahmotushäiriötä tms.

Kyllä mulle on käynyt joskus noin, vaikka en edes ole mies.
Tehkää se ruoka sitten herkkusienistä. Ei tuollaiseen kuole.
Eihän se nyt mikään sukupuolikysymys ole, jos on jotain ongelmaa hahmottamisen ja keskittymisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin niin voisin sitten ilman stressiä sössijän toilailuista hoitaa lasten asiat rauhassa omalla tavallani. Miehen tapa hoitaa on yhtä hyvä kuin naisenkin, mutta jos asia ei tule hoidetuksi ja/tai sen huonosta hoitamisesta aiheutuu vielä lisähaittaa ja -vaivaa muille, ei miehestä ole vastuuhommiin.
Miehen tapa ei ole yhtä hyvä, jos se ei johda siihen, että asia on hoidettu.
Laiva lähtee Länsiterminaalista, mutta mies vie lapsen Katajanokan terminaaliin. Miten miehen tapa voisi olla yhtä hyvä, kun lapsi ei sillä tavalla pääse laivaan?
Se mies voisi oppia hoitamaan asioita jos se nainen ei olisi koko ajan kiirehtimässä korjaamaan miehen virheitä. Kun katselee sieltä väärästä satamasta kun laiva porhaltaa menerelle ilman lasta ja joutuu selittämään pettyneelle lapselle että mitenkän tässä näin kävi, mies oppii ensi kerralla tarkastamaan kahteenkin kertaan että mistä se laiva lähti. Mutta jos taas mies oppii siihen että se nainen kuitenkin korjaa virheet jos niitä sattuu niin ei siitä mitään opi.
Minulle sopisi oikein hyvin, jos mies sössisi omat reissunsa. Sen sijaan minulle on ihan mahdoton ajatus, että miehen sössimisestä kärsiikin lapset. Ehkä miehiä se ei vaivaisi ollenkaan, mutta olen varma, että lähes jokaista äitiä vaivaisi.
Tämä juuri. Miten kellekään on tärkeämpää antaa miehen selvitellä oikeat satamat kuin varmistaa, että lapsi pääsee matkalleen? Eikö tuo nyt ole jo rahallisestikin niin järjetön menetys, ettei sellaista mokaa pidä päästää sattumaan vain siksi, että jonkun pitää opetella selvittämään asioita?

Mä luulen, että aloittajan tapauksessa miehen ei ole pahemmin tarvinnut ottaa vastuuta lasten asioista. Jos lapsi kerran lähtee laivareissuun ilman vanhempiaan, lapsen täytyy olla jo kouluikäinen. Eli on ollut monta vuotta aikaa opetella lapsen asioiden hoitamista.
Meillä minä huolehdin lapsen kouluun liittyvät asiat ja mies huolehtii lapsen harrastuksiin liittyvät asiat. En puutu millään tavalla lapsen harrastusasioihin eikä mies lapsen kouluun liittyviin asioihin. Ja kyllä, lapsi on harrastanut vauvasta lähtien eli mies kävi lapsen kanssa jo vauvauinnissa ja muskarissa. Minä taas huolehdin aiemmin päiväkotiin liittyvät asiat.
Kotihommissa meillä on viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko minä käyn kaupassa, laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan jne ja joka toinen viikko mies hoitaa ne hommat. Kotitöistä vapaalla viikolla taas kumpikin touhuaa enemmän lapsen kanssa. Touhuamista on lapsen kanssa ulkoilu, pelaaminen sekä leikkiminen, lapsen kaverisuhteiden ylläpitäminen, isovanhemmilla käyminen jne.
Lapsi on nyt 10 v ja tämä systeemi toiminut meillä alusta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Meillä mies esim tuo kaupasta ihan mitä sattuu kun ”no se oli siinä hyllyllä missä yleensä on ne toiset...” et sitten LUKENUT mitä siinä lukee? Ihan uskomatonta, kahmii vaan tavaraa yhtään katsomatta mitä ostaa.
En ymmärrä ongelmaa. Jos mies tuo kaupasta jotain muuta kuin mitä hänen oli tarkoitus ostaa, sitten mies menee joko uudelleen kauppaan (hakee vessapaperin, kun tuli ekalla kerralla vahingossa ostaneeksi pyykinpesuainetta) tai laittaa ruuan siitä raaka-aineesta (simpukoista herkkusienien sijasta), mitä tuli ostaneeksi.
Ja mitähän ruokaa luulet moisen aivokääpiön osaavan tehda? turha se täällä on valittaa ukoistanne, oman tyhmyyden vain paljastatte kun olette semmoisen riesaksenne ottaneet, ottaisitte oikean miehen joka hoitaa kaikki asiat kerralla ja oikein ja kyllä minun mieheni on sellainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin niin voisin sitten ilman stressiä sössijän toilailuista hoitaa lasten asiat rauhassa omalla tavallani. Miehen tapa hoitaa on yhtä hyvä kuin naisenkin, mutta jos asia ei tule hoidetuksi ja/tai sen huonosta hoitamisesta aiheutuu vielä lisähaittaa ja -vaivaa muille, ei miehestä ole vastuuhommiin.
Miehen tapa ei ole yhtä hyvä, jos se ei johda siihen, että asia on hoidettu.
Laiva lähtee Länsiterminaalista, mutta mies vie lapsen Katajanokan terminaaliin. Miten miehen tapa voisi olla yhtä hyvä, kun lapsi ei sillä tavalla pääse laivaan?
Se mies voisi oppia hoitamaan asioita jos se nainen ei olisi koko ajan kiirehtimässä korjaamaan miehen virheitä. Kun katselee sieltä väärästä satamasta kun laiva porhaltaa menerelle ilman lasta ja joutuu selittämään pettyneelle lapselle että mitenkän tässä näin kävi, mies oppii ensi kerralla tarkastamaan kahteenkin kertaan että mistä se laiva lähti. Mutta jos taas mies oppii siihen että se nainen kuitenkin korjaa virheet jos niitä sattuu niin ei siitä mitään opi.
Minulle sopisi oikein hyvin, jos mies sössisi omat reissunsa. Sen sijaan minulle on ihan mahdoton ajatus, että miehen sössimisestä kärsiikin lapset. Ehkä miehiä se ei vaivaisi ollenkaan, mutta olen varma, että lähes jokaista äitiä vaivaisi.
Tämä juuri. Miten kellekään on tärkeämpää antaa miehen selvitellä oikeat satamat kuin varmistaa, että lapsi pääsee matkalleen? Eikö tuo nyt ole jo rahallisestikin niin järjetön menetys, ettei sellaista mokaa pidä päästää sattumaan vain siksi, että jonkun pitää opetella selvittämään asioita?
Mä luulen, että aloittajan tapauksessa miehen ei ole pahemmin tarvinnut ottaa vastuuta lasten asioista. Jos lapsi kerran lähtee laivareissuun ilman vanhempiaan, lapsen täytyy olla jo kouluikäinen. Eli on ollut monta vuotta aikaa opetella lapsen asioiden hoitamista.
Meillä minä huolehdin lapsen kouluun liittyvät asiat ja mies huolehtii lapsen harrastuksiin liittyvät asiat. En puutu millään tavalla lapsen harrastusasioihin eikä mies lapsen kouluun liittyviin asioihin. Ja kyllä, lapsi on harrastanut vauvasta lähtien eli mies kävi lapsen kanssa jo vauvauinnissa ja muskarissa. Minä taas huolehdin aiemmin päiväkotiin liittyvät asiat.
Kotihommissa meillä on viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko minä käyn kaupassa, laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan jne ja joka toinen viikko mies hoitaa ne hommat. Kotitöistä vapaalla viikolla taas kumpikin touhuaa enemmän lapsen kanssa. Touhuamista on lapsen kanssa ulkoilu, pelaaminen sekä leikkiminen, lapsen kaverisuhteiden ylläpitäminen, isovanhemmilla käyminen jne.
Lapsi on nyt 10 v ja tämä systeemi toiminut meillä alusta lähtien.
Yksi lapsi.
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Meillä mies esim tuo kaupasta ihan mitä sattuu kun ”no se oli siinä hyllyllä missä yleensä on ne toiset...” et sitten LUKENUT mitä siinä lukee? Ihan uskomatonta, kahmii vaan tavaraa yhtään katsomatta mitä ostaa.
En ymmärrä ongelmaa. Jos mies tuo kaupasta jotain muuta kuin mitä hänen oli tarkoitus ostaa, sitten mies menee joko uudelleen kauppaan (hakee vessapaperin, kun tuli ekalla kerralla vahingossa ostaneeksi pyykinpesuainetta) tai laittaa ruuan siitä raaka-aineesta (simpukoista herkkusienien sijasta), mitä tuli ostaneeksi.
No, eihän nämä av-mammojen älykääpiömiehet mene uudestaan kauppaan eikä todellakaan valmista niitä ruokia, kun ei osaa. On ihan jonkun aivokuolleen tasolla.
Ihan oikeassa elämässä ihminen korjaa itse vahingot ja menee sinne kauppaan uudestaan, jos joku unohtui/osti väärää(!?) ja katsoo osaa nyt sitten lukea siitä paketin kyljestä, että lukeeko siinä simpukka vai herkkusieni tai sitten soveltaa ruokalistaa uusiksi. Voi h*lvetti...

Näin taitaa olla :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Meillä mies esim tuo kaupasta ihan mitä sattuu kun ”no se oli siinä hyllyllä missä yleensä on ne toiset...” et sitten LUKENUT mitä siinä lukee? Ihan uskomatonta, kahmii vaan tavaraa yhtään katsomatta mitä ostaa.
Pitää olla aika yksinkertainen (joku aivovamma?), että aikuinen ihminen toimii noin.
En osaa sanoa. Mies sanoo vaan että vahingossa otti.. miten voi vahingossa ottaa vaikka herkkusieniä jos on hakemassa simpukoita? Siis kun paketissa lukee simpukat, niin silloin siinä on simpukoita?? Miten on mahdollista ottaa jotain muuta jos osaa lukea?
No voihan hemmetti sentään naiset. Oikeasti tällainen moka on jotain aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta ja tällä ansaitsee jopa aivovamma-diagnoosin?? Minäkin voisin naisena tehdä tällaisen joskus aivan hyvin ja olen saattanut vastaavaan sortua. Nyt jotain rajaa!
Jos tuollainen mokailu on toistuvaa, niin ei se normaalia ole. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata lukea. Vahinkoja sattuu itse kullekin ja juttuja unohtelee, mutta jos jatkuvasti tapahtuu tuollaisia sekaannuksia, niin kannattaisi miettiä, että mikä on vikana. Onko stressiä, hahmotushäiriötä tms.
Käsittääkseni kyse ei ollut lukutaidon puutteesta, vaan tuo kommentoijan mies otti ilmeisesti epähuomiossa tuotteen joka sattui olemaan haluamansa tuotteen paikalla.
Joo, jos nyt ihan tosi kävis koko ajan tuollaisia, niin vois ajatella olevan jotain häikkää, mutta onkohan noin? Ettei vaan olis kyseessä vähän liioittelua nyt...
T. Tuo nainen, jolle satunnaisia virheitä käy kiireessä ja epähuomiossa
Kyllä tätä palstaa lukiessa saa olla kiitollinen, että on fiksu ja normaalilla järjellä varustettu mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaisin niin voisin sitten ilman stressiä sössijän toilailuista hoitaa lasten asiat rauhassa omalla tavallani. Miehen tapa hoitaa on yhtä hyvä kuin naisenkin, mutta jos asia ei tule hoidetuksi ja/tai sen huonosta hoitamisesta aiheutuu vielä lisähaittaa ja -vaivaa muille, ei miehestä ole vastuuhommiin.
Miehen tapa ei ole yhtä hyvä, jos se ei johda siihen, että asia on hoidettu.
Laiva lähtee Länsiterminaalista, mutta mies vie lapsen Katajanokan terminaaliin. Miten miehen tapa voisi olla yhtä hyvä, kun lapsi ei sillä tavalla pääse laivaan?
Se mies voisi oppia hoitamaan asioita jos se nainen ei olisi koko ajan kiirehtimässä korjaamaan miehen virheitä. Kun katselee sieltä väärästä satamasta kun laiva porhaltaa menerelle ilman lasta ja joutuu selittämään pettyneelle lapselle että mitenkän tässä näin kävi, mies oppii ensi kerralla tarkastamaan kahteenkin kertaan että mistä se laiva lähti. Mutta jos taas mies oppii siihen että se nainen kuitenkin korjaa virheet jos niitä sattuu niin ei siitä mitään opi.
Minulle sopisi oikein hyvin, jos mies sössisi omat reissunsa. Sen sijaan minulle on ihan mahdoton ajatus, että miehen sössimisestä kärsiikin lapset. Ehkä miehiä se ei vaivaisi ollenkaan, mutta olen varma, että lähes jokaista äitiä vaivaisi.
Tämä juuri. Miten kellekään on tärkeämpää antaa miehen selvitellä oikeat satamat kuin varmistaa, että lapsi pääsee matkalleen? Eikö tuo nyt ole jo rahallisestikin niin järjetön menetys, ettei sellaista mokaa pidä päästää sattumaan vain siksi, että jonkun pitää opetella selvittämään asioita?
Mä luulen, että aloittajan tapauksessa miehen ei ole pahemmin tarvinnut ottaa vastuuta lasten asioista. Jos lapsi kerran lähtee laivareissuun ilman vanhempiaan, lapsen täytyy olla jo kouluikäinen. Eli on ollut monta vuotta aikaa opetella lapsen asioiden hoitamista.
Meillä minä huolehdin lapsen kouluun liittyvät asiat ja mies huolehtii lapsen harrastuksiin liittyvät asiat. En puutu millään tavalla lapsen harrastusasioihin eikä mies lapsen kouluun liittyviin asioihin. Ja kyllä, lapsi on harrastanut vauvasta lähtien eli mies kävi lapsen kanssa jo vauvauinnissa ja muskarissa. Minä taas huolehdin aiemmin päiväkotiin liittyvät asiat.
Kotihommissa meillä on viikko-viikko -systeemi. Joka toinen viikko minä käyn kaupassa, laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan jne ja joka toinen viikko mies hoitaa ne hommat. Kotitöistä vapaalla viikolla taas kumpikin touhuaa enemmän lapsen kanssa. Touhuamista on lapsen kanssa ulkoilu, pelaaminen sekä leikkiminen, lapsen kaverisuhteiden ylläpitäminen, isovanhemmilla käyminen jne.
Lapsi on nyt 10 v ja tämä systeemi toiminut meillä alusta lähtien.
Yksi lapsi.
Ei mulla muuta.
Jos oppii kantamaan vastuuta ensimmäisen lapsen kohdalla, osaa jo valmiiksi, kun toinen lapsi syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Meillä mies esim tuo kaupasta ihan mitä sattuu kun ”no se oli siinä hyllyllä missä yleensä on ne toiset...” et sitten LUKENUT mitä siinä lukee? Ihan uskomatonta, kahmii vaan tavaraa yhtään katsomatta mitä ostaa.
Pitää olla aika yksinkertainen (joku aivovamma?), että aikuinen ihminen toimii noin.
En osaa sanoa. Mies sanoo vaan että vahingossa otti.. miten voi vahingossa ottaa vaikka herkkusieniä jos on hakemassa simpukoita? Siis kun paketissa lukee simpukat, niin silloin siinä on simpukoita?? Miten on mahdollista ottaa jotain muuta jos osaa lukea?
No voihan hemmetti sentään naiset. Oikeasti tällainen moka on jotain aivan käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta ja tällä ansaitsee jopa aivovamma-diagnoosin?? Minäkin voisin naisena tehdä tällaisen joskus aivan hyvin ja olen saattanut vastaavaan sortua. Nyt jotain rajaa!
Jos tuollainen mokailu on toistuvaa, niin ei se normaalia ole. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata lukea. Vahinkoja sattuu itse kullekin ja juttuja unohtelee, mutta jos jatkuvasti tapahtuu tuollaisia sekaannuksia, niin kannattaisi miettiä, että mikä on vikana. Onko stressiä, hahmotushäiriötä tms.
No aivan varmasti on sellaisella stressiä elämässä, jonka puoliso päästää helvetin voimat valloillee kun joskus sekottaa simpukat ja sienet, kun sattumoisin paikat on kaupassa vaihtuneet!
Kannattaa jättää tuollainen sika.. (KJTS) röh röh