Miten olla sekoamatta?

Olen 40-vuotias ja luulen, että olen koko ikäni ollut masentunut. En ole koskaan oikein lääkäreille puhunut olostani, yhdelle psykiatrille kerran ja hän olisi määrännyt lääkkeitä, mutta päädyin sitten toiselle, joka suosi pelkkää terapiaa. Ei se auttanut.

Olen ihan hirveä ihminen, todella inhottava. Se ei ole tarkoitukseni ja haluaisin olla kiva, mutta dissaan lähipiiriäni ihan törkeällä tavalla. On aikoja, jolloin jätän vastaamatta viesteihin ja vaivun maan alle, kunnes voin paremmin ja kömmin sieltä esiin. Eivät ihmiset tajua sitä. He näkevät siinä ilkeyttä, vaikka minulla on vaan niin paha olla, että olen aivan lamaantunut.

En saa mitään aikaiseksi. Olen aina väsynyt ja roikun netissä, lykkään oikeita hommia tuonnemmas. Lopputulos on se, että olen nyt ammatillisessa umpikujassa enkä tiedä mihin ryhtyä.

Kaikki inhoavat minua. Inhoan itsekin itseäni. Riitelen vanhempieni ja sisarusteni kanssa mitättömistä asioista. He eivät hylkää minua, vaikka haluaisivatkin, mutta välimme ovat rikkonaiset.

Mieheni on kestänyt minua vielä, mutta kohta meidänkin suhde kaatuu, tiedän sen. Sekin rakoilee jo.

Olen taas aloittanut terapian, mutta en usko että tässä iässä enää voin muuttua radikaalisti erilaiseksi. Sitäpaitsi se on jo liian myöhäistä. Ajattelen itsaria, mutta olen jo niin turtunut siihen ajatukseen ja käynyt sen läpi niin monta kertaa, että tiedän etten koskaan tekisi sitä. Kaikesta selviää aina, parempia päiviä tulee aina, mutta sitten on taas edessä tämä sama suo. Ihan kuin kulkisin ympyrää kunnes 8-kymppisenä vihdoin uppoan. En jaksa enää.