Korkkaatko tänään pullon heti puoliltaöin tipattoman tammikuun päättymisen johdosta?
Itselläni sihahtaa sidukkatölkki auki klo 00.00.00
Kommentit (25)
Suunnittelin illan siten että käyn aluksi lenkillä. Voimistelen vähän olohuoneessa. Laitan saunan päälle hyvissä ajoin ja sapuskat on valmiina. Ainoastaan pihvit pitää paistaa. Sitten saunaan ja juon kaksi annosta belgialaista olutta voimakkuudeltaan 6 astetta.
Sitten syön ja yleensä jätän viinin väliin. Vaimo tykkää juoda ruuan kanssa viiniä.
Laitan lapsille lasten elokuvan omaan huoneeseen ja aikuisten elokuva olohuoneeseen.
En vietä tipattomia. Minusta tipaton kertoo siitä että on huolissaan alkoholin käytöstä.
Minulle urheilu on ykkönen ja alkoholikin maistuu paremmin urheilun jälkeen, mutta siten että olen seuraavana aamuna kunnossa lenkille.
Aikaisemmin tuli kiskottua kuusikin olutta ja se vei terän seuraavalta päivältä. Lapsille pitää myös keksiä jotain fantastista toimintaa. Ehkä menemme uittamaan paperiveneitä purolle.
En vietä tipattomia.
Kohta pitää lähteä ostamaan lisää. Ihan hanurista ettei kaupasta ole kotiin kuljetusta. Joudun pukemaan vaatteet kun en kehtaa käydä pelkkä hefner päällä.
Ps. hefner on kylpytakki.
Nope. Seuraavan kerran korkkaan kun aurinko paistaa ja ulkona on yli 20 astetta.
ZinkZink
Klo 16.30 sihahtaa pullo auki. Aion vetää koko tammikuun puolesta viinaa tänään ja huomenna.
En ole absolutisti. Ei vaan tee mieli enää juoda.