Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa töissä, kun siellä ei ole yhtään kaveria
30.01.2020 |
ja olet kuin näkymätön? Kukaan ei kysy lounaalle. Kun sanot jotain, siihen ei reagoida tai vastataan ei pahantahtoisesti mutta selvästi vain sosiaalisesta pakosta, ei siksi että haluttaisiin jutella kanssasi. Kukaan ei istu viereesi ennen kuin se on ihan viimeinen vapaa paikka, tai sitten tuoli siirretään vierestäsi sinne missä on kiinnostavampia tyyppejä. Olen jopa alkanut epäilemään, että haisen pahalle, vaikka huolehdin kyllä hygieniasta, pesen hampaat aamuin illoin, käyn aina suihkussa työaamuisin ja kaikki vaatteet ovat pesusta tulleita. En valita, en näytä nyrpeää naamaa, en juoruile.
Eikä kyse ole kiusaamisesta, jotenkin se voisi olla jopa helpotus, oikea ongelma, voisin vaihtaa työpaikkaa. Nyt minua vain kalvaa joka työpäivä sisältä. Muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (47)
On melko tuppa-uunoa porukkaa :( kyllä kaikki pyydetään mukaan syömään ja tervehditään ainakin oma väki töissä. Se on kiusaamista kun suljetaan porukan ulkopuolelle. Ovatkohan sinulle jostakin syystä kateellisia? Ei ihme että porukka masentuu!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän erilainen variaatio tästä samasta ongelmasta. Oon nimittäin siivooja. Talon ainoa, joten ei ole siivoojaporukkaa jonka kanssa jutella, ja koska olen siivousfirman kirjoilla, ovat "työkaverit" teknisesti mun asiakkaita, mutta käytännössä työkavereita. Kaikki tervehtivät kun tulevat vastaan, ja jos mulla on jotain asiaa tai kysyttävää, hoitavat asian oikein ystävällisesti. Jos taukohuoneessa on jutteleva porukka samaan aikaan mun kanssa, saatan heittää jonkun kommentin, ja sekin saa ihan asiallisen vastaanoton. Mutta hyvin harva tekee itse aloitetta jutella mun kanssa. Näin ollen en ole oikein saanut työpaikalta varsinaisia kavereita, koska en viitsi väkisin tyrkyttää itseäni sellaisille ihmisille, jotka eivät osoita vastavuoroista kiinnostusta. Työyhteisössä on sekä duunareita että asiantuntijoita, itse olen ennen siivousuraa ehtinyt opiskelemaan hyvin huonosti työllistävän korkeakoulututkinnon, mutta en pidä siitä meteliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kantsis opetella ajattelemaan hyvää itsestä ja muista. Ei ole muiden vika, että te märehditte koko ajan ulkopuolisuuttanne. Itse te sen teette. Naispuoliset kiltti_miesten vastineet miettimässä "Miksi nuo ei kiinnostu minusta kun olen harmaa puhumaton kivi?"
Helpointa on aloittaa sanomalla kaikille iloisesti huomenta/ moi/ nätti päivä tänään/ olipa hirveä tuuli/ kiitos/ ole hyvä/ tarvitsetko apua tuossa. Ja kun päivästä toiseen olette kohtelias ja avoin, ne lakkaavat pelkäämästä, että olette outo.
Ujo olen minäkin, mutten sentään tyhmä.
Ei kyllä sovi joka paikassa työkulttuuriin tuollainen small talk ja tervehtiminen. Itse olen it-firmassa jossa on pääosin erittäin nörttejä tyyppejä. Ei täällä tervehtimisiä kukaan harrasta. Kerran meille tuli nuori kovin ekstrovertti kaveri töihin ja yritti tervehtiä ja jututtaa. Kaikkia ärsytti se suunnattomasti, tuli rikkomaan meidän rauhallisen erakoille sopivan ilmapiirin. Kerran sitten kun se taas tuli avokonttoripaikkaansa ja tervehti niin eräs sanoi että vittujako sitä täytyy joka aamu tuota informaatiosisällöltään olematonta turhaa puhetta pitää. Joku muu sanoi että onhan se vähän niin että avokonttorissa kaikki turha puhe häiritsee koko konttoria. Ei se kauaa meillä sitten töissä ollutkaan kun olisi ilmeisesti kaivannut kavereita töistä, ja me muut taas halutaan tehdä työmme rauhassa ja mennä kotiin.
🤣 kun pääsisi tuollaiseen työpaikkaan! Mua lähtökohtaisesti kiinnostaa työpaikalla työt, ei siellä ole niin kivaa että haluaisin hengailla työkaverien kanssa ja heittää juttua.
On olemassa niin erilaisia ihmisiä. Itse olisin onnellinen jos saisin todellakin olla rauhassa ja keskittyä töihin. Sen sosiaalisen puolen jättäisin mielelläni töiden ulkopuolelle. En todellakaan kaipaa minkäänlaista huomiota muilta muuten kuin aivan pakollisissa työasioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Minä olen nmiesvaltaisella alalla myös, en insinöörien joukossa, metalliteollisuudessa ja tässä paikassa ainoa nainen 24 työntekijän joukossa, mukaan luettuna niin toimihenkilöt kuin tuottavan työn tekijätkin. Ja nyt vasta ymmärrän, miten hyvin minut siellä on porukkaan otettu, ei kohdella tyttönä eikä äitihahmona (vaikka suurin osa työkavereista on mua nuorempia) ja juttelemaan tullaan niin kotiasioista, harrastuksista/vapaa-ajanvietosta kuin vaikka kodin uudesta hälytysjärjestelmästä. Minä olen viimeisimpänä taloon tullut ja muut ovat minua enemmän lähestyneet kuin minä heitä. Kyllä minäkin elämästäni vastavuoroisesti avaudun ja kerron, sitten kun joku toinen kertoo minulle jotain ensin. Itse pysyisin työkavereiden kanssa enemmänkin yleisemmissä asioissa, olipa kylmä aamu ja auton lasit teräsjäässä, ihan tosissaan sai skrapata / siellä Turkin maanjäristyksissä on uhriluku noussut jo 3000 / aamun lehdessä oli juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama ongelma. Olen ollut uudessa työssä puolisen vuotta ja tuntuu etten pääse millään sisään. Ihmettelen joka päivä mikä minussa on vikana, kun minut jätetään ulkopuolelle jatkuvasti.
Esimerkiksi;
Jos puhun vierustoverilleni työasiasta, hän vastaa toiselle. Eli ei suoraan puhu minulle vaan alkaa keskustella asiasta toisen työkaverin kanssa. Itse hiljenee ja jatkan töitä, eikä minua oteta keskusteluun.
Jos kyse on minuun liittyvistä asioista töistä (jotain mitä minun pitää tietää) puhuvat tiimini keskenään, mutta eivät minulle.
Lounaalle lähtevät aina yhdessä, eivät pyydä mukaan.
Eivät ikinä kysy miten viikonloppu meni tai mitä kuuluu
Yritin ensimmäiset 4kk ystävystyä / tutustua, mutta nykyään työpäivä menee niin että aamulla tervehdin ja laitan kuulokkeet päähän ja kun lähden, toivotan hyvät illat ja mukavat viikonloput. Muuten en enää jaksa nähdä vaivaa. Ahdistaa, koska kaipaan sosiaalisia suhteita töissä. Kaipaan ystävyyttä ja toimivaa tiimiä. Ei ole mukavaa istua 8-10h isossa porukassa, jossa on täysin ulkopuolinen. Se vie yllättävän paljon energiaa.
Tuo on juuri henkistä väkivaltaa ja kiusaamista ettei oteta mukaan porukkaan ja pahin jos ei edes tervehditä. Se on osaltaan sitä savustamista kun halutaan joku pois paikasta niin tehdään olo todella epämukavaksi. Onneksi radio ja musiikki hieman auttaa. Mut jätettiin porukasta ulkopuolelle sen takia kun en jauha paskaa selän takana ja en lähtenyr mukaan juoruihin. Olen törmännyt tähän usein aiemmissakin paikoissa ja olen introvertti kuuntelija enemmän
M32
Miksi ihmeessä töissä pitäisi olla kavereita? Eikö kaveeraaminen kuulu vapaa-aikaan?
Syön lounaanin tietokoneen ääressä musiikkia kuunnellen. Lopun aikaa teen hommia.