Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa töissä, kun siellä ei ole yhtään kaveria
30.01.2020 |
ja olet kuin näkymätön? Kukaan ei kysy lounaalle. Kun sanot jotain, siihen ei reagoida tai vastataan ei pahantahtoisesti mutta selvästi vain sosiaalisesta pakosta, ei siksi että haluttaisiin jutella kanssasi. Kukaan ei istu viereesi ennen kuin se on ihan viimeinen vapaa paikka, tai sitten tuoli siirretään vierestäsi sinne missä on kiinnostavampia tyyppejä. Olen jopa alkanut epäilemään, että haisen pahalle, vaikka huolehdin kyllä hygieniasta, pesen hampaat aamuin illoin, käyn aina suihkussa työaamuisin ja kaikki vaatteet ovat pesusta tulleita. En valita, en näytä nyrpeää naamaa, en juoruile.
Eikä kyse ole kiusaamisesta, jotenkin se voisi olla jopa helpotus, oikea ongelma, voisin vaihtaa työpaikkaa. Nyt minua vain kalvaa joka työpäivä sisältä. Muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on pari työkaveria, joiden kanssa lounastamme rauhassa ja hiljaisuudessa. Työssä on niin paljon hälyä ja meteliä, että en todellakaan jaksa enää kuunnella sitä hirveää mekkalaa ja kovaäänistä nauramista, kun työpaikan "kerma" menee tauoille. Ja nämä tauot venyvät todella pitkiksi ja ihmettelen, ettei pomo jo puutu, kun työt kärsii...
Terveisiä toiselta puolen pöytää.
Olen töissä pienehkössä firmassa ja meille tuli syksyllä uusi työntekijä, josta ei sanottu mitään. Meillä on viereisen työpöydät ja käymme eri aikaan lounaalla. Pystyisimme kuitenkin puhumaan työn lomassa. Olen yrittänyt vaikka mitä keskustelunavauksia, jotta tuo nainen olisi osa firmaa ja viihtyisi.
Onko sulla Jotain kivaa viikonloppusuunnItelmaa?
- Ööö ei oikeestaan. Hiljaisuus.....
Menikö viikonloppu mukavasti.
- joo. Hiljaisuus....
Onko sulla lemmikkejä.
Ei. Hiljaisuus....
Mitäs harrastat?
En oikeen mitään. Hiljaisuus...
Missä vietät joulun?
Kotona. Hiljaisuus...
Ootko jo ostanut lahjat?
Ei me osteta. Hiljaisuus...
Aiotko mennä kesällä festareille?
En kai. Hiljaisuus...
Aika hurja tuo coronavirus.
- nii, en oo seurannut. Hiljaisuus....
Kauankohan tuo Postin lakko vielä kestää...
Niin. Hiljaisuus...
Mulla on välillä aika kurja olo siitä, että hän on 'ulkopuolinen' mutta kait hän sitten vaan haluaa olla niin?
Eli ap, muista myös itse ottaa koppia puheentyngistä ja jopa joskus aloittaa smalltalkia, jos haluat jutteluvälit.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Meillä myös tuota. Pahalta tuntuu. Olet ulkopuolinen. Välillä meillä ei edes tervehditä.
Tervehdit(te) itse ensin. Sillä se hoituu. Ja lakkaat(te) uppoutumasta itsekeskeisyyden pohjattomaan kuiluun.
Ellei anna mitään itsestään, on näkymätön. Ei ne muutkaan odota mykkinä nurkissaan, että joku tervehtii.
Ujous ei ole puolustus huonolle käytökselle. Ujous on hieno piirre, mutta se ei pakota huonoon käytökseen ja möllöttämiseen.
Kantsis opetella ajattelemaan hyvää itsestä ja muista. Ei ole muiden vika, että te märehditte koko ajan ulkopuolisuuttanne. Itse te sen teette. Naispuoliset kiltti_miesten vastineet miettimässä "Miksi nuo ei kiinnostu minusta kun olen harmaa puhumaton kivi?"
Helpointa on aloittaa sanomalla kaikille iloisesti huomenta/ moi/ nätti päivä tänään/ olipa hirveä tuuli/ kiitos/ ole hyvä/ tarvitsetko apua tuossa. Ja kun päivästä toiseen olette kohtelias ja avoin, ne lakkaavat pelkäämästä, että olette outo.
Ujo olen minäkin, mutten sentään tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tuohon tottunut. Olen erittäin miesvaltaisella alalla, yleensä ollut työpaikkani ainoa nainen, tai ainakin ainoa nainen teknisissä tehtävissä (nykyinen työnantaja iso firma joten kyllä HR- yms. puolelta naisiakin löytyy). Eipä ole kauheasti yhteistä "poikien" kanssa ollut koskaan ja ihan itsekseni olen yksin käynyt syömässä jne. Keskenään juttelevat paljon muutakin kuin työasiaa mutta minulle vain kun on pakko, ja tiukasti työasiaa. Se on ihan ok, keskityn työni tekemiseen enkä mieti muuta. Niin kauan kuin kuitenkin työasiat suostuvat kanssani hoitamaan niin ei haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kantsis opetella ajattelemaan hyvää itsestä ja muista. Ei ole muiden vika, että te märehditte koko ajan ulkopuolisuuttanne. Itse te sen teette. Naispuoliset kiltti_miesten vastineet miettimässä "Miksi nuo ei kiinnostu minusta kun olen harmaa puhumaton kivi?"
Helpointa on aloittaa sanomalla kaikille iloisesti huomenta/ moi/ nätti päivä tänään/ olipa hirveä tuuli/ kiitos/ ole hyvä/ tarvitsetko apua tuossa. Ja kun päivästä toiseen olette kohtelias ja avoin, ne lakkaavat pelkäämästä, että olette outo.
Ujo olen minäkin, mutten sentään tyhmä.
Ei kyllä sovi joka paikassa työkulttuuriin tuollainen small talk ja tervehtiminen. Itse olen it-firmassa jossa on pääosin erittäin nörttejä tyyppejä. Ei täällä tervehtimisiä kukaan harrasta. Kerran meille tuli nuori kovin ekstrovertti kaveri töihin ja yritti tervehtiä ja jututtaa. Kaikkia ärsytti se suunnattomasti, tuli rikkomaan meidän rauhallisen erakoille sopivan ilmapiirin. Kerran sitten kun se taas tuli avokonttoripaikkaansa ja tervehti niin eräs sanoi että vittujako sitä täytyy joka aamu tuota informaatiosisällöltään olematonta turhaa puhetta pitää. Joku muu sanoi että onhan se vähän niin että avokonttorissa kaikki turha puhe häiritsee koko konttoria. Ei se kauaa meillä sitten töissä ollutkaan kun olisi ilmeisesti kaivannut kavereita töistä, ja me muut taas halutaan tehdä työmme rauhassa ja mennä kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Töissä on tarkoitus tehdä töitä eikä kaveerata. Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä toiselta puolen pöytää.
Olen töissä pienehkössä firmassa ja meille tuli syksyllä uusi työntekijä, josta ei sanottu mitään. Meillä on viereisen työpöydät ja käymme eri aikaan lounaalla. Pystyisimme kuitenkin puhumaan työn lomassa. Olen yrittänyt vaikka mitä keskustelunavauksia, jotta tuo nainen olisi osa firmaa ja viihtyisi.
Onko sulla Jotain kivaa viikonloppusuunnItelmaa?
- Ööö ei oikeestaan. Hiljaisuus.....Menikö viikonloppu mukavasti.
- joo. Hiljaisuus....Onko sulla lemmikkejä.
Ei. Hiljaisuus....Mitäs harrastat?
En oikeen mitään. Hiljaisuus...Missä vietät joulun?
Kotona. Hiljaisuus...Ootko jo ostanut lahjat?
Ei me osteta. Hiljaisuus...Aiotko mennä kesällä festareille?
En kai. Hiljaisuus...Aika hurja tuo coronavirus.
- nii, en oo seurannut. Hiljaisuus....Kauankohan tuo Postin lakko vielä kestää...
Niin. Hiljaisuus...Mulla on välillä aika kurja olo siitä, että hän on 'ulkopuolinen' mutta kait hän sitten vaan haluaa olla niin?
Eli ap, muista myös itse ottaa koppia puheentyngistä ja jopa joskus aloittaa smalltalkia, jos haluat jutteluvälit.
Minkä ihmeen takia työpaikalla pitäisi pitää tuollaista tyhjänpäiväistä smalltalkia? Antakaa ihmisten tehdä työnsä rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Miksi töissä pitäisi jutella muuten vaan? Minä pidän nimenomaan siitä, että työt hoidetaan asiallisesti ja that's it. Muu ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kantsis opetella ajattelemaan hyvää itsestä ja muista. Ei ole muiden vika, että te märehditte koko ajan ulkopuolisuuttanne. Itse te sen teette. Naispuoliset kiltti_miesten vastineet miettimässä "Miksi nuo ei kiinnostu minusta kun olen harmaa puhumaton kivi?"
Helpointa on aloittaa sanomalla kaikille iloisesti huomenta/ moi/ nätti päivä tänään/ olipa hirveä tuuli/ kiitos/ ole hyvä/ tarvitsetko apua tuossa. Ja kun päivästä toiseen olette kohtelias ja avoin, ne lakkaavat pelkäämästä, että olette outo.
Ujo olen minäkin, mutten sentään tyhmä.
Ei kyllä sovi joka paikassa työkulttuuriin tuollainen small talk ja tervehtiminen. Itse olen it-firmassa jossa on pääosin erittäin nörttejä tyyppejä. Ei täällä tervehtimisiä kukaan harrasta. Kerran meille tuli nuori kovin ekstrovertti kaveri töihin ja yritti tervehtiä ja jututtaa. Kaikkia ärsytti se suunnattomasti, tuli rikkomaan meidän rauhallisen erakoille sopivan ilmapiirin. Kerran sitten kun se taas tuli avokonttoripaikkaansa ja tervehti niin eräs sanoi että vittujako sitä täytyy joka aamu tuota informaatiosisällöltään olematonta turhaa puhetta pitää. Joku muu sanoi että onhan se vähän niin että avokonttorissa kaikki turha puhe häiritsee koko konttoria. Ei se kauaa meillä sitten töissä ollutkaan kun olisi ilmeisesti kaivannut kavereita töistä, ja me muut taas halutaan tehdä työmme rauhassa ja mennä kotiin.
Näin juuri. Säästäkää turha lätinä vapaa-ajalle. Ei kiinnosta missä joulun vietätte, oletteko ostaneet lahjoja, mitä ajatteletta corona-viruksesta tai mitkä teidän harrastukset ovat. Ihmeellistä huomiohakuisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Olet opiskellut insinöörialalle ja et tiedä miten ollaan jätkänä jätkien joukossa? En kyllä omalla kohdallani tunnista kuvailemaadisi ulkopuolelle jäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla koskaan ole töissä kavereita ollut. Olen ollut siellä tekemässä töitä enkä seurustelemassa.
Ongelma tulee vasta siinä, kun työtehtävät jaetaan kaveruussuhteiden mukaan, ja jokin työntekemisen kannalta olennainen tieto unohdetaan kertoa sille, joka ei kuulu kaveripiiriin. Kun työasioista päätetään ruokatunnilla tai kahvipöydässä epävirallisena keskusteluna, jossa itse ei ole mukana. Luultavasti siksi olenkin taas työtön. Töihin haetaan niitä mukavia kavereita, eli "hyviä tyyppejä", joiden kanssa on hauskaa.
Omasta puolestani jaksaisin kyllä työtä ilman kavereitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Miksi töissä pitäisi jutella muuten vaan? Minä pidän nimenomaan siitä, että työt hoidetaan asiallisesti ja that's it. Muu ei kiinnosta.
Ongelma on se, että ainakin minun töissä käytännössä jää niistä työjutuistakin ulkopuoliseksi osin, kun ei kelpaa lounasporukkaan tai muuten vaan jutteluun. Mulle kyllä kaikki vastaa ihan asiallisesti jos jotain kysyn ja jos laitetaan tekemään yhteistyössä projektia niin kyllä työkaverit ihan asiallisesti siinä kommunikoi.
Mutta tosi paljon jää hyödyllistä kuulemattakin, kun ei kuule heidän keskusteluja lounaalla (puhuvat työasioista enimmäkseen), minun kanssani ei haluta spontaanisti jutella vaikka uusista alan tekniikoista ja niiden soveltamisesta, tai vinkata että mulla on ollut tuollainen samantapainen case ja käytin sen ratkaisemiseen näitä ja näitä juttuja. Nuo muut kaikki jakaa osaamistaan keskustelemalla ja minä olen siitä ulkona, minulle vaan vastataan lyhyen asiallisesti jos jotain kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Olet opiskellut insinöörialalle ja et tiedä miten ollaan jätkänä jätkien joukossa? En kyllä omalla kohdallani tunnista kuvailemaadisi ulkopuolelle jäämistä.
En ole koskaan osannut tuota jätkänä jätkien joukossa juttua. Lähdin opiskelemaan vasta yli kolmekymppisenä joten olin siinäkin mielessä muiden joukossa siellä vähän outo lintu, sen lisäksi että olin nainen. Opiskeluaikana minua naurettiinkin, kun sellainen "täti", entinen sairaanhoitaja, sinne tulee opiskelemaan ja vieläpä ilman aiempaa harrastuneisuutta opiskelualaan. Kaikki olivat varmoja että lopetan opinnot pian kun tajuan ettei äly eikä kiinnostus riitä. Minua suoraan kehotettiinkin siihen. Kukaan ei halunnut minua ryhmissä tehtäviin harkkatöihin tms ryhmiinsä, yksin sain aina tehdä.
Töissä sitten sama jatkunut, vaikka enää ei olekaan niin että olisin ainoa vanhempi nuorten seassa. Tosin täällä mun työpaikassa on paljon hyvin introverttejä muutenkin nuo tyypit, osa vaikuttaa sosiaalisia tilanteita pelkääviltäkin. Keskenään ne samanlaiset tuntuu tulevan jotenkin toimeen, mutta minä olen kai sitten liian erilainen että minun kanssa kommunikointi olisi mukavuusalueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nainen työporukassa ja minua ei koskaan pyydetä mukaan lounaalle. Välillä juoksen perään ja tungen mukaan ja juttelen jotain kohteliaisuusjuttuja. Tuntuu kurjalta, että ei ole ketään ystävää töissä. Kahvit juon töiden lomassa yksin. Insinöörimiesten kanssa on hankala ystävystyä, vaikka työasiat hoituvat asiallisesti ja en koe syrjintää niissä.
Joo täällä myös nainen insinöörialalla ja samat kokemukset, kukaan ei halua minua seuraan esim. lounaalla tai puhua minulle muuten vaan, vaikka työasioissa ollaan ihan normaalin kohteliaita eikä minua selvästi mitenkään inhota saati kiusata. Olen vaan sukupuoleni takia ilmeisesti liian erilainen että mulle olisi luontevaa jutella muuten vaan.
Miksi töissä pitäisi jutella muuten vaan? Minä pidän nimenomaan siitä, että työt hoidetaan asiallisesti ja that's it. Muu ei kiinnosta.
Ongelma on se, että ainakin minun töissä käytännössä jää niistä työjutuistakin ulkopuoliseksi osin, kun ei kelpaa lounasporukkaan tai muuten vaan jutteluun. Mulle kyllä kaikki vastaa ihan asiallisesti jos jotain kysyn ja jos laitetaan tekemään yhteistyössä projektia niin kyllä työkaverit ihan asiallisesti siinä kommunikoi.
Mutta tosi paljon jää hyödyllistä kuulemattakin, kun ei kuule heidän keskusteluja lounaalla (puhuvat työasioista enimmäkseen), minun kanssani ei haluta spontaanisti jutella vaikka uusista alan tekniikoista ja niiden soveltamisesta, tai vinkata että mulla on ollut tuollainen samantapainen case ja käytin sen ratkaisemiseen näitä ja näitä juttuja. Nuo muut kaikki jakaa osaamistaan keskustelemalla ja minä olen siitä ulkona, minulle vaan vastataan lyhyen asiallisesti jos jotain kysyn.
Tämä. Tuttujen työkaverien kesken jaetaan paljon työssä tarvittavaa tietoa. Jos yrittää pakertaa yksin, voi moni oleellinen asia jäädä huomaamatta. Kaikkea kysyttävää ei edes huomaa yksin ollessaan.
On kokemusta, jotkut ovat ikuisesti ulkopuolisia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama ongelma. Olen ollut uudessa työssä puolisen vuotta ja tuntuu etten pääse millään sisään. Ihmettelen joka päivä mikä minussa on vikana, kun minut jätetään ulkopuolelle jatkuvasti.
Esimerkiksi;
Jos puhun vierustoverilleni työasiasta, hän vastaa toiselle. Eli ei suoraan puhu minulle vaan alkaa keskustella asiasta toisen työkaverin kanssa. Itse hiljenee ja jatkan töitä, eikä minua oteta keskusteluun.
Jos kyse on minuun liittyvistä asioista töistä (jotain mitä minun pitää tietää) puhuvat tiimini keskenään, mutta eivät minulle.
Lounaalle lähtevät aina yhdessä, eivät pyydä mukaan.
Eivät ikinä kysy miten viikonloppu meni tai mitä kuuluu
Yritin ensimmäiset 4kk ystävystyä / tutustua, mutta nykyään työpäivä menee niin että aamulla tervehdin ja laitan kuulokkeet päähän ja kun lähden, toivotan hyvät illat ja mukavat viikonloput. Muuten en enää jaksa nähdä vaivaa. Ahdistaa, koska kaipaan sosiaalisia suhteita töissä. Kaipaan ystävyyttä ja toimivaa tiimiä. Ei ole mukavaa istua 8-10h isossa porukassa, jossa on täysin ulkopuolinen. Se vie yllättävän paljon energiaa.
Todella tuttu tunne se on vähän kuin olisi tullus isoisiin bileisiin kuokkimaan
Täällä sama ongelma. Olen ollut uudessa työssä puolisen vuotta ja tuntuu etten pääse millään sisään. Ihmettelen joka päivä mikä minussa on vikana, kun minut jätetään ulkopuolelle jatkuvasti.
Esimerkiksi;
Jos puhun vierustoverilleni työasiasta, hän ”vastaa” toiselle. Eli ei suoraan puhu minulle vaan alkaa keskustella asiasta toisen työkaverin kanssa. Itse hiljenee ja jatkan töitä, eikä minua oteta keskusteluun.
Jos kyse on minuun liittyvistä asioista töistä (jotain mitä minun pitää tietää) puhuvat tiimini keskenään, mutta eivät minulle.
Lounaalle lähtevät aina yhdessä, eivät pyydä mukaan.
Eivät ikinä kysy miten viikonloppu meni tai mitä kuuluu
Yritin ensimmäiset 4kk ystävystyä / tutustua, mutta nykyään työpäivä menee niin että aamulla tervehdin ja laitan kuulokkeet päähän ja kun lähden, toivotan hyvät illat ja mukavat viikonloput. Muuten en enää jaksa nähdä vaivaa. Ahdistaa, koska kaipaan sosiaalisia suhteita töissä. Kaipaan ystävyyttä ja toimivaa tiimiä. Ei ole mukavaa istua 8-10h isossa porukassa, jossa on täysin ulkopuolinen. Se vie yllättävän paljon energiaa.