Lapsen motorinen levottomuus hermostuttaa
Juuri 2 täyttänyt lapseni on sellainen, että hän hyppii, pomppii, huitoo ja heiluu koko ajan ja joka sekunti. Tuolissa ei pysty istumaan edes pientä hetkeä ilman että heiluu ja huitoo aivan tauotta koko ajan. Leikkiessä saattaa vain pyöriä ja pyöriä ja huitoa ja heitellä leluja. Neuvolan mukaan ei ole huolestuttavaa, koska lapsi pystyy kuitenkin halutessaan keskittymään hyvin ja istumaan rauhallisesti paikoillaa, sanovat että on temperamenttikysymys eikä mitään adhd-tyyppistä. Tämän kyllä uskon ja itsekin olen samaa mieltä. Mutta ongelma on se, että en meinaa jaksaa itse lapsen tauotonta pyörimistä ja huitomista. En ole pystynyt syömään ruokaa yli puoleen vuoteen kertaakaan niin, että joku (=lapsi) heiluu ja huitoo aivan tauotta vieressä. Sama koskee kotitöiden ym. tekemistä, lapsi on siinä minulla mukana auttamassa, mutta vain huitoo, heiluu, pyörii ja heittää tavaroita kuin joku duracellpupux1000.
Tämä voi kuulostaa hassulta ongelmalta, mutta en pysty itse yhtään keskittymään enkä rauhoittumaan kun joku heiluu ja pyörii ja huitoo kuin väkkärä metrin päässä aivan koko ajan. Olen itse jatkuvassa kovassa stressitilassa asian vuoksi. Neuvokaa joku jolla on samanlainen lapsi.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Lapselle painoliivi (toimii samaan tapaan ihanan rauhoittavasti kuin painopeitot). Sinulle välillä vapaata lapsen hoidosta, jotta hermostosi voi levätä.
Ominaisuutesi ei häviä koskaan, elämänne pitää järjestää sellaiseksi, että pysyt järjissäsi.
Googlaan tuon painoliivin, että mistä niitä saisi ostaa. Ap
Eikö se käy kerhossa tai missään? Siinä saa jo parin tunnin hengähdyksen pari kertaa viikossa. Kohtahan lapsi kuitenkin täyttää kolme vuotta ja hoitovapaa loppuu. Sinuna alkaisin jo katsella sitä päivähoitopaikkaa ja itselle työ- tai opiskelupaikkaa.
Eihän tuohon muuten auta paljon muu kuin riittävä ulkoilu, ulkona ja kavereitten kanssa leikkiessä aktiivisuus sopii asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ulkoiletteko miten paljon? Luonnossa liikkuminen tai edes raitis ilma virkistää mieltä. Sisälle on helppo jäädä, mutta kannattaa ihan oikeasti ottaa tavaksi ulkoilla lapsen kanssa 1-2 kertaa päivässä: aamupäivällä ennen lounasta ja iltapäivällä myös.
Tietenkin ulkoilemme joka päivä. Ei ole koskaan vaikuttanut lapsen motoriseen levottomuuteen millään tavalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai te joilla ei ole lapsia: kuvitelkaa, että miehenne tekisi yli puoli vuotta joka aterialla teille näin: kun istut syömässä niin mies olisi siinä vieressä ja tauotto pyörisi ympäri ja huitoisi ympyrää käsillään ja koko ajan samalla myös pomppisi ylös alas omalla tuolillaan. Hän ei tekisi sitä tahallaan eikä ärsyttääkseen vaan temperamenttinsa vuoksi vain olisi sellainen. Ja jos haluaisit hänen kanssa asua ja olla niin on pakko oppia stä sietämään. Mikä auttaa siinä rauhoittumaan itse? Ap
Narsistimiehet voi oikeastikin koheltaa kiusantekomielessa, ja ohje on vaan lopettaa suhde. Lapsen veisin liikuntaharrastuksiin.
Lapsi täytti juuri 2. Hän ei osaa vielä edes juosta eikä kiivetä, vain kävellä. Mitä liikuntaharrastusta hänelle suosittelet? Ap
Miten niin ei osaa? Osaako kontata? Se on kiipeämistä edeltävä taito. Nyt treeniä lapsen kanssa: anna kiivetä tai harjoitella kiipeämistä tuolille, sohvalle jne. siitä se lähtee. Päiväkodissa 1-vuotiaat harjoittelevat tuolille kiipeämistä ja vain harva 2-vuotias ei osaa.

En minä tiedä miten niin ei osaa. Ei osaa niin ei osaa. Kontata tietenkin osaa, oppi ajallaan ihan. Ja saa harjoitella kotona kiipeämisiä päivittäin niin paljon kuin haluaa. Osaa toki esteen yli kiivetä mutta tarkoitin kiipelytelinetyyppistä, että sellaista kiipeämistä ei osaa. Ap
2-vuotiailla on yleensä todella suuri tarve liikkua. Ihan normaalilta taaperolta kuulostaa, mutta se ettei osaa kiivetä/juosta lainkaan ihmetyttää. Ilmankos kädet heiluvat. Aktivoi liikkumaan muilla tavoilla: kannusta kiipeilyharjoitteluun, laskeutumaan itse sohvalta, kantamaan lelukoria, jne. kaikkea mahdollista, missä lapsen pitää vähän pinnistellä.
Vaikuttaa siis siltä, että lapsella on kuten 2-vuotiailla yleensä, SUURI tarve liikkua, mutta ei osaamista liikkua kuin heilumalla. Tämä kyllä muuttuu, kun lapsi oivaltaa, että muutakin voin tehdä!
Tykkääkö lapsi musiikista? Voitte vaikka kuunnella Fröbelin palikoita ja liikkua siten kuin neuvotaan. Pää, olkapää, peppu... Ja muut laulut. Hyppimistä, kierimistä, jne. myös kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on nyt neljä ja on jatkuvassa liikkeessä.Meillä kylläkin diagnoosi.
Mä kanssa laihduin kun olin jatkuvassa stressi tilassa pojan kanssa muutenkin sai olla koko ajan tarkkana.Nyt tietty ollut jo tarhassa pari vuotta..
Toi rauhassa syöminen on tärkeää,jos saisit yksin syödä toisessa huoneessa kun mies on lapsen kanssa.Jos stressi jää päälle ja kuormitus niin haettava apua.Itse käyn psykologilla juttelemassa ja aloitin mieliala lääkityksen..Minua ahdistaa ajatus, että joutuisin aloittamaan jonkun masennuslääkityksen oman lapsen vuoksi. Lapsi on minulle todella rakas, elämäni tärkein asia ja erittäin ihana lapsi - poislukien tuo tauoton pyöriminen ja huitominen. Auttoiko se lääkitys sinua? Ap
Mulla oli paljon kaikkea muutakin siinä..vauva ja pojan kehityshäiriötä ym.Enkä sano että
mitään lääkkeitä pitäisi alkaa popsimaan.Mutta tunnistan ton ahdistuneisuuden..sun poikahan rauhotuu tosta vielä.Mutta jos vaan mahdollista saada se oma aika päivittäin omalle ruokailulle.Niin olisi hyvä.Uskon että mulla myös jotain ’yliherkkyyttä’pakko saada syödä välillä rauhassa,muuten tulee ’stoppi’
Juoksemaan pihalle pariksi tunniksi, ehkä lopulta sammuu.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se käy kerhossa tai missään? Siinä saa jo parin tunnin hengähdyksen pari kertaa viikossa. Kohtahan lapsi kuitenkin täyttää kolme vuotta ja hoitovapaa loppuu. Sinuna alkaisin jo katsella sitä päivähoitopaikkaa ja itselle työ- tai opiskelupaikkaa.
Eihän tuohon muuten auta paljon muu kuin riittävä ulkoilu, ulkona ja kavereitten kanssa leikkiessä aktiivisuus sopii asiaan.
Meidän kunnassa ei hyödytä katsella päivähoitopaikkoja. Vaan se menee niin, että joko 4 kk ennen työhön paluuta tai kun saa työpaikan. Ja kunta osoittaa siihen päiväkotiin, jossa sattuu olemaan paikka vapaana. Ap
Voi johtua jostain allergiastakin?
Vierailija kirjoitti:
Juoksemaan pihalle pariksi tunniksi, ehkä lopulta sammuu.
Motorinen levottomuus on neurologisperäinen oire, ei liikunnan puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua jostain allergiastakin?
Ainakin atopia aiheuttaa levottomuutta.
Ap nostaa, jos joku haluaisi vielä kommentoida.
Ap nostaa vielä ketjuaan, jos joku osaisi tähän vielä kommentoida jotain.