Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa yritetään mennä ns. skenaario 1 mallin kukaan, joka sallisi 2000-3000 uutta havaittua tartuntaa päivässä, mutta olisi taloudellinen ratkaisu. Kesäkuu olisi sen mukaan pahin ajankohta tartuntojen määrän suhteen.
Nykyisten tartuntojen määrän perusteella, olemme lähempänä skenaario 2:ta, jossa suurin oletettu havaittujen tartuntojen päivittäinen määrä on 5000.
Juurikin näin, niitten luvut oli jälkijättöisiä
eli joulukuun alusta.
Nyt juuri esiintulleet nousut potilasmäärissä vetävät skenariot
liian optimistisiksi.
Taneli P. sen kertoi selkeästi, nyt voimassa olevat tiukempien rajoitustoimien vaikutukset nähdään ennen joulua, silloin on aika tehdä johtopäätökset jatkon suhteen, lievennetäänkö vai tiukennetaanko entisestään.
Toimittaja kysyi rajoituksista. Voipio-Pulkki vastasi, että pitäisi muistaa etäisyyksien pitäminen, sen merkitys on kuitenkin suurempi kuin rajoituksien.
Tuossa infossa oli kalvolla kuinka tartuntojen kokonaismäärä on 28 732 kun uusia tartuntoja on 840 ja tuossa luvussa on mukana ne eilen järjestelmästä ilmaantuneet 470 ylläriä. Tämän päivän uusi luku olisi siis "vain" 370 tartuntaa joka antaisi vähän viitettä siitä, ettei tuo järjestelmä toimi kyllä vieläkään luotettavasti vaan tartuntoja jää johonkin jemmaan.
Ja etenkin jos tuossa 840 tartunnassa on mukana vielä nekin 150 todettua tartuntaa mitkä joku labra hukkasi niin oikeasti uusia, eilisen jälkeen rekisteröityneitä olisi enää 220 kappaletta. Paljon (ihan liikaa) toki, mutta ei tässä tartuntatilanteessa uskottavaa.
Sinänsä kyllä hassua, että ne on aina noin jämptejä tasalukuja jotka katoaa ja löytyy ihan yllättäen. Sama trendi näyttää olevan ihan näissäkin tartuntaluvuissa jotka on saatu ajallaan julki kun päivästä toiseen luvut on tyyliin +250 ja +490.
Marin sanoi tämänpäiväistä aiemmassa koronainfossa (26.11.), että katsotaan tilannetta kahden viikon päästä. Tallenne löytyy valtioneuvoston nettisivuilta ja YouTubesta.
Nyt on mennyt se kaksi viikkoa!
Odotellaan... Ekaksi kai pitää kuulla alueelliset päätökset.
Nyt ainakin sairaalahoito on jo tiukilla. Tilanne muuttunut.
Toivoisin niin, että Marin pistäisi pahimpien kaupunkien johtajille tiukan vastalauseen ja määräisi tiukemmat rajoitukset. Olisi hyvä tilaisuus näyttää, kuka määrää.
Jää kyllä hissukka ja tyhjänpuhujan mielikuva Marinista, jos ei ala toimia, jos kaikki leviämisvaiheenkaupungit eivät saa rajoituksia aikaiseksi.
Tuntui jo koomiselta kuunnella tuota infoa 26.11. kun eipä niitäkään "suosituksia" mm. 10 hengen kokoontumisrajoituksista ole noudatettu.
Vierailija kirjoitti:
Marin sanoi tämänpäiväistä aiemnassa koronainfossa (26.11.), että katsotaan tilannetta kahden viikon päästä. Tässä tallenne:
Nyt on mennyt se kaksi viikkoa!
Odotellaan... Ekaksi kai pitää kuulla alueelliset päätökset.
Nyt ainakin sairaalahoito on jo tiukilla. Tilanne muuttunut.
Kylläpä täyttyi nopeasti tehohoitopaikat. Niitähän piti olla melkein 500 ja määrä piti pystyä helposti nostamaan tuhanteen.
'Suomessa on nyt noin 500 tehohoitopaikkaa – tarkkoja lukuja ei haluta julki" https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006478863.html
Nyt on ehkä parikymmentä koronapotilasta tehohoidossa, vai onko jo 30.. ja potilaita pitää siirtää Helsingistä muihin kaupunkeihin kun paikat uhkaavat loppua. Se on huolestuttavaa, sillä suurin osa tehohoitopaikoista on Helsingissä.
Onkohan sairaalassa olevien potilaidenkin määrästä jäänyt osa kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapuri on alkanut sekoilla ja alkanut huutaa rapussa. Toki ollut vähän erikoinen ennenkin. Nyt mennyt pahemmaksi.
Mietin, onko hermot vaan kireällä, sekoamassa psyykkisesti, paineita työttömyydestä, rahat tiukalla vai mikä. Mitenkähän suhtautuu omiin lapsiin, lapsiparat. Pitäisikö ottaa yhteyttä johonkin, saisi ehkä ainakin taloudellista apua.
Nyt sitten oli uutinen, että aggression purkaminen sivullisiin onkin yleistynyt mm. kaupoissa kassoja kohtaan. Huutoa, haukkumista, tönimistä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6e8477b9-6dba-4b5f-88bd-a46e65550b88Ekaksi mietin, että ikävä kun menee naapurisopu. Sitten tajusin, että täähän on hyvä. Kyseinen naapuri ei välitä koronasta mitään. Ei käytä maskia kaupoissa, ei pidä turvaväliä, huutanut lähietäisyydellä kurkku suorana. Ennen tunkenut seuraan ihan liki.
Täähän on vaan parempi, kun ei puhu mulle enää mitään, vaan välttelee. Nyt pysyy turvaväli!
Tässä talossa huusi ainakin kannabispsykoosissa,
Kuulostaa ikävältä. Tuo vaikuttaa ihan vaan lievemmältä tapaukselta.
Koulutoimen ja päivähoidon johtajat ovat humanisteja, jotka ovat nyt ihan hukassa. He eivät ole matemaattisia, että ymmärtäisivät todennäköisyyksiä ja eksponentiaalista kasvua. Eivätkä he ole sairaanhoidon ammattilaisia, että olisivat perehtyneet virusten toimintaan. He tarvitsevat selkeää hallinnollista ohjausta, kirjallisesti, ja se ei nyt tule.
Tämän takia päätöksiä ei etäopetuksesta tule.
Tilanne on vähitellen helpottumassa, tuli selväksi THL:n tiedotustilaisuudessa. Tarkoittaa rajoitusten purkamista jouluksi. Sopii erittäin hyvin perheellemme, sillä mökkijoulu Lapissa varattuna.
Fiksu toimittaja huomasi, että olemme todellisuudessa lähempänä skenaario 2:ta. Puumalainen ei kumonnut sitä, vaan hieman selitteli asiaa.
Hallitus ei tee ns. helppojakaan uusia rajoituksia (kuten koulut etäopetukseen jo ennen joululomaa) koska se haluaa että tilanne menee sen verran pahaksi että voivat ottaa valmiuslain käyttöön ja näin pakottaa hoitajat töihin. Katsotaan saavatko haluamansa luvut jo jouluksi.
Valmiuslaki tullaan ottamaan käyttöön ja se otetaan vain ja ainoastaan sote-henkilöstön riittämättömyyden takia. Tämä kaikki on vaan esitystä ja asia on varmasti jo päätetty.
Mielenkiintoista on että tuleeko tämä kaikki tosiaankin halvemmaksi ja helpommaksi kuin se että tauti olisi jo aiemmin syksyllä painettu tehokkaasti alas eikä nyt altistuneet hoitajat hoitaisi potilaita ja sairaalapaikat olisi täyttymässä. Mutta kun piti saada talous ja turismi pyörimään! Nyt ei edes suositella jouluostosruuhkaan tai lappiin menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin sanoi tämänpäiväistä aiemnassa koronainfossa (26.11.), että katsotaan tilannetta kahden viikon päästä. Tässä tallenne:
Nyt on mennyt se kaksi viikkoa!
Odotellaan... Ekaksi kai pitää kuulla alueelliset päätökset.
Nyt ainakin sairaalahoito on jo tiukilla. Tilanne muuttunut.
Kylläpä täyttyi nopeasti tehohoitopaikat. Niitähän piti olla melkein 500 ja määrä piti pystyä helposti nostamaan tuhanteen.
'Suomessa on nyt noin 500 tehohoitopaikkaa – tarkkoja lukuja ei haluta julki" https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006478863.html
Nyt on ehkä parikymmentä koronapotilasta tehohoidossa, vai onko jo 30.. ja potilaita pitää siirtää Helsingistä muihin kaupunkeihin kun paikat uhkaavat loppua. Se on huolestuttavaa, sillä suurin osa tehohoitopaikoista on Helsingissä.
Onkohan sairaalassa olevien potilaidenkin määrästä jäänyt osa kertomatta.
Sairaalat täynnä jo ennestään, siksi ei saada mahtumaan lisää. Eilen oli jo kommenttia teho/sairaalapaikkojen lisäyksestä ensi viikolle ja tulevaisuuteen.
Mäkijärvi sanoi aiemmin, että HUS tehohoitopaikkoja on 64. Vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olemme veitsenterällä" sanotaan THL/STM tiedotustilaisuudessa.
Hallitus katselee seuraavan kerran joskus aaton aattona. Pärjäilkää.
Että te jaksatte olla rasittavia täällä AV:ssa! Poimitaan noita one-linereita ja kopy-pastetaan tänne jotta saataisiin porukalla päivitellä ja kauhistella. Myös tänään tullaan laittamaan viesti jos toinenkin "shokkiluvusta" 870 tartuntaa. Kauhistelun ja ulinan mestareita ootte täällä!
Kiitos palautteesta ja heippa!
Vierailija kirjoitti:
Taneli P. sen kertoi selkeästi, nyt voimassa olevat tiukempien rajoitustoimien vaikutukset nähdään ennen joulua, silloin on aika tehdä johtopäätökset jatkon suhteen, lievennetäänkö vai tiukennetaanko entisestään.
Sairaalahoidon käyrä senkun vaan sojottaa suoraan ylöspäin ja tehohoitopotilaita kuskataan jo ympäri Suomea, mutta odotellaan nyt kaksi viikkoa josko vaikka jokin ihme tässä tapahtuisi ettei vaan tarttis tehdä mitään.
Samaan aikaan oma järjestelmä piilottelee todettuja tartuntoja (+470) ja lisäksi paljastuu, että labroillakin on ongelmia todettujen tartuntojen ilmoittamisessa (+150), mutta silti luotetaan siihen että tartunnat kasvaa korkeintaan maltillisesti ja tartuntamäärissä on havaittavissa jopa jonkinlaista tasaantumista/talttumista..
Tilastollisesti sairastumiset olisivat vähentyneet eikä ainakaan tämän mukaan vaikuta siltä että sairaalapaikat olisivat loppumassa. Vertailun vuoksi voi katsoa tilastoa influenssa kuolemista joita arvioidaan tapahtuneen tänä vuona n. 500 kappaletta, ilman että kukaan ei ole panikoitunut.
THL:n tilannekatsaus 10.12.2020:
Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 28 732 (+490*)
Testattuja näytteitä yhteensä: yli 2 111 400 (+9 500*)
Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 433 (+8*)
Sairaanhoitopiirien sairaaloissa olevien potilaiden määrä: 129 (+0*)
Kaupungin- ja terveyskeskussairaaloissa olevien potilaiden määrä: 77 (-6*)
Tehohoidossa olevien määrä: 27 (-1*)
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Kaikki koulut leviämisalueilla etäopetukseen maanantaista alkaen! Siten voisimme pelastaa joulun!
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ei tee ns. helppojakaan uusia rajoituksia (kuten koulut etäopetukseen jo ennen joululomaa) koska se haluaa että tilanne menee sen verran pahaksi että voivat ottaa valmiuslain käyttöön ja näin pakottaa hoitajat töihin. Katsotaan saavatko haluamansa luvut jo jouluksi.
Valmiuslaki tullaan ottamaan käyttöön ja se otetaan vain ja ainoastaan sote-henkilöstön riittämättömyyden takia. Tämä kaikki on vaan esitystä ja asia on varmasti jo päätetty.
Mielenkiintoista on että tuleeko tämä kaikki tosiaankin halvemmaksi ja helpommaksi kuin se että tauti olisi jo aiemmin syksyllä painettu tehokkaasti alas eikä nyt altistuneet hoitajat hoitaisi potilaita ja sairaalapaikat olisi täyttymässä. Mutta kun piti saada talous ja turismi pyörimään! Nyt ei edes suositella jouluostosruuhkaan tai lappiin menoa.
Juuri näin! Vasta kun husin kapasiteetti kaatuu, aletaan toimia. Vain sairaalahoidon kantokyky kiinnostaa, ei yksittäiset ihmiset.
Viikko sitten oltiin täydessä paniikissa ja ihmeteltiin, miten kansalaiset eivät reagoi. Ehkä johtuu siitä, että koko syksy oltu hiljaa. Sitten keksittiin lähettää tekstiviesti kaikille ja se oli siinä. Nyt ollaan taas hiljaa.
Tämän päivän tartunnatkin ovat viikon-kahden ajalta. No niinhän ne aina ovat! Tartuntoja ne ovat silti ja niitä on paljon!
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kiristää koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Varsinais-Suomen alueen kokoontumisrajoituksia.
Perjantaista 11. joulukuuta alkaen alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskee sama rajoitus kuin sisätiloissa järjestettäviä. Molemmissa voi siis järjestää korkeintaan kymmenen henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kun niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.
Uusi määräys kumoaa aikaisemman kokoontumisrajoituksen, jonka mukaan ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien sallittu osallistujamäärä oli 20 henkilöä. Uusin rajoitus on voimassa 10. tammikuuta 2021 asti. Kiristyksen taustalla on maakunnan heikentynyt koronatautitilanne.
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5161495/Kokoontumisrajoitukset+ti…
Vierailija kirjoitti:
Tilastollisesti sairastumiset olisivat vähentyneet eikä ainakaan tämän mukaan vaikuta siltä että sairaalapaikat olisivat loppumassa. Vertailun vuoksi voi katsoa tilastoa influenssa kuolemista joita arvioidaan tapahtuneen tänä vuona n. 500 kappaletta, ilman että kukaan ei ole panikoitunut.
THL:n tilannekatsaus 10.12.2020:
Ilmoitettuja tapauksia yhteensä: 28 732 (+490*)Testattuja näytteitä yhteensä: yli 2 111 400 (+9 500*)
Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 433 (+8*)
Sairaanhoitopiirien sairaaloissa olevien potilaiden määrä: 129 (+0*)
Kaupungin- ja terveyskeskussairaaloissa olevien potilaiden määrä: 77 (-6*)
Tehohoidossa olevien määrä: 27 (-1*)
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Nämä tiedot ovat eiliseltä! Ei tältä päivältä
Tiedotustilaisuudesta huomaa, että tilanteen annetaan pahentua, mutta ei puhuta vielä mitään uusista rajoituksista. Eikä myöskään näytä tiedotustilaisuuden henkilöiden mielestä olevan tarvetta voimakkaammille rajoituksille.
Kylmä ja tunteeton ratkaisu.