Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kuolemat "vähän" pompsahti. Samalla muutettiin tartuntojen laskentatapaa ettei näytä niin pahalta.
Hölmöläiset päättivät eräänä päivänä lähteä tutkimaan maailmaa. Kohteeksi valikoitui kaukainen maa, Thaimaa. Viisas Matti koetti varoitella kertoen, että siellä on vaarallista tautia, joka voi tarttua ja tappaa pahimmassa tapauksessa suuren osan Hölmölän väkeä. Niinpä hölmöläiset päättivät kysyä neuvoa THL:ltä (Tavan Hölmöläisten Laitos). Siellä neuvottiin ottamaan mukaan kaikki hihat, joita kylästä löytyy, ja yskimään niihin, jotta kuolemantauti pysyisi loitolla. Ja mikäli tauti kuitenkin sattuisi matkalla jostain kumman syystä tarttumaan, niin se ei kuitenkaan leviäisi Hölmölässä, sillä siellä kaikki on päällystetty teflonilla.
Tilanne on vakava Kiinassa, mutta muualla ei, eikä tule. Palataan tähän kuukauden päästä.
Tässä yksi hyvä linkki (koko tuo scmp.com sivusto uutisoi hyvin ja niin realistisesti kuin nyt Kiinasta voi...
https://www.scmp.com/news/china/society/article/3050311/its-pneumonia-e…
Kertoo karua kieltään siitä, miksei tilastoihin juurikaan kannata luottaa.
Fimippiineillä oli viime syksynä melkein puoli miljoonaa dengue-tapausta joista yli 1000 kuoli. Ei mitään infoa tästä missään. Myös Thaimaassa on pahin dengue-tilanne ikinä. Tämäkin on todellinen riski koskien lomamatkailua, mutta jää täysin koronan varjoon, vaikka luvut ovat samaa luokkaa.
https://www.theguardian.com/global-development/2019/dec/30/asias-hardes…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen kutina, ettei Suomi pääse vieläkään jalkapallon EM-kisoihin. Eiköhän ne peruta.
Toi olis kyllä jo kohtalon ivaa.
No lähes varmasti kisat perutaan/siirretään. Ja olympialaiset perutaan satavarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Hölmöläiset päättivät eräänä päivänä lähteä tutkimaan maailmaa. Kohteeksi valikoitui kaukainen maa, Thaimaa. Viisas Matti koetti varoitella kertoen, että siellä on vaarallista tautia, joka voi tarttua ja tappaa pahimmassa tapauksessa suuren osan Hölmölän väkeä. Niinpä hölmöläiset päättivät kysyä neuvoa THL:ltä (Tavan Hölmöläisten Laitos). Siellä neuvottiin ottamaan mukaan kaikki hihat, joita kylästä löytyy, ja yskimään niihin, jotta kuolemantauti pysyisi loitolla. Ja mikäli tauti kuitenkin sattuisi matkalla jostain kumman syystä tarttumaan, niin se ei kuitenkaan leviäisi Hölmölässä, sillä siellä kaikki on päällystetty teflonilla.
Hölmölässä myös hoksattiin, että tauti pysyy pois hölmölästä varsin tehokkaasti kun sitä ei testata lainkaan.
Hömölän hallitus on päättänyt, että samalla taktiikalla päästään eroon kaikista sairauksista. Tavan Hölmöläisten Laitos on jo ryhtynyt toimenpiteisiin joilla se aikoo poistaa kaikki sairaudet hölmölästä.
Eläkkeelle57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeelle57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moni kollega samaa mieltä, mutta ei näistä taukohuoneessa kovin paljon keskustella. Se on nähty mitä käy kun vanhemmat herrashenkilöt ottavat kansanterveyden huoliin kantaa. Tapaukset Kopakkala, Heikkilä. Kyllä tämä vaatii aktiivisuusasteen muutosta ns.korkeammilla tahoilla."
Just. Nämä vaihtoehtolääketieteen mainitsemiset paljastavat aika paljon.
En tiedä mikä on ongelmasi tai asiattomuutesi lähde. Esimerkit eivät ole vedetty suuret sankarini-kirjasta. Egosentriset ihmiset eivät herätä arvostustani. Kopakkalaa voisin kätelläkin.
Sarkasmi ja itseironia tuntuu olevan sukupuuton partaalla, joten sen harjoittamista täytyy kanssasi välttää, sinulla tuntuu olevan kovin mustavalkoinen ajatusmaailma.
Ehkä tämä vauva-palsta on aluettasi ja me muutama tänne eksynyt lääkäri, emme sovi pirtaan. Nämä ovat päivänselviä asioita rivilääkäreille, ettei lähdetä keekoilemaan ohi ohjeistuksien julkisuuteen, jos haluaa työvuosiaan vielä hetken jatkaa. Rauhaa sinulle. Hedelmätöntä keskustelua on turha jatkaa.
Jos saatuisit olemaan lääkäri, mitä syvästi epäilen, ennemmin ns. kansalaisjournalisti, hommahopo tms, tai se työväenopiston kirjapiiriläinen, niin toivottavasti olet parempi lääkäri sitten kuin kirjoitaja.
Ensimmäinen kieleni on ruotsi. En kai minä nyt silti ihan noin huono kirjoittaja ole? Epäilen että edustamme täysin eri ikäluokkia. Olen kahden melkein täysi-ikäisen ylpeä isoisä. Täytyy ottaa kohteliaisuutena harlekiinikirjailija-ehdotuksesi, vaikkei kuulu kirjamakuuni. Olen enemmän ruotsalaisten dekkarien fani ja lintukirjat ovat fantastisia. Kerrot asiattomasta käytöksellä vain itsestäsi. Olen tänään kirjoittanut tänne muutaman kerran ensimmäistä kertaa ja täytyy katsoa jaksaako tänne enempää käyttää aikaa.
Moi sinä lääkäri-isoisä!
Olen yksi toinen, jota täällä nimiteltiin "aiemmat
kommentit kirjoittaneeksi harlekiini-kirjailijaksi". ☺ Olin ihmeissäni että mistähän
kommenteista mahtaa olla kyse, vaikka olen
kirjoittanut täällä sen verran, että olen
huomannut, että täällä on näitä työkseen
toisten keskusteluihin sekaantujia ja monen
roolin esittäjiä, jotka kuvittelevat että kaikki
tekevät samaa. Heitä näyttää raivostuttavan
erityisesti se, että täällä on myös meitä normaaleja ihmisiä, ja he tunkevat epätoivon vimmalla sekaantumaan keskusteluihin ja häiritsemään ja loukkaamaan. Ilmeisesti he saavat häiriköinnistään jotain kieroutunutta mielihyvää, en tiedä.
Nettikeskusteluissa heitä sanotaan trolleiksi.
Kuten olet varmaankin huomannut, heitä on joko paljon, tai vähän, mutta erittäin aktiivisia.
Heille ei kannata vastata mitään, ei selitellä
mitään. Se on ajanhukkaa, koska he saavat siitä vain uutta materiaalia ja lisää intoa häiriköinnilleen. Trolli ei koskaan luovuta, ei koskaan myönnä trollaamistaan.
Trollaamisen tarpeelle saadaan ehkä joskus
diagnoosi ja tarkempi määritelmä. Varmasti
siitä on jo tehty suomen laitoksella tutkimuksia. En ole lukenut.
Yleensä ajankohtaisista kielen ja kommunikaation ilmiöistä ilmaantuu vähintään graduja varsin ripeästi. Itse en
tuhlaisi energiaani näin epämiellyttävään
ja primitiiviseen kielenkäyttöön, joka on jonkinlaisen häiriintyneisyyden ilmentymä.
Mua kiinnostaa kielen rakentava käyttö.
En tiedä oletko täällä enää ja näetkö tätä kommenttia. Jos olet, toivottavasti onnistuin avaamaan sulle sitä mistä on kyse, miksi nettikeskustelu tuppaa olemaan niin epämiellyttävää ja takkuista kuin se on.
Trollausilmiötä voitaisiin karsia keskustelijoiden pakollisella kirjautumisella, ryhmän säännöillä, joita ihmisylläpitäjät valvoisivat aktiivisesti. Tarvittaisiin siis moderointia, mutta täällä vauva.fi:llä kuten muuallakin sen tekevät robotit, joiden käytöstä seuraa tiettyjä lisäongelmia. Robottimoderointi ei myöskään riitä, koska häirintää (trollausta) esiintyy niin paljon. Ymmärrettävästi nettipoliisin työ ei houkuta
sen paremmin tekijöitä kuin palveluntarjoajia
joiden pitäisi maksaa nettipoliiseille palkkaa.
Niinpä ilmiön annetaan rehottaa, ja siihen
on alistuttu. Suuri osa normaaleista keskustelijoista tympääntyy ja poistuu, jolloin
kenttä jää yhä enemmän häiriköiden haltuun, ja ongelma syvenee.
Facebookissa on hyviä ryhmiä, mutta se että löytää sieltä aihepiiriltään kiinnostavia ryhmiä
on aika lailla sattumankauppaa. Siellä käyttäytyminen on siistimpää, koska keskustelijat esiintyvät omilla nimillään.
Voi kun joku ottaisi ketjun talteen ja tekisi siitä hysteriaa ja trollausta koskevan tutkimuksen. Olisi rikas aineisto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sesama57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierakertoa. [quote=pianeläkkeelle57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
einäin kirjoitti:
Hoitajille on annettu sellaiset ohjeet suomessa että huh huh!!!
EI SAA pyytää testikittiä eikä ilmoittaa epäilystä vaikka oireista kärsijiä olisi. Myös jonkinlainen piikki keuhkokuumeista mm.Kiinaan ja Thaimaahan matkustaneilta ja läheisiltään löytynyt jo ennen Joulua Suomesta. Tämä on ainoa sivusto missä ihmiset voivat käydä keskustelua aiheesta. Eli epäilyjä on että virus meneillään Suomessa, muttei suostuta testaamaan *kun sairastuja itse ei ole käynyt Kiinassa*.
Kansanaloiteko tästä täytyy tehdä. Kuka uskaltaa tehdä aloitteen, näin on ihmiset peloteltu ettei uskala kuin arasti työpaikalla aiheesta puhua, ettei vaan epäillä hörhöksi.
t.lääketiede
Onko tämä oikea hoitaja joka kirjoitti tän? Voiko joku muu sh vahvistaa?
Aihe ole räjähdysaltis, lääkärillä ei saa olla "omaa mielipidettä" terveyskeskuksissa. THL :n ohjeistusta täytyy orjallisesti noudattaa. Jos omin päin menee puuhastelemaan vastaan, niin kyllä toimiaan joutuu selittelemään. Lääkäri ei voi testailla/määräillä välillä ihan perusteltujakaan kokeita - tässä on kyse säästötoimenpiteistä, rumasti sanottuna. Keskussairaala heittelee hylkyjä aivan tarpeellisistakin lähetteistä ja joutuu laittamaan oman arvovaltansa likoon, että saa asiakkaalleen hoitoa. Näin Hkin keskustan alueella, tiheästiasutuissä lähiöissä tilanne vielä kurjempi.
Pahoin pelkään että pandemia edessä, ellei tähän havahduta nyt. Lentoja pitäisi karsia. Ruokavarasto on hyvä. Käsienpesu äärettömän tärkeää. Joukkotilaisuuksien välttäminen.
En millään ymmärrä näitä epidemia-alueelle lentäviä. Thaimaa ei ole paras paikka jos tältä haluaa välttyä. Itämisaika voi olla pidempi kuin 14vrk. Aasian lomakohteissan paljon alueita, joista ei saada luotettavaa tilastoa ja joissa ei testata kalliilla, vaan heitetään maksimissaan hyödyttömiä antibiootteja kuumeileville, jos sitäkään.
Kyllä tässä tietynlainen vastuunpakoilu haiskahtaa. Lentoja voisi aivan hyvin rajoittaa. Ei tämä perusflunssa ole eikä tällaista vaikenemisen ilmapiiriä ollut SARSinkaan aikana, toivotaan parasta. Vahvistan ainakin sen ettei akateemiset aiheesta keskustele vaikka "jotain" mieltä olisi, varsinkin nuorempi sukupolvi on politisoinut ilmapiiriä.
Kiitos kun kirjoitit. Olen myös itse ottanut lääkärinä kantaa tällä palstalla ja kertonut huolestani. Samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia minulla myös kuin sinulla.
Muita meitä on moneen junaan. Palstalla kirjoittaa välillä myös terävää kritiikkiä esittävä nuori kollega (hän otti kanssani yhteen hanakasti viikonloppuna ja syytti valelääkäriksi, kyseenalaistaen huoleni - lisäksi eilen täällä myös kirjoitti samalta vaikuttava ihminen varoittaen ihmisiä meistä täällä palstalla olevista "kansanlääkäreistä", jotka ovat hänen mielestään vaarallisia kertoessaan huolistaan).
No, kukaanhan ei voi todistaa mitään näiden nimimerkkien takana, mutta uskon ihmisten tietävän viimeistään nyt, että täällä useampikin terveydenhuoltoalan ammatilainen on ja huolestaan kirjoittaa. Itse olen jakanut lääketieteellisiä artikkeleita ja tietoa aika paljon täällä, ja olen huomannut ainakin yhden toisenkin lääketieteestä tietävän tekevän niin. En siis todellakaan pidä vaarallisena tätä pandemiauhan edessä tiedottamista, keskustelua ja ennakointia - se on vain hyvä asia. Olen itsekin oppinut täältä joitakin asioita lukiessani ihmisten vinkkaamia artikkeleita (siinä mielessä tämä on kaikkine puutteineen informatiivisempikin paikka kuin esim. Fimnetin palsta).
P.S. Todella siis allekirjoitan kaikki mainitsemasi asiat. Erityisesti kun ihmiset muistaisivat hyvän käsihygienian ja välttäisivät niitä matkoja Aasiaan juuri nyt.
Kiitos Lääkärille, joka kommentoit. Näitä suoraselkäisiä lääkäreitä alkaa tulla esiin, kun tilanne alkaa levitä käsiin eikä voi toimia, kun THL sitonut kädet.
Olisko teillä lääkäreillä vaikutusvaltaa THL:n suuntaan kertoa huolistanne ja että nyt pitäs toimia ennenkun tämä leviää ja rajottaa ja lopettaa lennot kiinaan ja sieltä tänne. Eikö ne kuuntele teitäkään?
THL pitää meitä tavallisia ihmisiä maanmatosilla, jotka ei ymmärrä mitään.
Noudattaako tuo THL sitten WHO:n ohjeita? Kuinka korkealle tässä pitäisi mennä, että löytyisi joku joka saisi päätettyä muutoksen siihen suuntaan, ettei virus pääse leviämään Suomeen eikä muuallekkaan?
Luin juuri toisen kollegan kirjoituksen. Tämä on itselleni ensimmäinen kerta tällä palstalla, törmäsin kun googlasin Suomen keskustelua. En ole someaktiivi. Valitettavasti en ole ehtinyt lukemaan kaikkia viestejä.
Se, että en vanhempana rivilääkärinä onnistu saamaan edes *selkävammaisen* potilaani perusteltua lähetettä eteenpäin, vaan saan siihen konsultaatiovastausta keskussairaalalta, kertonee jotain vaikutusmahdollisuuksistani.
Mainitsin tuossa toisessa kommentissani, että työilmapiiri ja koko maan yleinen keskustelu on politisoitunut melkoisesti, *rajojen kiinni laittaminen* herättää vääriä mielikuvia plus suurta närkästystä ja huolta sellaisista asioista, mihin sen ei lääketieteessä pitäisi liittyä kun kyse kansainvälisestä terveysuhasta, joka ei vielä pandemia.
Moni kollega samaa mieltä, mutta ei näistä taukohuoneessa kovin paljon keskustella. Se on nähty mitä käy kun vanhemmat herrashenkilöt ottavat kansanterveyden huoliin kantaa. Tapaukset Kopakkala, Heikkilä. Kyllä tämä vaatii aktiivisuusasteen muutosta ns.korkeammilla tahoilla.
Olen aiemmin sinulle vastannut kollega. Hyvä tuoda todella tässä ketjussa esiin tätäkin, että me tavalliset rivilääkärit emme asioille erityisen paljon voi. Lisäksi monet ihmiset eivät ymmärrä, että olemme lääkärin ammatissa sidottuja noudattamaan paljon eri ohjeita, ts. ei ole lupaa lähteä ns. sooloilemaan. Jos siis esim. potilas kysyy, voiko Thaimaahan nyt matkustaa, joudun valitettavasti kertomaan, mikä THL:n kanta on. Ei ole minun asiani virassa ollessani kertoa ihmisille omia mielipiteitäni esim. tuon matkustusasian suhteen - tulisi aika nopeasti muistutuksia ja irtisanominen, jos näin rupeaisin tekemään. Korkeintaan voin sivulauseessa hieman tuoda esiin, että maailmalla on kuitenkin tartuntoja nyt kasvavassa määrin.
On siis ihan eri asia olla virassa lääkärinä kuin yksityishenkilönä lääkäri (yksityiselämässä lääkärikin voi kertoa kyllä mielipiteensä).
Minäkin olen aika uusi tällä palstalla, vain tässä ketjussa siis olen kommentoinut ja itsekin löysin tämän sattumalta Googlella viime viikolla. En ole löytänyt oikein muita paikkoja keskustella aiheesta ammattipiirien ulkopuolella.
Palstalla vaikuttaa olevan aika paljon kuitenkin kiusaamista ja alatyylisiä kommentteja, joten en tiedä, jaksanko kovin kauaa osallistua enää. Oman näkökulmani olen tuonut esiin, ehkä se riittää. Lääkäreille naureskelijoita tuntuu riittävän, ehkä syrjäytyneet tai elämän rikkomat ihmiset saavat siitä jotakin tyydytystä kun eivät muuten tule yhteiskunnassa nähdyksi/kuulluksi?
Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle ja muillekin. Yritetään selviytyä parhaamme mukaan tulevasta koitoksesta!
Ymmärrän sinua hyvin, siis että väsyttää ja tuntuu pahalta.
Mäkään en ole käyttänyt somea paljon, ja järkytyin ja järkytyn aina uudelleen siitä, miten hirvittäviä asenteita täällä tuodaan esiin, ja miten pohjattoman ilkeitä jotkut ovat.Olen yrittänyt kuvitella, millainen ihminen jonkun tekstin takana milloinkin on, mutta en oikein kykene.
Mä en ole lääkäri vaan kielitieteilijä. Aioin häipyä täältä just samasta syystä kuin sinä.
Mutta tänään on tullut uusia näkökulmia ja tiedonjyväsiä. Joten tässä ollaan.Arvostan suuresti, että täällä on myös lääkäreitä. Toivottavasti jaksat vielä jonkun kerran kommentoida. Katsotaan nyt miten kaikki etenee.
Olen kroonisesti sairas, ja siitä ja muista syistä ollut ja olen tekemisissä lääketieteen ammattilaisten kanssa.
Ymmärrän täysin tuon eron, jonka teet yksityishenkilöyden ja ammattihenkilöyden välille. Olen kohdannut sen monesti potilaana. Arvaat varmaan, miten raskasta on olla potilaan asemassa ja huomata, että nyt lääkäri (tai hoitaja) peittelee jotain, ja mun pitäisi oman etuni vuoksi ymmärtää hienosta epäloogisuudesta tai vihjeestä miten asia oikeasti on.
Todella syvällisesti olen joutunut perehtymään omaan sairauteeni, jotta ymmärtäisin missä mennään.No, tämä meni nyt sivuraiteille.
Anyway, kaikkea hyvää sulle kuten myös kaikille muille.
Jopa teille, väsyttävät ja ilkeät trollit.Hierarkia tosiaan tarkoittaa sitä, että pysytään rivissä ja jokainen ei voi huudella mitä mieleen tulee. Vrt. armeija. Ei sotilastakaan käsketä häpeämään, jos se ei kerro omaa mielipidettään armeijan toiminnasta vaan tekee mitä käsketään.
Aika lailla sitä siis on puun ja kuoren välissä. Jos kerrot mielipiteesi, sinut käytännössä ennen pitkää erotetaan. Jos et, koet omantunnontuskia ja trollit käskee häpeämään. Silti ei ole varaa joka työpaikasta saada potkujakaan totuus kertomalla, kun perhekin pitää elättää.
Mutta harva täällä tajuaa näitä. Hyvä kun sinä ymmärrät. Toivon tiellesi mahdollisimman ymmärtävää henkilökuntaa. Jos yhtään auttaa, et voi tietää miten paljon joskus sattuu joutua sanomaan omista kannoista poikkeavia linjauksia... varsinkin tässä tilanteessa.
- Kiitos, ystävällisesti kirjoitettu!
Hyvää jatkoa sullekin.
Tässä ketjussa on mukana teitä normaaleja
ihmisiä, joiden tuoreet reaktiot tämän palstat
ilkeään ilmapiiriin on palauttaneet mullekin
mieleen sen, miten tyrmistynyt olin kirjoittaessani tänne ekoja kertoja. Myöhemmin siihen on tottunut, ja monta
kertaa on harmittanut että mukavahenkistä
keskustelufoorumia ei vain ole.Nyt huomaan että täällä on hyvät keskustelut
niin harvinaisia, että kannattaa miettiä tarkkaan, onko itselle hyväksi viipyä täällä
ja minkä verran. Ilkeät jankuttajat ja sekaantujat pilaavat ilmapiirin, ja siihen että
"suhtautuu" heihin menee kohtuuttomasti energiaa. Joten kiitos tästäkin, se avasi silmäni tavallaan uudelleen. Jos ui likavedessä, niin
kyllä siinä likaantuu ja väsyy, vaikka kuinka
yrittää sitä välttää.En jaksa loputtomiin yrittää ymmärtää ilkeilyä. Olen tehnyt sitä lajia liikaakin elämässäni, ja hukannut itseni ja omat
tarpeeni moneen kertaan. Olen sen luonteinen, että mulle
käy helposti niin. Liiallista ja vääränlaista
empaattisuutta. Tiedän.
Minä olen siis tuo yhtä kommenttia ylempänä
kirjoittanut henkilö.
- Hyvää jatkoa, ja kiitos kun autoit mua
näkemään asiaa (ristiriitaa) lääkärin näkökulmasta.
Tunnen, että se helpotti oloani. Ylipäänsä aito ystävällisyys ja ihmisten välinen hyvä tahto
auttaa monessa tilanteessa.
🌸🍀 - Heipat!
Aina voi myös sijoittaa itseensä ja jos pelko on suuri, varata aika yksityiselle puolelle. Siellä ei ole "rivilääkäreitä", vaan ammatitaitoisia lääkäreitä, joiden ei tarvitse pelätä potkuja tai mitään valtion "hierarkiaa". Korvausta vastaan saat ihan lääkärin oman mielipiteen. Ero valitettavasti on kuin yöllä ja päivällä, sillä heillä todella on aikaa kuunnella ja laittaa tutkimuksiin, mikäli niin haluat.
Ei ole noin yksinkertaista.
Julkisen sektorin erikoissairaanhoidossa on suuren volyymin kaikki hyödyt.
En mene tähän syvemmin, koska se ei ole tämän ketjun aihe.
Samoja lääkäreitä muuten työskentelee sekä yksit. että julk. sektorilla.
Tavallisesti yksityislääkäri tekee lähetteen julkiselle, kun ryhdytään kalliisiin ja vaativiin
tutkimuksiin ja toimenpiteisiin.
Paras asiantuntemus, välineistö ja tekijät on suurissa yliopistosairaaloissa.
Vietnamissa asetettu kaupunki karanteeniin (sulkutilaan) korona virusten vuoksi, uutisoi cnn.
Tämä on ensimmäinen tapaus, kun Kiinan ulkopuolella toimitaan näin.
Kaupunki sijaitsee Binh Xuyen hallintoalueella, ja sieltä on matkaa miljoonakaupunki Hanoihin 40km.

Toivottavasti saavat tämän pian hallintaan. Jos leviää Hanoihin, niin sitten onkin vaikeampi homma edessä.

🌸🍀 - Heipat!Aina voi myös sijoittaa itseensä ja jos pelko on suuri, varata aika yksityiselle puolelle. Siellä ei ole "rivilääkäreitä", vaan ammatitaitoisia lääkäreitä, joiden ei tarvitse pelätä potkuja tai mitään valtion "hierarkiaa". Korvausta vastaan saat ihan lääkärin oman mielipiteen. Ero valitettavasti on kuin yöllä ja päivällä, sillä heillä todella on aikaa kuunnella ja laittaa tutkimuksiin, mikäli niin haluat.
Ei ole noin yksinkertaista.
Julkisen sektorin erikoissairaanhoidossa on suuren volyymin kaikki hyödyt.
En mene tähän syvemmin, koska se ei ole tämän ketjun aihe.
Samoja lääkäreitä muuten työskentelee sekä yksit. että julk. sektorilla.
Tavallisesti yksityislääkäri tekee lähetteen julkiselle, kun ryhdytään kalliisiin ja vaativiin
tutkimuksiin ja toimenpiteisiin.
Paras asiantuntemus, välineistö ja tekijät on suurissa yliopistosairaaloissa.
No siitähän tuossa aikasemmassa kommentissa olikin kyse? Mene yksityiselle niin sinua KUUNNELLAAN ja saat LÄHETTEEN tutkimuksiin, kun julkisella sinulle määrätään 3pv sairaslomaa puhelimessa ja hyssytellään, että ei hätää siinä pelossa että saa potkut.. kukaan ei ole väittänyt etteikö heillä olisi hyvät välineistöt tutkimuksien tekemiseen..
Jotka käy työssä on omat lääkärinsä ja varakkaat käy yksityisellä ja julkiella puolella köyhät ja eläkeläiset. Sitten kun tulee leikkaus niin kelpaa julkinen puoli tai muu sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeelle57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeelle57 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moni kollega samaa mieltä, mutta ei näistä taukohuoneessa kovin paljon keskustella. Se on nähty mitä käy kun vanhemmat herrashenkilöt ottavat kansanterveyden huoliin kantaa. Tapaukset Kopakkala, Heikkilä. Kyllä tämä vaatii aktiivisuusasteen muutosta ns.korkeammilla tahoilla."
Just. Nämä vaihtoehtolääketieteen mainitsemiset paljastavat aika paljon.
En tiedä mikä on ongelmasi tai asiattomuutesi lähde. Esimerkit eivät ole vedetty suuret sankarini-kirjasta. Egosentriset ihmiset eivät herätä arvostustani. Kopakkalaa voisin kätelläkin.
Sarkasmi ja itseironia tuntuu olevan sukupuuton partaalla, joten sen harjoittamista täytyy kanssasi välttää, sinulla tuntuu olevan kovin mustavalkoinen ajatusmaailma.
Ehkä tämä vauva-palsta on aluettasi ja me muutama tänne eksynyt lääkäri, emme sovi pirtaan. Nämä ovat päivänselviä asioita rivilääkäreille, ettei lähdetä keekoilemaan ohi ohjeistuksien julkisuuteen, jos haluaa työvuosiaan vielä hetken jatkaa. Rauhaa sinulle. Hedelmätöntä keskustelua on turha jatkaa.
Jos saatuisit olemaan lääkäri, mitä syvästi epäilen, ennemmin ns. kansalaisjournalisti, hommahopo tms, tai se työväenopiston kirjapiiriläinen, niin toivottavasti olet parempi lääkäri sitten kuin kirjoitaja.
Ensimmäinen kieleni on ruotsi. En kai minä nyt silti ihan noin huono kirjoittaja ole? Epäilen että edustamme täysin eri ikäluokkia. Olen kahden melkein täysi-ikäisen ylpeä isoisä. Täytyy ottaa kohteliaisuutena harlekiinikirjailija-ehdotuksesi, vaikkei kuulu kirjamakuuni. Olen enemmän ruotsalaisten dekkarien fani ja lintukirjat ovat fantastisia. Kerrot asiattomasta käytöksellä vain itsestäsi. Olen tänään kirjoittanut tänne muutaman kerran ensimmäistä kertaa ja täytyy katsoa jaksaako tänne enempää käyttää aikaa.
Moi sinä lääkäri-isoisä!
Olen yksi toinen, jota täällä nimiteltiin "aiemmat
kommentit kirjoittaneeksi harlekiini-kirjailijaksi". ☺ Olin ihmeissäni että mistähän
kommenteista mahtaa olla kyse, vaikka olen
kirjoittanut täällä sen verran, että olen
huomannut, että täällä on näitä työkseen
toisten keskusteluihin sekaantujia ja monen
roolin esittäjiä, jotka kuvittelevat että kaikki
tekevät samaa. Heitä näyttää raivostuttavan
erityisesti se, että täällä on myös meitä normaaleja ihmisiä, ja he tunkevat epätoivon vimmalla sekaantumaan keskusteluihin ja häiritsemään ja loukkaamaan. Ilmeisesti he saavat häiriköinnistään jotain kieroutunutta mielihyvää, en tiedä.Nettikeskusteluissa heitä sanotaan trolleiksi.
Kuten olet varmaankin huomannut, heitä on joko paljon, tai vähän, mutta erittäin aktiivisia.
Heille ei kannata vastata mitään, ei selitellä
mitään. Se on ajanhukkaa, koska he saavat siitä vain uutta materiaalia ja lisää intoa häiriköinnilleen. Trolli ei koskaan luovuta, ei koskaan myönnä trollaamistaan.
Trollaamisen tarpeelle saadaan ehkä joskus
diagnoosi ja tarkempi määritelmä. Varmasti
siitä on jo tehty suomen laitoksella tutkimuksia. En ole lukenut.
Yleensä ajankohtaisista kielen ja kommunikaation ilmiöistä ilmaantuu vähintään graduja varsin ripeästi. Itse en
tuhlaisi energiaani näin epämiellyttävään
ja primitiiviseen kielenkäyttöön, joka on jonkinlaisen häiriintyneisyyden ilmentymä.
Mua kiinnostaa kielen rakentava käyttö.En tiedä oletko täällä enää ja näetkö tätä kommenttia. Jos olet, toivottavasti onnistuin avaamaan sulle sitä mistä on kyse, miksi nettikeskustelu tuppaa olemaan niin epämiellyttävää ja takkuista kuin se on.
Trollausilmiötä voitaisiin karsia keskustelijoiden pakollisella kirjautumisella, ryhmän säännöillä, joita ihmisylläpitäjät valvoisivat aktiivisesti. Tarvittaisiin siis moderointia, mutta täällä vauva.fi:llä kuten muuallakin sen tekevät robotit, joiden käytöstä seuraa tiettyjä lisäongelmia. Robottimoderointi ei myöskään riitä, koska häirintää (trollausta) esiintyy niin paljon. Ymmärrettävästi nettipoliisin työ ei houkuta
sen paremmin tekijöitä kuin palveluntarjoajia
joiden pitäisi maksaa nettipoliiseille palkkaa.
Niinpä ilmiön annetaan rehottaa, ja siihen
on alistuttu. Suuri osa normaaleista keskustelijoista tympääntyy ja poistuu, jolloin
kenttä jää yhä enemmän häiriköiden haltuun, ja ongelma syvenee.Facebookissa on hyviä ryhmiä, mutta se että löytää sieltä aihepiiriltään kiinnostavia ryhmiä
on aika lailla sattumankauppaa. Siellä käyttäytyminen on siistimpää, koska keskustelijat esiintyvät omilla nimillään.
Mene hoitoon.
Tänään taas uutisissa THL suositti talvilomareissuja Thaimaaseen, koska siellä on tartuntaketjut saatu hallintaan. Muutenkin turisteille suositellaan siellä hengityssuojaimen käyttöä ja pitäisi välttää turistikohteita. Lentokoneessa lisäksi tauti leviää kivasti. En kyllä itse uskaltaisi lähteä sinne tällä hetkellä. En haluaisi ottaa turhia riskejä ja kulkea hengityssuojain naamalla.
https://www.bbc.com/news/health-51048366
Tämä on todella hyvä. BBC:n terveyskirjeenvaihtaja kirjoittaa otsikolla "Kuinka huolestuneita meidän pitäisi olla?"
Suomennan kohta pääsisällön tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vietnamissa asetettu kaupunki karanteeniin (sulkutilaan) korona virusten vuoksi, uutisoi cnn.
Tämä on ensimmäinen tapaus, kun Kiinan ulkopuolella toimitaan näin.
Kaupunki sijaitsee Binh Xuyen hallintoalueella, ja sieltä on matkaa miljoonakaupunki Hanoihin 40km.
Oli odotettavissa, että muuallakin joudutaan pakkotoimiin. Toivottavasti tosiaan ei pääse tuolla leviämään.
CDC: osa korona viruksen testereistä ei toimi!