Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kaksi kampaajaa sairasti koronaa – altistivat 139 asiakasta, kukaan ei saanut tartuntaa: ”Tämä todella todistaa maskien tehon”
Kampaajat työskentelivät noin viikon ajan normaalisti ensimmäisten oireiden alkamisesta, mutta käyttivät tunnollisesti kasvomaskeja. Missourin osavaltiossa kaksi samassa paikassa työskennellyttä kampaajaa sairastuivat toukokuussa koronavirukseen. Oireiden alettua he työskentelivät vielä noin viikon ajan normaalisti.
Asiasta uutisoineen New York Timesin mukaan yksikään heidän 139 altistuneesta asiakkaastaan ei saanut koronaviruksen oireita ja kampaamon neljä muuta työntekijää pysyivät terveinä hekin.
Kun kampaajien koronavirustestin tulos näytti positiivista, heidät määrättiin karanteeniin. Ainakin toinen heistä kävi töissä vielä testitulosta odottaessaan.
Terveysviranomaiset jäljittivät ja kontaktoivat kaikki altistuneet asiakkaat ja pyysivät heitä pysymään omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kukaan asiakkaista ei kertonut sairastuneensa tuona aikana. Tutkijat tarjosivat heille ilmaisen koronavirustestin, johon kaksi kolmesta osallistui. Kaikkien testitulos oli negatiivinen.
Tutkijat hämmästyivät. Kampaajat ovat pitkään ja yhtäjaksoisesti hyvin läheisessä kontaktissa asiakkaidensa kanssa. Siinä ajassa viruksella on enemmän kuin riittävästi aikaa levitä ilmateitse ihmisestä toiseen. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kampaajat olivat käyttäneet tunnollisesti kasvomaskia koko ajan töissä ollessaan.
– Tämä todella todistaa kasvomaskien tehon erityisesti sisätiloissa, bostonilainen epidemiologi Nadia Abuelezam sanoo New York Timesille.
– Tätä on yritetty toitottaa jo kuukausia: kasvomaskit ovat välttämättömiä taudin leviämisen ehkäisemisessä, Texasin yliopiston biologi Juan B. Gutierrez sanoo lehdelle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006573050.html
Alkaisikojan meilläkin olla kohtapuoliin sen maskisuosituksen aika?
Piipahdin äsköttäin alkoholiliikkeessä (Alko) täydennysostoksilla. Huomion kiinnitti runsas lomalaisten joukkio puolivallattomissa tunnelmissa ilman suoja-varusteita -tahi etäisyyksiä. Rose-viini osastolla suuria puutteita, jouduin tyytymään Ruskaan (väkevä puolukkaviini). Kun huomautin asiasta kassa-neitokaiselle sain aikaan välinpitämättömiä katseita. Tämä siis Itäkeskuksessa (Itis).
Vierailija kirjoitti:

Maskia saa ja voi käyttää jo nyt. Ei tarvitse odottaa, että pääministeri sanoo "Nyt. On. Aika. Käyttää. Maskia.".

Nyt en kyllä enää usko. Itiksen (Easton) Alkossa ei voi olla epäkohteliasta palvelua, olisitko vain ylitulkinnut rauhoittelevan (kohtelias) katseen?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa 4 uutta tartuntaa. 2 Porissa, 1 Helsingissä ja 1 Vantaalla. Porissa meno on kuin ei koronaa koskaan olisi ollutkaan. Yökerhot ja baarit täynnä. Turvaväleistä ei huolehdi enää juuri kukaan. Lapset leikkivät toistensa seurassa ihan nenäkkäin ja ei huolta huomisesta...
Toistaiseksi tilanne vielä hyvä, mutta tällä menolla ei kauaa jos taudin olemassaoloa ei noteerata enää ollenkaan!
Komppaan, Porissa on baarit ja yökerhot aivan täynnä. Lisäksi lauantaina on lehden mukaan "varjojazzit"...
Sitten kun koulut aukenevat, voi olla aika varma siitä, että myös sitä kautta tartunnat leviävät, myös koteihin.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kampaajaa sairasti koronaa – altistivat 139 asiakasta, kukaan ei saanut tartuntaa: ”Tämä todella todistaa maskien tehon”
Kampaajat työskentelivät noin viikon ajan normaalisti ensimmäisten oireiden alkamisesta, mutta käyttivät tunnollisesti kasvomaskeja. Missourin osavaltiossa kaksi samassa paikassa työskennellyttä kampaajaa sairastuivat toukokuussa koronavirukseen. Oireiden alettua he työskentelivät vielä noin viikon ajan normaalisti.
Asiasta uutisoineen New York Timesin mukaan yksikään heidän 139 altistuneesta asiakkaastaan ei saanut koronaviruksen oireita ja kampaamon neljä muuta työntekijää pysyivät terveinä hekin.
Kun kampaajien koronavirustestin tulos näytti positiivista, heidät määrättiin karanteeniin. Ainakin toinen heistä kävi töissä vielä testitulosta odottaessaan.
Terveysviranomaiset jäljittivät ja kontaktoivat kaikki altistuneet asiakkaat ja pyysivät heitä pysymään omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kukaan asiakkaista ei kertonut sairastuneensa tuona aikana. Tutkijat tarjosivat heille ilmaisen koronavirustestin, johon kaksi kolmesta osallistui. Kaikkien testitulos oli negatiivinen.
Tutkijat hämmästyivät. Kampaajat ovat pitkään ja yhtäjaksoisesti hyvin läheisessä kontaktissa asiakkaidensa kanssa. Siinä ajassa viruksella on enemmän kuin riittävästi aikaa levitä ilmateitse ihmisestä toiseen. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kampaajat olivat käyttäneet tunnollisesti kasvomaskia koko ajan töissä ollessaan.
– Tämä todella todistaa kasvomaskien tehon erityisesti sisätiloissa, bostonilainen epidemiologi Nadia Abuelezam sanoo New York Timesille.
– Tätä on yritetty toitottaa jo kuukausia: kasvomaskit ovat välttämättömiä taudin leviämisen ehkäisemisessä, Texasin yliopiston biologi Juan B. Gutierrez sanoo lehdelle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006573050.html
Alkaisikojan meilläkin olla kohtapuoliin sen maskisuosituksen aika?
Jos julkisissa on maskipakko niin mites sitten kun kouluissa ottavat kuitenkin maskit pois. Jos kouluissa ei ole ulkotilaopetusta tai hyperilmastointia niin hukkaan valuu maskihyöty. Maskit auttaa jos niitä pitää ne parturit tai ne koronikot ja altistuneet. Se hyöty että kaikki pitää metroissa busseissa yms valuu sitten työpaikoilla ja kouluissa hukkaan. Vaatii kaikkiin sisätiloihin kekeseliäisyyttä. Jota varmaan THL puolelta löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt -3, eli tuo tartuntojen ilmoittaminen meni nyt täysin naurettavaksi, muu Eurooppa nauraa...ehkä kannattaisi lopettaa tartuntojen ilmoittamien nyt sitten vaan kokonaan?
Ihan tosissaanko noin ajattelet, että Euroopassa ollaan kiinnostuneita Suomen -3 +2 pilipalitilastoista? On siellä kuules mietittävää omissakin tilastoissa tarpeeksi.
Ja kuvitteletteko te oikeasti, ettei missään muussa maassa ole jouduttu jälkikäteen korjaamaan tilastolukemia, kun esimerkiksi kuolinsyytiedot ovat tarkentuneet tai tilastoinnissa huomattu puutteita tai tuplia??
Ihme asenne ylipäätään tämä, että virheellisiä lukemia ei saa korjata paremman tiedon valossa.
Tilastoja saa korjata, mutta jotta kokonaiskuva ajankohtaisesta tilanteesta olisi selkeä, korjauksen tuottamia miinuslukuja ei pitäisi sotkea ajankohtaisiin tartuntoihin.
Eli uusia x kpl ja kokonaistilastoa korjattu y kpl, pidetään luvut erillään.
Eihän se nyt noin voi mennä, ainahan 2+3=4,tää on hei matikka tiedettä eikäse muuksi muutu (sitäpaitsi sumea lokiikka on tässä hyvä). Yt. Make Lahtinen, SPl
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa 4 uutta tartuntaa. 2 Porissa, 1 Helsingissä ja 1 Vantaalla. Porissa meno on kuin ei koronaa koskaan olisi ollutkaan. Yökerhot ja baarit täynnä. Turvaväleistä ei huolehdi enää juuri kukaan. Lapset leikkivät toistensa seurassa ihan nenäkkäin ja ei huolta huomisesta...
Toistaiseksi tilanne vielä hyvä, mutta tällä menolla ei kauaa jos taudin olemassaoloa ei noteerata enää ollenkaan!
Komppaan, Porissa on baarit ja yökerhot aivan täynnä. Lisäksi lauantaina on lehden mukaan "varjojazzit"...
Komppaan, myös Suomussalmella Ykän paari täynnä ja pihalla "hyttyskarkelot".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kampaajaa sairasti koronaa – altistivat 139 asiakasta, kukaan ei saanut tartuntaa: ”Tämä todella todistaa maskien tehon”
Kampaajat työskentelivät noin viikon ajan normaalisti ensimmäisten oireiden alkamisesta, mutta käyttivät tunnollisesti kasvomaskeja. Missourin osavaltiossa kaksi samassa paikassa työskennellyttä kampaajaa sairastuivat toukokuussa koronavirukseen. Oireiden alettua he työskentelivät vielä noin viikon ajan normaalisti.
Asiasta uutisoineen New York Timesin mukaan yksikään heidän 139 altistuneesta asiakkaastaan ei saanut koronaviruksen oireita ja kampaamon neljä muuta työntekijää pysyivät terveinä hekin.
Kun kampaajien koronavirustestin tulos näytti positiivista, heidät määrättiin karanteeniin. Ainakin toinen heistä kävi töissä vielä testitulosta odottaessaan.
Terveysviranomaiset jäljittivät ja kontaktoivat kaikki altistuneet asiakkaat ja pyysivät heitä pysymään omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kukaan asiakkaista ei kertonut sairastuneensa tuona aikana. Tutkijat tarjosivat heille ilmaisen koronavirustestin, johon kaksi kolmesta osallistui. Kaikkien testitulos oli negatiivinen.
Tutkijat hämmästyivät. Kampaajat ovat pitkään ja yhtäjaksoisesti hyvin läheisessä kontaktissa asiakkaidensa kanssa. Siinä ajassa viruksella on enemmän kuin riittävästi aikaa levitä ilmateitse ihmisestä toiseen. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kampaajat olivat käyttäneet tunnollisesti kasvomaskia koko ajan töissä ollessaan.
– Tämä todella todistaa kasvomaskien tehon erityisesti sisätiloissa, bostonilainen epidemiologi Nadia Abuelezam sanoo New York Timesille.
– Tätä on yritetty toitottaa jo kuukausia: kasvomaskit ovat välttämättömiä taudin leviämisen ehkäisemisessä, Texasin yliopiston biologi Juan B. Gutierrez sanoo lehdelle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006573050.html
Alkaisikojan meilläkin olla kohtapuoliin sen maskisuosituksen aika?
Jos julkisissa on maskipakko niin mites sitten kun kouluissa ottavat kuitenkin maskit pois. Jos kouluissa ei ole ulkotilaopetusta tai hyperilmastointia niin hukkaan valuu maskihyöty. Maskit auttaa jos niitä pitää ne parturit tai ne koronikot ja altistuneet. Se hyöty että kaikki pitää metroissa busseissa yms valuu sitten työpaikoilla ja kouluissa hukkaan. Vaatii kaikkiin sisätiloihin kekeseliäisyyttä. Jota varmaan THL puolelta löytyy.
Totta. Lisäksi maskia pitää käyttää oikein. Maskin on oltava koko ajan suun JA nenän päällä. Eikä sitä oteta pois naamalta, kun aletaan puhua.
Mutta vaikka tuo Modernan kehittämä rokote olisikin toimiva ja turvallinen, ja sitä alettaisiin antamaan ihmisille, niin en vielä hirveästi miettisi, että kuka sitä Suomessa ensimmäisenä saa. Kun on amerikkalainen firma, niin nehän rokottaa omat kansalaisensa ensin, ja muut maat saa sitä vasta sitten, jos silloinkaan. Ostihan USA sen yhden lääkkeenkin varastot tyhjiksi, joten kyseisen maan röyhkeyden olemme jo nähneet.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kampaajaa sairasti koronaa – altistivat 139 asiakasta, kukaan ei saanut tartuntaa: ”Tämä todella todistaa maskien tehon”
Kampaajat työskentelivät noin viikon ajan normaalisti ensimmäisten oireiden alkamisesta, mutta käyttivät tunnollisesti kasvomaskeja. Missourin osavaltiossa kaksi samassa paikassa työskennellyttä kampaajaa sairastuivat toukokuussa koronavirukseen. Oireiden alettua he työskentelivät vielä noin viikon ajan normaalisti.
Asiasta uutisoineen New York Timesin mukaan yksikään heidän 139 altistuneesta asiakkaastaan ei saanut koronaviruksen oireita ja kampaamon neljä muuta työntekijää pysyivät terveinä hekin.
Kun kampaajien koronavirustestin tulos näytti positiivista, heidät määrättiin karanteeniin. Ainakin toinen heistä kävi töissä vielä testitulosta odottaessaan.
Terveysviranomaiset jäljittivät ja kontaktoivat kaikki altistuneet asiakkaat ja pyysivät heitä pysymään omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kukaan asiakkaista ei kertonut sairastuneensa tuona aikana. Tutkijat tarjosivat heille ilmaisen koronavirustestin, johon kaksi kolmesta osallistui. Kaikkien testitulos oli negatiivinen.
Tutkijat hämmästyivät. Kampaajat ovat pitkään ja yhtäjaksoisesti hyvin läheisessä kontaktissa asiakkaidensa kanssa. Siinä ajassa viruksella on enemmän kuin riittävästi aikaa levitä ilmateitse ihmisestä toiseen. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kampaajat olivat käyttäneet tunnollisesti kasvomaskia koko ajan töissä ollessaan.
– Tämä todella todistaa kasvomaskien tehon erityisesti sisätiloissa, bostonilainen epidemiologi Nadia Abuelezam sanoo New York Timesille.
– Tätä on yritetty toitottaa jo kuukausia: kasvomaskit ovat välttämättömiä taudin leviämisen ehkäisemisessä, Texasin yliopiston biologi Juan B. Gutierrez sanoo lehdelle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006573050.html
Alkaisikojan meilläkin olla kohtapuoliin sen maskisuosituksen aika?
Kirurginmaski takin mahtuu virukset läpi.
Maski suojaa vain syljen lentämiseltä sujriss määrin.
Mahtaako tuo koko juttu olla propagandaa, että ihmiset uskaltaisivat kuluttaa.
Jokainen ihminen on itse vastuussa omasta terveydestään ja turvallisuudestaan,
sen varaan mitä THL kertoo ja jättää kertomatta, sen varaan mitä THL
tekee ja jättää tekemättä, ei kannata jäädä.
Hanki tietoa luotettavista lähteistä ja pyri tarkistamaan tiedon luotettavuus.
Koronan kolmas aalto leviää nyt Aasiassa
Hongkongissa on vahvistettu ennätysmäärä uusia virustartuntoja.
Hongkongin terveysviranomaiset varoittavat yhä kärjistyvästä koronavirustilanteesta.
https://www.verkkouutiset.fi/koronan-kolmas-aalto-leviaa-nyt-aasiassa
Vierailija kirjoitti:
Mutta vaikka tuo Modernan kehittämä rokote olisikin toimiva ja turvallinen, ja sitä alettaisiin antamaan ihmisille, niin en vielä hirveästi miettisi, että kuka sitä Suomessa ensimmäisenä saa. Kun on amerikkalainen firma, niin nehän rokottaa omat kansalaisensa ensin, ja muut maat saa sitä vasta sitten, jos silloinkaan. Ostihan USA sen yhden lääkkeenkin varastot tyhjiksi, joten kyseisen maan röyhkeyden olemme jo nähneet.
Niinpä. Ja sitä paitsi USA:ssakin puhutaan, että ihan kaiken pitäisi mennä putkeen rokotekehityksessä, että tammikuussa sitä alkaisivat edes jotkut voida ostaa markkinoilta. Hintakin tulisi olemaan korkea.
Eli USA:ssakin rajoitetaan sitä, ketkä saisivat rokotetta ensin.
Jos ja kun Suomenniemelle asti joskus tulisi ko. rokotetta, niin varmaankin aikaisintaan ensi keväänä/kesänä.
Niin ja siis tässä kohtaa on jo tiedossa, että puolet rokotetuista sai haittavaikutuksia. Dataa on analysoitu myös vasta nuoremmilla ikäryhmillä (ei siis ole julkaistu vielä sitä, tuliko vanhemmille ihmisille vasta-aineita).
Monta mutkaa matkassa siis vielä, siksi pitää olla kärsivällinen ja pitää odotukset kohtuullisina.
Heh. Iltasanomat ilmoittaa 5 tartuntaa, palsta 4 tartuntaa, moni muu media 3 tartuntaa vähemmän.
😃🥴😷
Kotona nyhjääminen ei johtanut lapsibuumiin, paljastaa eurooppalaistutkimus – Korona vähensi vauva-aikeita kaikissa tutkituissa maissa
Perheenlisäyssuunnitelmista luovuttiin muita tutkimusmaita suuremmalla todennäköisyydellä Etelä-Euroopan maissa, etenkin Italiassa. Siellä 36,5 prosenttia kyselyn vastaajista oli luopunut vauva-aikeista.
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/9f0adda0-ad58-48c0-bb02-203b5a22e…
Vierailija kirjoitti:
Heh. Iltasanomat ilmoittaa 5 tartuntaa, palsta 4 tartuntaa, moni muu media 3 tartuntaa vähemmän.
😃🥴😷
Nykyään jokainen saa itse päättää monta tartuntaa on. Itse olen -1 kannalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kampaajaa sairasti koronaa – altistivat 139 asiakasta, kukaan ei saanut tartuntaa: ”Tämä todella todistaa maskien tehon”
Kampaajat työskentelivät noin viikon ajan normaalisti ensimmäisten oireiden alkamisesta, mutta käyttivät tunnollisesti kasvomaskeja. Missourin osavaltiossa kaksi samassa paikassa työskennellyttä kampaajaa sairastuivat toukokuussa koronavirukseen. Oireiden alettua he työskentelivät vielä noin viikon ajan normaalisti.
Asiasta uutisoineen New York Timesin mukaan yksikään heidän 139 altistuneesta asiakkaastaan ei saanut koronaviruksen oireita ja kampaamon neljä muuta työntekijää pysyivät terveinä hekin.
Kun kampaajien koronavirustestin tulos näytti positiivista, heidät määrättiin karanteeniin. Ainakin toinen heistä kävi töissä vielä testitulosta odottaessaan.
Terveysviranomaiset jäljittivät ja kontaktoivat kaikki altistuneet asiakkaat ja pyysivät heitä pysymään omaehtoisessa karanteenissa kahden viikon ajan. Kukaan asiakkaista ei kertonut sairastuneensa tuona aikana. Tutkijat tarjosivat heille ilmaisen koronavirustestin, johon kaksi kolmesta osallistui. Kaikkien testitulos oli negatiivinen.
Tutkijat hämmästyivät. Kampaajat ovat pitkään ja yhtäjaksoisesti hyvin läheisessä kontaktissa asiakkaidensa kanssa. Siinä ajassa viruksella on enemmän kuin riittävästi aikaa levitä ilmateitse ihmisestä toiseen. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että kampaajat olivat käyttäneet tunnollisesti kasvomaskia koko ajan töissä ollessaan.
– Tämä todella todistaa kasvomaskien tehon erityisesti sisätiloissa, bostonilainen epidemiologi Nadia Abuelezam sanoo New York Timesille.
– Tätä on yritetty toitottaa jo kuukausia: kasvomaskit ovat välttämättömiä taudin leviämisen ehkäisemisessä, Texasin yliopiston biologi Juan B. Gutierrez sanoo lehdelle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006573050.html
Alkaisikojan meilläkin olla kohtapuoliin sen maskisuosituksen aika?
Maskia saa ja voi käyttää jo nyt. Ei tarvitse odottaa, että pääministeri sanoo "Nyt. On. Aika. Käyttää. Maskia.".
Sanotaan se nyt viimeisen kerran: maski suojaa ennen kaikkea muita. Jos minä käytän maskia, se ei suojaa minua vaan kanssaihmisiäni. Se on hieno juttu, mutta haluaisin myös itse olla paremmassa turvassa eli toivoisin, että myös muut käyttäisivät maskia. Menikö perille?
😂 Tottakai saa, se on jopa suotavaa joissain tapauksissa. Mutta vain puhtailla käsillä.