Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Nyt menee tämä kouluhysteria jo hieman yli. 1 tapaus Porvoossa, ja kaikki Suomen koulut pitäisi laittaa heti kiinni vai? Ilta-Sanomissakin näytti olevan yli 500 kommenttia uutiseen. Eli puhutaan vain yhdestä tapauksesta, eli yksittäistapaus, kun eikös se nyt olisi ollut vielä oudompaa, jos ei yhtää ainoaa tapausta/ tartuntaa olisi tullut? Eli rauhoittukaas nyt ihmiset, ja suhteuttakaa asiat. Ja käykää vaikka pihalla välillä.
Opetusministeri Li Andersson (vas.) on kommentoinut porvoolaiskoulussa oppilaalla todettua koronavirustartuntaa.
– Kouluissa toimitaan tartuntatapauksissa juuri näin: välittömästi ja paikallisesti tartuntatautilain nojalla. Opetuksessa noudatetaan erityisjärjestelyjä turvallisuuden takaamiseksi, Andersson toteaa Twitterissä oppilaan tartunnasta, jonka seurauksena 17 muuta oppilasta ja neljä opettajaa on asetettu kotikaranteeniin tartuntatautilain mukaisesti
Andersson myös korostaa, että niin Porvoossa kuin muissakin kouluissa "opetusryhmät pidetään mahdollisimman pitkälti erillään toisistaan, suuria kokoontumisia ei järjestetä ja käsihygieniasta pidetään tarkasti huolta."
Lähde: mtv3
Vierailija kirjoitti:
THL ilomoitti tällä viikolla, että 5000 suomalaista on jo parantunut koronasta. Millä perusteella ihminen julistetaan parantuneeksi, tietääkö kukaan?
Koronan piinaaman lentotukialuksen miehistön jäseniä sairastunut uudestaanJoukko aiemmin koronaan sairastuneita merimiehiä todettiin jo terveiksi.
Koronaviruksen piinaaman amerikkalaisen USS Theodore Roosevelt -lentotukialuksen miehistön jäseniä on sairastunut uudestaan koronaan annettuaan välissä jo negatiivisen testituloksen.
Toistaiseksi on vielä epäselvää, ovatko miehistön jäsenet saaneen viruksen uudelleen, vai onko pieni määrä virusta jäänyt heidän elimistöönsä sairastumisen jälkeen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006510759.html
Artikkelissa ei kerrota nyt ollenkaan, milloin on julistettu parantuneeksi.
Etelä-Koreassa muistaakseni, luultiin ensin, että ihmiset olivat sairastuneet uudestaan, mutta kävikin ilmi, että heillä oli elimistöön jäänyt koronavirusta, mutta se ei ollut kuitenkaan aktiivista.
Terveysasemalta soitetaan potilaalle tai annetaan ohjeet etukäteen, jos ei ehditä soittaa. Käytännössä 1 kuumeeton päivä = olet terve. Minulla ja miehelläni oli korona ja näin todettiin "terveeksi". Terveitä emme missään nimessä ole, sillä oireet jatkuvat jo toista kuukautta. Lääkärien silmissä olemme terveitä ja oireet ovat "normaalia flunssan jälkeistä väsymystä".
Vierailija kirjoitti:
Opetusministeri Li Andersson (vas.) on kommentoinut porvoolaiskoulussa oppilaalla todettua koronavirustartuntaa.
– Kouluissa toimitaan tartuntatapauksissa juuri näin: välittömästi ja paikallisesti tartuntatautilain nojalla. Opetuksessa noudatetaan erityisjärjestelyjä turvallisuuden takaamiseksi, Andersson toteaa Twitterissä oppilaan tartunnasta, jonka seurauksena 17 muuta oppilasta ja neljä opettajaa on asetettu kotikaranteeniin tartuntatautilain mukaisesti
Andersson myös korostaa, että niin Porvoossa kuin muissakin kouluissa "opetusryhmät pidetään mahdollisimman pitkälti erillään toisistaan, suuria kokoontumisia ei järjestetä ja käsihygieniasta pidetään tarkasti huolta."
Lähde: mtv3
Tulihan se taas sieltä - käsienpesu.

Tämä on sitä hybridistrategiaa.
Toimitaan sitten, kun on jo tartuntoja.
Hybridimallista puuttuu kokonaan yksi tavoite: ESTÄ tartuntoja ennalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalitus-käsite on ihan naurettava. Jos toimittaja kritisoi jotain julkisuudessa työkseen esiintyvää henkilöä, tätä toimittajaa saatetaan syyttää maalittamisesta. Eli häneen henkilönä kohdistuu kritiikkiä eli häntä puolestaan maalitetaan.
Sama pätee kukka- ja foliohattupäähineisiin.
Jonkun henkilön kommentit mitätöidään lokeroimalla tämä henkilö kukkahattutädiksi.
Todellinen kukkahattutäti on tämä avointa keskustelua sietämätön jääräpää, joka teilaa muut ihan vain, koska on itse kyvytön keskustelemaan.
Tiedän muuten monia herttaisia kukkahattuisia tätejä, by the way.Ja jännä juttu, että se jauhanta oli ihan sallittua ja suotavaa, kun eivät kuolailijat olleet vallassa, kun kohdistui esim. Sipilään. Se hyväksyttiin ja sille hymisteltiin, nyt kun osuu omiin, tai arvioidaan heidän konkreettisia toimia Korona kriisissä, alkaa kauhea itku ja poru, kaikki kritiikki vaiennetaan.
Jos muut ovat joutuneet kestämään sen paineen, miksi ei he? Ei ole vielä verrattavissa siihen mitä Sipilä koki. Tai moni muu tässä maassa.
Asiassahan heitä kritisoidaan, ei ole mennyt ihan putkeen ei.
Tässä kriisissä ei pitäisi olla mitään poliittista. Eihän syövässäkään ole mitään poliittista. Mutta pipilän thl Terva ja stm Kumpu varmaan oli tosiaan hereillä kun tämä kuolemantauti lähti maailmalla jylläämään. Eikös? Onhan elämässä muutakin kuin Korona!
Oli THL:n Salminen ja STM:n Varhila, miksi vääristelet.
Oli joku tiedotustilaisuus jossa thl Terva sanoi että elämässä on muutakin kuin korona. Ja on hienoa jos kannattaa tukahdutus tai ainakin kontrollilinjaa. Mutta sille tielle vasta viime pe ainakin Sannikan mukaan. Ja mikä johtaja se Salmi jos Terva on ylin johtaja? Sama koskee stm jos Kumpu on ylin johtaja niin mikä on Varhi? Ihme politikointia asialla joka ei ole politiikkaa. Vai onko se pandemia vai pandamia?
Norjan ja EteläKorean kontrollilinja on kai paras tässä tilanteessa jossa muu Eu ei mene järjellä vaan avaa yhteiskuntia ennenaikaisesti kuten idän ääriokeisto haluaa. Jossain vaiheessa taas on pakko pistää kuitenkin sulkutila päälle. Eulta puuttuu selkeä linja. Se on iso ongelma kun isoja maita on hankala tukahduttaa virukselta, vähän kuin ison junan pysäytys. Mutta pohjoismaat pystyisi kontrolliin kuten Etelä-Korea.
Sitä Salmisen esilläoloahan on täällä ihmetelty useamman kuukauden ajan, heivas pomonsa takavasemmalle. Salminen esiintyi ihan alussa HUSn Järvisen ja STMn Varhilan rinnalla telkkarissa kertomassa, kuinka on kyseessä pieni flunssanpoikanen vie, ja tuskin monikaan sen saa, ja kehottivat matkustelemaan.
Tervahauta oli mukana yhdessä tiedotustilaisuudessa, nyt en muista, sanoiko jo silloin kannattavansa tukahduttamista, mutta suojamaskeja on suositellut ohi Salmisen ja Varhilan, ja ehkä sen takia jotkut tahot siirsivät hänet syrjään. Nyt kun Salmisen ja Varhilan laumasuojastrategia sai tarpeeksi negatiivista huomiota, Salminen on siirretty takavasemmalle, ja Tervahauta pääsi taas ääneen. Ja sanoo kyllä kannattaansa tukahduttamista. Voi olla, että sanoi jo silloin alussa. Harmi, ettei häntä uskottu silloin, olisi pystytty hyvin tukahduttamaan silloin alkuvaiheessa. Kumpulainen ei ole ollut esillä pitkään aikaan, en muista, mikä tittelikään sillä oli.
Mika Salmista ei tulla enää luultavasti näkemään tiedotustilaisuuksissa. Espanjan vasta-ainetutkimukset laittoivat stopin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetusministeri Li Andersson (vas.) on kommentoinut porvoolaiskoulussa oppilaalla todettua koronavirustartuntaa.
– Kouluissa toimitaan tartuntatapauksissa juuri näin: välittömästi ja paikallisesti tartuntatautilain nojalla. Opetuksessa noudatetaan erityisjärjestelyjä turvallisuuden takaamiseksi, Andersson toteaa Twitterissä oppilaan tartunnasta, jonka seurauksena 17 muuta oppilasta ja neljä opettajaa on asetettu kotikaranteeniin tartuntatautilain mukaisesti
Andersson myös korostaa, että niin Porvoossa kuin muissakin kouluissa "opetusryhmät pidetään mahdollisimman pitkälti erillään toisistaan, suuria kokoontumisia ei järjestetä ja käsihygieniasta pidetään tarkasti huolta."
Lähde: mtv3Tämä on sitä hybridistrategiaa.
Toimitaan sitten, kun on jo tartuntoja.
Hybridimallista puuttuu kokonaan yksi tavoite: ESTÄ tartuntoja ennalta.[/Aivan järjetön strategia. Suurin osa koulutartunnoista vältettäisiin, kun suljettaisiin Uudenmaan koulut. Pikkukouluissa maaseudulla lapset voisivat halutessaan olla lähiopetuksessa, kun epidemia on hallinnassa eikä tartuntoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Nyt menee tämä kouluhysteria jo hieman yli. 1 tapaus Porvoossa, ja kaikki Suomen koulut pitäisi laittaa heti kiinni vai? Ilta-Sanomissakin näytti olevan yli 500 kommenttia uutiseen. Eli puhutaan vain yhdestä tapauksesta, eli yksittäistapaus, kun eikös se nyt olisi ollut vielä oudompaa, jos ei yhtää ainoaa tapausta/ tartuntaa olisi tullut? Eli rauhoittukaas nyt ihmiset, ja suhteuttakaa asiat. Ja käykää vaikka pihalla välillä.
500 kommenttia alle 2 tunnissa. Olisi varmaan enemmänkin, jos ei olisi suljettu kommentointia niin pian.
Koulujen avaamisella oli suuri psykologinen merkitys.
Ne, jotka uskoivat puheet silloin, ajattelivat, että uhka on ohi ja lähtivät ihmisten ilmoille.
Pettymys on kova, kun koulujen avaaminen eli muukaan elämä ei ollutkaan niin turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Mika Salmista ei tulla enää luultavasti näkemään tiedotustilaisuuksissa. Espanjan vasta-ainetutkimukset laittoivat stopin.[/
Miten sitten kuitenkin antaa haastatteluja mediaan ja jakaa laumasuojatyylisiä Ruotsia sympatiseeraavia lausuntoja niissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalitus-käsite on ihan naurettava. Jos toimittaja kritisoi jotain julkisuudessa työkseen esiintyvää henkilöä, tätä toimittajaa saatetaan syyttää maalittamisesta. Eli häneen henkilönä kohdistuu kritiikkiä eli häntä puolestaan maalitetaan.
Sama pätee kukka- ja foliohattupäähineisiin.
Jonkun henkilön kommentit mitätöidään lokeroimalla tämä henkilö kukkahattutädiksi.
Todellinen kukkahattutäti on tämä avointa keskustelua sietämätön jääräpää, joka teilaa muut ihan vain, koska on itse kyvytön keskustelemaan.
Tiedän muuten monia herttaisia kukkahattuisia tätejä, by the way.Ja jännä juttu, että se jauhanta oli ihan sallittua ja suotavaa, kun eivät kuolailijat olleet vallassa, kun kohdistui esim. Sipilään. Se hyväksyttiin ja sille hymisteltiin, nyt kun osuu omiin, tai arvioidaan heidän konkreettisia toimia Korona kriisissä, alkaa kauhea itku ja poru, kaikki kritiikki vaiennetaan.
Jos muut ovat joutuneet kestämään sen paineen, miksi ei he? Ei ole vielä verrattavissa siihen mitä Sipilä koki. Tai moni muu tässä maassa.
Asiassahan heitä kritisoidaan, ei ole mennyt ihan putkeen ei.
Tässä kriisissä ei pitäisi olla mitään poliittista. Eihän syövässäkään ole mitään poliittista. Mutta pipilän thl Terva ja stm Kumpu varmaan oli tosiaan hereillä kun tämä kuolemantauti lähti maailmalla jylläämään. Eikös? Onhan elämässä muutakin kuin Korona!
Oli THL:n Salminen ja STM:n Varhila, miksi vääristelet.
Oli joku tiedotustilaisuus jossa thl Terva sanoi että elämässä on muutakin kuin korona. Ja on hienoa jos kannattaa tukahdutus tai ainakin kontrollilinjaa. Mutta sille tielle vasta viime pe ainakin Sannikan mukaan. Ja mikä johtaja se Salmi jos Terva on ylin johtaja? Sama koskee stm jos Kumpu on ylin johtaja niin mikä on Varhi? Ihme politikointia asialla joka ei ole politiikkaa. Vai onko se pandemia vai pandamia?
Norjan ja EteläKorean kontrollilinja on kai paras tässä tilanteessa jossa muu Eu ei mene järjellä vaan avaa yhteiskuntia ennenaikaisesti kuten idän ääriokeisto haluaa. Jossain vaiheessa taas on pakko pistää kuitenkin sulkutila päälle. Eulta puuttuu selkeä linja. Se on iso ongelma kun isoja maita on hankala tukahduttaa virukselta, vähän kuin ison junan pysäytys. Mutta pohjoismaat pystyisi kontrolliin kuten Etelä-Korea.
Sitä Salmisen esilläoloahan on täällä ihmetelty useamman kuukauden ajan, heivas pomonsa takavasemmalle. Salminen esiintyi ihan alussa HUSn Järvisen ja STMn Varhilan rinnalla telkkarissa kertomassa, kuinka on kyseessä pieni flunssanpoikanen vie, ja tuskin monikaan sen saa, ja kehottivat matkustelemaan.
Tervahauta oli mukana yhdessä tiedotustilaisuudessa, nyt en muista, sanoiko jo silloin kannattavansa tukahduttamista, mutta suojamaskeja on suositellut ohi Salmisen ja Varhilan, ja ehkä sen takia jotkut tahot siirsivät hänet syrjään. Nyt kun Salmisen ja Varhilan laumasuojastrategia sai tarpeeksi negatiivista huomiota, Salminen on siirretty takavasemmalle, ja Tervahauta pääsi taas ääneen. Ja sanoo kyllä kannattaansa tukahduttamista. Voi olla, että sanoi jo silloin alussa. Harmi, ettei häntä uskottu silloin, olisi pystytty hyvin tukahduttamaan silloin alkuvaiheessa. Kumpulainen ei ole ollut esillä pitkään aikaan, en muista, mikä tittelikään sillä oli.
En muista minäkään, mutta jokin virallinen "ää ... ää ..."

Niin no yleensä se ylin johtaja vastaa organisaation hoidosta. On kyllä esim orkestereita joissa ei ole kapellimestaria. Sitten on myös apinaorkestereita jotka aarniometsien suojissa harjoitteli:)
Idiootteja noi ruotsalaiset on (YLE uutiset), luotan Tegenelliin ja terveysviranomaisiimme. Ja ottavat Tegnellinn naamatatuoinnin, niin jää tästä ikävästä ajasta joku muisto (oli vielä joku suomalaiset sukujuuret omaava). Yks vanhempi mies sanoi olevansa skeptinen, ja ettei luota häneen, että on tehnyt virhearvioita. Tällä hetkellä Tegnelliin luottaa Ruotsissa 7/10.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette... minulla alkoi eilen päänsärky joka kesti koko eilisen ja tunnen hengittäessä vihlontaa keuhkojen välissä (siis rintalastan kohdalla, keuhkoputkessa?), ei kuumetta tai oikeastaan muita flunssan oireita. Tuo vihlova tunne on kestänyt eilisestä asti. Onko se koronaoire? Teen asiakaspalvelutöitä eri työkohteissa, huomenna pitäisi mennä töihin ja mietin mitä nyt teen.
Voipi olla korona. Pyydä testiä.[/
Soitin päivystykseen, sain ohjeeksi olla pois töistä ja hakeutua huomenna hyvinvointikeskukseen testiin, nyt lieväoireisetkin testataan. Hyvä niin, en halua vahingossakaan tartuttaa ketään jos tämä nyt onkin korona.
Kerro miten kävi. Kuulostelen minäkin joka päivä olotilaa.
Sikäli hassua, kun en missään liiku, jos kaupassa jokusen kerran, niin on kirurgin maski ja kertakäyttöhanskat. Nopeeta sisälle ja ulos. Silti tuntuu, että kohta se iskee.
En minä ennen ole tämmönen ollut. Siis hysteerikko. Uusi puoli minussa.Oletko muutenkin erityisen tarkka hygieniasta, raha-asioista ja ylipäänsä rutiineista?
Tää koulujen avaaminen näyttää eskaloituvan nopeemmin kuin odotinkaan. Voi jumalauta! Mutta onneks lapset menivät leveät hymyt naamallaan kouluun, kun olivat niin kaivanneet opettajia ja kaikki syvät huoletkin ovat nyt kaikonneet pääministeriltä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt menee tämä kouluhysteria jo hieman yli. 1 tapaus Porvoossa, ja kaikki Suomen koulut pitäisi laittaa heti kiinni vai? Ilta-Sanomissakin näytti olevan yli 500 kommenttia uutiseen. Eli puhutaan vain yhdestä tapauksesta, eli yksittäistapaus, kun eikös se nyt olisi ollut vielä oudompaa, jos ei yhtää ainoaa tapausta/ tartuntaa olisi tullut? Eli rauhoittukaas nyt ihmiset, ja suhteuttakaa asiat. Ja käykää vaikka pihalla välillä.
Ja sait ison määrän alapeukutuksia, vaikka sanoit täyttä asiaa. Sehän nyt on aivan selvää, että monissa kouluissa on koronaa vähintään yhdellä ihmisellä. Vetäkää nyt henkeä ihmiset. Tähän on kuollut n. 300 ihmistä Suomessa tähän mennessä eli todella vähän. Nyt suhteellisuudentajua ja lopettakaa se hysteria.
Voisi lopettaa koko coronasta uutisoimisen. Corona on täysin tarkoituksella kehitetty virus, karkasi tai laitettiin tahallaan ihmiskokeeksi ja nyt koko maailma on polvillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalitus-käsite on ihan naurettava. Jos toimittaja kritisoi jotain julkisuudessa työkseen esiintyvää henkilöä, tätä toimittajaa saatetaan syyttää maalittamisesta. Eli häneen henkilönä kohdistuu kritiikkiä eli häntä puolestaan maalitetaan.
Sama pätee kukka- ja foliohattupäähineisiin.
Jonkun henkilön kommentit mitätöidään lokeroimalla tämä henkilö kukkahattutädiksi.
Todellinen kukkahattutäti on tämä avointa keskustelua sietämätön jääräpää, joka teilaa muut ihan vain, koska on itse kyvytön keskustelemaan.
Tiedän muuten monia herttaisia kukkahattuisia tätejä, by the way.Ja jännä juttu, että se jauhanta oli ihan sallittua ja suotavaa, kun eivät kuolailijat olleet vallassa, kun kohdistui esim. Sipilään. Se hyväksyttiin ja sille hymisteltiin, nyt kun osuu omiin, tai arvioidaan heidän konkreettisia toimia Korona kriisissä, alkaa kauhea itku ja poru, kaikki kritiikki vaiennetaan.
Jos muut ovat joutuneet kestämään sen paineen, miksi ei he? Ei ole vielä verrattavissa siihen mitä Sipilä koki. Tai moni muu tässä maassa.
Asiassahan heitä kritisoidaan, ei ole mennyt ihan putkeen ei.
Tässä kriisissä ei pitäisi olla mitään poliittista. Eihän syövässäkään ole mitään poliittista. Mutta pipilän thl Terva ja stm Kumpu varmaan oli tosiaan hereillä kun tämä kuolemantauti lähti maailmalla jylläämään. Eikös? Onhan elämässä muutakin kuin Korona!
Oli THL:n Salminen ja STM:n Varhila, miksi vääristelet.
Oli joku tiedotustilaisuus jossa thl Terva sanoi että elämässä on muutakin kuin korona. Ja on hienoa jos kannattaa tukahdutus tai ainakin kontrollilinjaa. Mutta sille tielle vasta viime pe ainakin Sannikan mukaan. Ja mikä johtaja se Salmi jos Terva on ylin johtaja? Sama koskee stm jos Kumpu on ylin johtaja niin mikä on Varhi? Ihme politikointia asialla joka ei ole politiikkaa. Vai onko se pandemia vai pandamia?
Norjan ja EteläKorean kontrollilinja on kai paras tässä tilanteessa jossa muu Eu ei mene järjellä vaan avaa yhteiskuntia ennenaikaisesti kuten idän ääriokeisto haluaa. Jossain vaiheessa taas on pakko pistää kuitenkin sulkutila päälle. Eulta puuttuu selkeä linja. Se on iso ongelma kun isoja maita on hankala tukahduttaa virukselta, vähän kuin ison junan pysäytys. Mutta pohjoismaat pystyisi kontrolliin kuten Etelä-Korea.
Sitä Salmisen esilläoloahan on täällä ihmetelty useamman kuukauden ajan, heivas pomonsa takavasemmalle. Salminen esiintyi ihan alussa HUSn Järvisen ja STMn Varhilan rinnalla telkkarissa kertomassa, kuinka on kyseessä pieni flunssanpoikanen vie, ja tuskin monikaan sen saa, ja kehottivat matkustelemaan.
Tervahauta oli mukana yhdessä tiedotustilaisuudessa, nyt en muista, sanoiko jo silloin kannattavansa tukahduttamista, mutta suojamaskeja on suositellut ohi Salmisen ja Varhilan, ja ehkä sen takia jotkut tahot siirsivät hänet syrjään. Nyt kun Salmisen ja Varhilan laumasuojastrategia sai tarpeeksi negatiivista huomiota, Salminen on siirretty takavasemmalle, ja Tervahauta pääsi taas ääneen. Ja sanoo kyllä kannattaansa tukahduttamista. Voi olla, että sanoi jo silloin alussa. Harmi, ettei häntä uskottu silloin, olisi pystytty hyvin tukahduttamaan silloin alkuvaiheessa. Kumpulainen ei ole ollut esillä pitkään aikaan, en muista, mikä tittelikään sillä oli.
Niin no yleensä se ylin johtaja vastaa organisaation hoidosta. On kyllä esim orkestereita joissa ei ole kapellimestaria. Sitten on myös apinaorkestereita jotka aarniometsien suojissa harjoitteli:)
Niinpä, oletettavasti taustalla ollut poliittista suhmurointia. Tervahauta itse sanoi epäilevänsä, että syy miksi STM ei suosittele maskeja, olisi jotenkin poliittisesti herkkää. THL on suositellut maskeja monta viikkoa netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt menee tämä kouluhysteria jo hieman yli. 1 tapaus Porvoossa, ja kaikki Suomen koulut pitäisi laittaa heti kiinni vai? Ilta-Sanomissakin näytti olevan yli 500 kommenttia uutiseen. Eli puhutaan vain yhdestä tapauksesta, eli yksittäistapaus, kun eikös se nyt olisi ollut vielä oudompaa, jos ei yhtää ainoaa tapausta/ tartuntaa olisi tullut? Eli rauhoittukaas nyt ihmiset, ja suhteuttakaa asiat. Ja käykää vaikka pihalla välillä.
Ja sait ison määrän alapeukutuksia, vaikka sanoit täyttä asiaa. Sehän nyt on aivan selvää, että monissa kouluissa on koronaa vähintään yhdellä ihmisellä. Vetäkää nyt henkeä ihmiset. Tähän on kuollut n. 300 ihmistä Suomessa tähän mennessä eli todella vähän. Nyt suhteellisuudentajua ja lopettakaa se hysteria.
Teillä on samat sanavalinnat.
Ei huolta. Hysteerisiä, jos sitä sanaa on pakko käyttää, ovat ehkä ne, jotka uskoivat puheet siitä, että koulujen avaaminen on turvallista. Suurin osa tällä palstalla taas toteaa rauhallisesti "tämä oli odotettavissa".
Ja voin vakuuttaa, olemme joutuneet monen monta kertaa kevään aikana tämän saman toteamaan. Tiedetty on, mutta mitään asialle ei voi, vain todeta olleemme - valitettavasti - jälleen oikeassa.
Hysterian sijasta turhautuminen on vallitseva tunne.
THL ilomoitti tällä viikolla, että 5000 suomalaista on jo parantunut koronasta. Millä perusteella ihminen julistetaan parantuneeksi, tietääkö kukaan?
Koronan piinaaman lentotukialuksen miehistön jäseniä sairastunut uudestaan
Joukko aiemmin koronaan sairastuneita merimiehiä todettiin jo terveiksi.