Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Miksi Uudenmaan avi ei sulje kouluja kulkutaudin leviämisen estämiseksi?
THL:n tutkimus kärsisi?
HS: " Suomessa ja muualla käynnistyy koulujen avautuessa eräänlainen luonnollinen koetilanne, jossa voi seurata toimenpiteen vaikutusta epidemian kehittymiseen. Jos tartunnat lähtevät nousuun, tähänastinen kuva lasten vähäisestä tartuttavuudesta voi muuttua.
Eri maissa tutkijat suunnittelevat tutkimuksia koulujen avaamisen vaikutuksista. Näin tehdään myös Suomessa. Lasten infektiolääkäreiden, THL:n ja eri kaupunkien yhteistyönä on alkamassa koulututkimus, jossa on tarkoitus tehdä sekä vasta-aine- että virustestejä."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006497849.html
Sinällään ko tutkimus on epäeettisyytensä lisäksi muutenkin täysin turha, koska maailmalta on saatu jo näyttöä siitä, että koulujen avaamisella ja sulkemisella on vaikuttavuutta taudin leviävyyteen. Eikä tästä asiasta erikseen edes tarkkaa tutkimusnäyttöä tällaisella tutkimusasetelmalla edes tarvittaisi, asian vaikuttavuus on nähtävissä jälkikäteen tartuntamääristäkin. Keskeistä olisi nyt oikeasti painaa ne tartuntamäärät mahdollisimman alas!
Kouluja koskeva tiedotustilaisuus käynnissä. Olli-Pekka Heinonen Opetushallituksesta sanoi, että heidän tehtävänsä on TAATA jokaisen oppilaan lakisääteinen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön, samoin opettajien oikeus turvalliseen työympäristöön.
Vierailija kirjoitti:
Kopioin yhden yleisökommentin tuosta HS:n artikkelin kommenttiketjusta. En ole kirjoittanut sitä itse, mutta se tiivistää lähes kaiken mikä ajattelen. Minusta meillä ei ole erityisen hyvä tai huono hallitus. Se ei ole ongelma.
Hyvin kirjoitettu artikkeli, todennäköisesti Hesarin paras vähään aikaan. Suomen ongelma ei ole maan hallitus, vaan sille jatkuvaa disinformaatiota syöttävä THL. Kun THLn pandemiaosaston johtaja on tuonut toistuvasti esille, että ei ymmärrä WHOn linjauksia, olisi tässä kohtaa pitänyt maan hallituksen hälytyskellojen soida lujaa. Jos suomalainen ns. asiantuntuntija kokee omaavansa maailman terveysjärjestön huippuasiantuntijoita parempaa tietoa ja näkemystä, niin tässä ei ole silloin kaikki kohdallaan.
Mika Salminen kertoi avoimesti Hesarin haastattelussa, että heidän linjauksensa eivät perustu niinkään tutkimustietoon vaan omaan päättelyyn ja alan oppikirjoihin. Oppikirjoissa ei kuitenkaan ole mitään tietoa tästä koronaviruksesta ja alusta asti on ollut kristallinkirkasta, että THL täysin vastuuttomasti rinnastaa tämän koronaviruksen aiempiin lieväoireisiin koronaviruksiin..
Maallemme on viisas hallitus ja toivottavasti se osaa olla jatkossa hieman lähdekriittisempi THLn ja STMn esittämien kannanottojen suhteen.
Maamme hallitus painottaa koko ajan, että päätökset perustuvat asiantuntijalausuntoihin.
Anderssonkin ylimielisesti kyseli, että pitäisikö päätökset tehdä mielipiteisiin eikä tutkimustietoon perustuen. -Vaikka päätökset on koko ajan tehty yhden ihmisen mielipiteiden perusteella.
Toinen asia, jota hallituksemme painottaa, on toimenpiteiden laillisuus. Silti monet toimet on jo todettu lainvastaisiksi.
Hallitus on myös antanut väärää tietoa siitä minkä lakien pohjalta toimitaan ja osa väitteistään on pahasti ristiriidassa Suomen lakien kanssa.
Hallitus on onnistunut polkemaan mm. tartuntatautilakia, perusopetuslakia, rikoslakia ja perustuslakia.
Toivon todellakin, että hallitus löytäisi asiantevia asiantuntijoita neuvonantajikseen.
Näiden nykyisten kanssaan meille käy kehnosti.
Toimittaja taas vauhdissa.
Opetushallituksen pääjohtaja puhuu:
"Poissaolot myönnetään normaaliin tapaan. Mikäli oppilas vaatii erityisjärjestelyitä opetuksen järjestämiseksi kotona, vaaditaan tästä lääkärintodistus."
Toimittaja kirjoittaa:
" Lupa poissaoloon pitää hakea aina rehtorilta ja sen pitää perustua lääkärin arvioon. "
Näin se virheellinen tieto leviää...
Alan ymmärtää, miksi kaikki lehdet ei tee näitä pikareferaatteja livepuheesta.
Mulla on muhinut pari viikkoa mielessä strategia, mitä mieltä olette? Puolet suomalaisista ja lock downiin, puolet jatkaa samaan malliin kuin nytkin. 4 viikkoa esim. Sitten vaihdetaan osia, toinen puoli menee lock downiin. Samaan aikaan kaikki ulkomailta tuleva liikenne karanteeniin, esim. kuljettajille omat hotellit. Tämä siksi kun suomea ei suostuta kokonaan laittamaan lock downiin, sitä itse ensisijaisesti haluaisin.
Onko teillä lisäideoita tai omia ideoita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kopioin yhden yleisökommentin tuosta HS:n artikkelin kommenttiketjusta. En ole kirjoittanut sitä itse, mutta se tiivistää lähes kaiken mikä ajattelen. Minusta meillä ei ole erityisen hyvä tai huono hallitus. Se ei ole ongelma.
Hyvin kirjoitettu artikkeli, todennäköisesti Hesarin paras vähään aikaan. Suomen ongelma ei ole maan hallitus, vaan sille jatkuvaa disinformaatiota syöttävä THL. Kun THLn pandemiaosaston johtaja on tuonut toistuvasti esille, että ei ymmärrä WHOn linjauksia, olisi tässä kohtaa pitänyt maan hallituksen hälytyskellojen soida lujaa. Jos suomalainen ns. asiantuntuntija kokee omaavansa maailman terveysjärjestön huippuasiantuntijoita parempaa tietoa ja näkemystä, niin tässä ei ole silloin kaikki kohdallaan.
Mika Salminen kertoi avoimesti Hesarin haastattelussa, että heidän linjauksensa eivät perustu niinkään tutkimustietoon vaan omaan päättelyyn ja alan oppikirjoihin. Oppikirjoissa ei kuitenkaan ole mitään tietoa tästä koronaviruksesta ja alusta asti on ollut kristallinkirkasta, että THL täysin vastuuttomasti rinnastaa tämän koronaviruksen aiempiin lieväoireisiin koronaviruksiin..
Maallemme on viisas hallitus ja toivottavasti se osaa olla jatkossa hieman lähdekriittisempi THLn ja STMn esittämien kannanottojen suhteen.
Maamme hallitus painottaa koko ajan, että päätökset perustuvat asiantuntijalausuntoihin.
Anderssonkin ylimielisesti kyseli, että pitäisikö päätökset tehdä mielipiteisiin eikä tutkimustietoon perustuen. -Vaikka päätökset on koko ajan tehty yhden ihmisen mielipiteiden perusteella.Toinen asia, jota hallituksemme painottaa, on toimenpiteiden laillisuus. Silti monet toimet on jo todettu lainvastaisiksi.
Hallitus on myös antanut väärää tietoa siitä minkä lakien pohjalta toimitaan ja osa väitteistään on pahasti ristiriidassa Suomen lakien kanssa.
Hallitus on onnistunut polkemaan mm. tartuntatautilakia, perusopetuslakia, rikoslakia ja perustuslakia.Toivon todellakin, että hallitus löytäisi asiantevia asiantuntijoita neuvonantajikseen.
Näiden nykyisten kanssaan meille käy kehnosti.
Eiköhän tuonne hallituksen suuntaan monet asiantuntijat ja muutkin toimijat ole koettaneet tarjota osaamistaan. Hallitus käyttää niitä, jotka palvelevat sen omia tavoitteita parhaiten
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006504651.html
Monet maat ovat ”voitolla” koronasodassa, mutta tutkijaverkosto niputtaa Suomen ongelmamaiden kerhoon Ruotsin ja USA:n kanssa
Tutkijaverkoston mukaan lukuisat maat ovat ”voitolla” koronataistelussa, kun taas Suomi kuuluu Ruotsin ja Yhdysvaltain tavoin ongelmamaihin. Koronakriisin jälkeen voi odottaa raadollinen maailma, jossa pandemiaa edeltävät ongelmat syvenevät entisestään.
Suomessa 1% koronaan kuolleista on asunut kotonaan sairastuessaan. Kokonaiskuolleisuus tänä vuonna ei yllä edes kahden edellisen vuoden tasolle samana ajankohtana.
Kauhee paniikki aina vaan. Oppikaa suhteuttamaan asioita, elämä tulee paljon helpommaksi, kuin pelätä aamusta iltaan milloin mitäkin. Stressi tappaa teidät varmemmin kuin korona. Lapsillennekin sen pelon siirrätte.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006504667.html
Tuore tutkimus horjuttaa käsitystä siitä, että koronavirus kaataisi vain ”tiensä päässä olevia” ihmisiä – uhreilla olisi ollut yli 10 vuotta elämää edessään
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tietämäni vanhemmat ovat laittamassa lapsensa kouluun ja ilmeisesti ihan turvallisin mielin.
Miten voimme elää niin erilaisessa todellisuudessa? Itse en laittaisi, mutta minulla ei (onneksi) ole lapsia.
Minun pääkaupunkiseudulla tuntemani vanhemmat eivät haluaisi päästää lapsiaan kouluun, mutta ovat niin kuuliaisia hallintoalamaisia, etteivät uskalla pitää kotonakaan.
Muuttuukohan tässä samalla käytännöt ylipäänsä kouluvapaan myöntämisestä jatkossa nykyistä paljon tiukemmaksi? Aika vaikea varmaan perustella jatkossa miksi vapaata myönnetään Kanarianmatkaa varten, kun/jos sitä ei nyt myönnetty yleisvaarallisen tartuntataudin välttämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa 1% koronaan kuolleista on asunut kotonaan sairastuessaan. Kokonaiskuolleisuus tänä vuonna ei yllä edes kahden edellisen vuoden tasolle samana ajankohtana.
Kauhee paniikki aina vaan. Oppikaa suhteuttamaan asioita, elämä tulee paljon helpommaksi, kuin pelätä aamusta iltaan milloin mitäkin. Stressi tappaa teidät varmemmin kuin korona. Lapsillennekin sen pelon siirrätte.
Ei tässä mitään stressiä ole, vaikken tarkoituksella itselleni tai läheisilleni lähdekään yleisvaarallista tartuntatautia hankkimaan. Kaikilla ei katsos muutaman viikon kevytkaranteeni aiheuta minkäänlaista ahdistusta tai kupolin leviämistä, kuten näillä ”rajoitukset äkkiä pois”-kiirehtijöillä.
Tiedotustilaisuudessa THL:ää edusti virkistävästi eri mies (Hälve?). Hän puhui suht suoraan. Aiheutti jopa muille paikallaolijoille kuumotusta sanomalla, että koronavirus voi olla vakava riski lapsille. Hän tarkoitti riskiryhmiin kuuluvia lapsia.
Hän kertoi selväsanaisesti kv. tutkimuksista. Jäi käsittelemättä viimeaikaiset tiedot vakavista tautitapauksista Yhdysvalloissa, Briteissä, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa vaikka menikö minulta se kohta ohi.
Ai eduskunta jää kesätauolle vaikka on pandemia päällä?
Vierailija kirjoitti:
Ai eduskunta jää kesätauolle vaikka on pandemia päällä?
Oikeasti? Globaali pandemia päällä, juuri oli Suomessakin valmiuslaki voimassa, ja eduskunta lähtee muutamaksi kuukaudeksi lomailemaan? Onneksi ei sentään sotatila ole päällä, sillonkin hallitus varmaan toteaisi, että ”parjäilkää, katsellaan sitten syksymmällä onko joku vielä hengissä”.
Koulussa voidaan naureskella niille, jotka haluaa jäädä kotiin. Lapset yrittävät näyttää etteivät pelkää ja menevät kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Onko hysteerikoilla vielä paskapaperia ja makaronia, vai onko joutunut tekemään nettitilauksen ja vastaanottamaan tilauksen rätti naamalla, käsineet kädessä ja peloissaan. Voimia!
Olen jo helmikuusta asti tehnyt nettitilauksia; ruokaa, vaatteita, kertakäyttöhanskoja, lääkkeet, elektroniikkaa, kotikuntoiluvälineitä jne. kiitosta vaan. Kotoilu on mukavaa, on kaikenlaista ruoka-ainesta varastot täynnä, ehtii kokkailla kaikessa rauhassa ja muutenkin harrastella ja puuhastella. Nettitilaukset otan kivoilla mielin vastaan, hanskat kädessä. Ne jätetään oven taa. Peloissani olen vain silloin kun sinunlaisesi ihminen tulee alle 2 m etäisyydelle minusta, silloin tulee huutia. Voimia sinullekin!
Vierailija kirjoitti:
Kouluja koskeva tiedotustilaisuus käynnissä. Olli-Pekka Heinonen Opetushallituksesta sanoi, että heidän tehtävänsä on TAATA jokaisen oppilaan lakisääteinen oikeus turvalliseen oppimisympäristöön, samoin opettajien oikeus turvalliseen työympäristöön.
Toimittaja taas vauhdissa.
Opetushallituksen pääjohtaja puhuu:
"Poissaolot myönnetään normaaliin tapaan. Mikäli oppilas vaatii erityisjärjestelyitä opetuksen järjestämiseksi kotona, vaaditaan tästä lääkärintodistus."
Toimittaja kirjoittaa:
" Lupa poissaoloon pitää hakea aina rehtorilta ja sen pitää perustua lääkärin arvioon. "
Näin se virheellinen tieto leviää...
Alan ymmärtää, miksi kaikki lehdet ei tee näitä pikareferaatteja livepuheesta.
Täällä on ollut monta ketjua juuri tästä asiasta. Pitääkö olla lääkärintodistus poissaoloon vai ei?
Tämä on monelle vanhemmalle tärkeä asia. Siis jos vanhempi opettaa itse lasta kotona, ei tarvitse lääkärintodistusta. Opettaja/rehtori myöntää poissaolon ihan samoilla perusteilla kuin normaalistikin esim. lomamatkan tai harrastukseen liittyvän poissaolon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona tarttuu pisaroista, jotka lentävät aivastuksessa ja yskässä 4 metriä pidemmälle. Hihan ohi lentää aina osa. Korona tarttuu kun ollaan mökillä porukalla, koska pienet tilat suhteessa porukan kokoon, mielestäni luokka on vastaava tila.
Ravintoloihin on enemmän tunkua, kun koulujen ovetkin on avattu?
Miksi Suomessa vähätellään riskiä mm vauvoille ja raskaanaoleville?MTV3:n sivuilla on suomalaisten tutkijoiden (mm. Aalto yliopisto ja VTT) tekemä mallinnus siitä kuinka korona leviää tartunnan saaneen puhuessa.
Siihen oli tässä keskustelussa eilen useampikin linkki.Korona siis leviää hengitysilman puhumisen myötä, vähän samaan tapaan kuin tupakansavu leviää ilmaan ja täyttää tilan hyvin laajasti. Erona toki se, että korona hajuton ja mauton, sitä ei voi huomata. Se onkin sitten tuurista kiinni kuinka paljon sitä sattuu hengittämään ja saako siitä tartunnan.
Siitä mallinnuksesta voi vetää ainakin tällaisia johtopäätöksiä.
- Se, että lapset harvemmin tartuttavat koronaan aikuisiin, saattaa johtua siitä, että aikuiset eivät jaksa kuunnella lasten juttuja, tai teinien tapauksessa niinpäin että aikuisille ei puhuta kuin ynähtämällä yksittäisiä tavuja.
- Riskit lienevät suuremmat niissä perheissä joissa oikeasti keskustellaan js aikuiset kärsivällisesti jaksavat kuunnella lasten juttuja.
- Luokkahuoneessa tämä johtaa siihen, että jos tartunta on sillä hiljaisella lapsella, ei hän juurikaan tartuta muita. Mutta jos tartunta on sillä tauotta puhuvalla, tavaroitaan ympäri luokkaa heittelevällä lapsella, niin tartuntariski on suurempi.
Näitä asioita kannattaisi oikeasti pohtia ja tutkia ennenkuin yhteiskunta avataan sokean luottamuksen vallassa.
Nyt alkoi oikeasti pelottamaan että mitä tapahtuu kun yhteiskunta avataan ja ihmiset alkavat viettämään läheistensä kanssa kaikkia juhlia jotka jäivät koronan vuoksi väliin, ja kaikilla on hirveän paljon puhuttavaa. - Olen itsekin läheisten kanssa suunnitellut että pidetään isot juhlat sitten kun tämä kaikki on ohi 😱
Jos jatketaan tätä aerosolipäätelmää niin lapsen "hengityspilvi" on pienempi ja matalammalla kuin aikuisen. Koska keuhkotilavuus on pienempi-pienempi virusmäärä kerralla uloshengitykseen? Hengittääkö lapsi nopeammin kuin aikuinen tavallisesti.
Lasten poskiontelot on pienemmät kuin aikuisten, vain herneen kokoiset alle 5 vuotiailla-vähemmän viruksia uloshengitykseen? Varsinkin jos tässä taudissa ei ole yleensä nuhaa ja räkää joka tartuttaa useimmiten muissa taudeissa lapsilla taudin eteenpäin.
Siis selvitettäviä asioita tutkijoille.