Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kyllä sappi alkoi kiehua kun kävin tänään kaupassa. Ei yhtään ihme jos korona leviää, kun osalla ihmisistä on järki täysin hukassa.
En ole pahimmassa riskiryhmässä, mutta jotain sairauksia on, joten olisi mielummin menemättä kauppaan, mutta meidän alueellemme ei toimiteta verkkokaupasta ruokaa. Joten jouduin lähtemään kauppaan.
Valitsin tarkoituksella suuren ruokakaupan. Asiakkaita oli jonkin verran, koska oli lauantai ja puolipäivä. Liike oli varautunut koronaan hyvin: joka paikassa oli näyttöjä tai ilmoituksia, joissa muistutettiin turvavälistä, kuulutuksissa kerrottiin kuinka pintoja desinfioidaan jatkuvasti ja kassalle tultaessa lattiassa oli isot punaiset viivat, joissa kehotettiin pitämään turvaväliä muihin asiakkaisiin ja kassatyöntekijöihin.
Ja mitä sitten tapahtuu? Kuten suurin osa muistakin asiakkaista, pidän itse kunnon turvaväliä jonottaessani kassalle, pidän turvaväliä maksaessani lähimaksulla kassalla ja sitten menen pakkaamaan... yhtäkkiä seuraava asiakas, rouva n. 10-vuotiaan lapsensa kanssa, tunkee heti perääni ja tulee minusta pakkaamaan samaan aikaan aivan pokkana. Lapsi tulee aivan viereeni seisomaan, äiti oli n. käsivarren mitan päässä minusta.
Olin aivan äimän käkenä tästä käytöksestä ja huomautin ääneen rouvalle turvavälin muistamisesta. Hän nakkeli vaan niskojaan, ei kysettäkään että olisi pyytänyt anteeksi, siirtynyt turvavälin päähän saati edes ohjeistanut omaa lastaan pysymään kauempana minusta.
- No miten mä olisin voinut pakata?, hän inisi mulle.
- Olisit odottanut vuoroasi kuten kaikki muut!, tokaisin.
Kasasin äkkiä kaikki tavarani kärryyn mitenkuten ja lähdin sekä turvasyistä että raivoni takia pakkaamaan kaeummas tyhjälle pakkauspisteelle.
Mutta koko matkan kotiin otti päähän. Siis mitä? Tälle yhdelle ihmiselle ei riitä hallituksen, THL:n, median, ja ko. liikkeen antamat ohjeet! Ei tieto siitä että maakuntamme on suljettu, että ihmisiä kuolee pandemiaan ympäri maailmaa. Ei, tämä itsekeskeinen paskiainen pisti sekä minut, itsensä että oman lapsensa vaaraan, ettei vaan olisi vapaapäivänä joutunut odottamaan 4 minuuttia kauemmin kaupan kassalla!!
Vierailija kirjoitti:
Jos meiltä köyhiltä loppuu ruoka, ei ole muuta mahdollisuutta kuin syödä rikkaat. 😳
Tänään juuri katselin youtubessa lyhyttä kertausta edellisestä kerrasta kun Suomessa oli tämänkaltainen tilanne. Suurista kuolonvuosista kun nälkä vaivasi. Ihmisiä löydettiin paljon myöhemmin taloistaan kuolleina. Myös kannibalismista noina aikoina on sitkeitä tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Armeija kuskaisi safkat syrjäseuduille jonne ei kotiinkuljetuksia ja osalle isommissa kaupungeissa asuvista. Ruokaa saisi tilata vain kerran kahteen viikkoon ja ainoastaan monilapsisessa perheessa tähän lievennys. Lisäjoukkoina lomautettuja ja työttömäksi jääneitä velvoitettaisiin kuljetuspalveluihin samoin esimerkiksi joutilaina makaavia takseja. Henkilöautoonkin mahtuu monen ruuat.
Sulla on ihan mielenkiintoinen tuo fantasia, mutta todellisuus olisi jotain ihan muuta. Ihan jo jos lähtee siitä, että jollain armeijan autoilla ei lähdetä kuskaamaan elintarvikkeita, jotka tarvitsisivat kylmäkuljetuksen ja noin muutenkin suunnitelmasi on hieman vaikeasti toteuttettava. Tutustu vaikkapa ajankuluksi puolustusvoimien poikkeustilanneraportteihin ja -suunnitelmiin, resursseihin ja varautumissuunnitelmiin sekä niiden puitteissa laskettuihin kapasiteetteihin. Löydät niitä https://www.defmin.fi
Juurikin näin ja armeijan kalusto on suunniteltu vastaamaan puolustusvoimien tarpeita puolustuksen näkökulmasta. Ei puolustusvoimien ole tarkoitus toimia minään hemmetin mobilisoituna kauppakassina.
Puolustusvoimille voidaan halutessa antaa täysi vapaus pakko-ottaa käyttöönsä Suomen jokaikinen jakeluauto kuskeineen. Yhdellä 10000 kilon autolla ruokkii 10000 ihmistä laskennallisella 1kg päiväannoksella. Ei kai kukaan luule että niillä kuskattaisiin ihmisille normaalin arjen tapaan tyrkylle 10 erilaista maitotölkkiä tai 20 leipäpussia mistä valita, loppujen mennessä hävikkinä roskiin? Ehei, auto täyteen sopivia määriä päiväannoksia ja se ois siinä. Yhden kilon päiväannos mahtuu litran vetoiseen minigrip-pussiin.
Vaikka puolustusvoimille voitaisiin antaa jokainen tikkarikin lapsosten suista, niin siltikään puolustusvoimien tarkoituksena ei ole toimia valtakunnan kauppa-autoina. Puolustusvoimat toimii maanpuolustuksen näkokulmasta. Ei ne nyt vaan lähde jakamaan minigrip-annoksia ympäri maata vaikka se sun mielestä olisikin todella hyvä idea.
Puolustusvoimat toimii juuri siten kuin sen edellytetään toimivan, vaikka se kuinka sinua ärsyttäisi. Se noudattaa valtiovallan käskyjä, toisin kuin muut viranomaiset jotka saavat nähtävästi kukin puuhailla ihan mitä huvittaa ja käskyttää vaikka valtiovaltaa tyyliin THL Nokialla tarvittiin aikoinaan virka-apua vedenjakeluun ja kyllä Puolustusvoimat sen hoiti ihan vettä jakamalla, eikä ampumalla kaupunkia rikki tykistöllä.
Eipä tuon työnantajani toimet ole tähän päivään mennessä ärsyttäneet, vaikka palkkalistaa on tullut täytettyä 17 vuotta. Myös Nokian vesikriisi on hyvinkin tuttu aihe. Se toteutui yhteistyössä SPR.n ja pelastustoimen kanssa. Vieläkö haluat jatkaa keskustelua siitä, miten toimitaan?
Eli koska sinä olet puolustusvoimien palveluksessa ja koska puolustusvoimat suoritti Nokialla vedenjakelua yhdessä SPR:n ja pelastuslaitoksen kanssa, se ei voisi valtiovallan erikseen käskiessä suorittaa koronaepidemian aikaisen poikkeustilan vaatimaa elintarvikehuoltoa koska....?
Heille ei riitä suojavarusteet -eri
Hyvin riittää. Suojapuvut ja kaasunaamarit kaikenkattavilla suodattamilla löytyy ihan omasta takaa. Lisäksi löytyy myös puhdistuskalusto ja koulutettu henkilöstö ABC-aseiden vastaiseen toimintaan (Atomic, Biological, Chemical).
muttakun ne ei voi käyttää kalusteita joita saatetaan tarvita sodassa tuosta vain. Ja ei niitä ole riittävästi.
Vedät näitä ideoitasi hatusta ilman, että oikeasti tiedät millaisia varustuksia armeijalla on ja mikä on oikeasti järkevää ja tehokasta. Tuo armeijan ympäri maailmaa ruokaa kuljettaminen on mahdotonta, koska ei ole tarpeeksi siihen tarvittavia ruuankuljetus autoja ja toisekseen, se olisi aivan liian kallista.
Muita paljon parempia ideoita on jo ehdotettu, kuten se, että ihmiset suojataan ennen kauppaan menoa.
Jos olisin ollut Marin
-olisin ollut kiinnostunut katsomaan mitä Kiinassa tapahtuu aj miten se tarttui Eurooppaan> ottanut opiksi
-olisin minimoinut kaiken liikenteen ulkomailta heti, ihan heti
-olisin asettanut ne ensimmäiset ison sakon uhalla löytymään heti
-olisi perustanut oman hoitosiiven heille heti, vaikka ulos.
- olisin määrännyt suojavarusteet riskiryhmille ensimmäisena ja määrännyt kaupat myymään heille ne ensimmäisenä ja tilannut lisää niitä puhtaista maista
- olisin PYYTÄNYT presidenttia työpariksi ja tehnyt poikkeusta näin
- olisin erottanut julkisesta lausuntatoimesta nuo vähättelevät asiantuntijat
-olisin määrännyt jäsenkirjat jätettäväksi laatikkoon kaikilta vastuuministereiltä kriisin ajaksi
-olisin eristänyt jokaisen kaupungin jossa tartuntahenkilöitä, kunnes he olisivat kartoitettu
Ainakin olisi yrittänyt näitä, ja sitten jos vielä olisi levinnyt olisin tehnyt kaikkeni ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudenmaan eristämisestä tuli poliisilta tekstiviesti.
Mutta eipä ole osannut Sanna Marin lähettää kansalaisille viestiä siitä mitä ohjeistuksia on muuten antanut.
Kuten pysy kotona. Älä mene harrastuksiin, älä mene silloinkaan kun ryhmä on alle kymmenen henkeä.
Tai kuten, vaikka aiemmin väitinkin koronan olevan ihan vaan perusflunssa nii ei se ollutkaan. Ja vaikka väitinkin sen olevan vaarallinen vain iäkkäille, niin no, se olikin kaikille.Niin peruttiinko se mainostettu koronakirje? Vai onko muille tullut se ja postipoika taas unohtanut minut?
Aikoinaan, 90-luvullahan piti tulla kirje "Verotus alenee" tms., jota en myöskään koskaan saanut, Ei kaikki muutkaan tosin.
Ei tullut mullekkaan. Eikä kai perustettu mitään koronaryhmääkään. Suuria sanoja, pieniä tekoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tuota italiaa ei saada rauhoittumaan ollenkaan?
Joo outoa, mistä tuo korona leviää ja leviää? Onko se vesi tutkittu? Entäs rotat. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Luulisi, että ihmiset pelkäisi hulluna ja lukittuisivat koteihinsa.
Ei siinä kyllä ole mitään erikoista. Tämähän tarttuu vähintään yhtä helposti kuin normaali flunssa. Ja mieti miten helposti kaikki saa flunssan joka vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ollut Marin
-olisin ollut kiinnostunut katsomaan mitä Kiinassa tapahtuu aj miten se tarttui Eurooppaan> ottanut opiksi
-olisin minimoinut kaiken liikenteen ulkomailta heti, ihan heti
-olisin asettanut ne ensimmäiset ison sakon uhalla löytymään heti
-olisi perustanut oman hoitosiiven heille heti, vaikka ulos.
- olisin määrännyt suojavarusteet riskiryhmille ensimmäisena ja määrännyt kaupat myymään heille ne ensimmäisenä ja tilannut lisää niitä puhtaista maista
- olisin PYYTÄNYT presidenttia työpariksi ja tehnyt poikkeusta näin
- olisin erottanut julkisesta lausuntatoimesta nuo vähättelevät asiantuntijat
-olisin määrännyt jäsenkirjat jätettäväksi laatikkoon kaikilta vastuuministereiltä kriisin ajaksi
-olisin eristänyt jokaisen kaupungin jossa tartuntahenkilöitä, kunnes he olisivat kartoitettu
Ainakin olisi yrittänyt näitä, ja sitten jos vielä olisi levinnyt olisin tehnyt kaikkeni ainakin.
Pääministereistä ei toimi kukaan tuolla tavalla.
Suomeen ja muualle on erikseen nimitetty erikoisosastoja, jotka on erikoistuneet ja niihin joutuu jokainen johtaja luottamaan.
Pääministeri on ihminen, joka joutuu ottamaan huomioon kaiken, ja sen takia asiat on delegoitu erikoistuneille osastoille.
Nyt kävi näin, koska suomen pandemiaan erikoistunut osio on mitä on ja se paljastui tällä tavalla.
Kiittäkää onneanne, että ainakin thl valta on rajattu suomessa, toisin kuin ruotsissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marin ilmeisesti luottaa siihen, että kun ei vaan anna periksi ja pitää pokerinaaman, niin lopulta kansa muistaa hänet suurena johtajana. Jos hän nyt luovuttaisi ja antaisi ohjat osaavammalle, hän tunnustaisi häviönsä. Kun epidemia on ohi, on myös THL:n oma etu tehdä laskelmia, joiden mukaan epidemia olisi ilman toteutuneita toimia ollut niin ja niin paljon vakavampi.
.
Aarghh!!! tätä teidän tietämättömyyttä.
Enkä ole mikään "demari", en äänestä edes ollenkaan mielenilmauksena.
Tiedätkö, mitä tapahtuu maalle tällaisessa tilanteessa, kun johtaja luovuttaa valtansa, voit tutkia historiaa.
Se, ettei marin luovuta ja seisoo vahvana tässä tilanteessa on pakko ja välttämättömyys, ei mitään sen ihmeellistä halua olla johtaja.
Se tietää jo, että sen asema historiassa on olla henkilö, joka luotsasi suomen valtavaan taantumaan, eli sillä ei tule koskaan mahdollisuutta olla mikään historian suurjohtaja. Tässä on kyse kaikesta muusta kuin jonkun egosta.
Hänen tarvitsisi vain luovuttaa sen suhteen, että antaisi periksi omasta itsepäisyydestään, tekisi oikeita päätöksiä, lopettaisi tämän epidemian ja pääsisimme rakentamaan taas taloutta kuntoon. Toinen aalto tulisi aikanaan, mutta sitten olisi jo keinovalikoima tuttu.
Totta kai Marin jatkaisi pääministerinä, mutta ei asiantuntijoiden käyttö ole merkki osaamattomuudesta normaalilla itsetunnolla varustetulle henkilölle. Hän osoittaisi sillä ymmärryksensä sille tosiseikalle, että kriisiajan toimenpiteet vaativat niin nopeita liikkeitä, että Suomen lainsäädäntö taipuu siihen huonosti. Siksi hänen ei itse kannata tuhlata aikaa toimenpiteiden pohtimiseen vaan käyttää kaikki arvovaltansa ja voimansa siihen, että hän saa ne poliittiset päätökset tapahtumaan, kun senkin kanssa on nyt tehnyt tiukkaa.
Erityisesti toivon, että panisi kuriin Henrikssonin, hän tässä nyt ärsyttää erityisesti.
Niin, ja mitä se on tehnyt.
Luottanut suomen ns. asiantuntevaan tahoon eli thl, joka jankuttaa vieläkin jostain laamasuojista.
Suomi on tässä jamassa sisäisen korruption takia (thl), joka päästettiin liian suureksi, ja se vaikutti nyt yhteiskuntaan tällä tavalla.
Tämä on niin totta!!!

Suomen on pakko alkaa tämän jälkeen puuttumaan rakenteelliseen korruption, joka jarruttaa suomea joka suunnalta ja tulee nyt johtamaan jopa kuolemiin.
Virkojen pitää mennä pätevyyden mukaan, ei puoluekirjan, sukulaisuuden yms. perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ollut Marin
-olisin ollut kiinnostunut katsomaan mitä Kiinassa tapahtuu aj miten se tarttui Eurooppaan> ottanut opiksi
-olisin minimoinut kaiken liikenteen ulkomailta heti, ihan heti
-olisin asettanut ne ensimmäiset ison sakon uhalla löytymään heti
-olisi perustanut oman hoitosiiven heille heti, vaikka ulos.
- olisin määrännyt suojavarusteet riskiryhmille ensimmäisena ja määrännyt kaupat myymään heille ne ensimmäisenä ja tilannut lisää niitä puhtaista maista
- olisin PYYTÄNYT presidenttia työpariksi ja tehnyt poikkeusta näin
- olisin erottanut julkisesta lausuntatoimesta nuo vähättelevät asiantuntijat
-olisin määrännyt jäsenkirjat jätettäväksi laatikkoon kaikilta vastuuministereiltä kriisin ajaksi
-olisin eristänyt jokaisen kaupungin jossa tartuntahenkilöitä, kunnes he olisivat kartoitettu
Ainakin olisi yrittänyt näitä, ja sitten jos vielä olisi levinnyt olisin tehnyt kaikkeni ainakin.
-olisin jättänyt v*ttuilematta muiden spektaakkeleista näiden taistellessa henkensä edestä pahenevaa tilannetta vastaan
-olisin jättänyt hokematta papukaijan lailla että ollaan paljon paremmin varustautuneita kuin muut
Mä syön 3 raakaa kanamunaa ja boxin vihreitä kuulia perään ilman mitään juomaa jos tämä tauti rupee menemään alas Suomessa 3 viikon kuluttua. (Not gonna happen). Sorry THL ja Henriksson.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tuota italiaa ei saada rauhoittumaan ollenkaan?
Joo outoa, mistä tuo korona leviää ja leviää? Onko se vesi tutkittu? Entäs rotat. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Luulisi, että ihmiset pelkäisi hulluna ja lukittuisivat koteihinsa.
Ei siinä kyllä ole mitään erikoista. Tämähän tarttuu vähintään yhtä helposti kuin normaali flunssa. Ja mieti miten helposti kaikki saa flunssan joka vuosi.
Ei saa kaikki, on ihmisiä joilla se estyy hyvillä ohjeilla.
oireeton voi olla helposti väärä positiivinen: testissä on suhteellisen korkea näiden suhde
Vierailija kirjoitti:
Diamond Princess on kyllä mielenkiintoinen tapaus.
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries
Löytyy tuolta omalta riviltään. On kuin tutkimuslaboratorio. 712 sai tartunnan, joista 20 % oireettomia. Kymmenen kuollut, 15 edelleen kriittisessä tilassa. Jos oletetaan, että heistä vaikka seitsemän kuolisi, kuolleisuusprosentiksi tulisi 17:712 x 100% = 2,4 %. Tämä voisi olla siis realistinen kuolinprosentti, jos hoitoa on saatavilla.
oireeton voi olla helposti väärä positiivinen: testissä on suhteellisen korkea näiden suhde
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tuota italiaa ei saada rauhoittumaan ollenkaan?
Joo outoa, mistä tuo korona leviää ja leviää? Onko se vesi tutkittu? Entäs rotat. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Luulisi, että ihmiset pelkäisi hulluna ja lukittuisivat koteihinsa.
Italialaisen kaverini mukaan eivät ole lakanneet rajoituksista huolimatta sukuloimasta. Ei ne oikeasti ymmärrä, että sekin pitäisi lopettaa. Perustunee kulttuuriin, jossa perhe on se ykkönen. Ja perhekäsityksiä on vielä huomattavasti Suomea laajempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tuota italiaa ei saada rauhoittumaan ollenkaan?
Joo outoa, mistä tuo korona leviää ja leviää? Onko se vesi tutkittu? Entäs rotat. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Luulisi, että ihmiset pelkäisi hulluna ja lukittuisivat koteihinsa.
Ei siinä kyllä ole mitään erikoista. Tämähän tarttuu vähintään yhtä helposti kuin normaali flunssa. Ja mieti miten helposti kaikki saa flunssan joka vuosi.
Ärsyttää ihmiset jotka eivät ole perehtynyt asiaan. Tämä tauti leviää paaaljon helpommin kuin flunssa. Ja kyseessä SARS2, ei mikään kausiflunssa. Keuhkotauti. Ymmärrätkö???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ollut Marin
-olisin ollut kiinnostunut katsomaan mitä Kiinassa tapahtuu aj miten se tarttui Eurooppaan> ottanut opiksi
-olisin minimoinut kaiken liikenteen ulkomailta heti, ihan heti
-olisin asettanut ne ensimmäiset ison sakon uhalla löytymään heti
-olisi perustanut oman hoitosiiven heille heti, vaikka ulos.
- olisin määrännyt suojavarusteet riskiryhmille ensimmäisena ja määrännyt kaupat myymään heille ne ensimmäisenä ja tilannut lisää niitä puhtaista maista
- olisin PYYTÄNYT presidenttia työpariksi ja tehnyt poikkeusta näin
- olisin erottanut julkisesta lausuntatoimesta nuo vähättelevät asiantuntijat
-olisin määrännyt jäsenkirjat jätettäväksi laatikkoon kaikilta vastuuministereiltä kriisin ajaksi
-olisin eristänyt jokaisen kaupungin jossa tartuntahenkilöitä, kunnes he olisivat kartoitettu
Ainakin olisi yrittänyt näitä, ja sitten jos vielä olisi levinnyt olisin tehnyt kaikkeni ainakin.
-olisin jättänyt v*ttuilematta muiden spektaakkeleista näiden taistellessa henkensä edestä pahenevaa tilannetta vastaan
-olisin jättänyt hokematta papukaijan lailla että ollaan paljon paremmin varustautuneita kuin muut
Hyvä lisäys.
plus:
-olisin estänyt Madridinreissut nyt, se on sulaa hulluutta tässä, siis täysin järjetöntä leikkiä toisten ihmisten hengillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tuota italiaa ei saada rauhoittumaan ollenkaan?
Joo outoa, mistä tuo korona leviää ja leviää? Onko se vesi tutkittu? Entäs rotat. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Luulisi, että ihmiset pelkäisi hulluna ja lukittuisivat koteihinsa.
Italialaisen kaverini mukaan eivät ole lakanneet rajoituksista huolimatta sukuloimasta. Ei ne oikeasti ymmärrä, että sekin pitäisi lopettaa. Perustunee kulttuuriin, jossa perhe on se ykkönen. Ja perhekäsityksiä on vielä huomattavasti Suomea laajempi.
Itsekin olen lukenut siellä asuvilta, että ne ei suostu lopettamaan sosialisoimista. Luottamus valtioon on myös nolla niillä.
Englanti tulee olemaan toinen samanlainen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Diamond Princess on kyllä mielenkiintoinen tapaus.
https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries
Löytyy tuolta omalta riviltään. On kuin tutkimuslaboratorio. 712 sai tartunnan, joista 20 % oireettomia. Kymmenen kuollut, 15 edelleen kriittisessä tilassa. Jos oletetaan, että heistä vaikka seitsemän kuolisi, kuolleisuusprosentiksi tulisi 17:712 x 100% = 2,4 %. Tämä voisi olla siis realistinen kuolinprosentti, jos hoitoa on saatavilla.
Luultavasti ei ole realistinen kuolinprosentti, koska laivalla oli enimmäkseen iäkästä porukkaa. Voidaan siis olettaa, että kuolinprosentti on tätä pienempi.