Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
User kirjoitti:
9700 joutaa kuolemaan ? kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439773.html
Kuinka moni suomalainen kuolee koronavirukseen? Näin asiantuntijat arvioivat
A-Studiossa Salminen esitti arvionaan, että 35 prosenttia suomalaisista saisi koronan. Teoreettisesti 35 prosenttia väestöstä merkitsisi, että enimmillään noin 1,9 miljoonaa suomalaisista voisi saada infektion.
Jos jatketaan pohdintaa tällä tiellä ja oletetaan, että 0,5 prosenttia koronavirukseen sairastuneista suomalaisista menehtyisi, se merkitsisi teoreettisesti noin 9 700 kuolemantapausta koko epidemian vaikutusaikana.
Mutta kun kuolleisuus on muualla ollut 3% tai enemmän.
Tässä kohtaa on tärkeä ymmärtää että kuolleisuustilastot tällä hetkellä perustuvat todennettuihin tapauksiin. Tuo laskelma taas perustui siihen että 35% väestöstä saisi tartunnan todettaisiinpa se heillä tai ei.
Etelä Koreassa, jossa on testattu hyvin kattavasti, kuolleisuus on toistaiseksi vajaan prosentin tietämillä.
Esimerkiksi tämänhetkisellä Suomen testauspolitiikalla kuolleiden osuus todennetuista tapauksista tulee olemaan todella korkea, koska lieviä tapauksia ei tulla testaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi emme noudata WHO:n ohjeistusta???
Hyssyttelijät lakkasivat kuuntelemasta WHO:ta kun WHO lakkasi hyssyttelemästä.
WHO:ta haukuttiin ensimmäiset 500 sivua tässä ketjussa. Yhtäkkiä siitä tulikin pelonlietsojien suosikki :D
Ja hyssyttelijöiden kokonaan huomiotta jättämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hui samperi italiassa yli 3500 tartuntaa PÄIVÄSSÄ. 175 näyttää kuolleen.
Milloin se karanteeni alkoi? Eikö kahdessa viikossa pitäisi näkyä laskua tartunta luvuissa tai kolmessa viimeistään? Tietenkin sitä ennen ehtii ilmaantua paljon uusia tapauksia, kun ihmiset ehti saada virusinfektion ennen järeämpien toimien alkamista. Ihan hirveä tilanne kyllä.
Jos tauti on nyt levinnyt Etelä-Italiaan ja alkanut leviämään siellä, siinä ei Pohjois-Italian parin viikon takaiset karanteenitoimet paljon auta
Pohjois-Italia kun laitettiin karanteeniin, niin suuret määrät ihmisiä sieltä lähti muualle Italiaan ja nyt alkaa vaikutukset näkyä sitten kaikkialla Italiassa.
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko meillä tiistaina jo yli tuhat sairastunutta ja ensimmäiset 2–3 kuollutta?
Joo veikkaan, että tiistaina tai keskiviikkona ollaan 1000 kerhossa.
Ekat kuolleet samoihin aikoihin myös.
Ollaan me jo realistisesti ohitettu se 1000 tartunta. kun nythän ne testaa vaan sairaalapotilaita.
John Campbell sanoo että viralliset luvut tulee kertoa 10 tai jopa 20 jos halutaan päästä lähelle oikeita lukuja.
Eli Suomessa on nyt 2250 tai 4500 sairastunutta tartuttajaa. Se voi olla kuka vaan joka tuolla ulkona huuppailee.
Kyllä Suomessa tiedetään asiat, älkää nyt hätäilkö. Ei täällä kannata huomioda Kiinan presidentin sanoja, jotka hän sanoi 25.1 maailmalle: "Olemme tekemisissä ennen näkemättömän paholaisen kanssa. Paholainen nujerretaan äärimmäisillä keinoilla, ja siihen tarvitaan kaikkien apua".
Huvikseenhan se Kiinan presidentti tuollaisia höpötteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi emme noudata WHO:n ohjeistusta???
Hyssyttelijät lakkasivat kuuntelemasta WHO:ta kun WHO lakkasi hyssyttelemästä.
WHO:ta haukuttiin ensimmäiset 500 sivua tässä ketjussa. Yhtäkkiä siitä tulikin pelonlietsojien suosikki :D
Ei haukuttu.
WHO lla oli vaikeuksia päästä Wuhaniin alunperin. WHO varoitti viruksista kansainvälisesti ensi kerran tammikuun lopussa. Ja jo helmikuun alussa kuultiin ensimmäiset ”käyttäkää tämä aika valmistautumiseen” kommentit viruksesta .
Ketjussa on luotettu WHOn asiantuntijuuteen koko ajan joskin odotettu rajumpia toimia alussa.
-ketjukonkari
Kyllä haukuttiin. Olin itsekin mukana. WHO:n väitettiin olevan Kiinan sätkynukke, joka ajattelee vain taloutta. Linkiteltiin vain jotain epämääräisiä dailybeast-sivustoja, joista kuulemma löytyi totuus, kun WHO ja THL valehtelivat tämän palstan tietäjien mukaan.
Mutta onnea nyt takinkäännöstänne, jos WHO onkin se totuuden lähde.
No tässä ketjussa on nyt sitten varmaan ollut molempia kokoajan. Itse olen kokoajan luottanut WHO:hon.
Vierailija kirjoitti:
User kirjoitti:
Venäjällä ei pitänyt olla ho.mo.ja, eikä Suomessa koronaa.
Suomessa on sekä koronaa että homoja. Venäjällä ei paljon kumpiakaan, jos Valtteri Putiselta kysytään.
Homorutto leviää voitonpäivan paraatissa Moskovassa!
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä täältä Hollannista. Täällä alkaa olemaan tukalaa. Hollannin hallitus uskoo edelleen pyhästi paikallisen Thl:ään (RIVM), jossa ollaan oltu hieman samoilla linjoilla kuin Suomessa... Testauksia ei tehty alunperikään kuin vain Italiasta yms muualta tulleille. Kotikaranteeni oli sellainen lepsu, olkaa hei kotona, mutta kaupassa voi käydä ja lapset koulussa. Sairastuneen perheenjäseniä ei testata, koska oletus on että oireiden ilmaantuessa se on melko varmasti coronaa. Testauskapasiteettia ei ole tarpeeksi. Yksi neljäsosa virallisesti sairastuneista on hoitohenkilökuntaa! Suojavausteista on jo myönnetty olevan pulaa...
Nyt vihdoinkin otettiin järeämmät rajoitukset kehiin ja kaikki yli sadan hengen tapahtumat on ankarasti kielletty, kaikkien jotka vain suinkin voivat, pitää tehdä etätöitä kotoa ja jos on vähänkin oireita, pitää jäädä kotiin. Yliopistot on suljettu.
Ristiriitaista kyllä, kouluja ei edelleenkään suljeta! Minulla on yksi lapsi yliopstossa, hän tulee nyt viikonloppuna kotiin (ihanaa, yksi ainakin turvassa), toinen 'lukiossa', jossa juuri koeviikko menossa. En päästänyt lasta hiihtoloman jälkeen sinne, mutta käy nyt vielä kokeet tekemässä, ja kolmas on ala-asteella... Täällä on todella tiukka lainsäädäntö koskien lasten läsnäollopakkoa kouluissa, jos epäillään omista lomista yms ei hyväksyttävistä poissaoloista, rapsahtaa tuntuvat sakot. Nyt sääntöjä on vihdoinkin höllennetty, joten nuorinkaan ei mene enää ensi viikolla kouluun olivat seuraammukset mitkä vain.
Täällä ihmiset on niin kaikkea 'hysterisointia'vastaan, että on ihan todella vaikeaa tehdä enemmistön vastaisia toimenpiteitä. Olen kuitenkin kerännyt hyvän varaston kotivaraa pikkuhiljaa (kiitos ketju!) ja tästä päivästä lähtien lopetan kaiken sosialisoinnin enkä päästä enää lapsiakaan kavereille yms. Viikko sitten kielsin äitiäni enää olemasta lapsieni kanssa, juttelemme päivittäin puhelimen välityksellä.
Pohjois Brabantissa on tilanne jo todella vakava ja ihmisiä sairaaloissa ja teho-osastolla. Erikoisuutena paljon alle viiskymppisiä teho-osastolla. suomennokseni uutisen alusta:
"Valtaosa tehohoidossa olevista koronapotilaista Hollannissa ovat alle viisikymppisiä. Näin ilmoittaa tehohoidon yhditys. Vaikka juuri vanhukset joiden terveydentila on huono ovat kaikkein heikoimpia. "Varsinkin yli kahdeksankymppiset ovat kuolleet koronaan, mutta valtaosa hengittyskoneissa olevista ovat alle viisikymppisiä.""
Yksi selityksistä on Hollannin avoimempi suhtautuminen elämän päättymiseen. Monet vahukset ovat kieltäytyneet tehohoidosta.
https://nos.nl/nieuwsuur/artikel/2326992-vooral-50-minners-op-de-ic-die…
Kuulostaa valitettavasti ihan siltä, mitä täälläkin tullaan kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen on kuolleiden ikäjakauma Italiassa nyt? Onko nuoria alkanut tippua? Ahdistaa, kun ihmiset lähipiirissä suhtautuvat välinpitämättömästi eivätkä halua karsia sosiaalisia kontaktejaan. Luottavat kai omaan nuoruuteensa ja joihinkin artikkeleihin mitä ovat lukeneet. Eivät ymmärrä edes sitä, että suojelisivat myös niitä vanhoja ja sairaita, jos nyt voisivat miettiä mitä tekevät.
Minä mietin tänään samaa, että löytyykö mitään tarkempaa analyysia kuolleiden ikäjakaumasta. Alkuun uutisoitiin, että kaikki yli 80, mutta nyt ei ole kuulunut mitään. Vanhat ihmiset varmaan kuolee nopeasti ja sitten alkaa olla nuorempia mukana, kun tauti jatkuu viikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Tälläisessä tilanteessa katsotaan maan todellinen kehityksen taso.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen on kuolleiden ikäjakauma Italiassa nyt? Onko nuoria alkanut tippua? Ahdistaa, kun ihmiset lähipiirissä suhtautuvat välinpitämättömästi eivätkä halua karsia sosiaalisia kontaktejaan. Luottavat kai omaan nuoruuteensa ja joihinkin artikkeleihin mitä ovat lukeneet. Eivät ymmärrä edes sitä, että suojelisivat myös niitä vanhoja ja sairaita, jos nyt voisivat miettiä mitä tekevät.
Kyllä perussairaita nuoriakin kuolee. Eikä tarvi olla edes mikään syöpä perussairautena. Astmaatikkojen kannattaisi olla todella varovaisia ja aloittaa siitepölykautta varten tarkoitettu lääkitys etteivät keuhkoputket ole huonossa kunnossa jos korona iskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko meillä tiistaina jo yli tuhat sairastunutta ja ensimmäiset 2–3 kuollutta?
Joo veikkaan, että tiistaina tai keskiviikkona ollaan 1000 kerhossa.
Ekat kuolleet samoihin aikoihin myös.
Ollaan me jo realistisesti ohitettu se 1000 tartunta. kun nythän ne testaa vaan sairaalapotilaita.
John Campbell sanoo että viralliset luvut tulee kertoa 10 tai jopa 20 jos halutaan päästä lähelle oikeita lukuja.
Eli Suomessa on nyt 2250 tai 4500 sairastunutta tartuttajaa. Se voi olla kuka vaan joka tuolla ulkona huuppailee.
Taidat olla itse yksi niistä.
Vastasyntyneellä Lontoossa corona. Tästäkin THL valehteli ettei muka raskaana oleville vaarallinen.
Vierailija kirjoitti:
User kirjoitti:
9700 joutaa kuolemaan ? kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439773.html
Kuinka moni suomalainen kuolee koronavirukseen? Näin asiantuntijat arvioivat
A-Studiossa Salminen esitti arvionaan, että 35 prosenttia suomalaisista saisi koronan. Teoreettisesti 35 prosenttia väestöstä merkitsisi, että enimmillään noin 1,9 miljoonaa suomalaisista voisi saada infektion.
Jos jatketaan pohdintaa tällä tiellä ja oletetaan, että 0,5 prosenttia koronavirukseen sairastuneista suomalaisista menehtyisi, se merkitsisi teoreettisesti noin 9 700 kuolemantapausta koko epidemian vaikutusaikana.
Mutta kun kuolleisuus on muualla ollut 3% tai enemmän.
Tässä kohtaa on tärkeä ymmärtää että kuolleisuustilastot tällä hetkellä perustuvat todennettuihin tapauksiin. Tuo laskelma taas perustui siihen että 35% väestöstä saisi tartunnan todettaisiinpa se heillä tai ei.
Etelä Koreassa, jossa on testattu hyvin kattavasti, kuolleisuus on toistaiseksi vajaan prosentin tietämillä.
Esimerkiksi tämänhetkisellä Suomen testauspolitiikalla kuolleiden osuus todennetuista tapauksista tulee olemaan todella korkea, koska lieviä tapauksia ei tulla testaamaan.
No eiköhän Ruotsi ja Norjakin ole ihan vertailukelpoisia Suomen kanssa pidemmällä aikavälillä. Jos he jatkavat testejään, niin samansuuntaiset lukemat lienee meilläkin. Vaikka tosin Norja onkin vetänyt aikamoisen startin väkilukuunsa nähden.
Mulla saattaa olla korona. Vierailin reilu viikko sitten työmatkan puitteissa eurooppalaisessa maassa, johon on nyt julistettu koronan johdosta poikkeustilanne. Hengitystieoireet alkoivat minulla eilen. Mietin vaan, että kuinka pitkä karanteeni tässä voi tulla....? Mulla on perhe, jossa neljä lasta ja mies. Työpaikka ja lasten koulut menevät todnäk myöskin karanteeniin, jos saan testistä positiivisen tuloksen. Yritän päästä testiin ensi viikolla. Nyt viikonloppuna vaikuttais mahdottomalta. Nyt sit vaan odotellaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Mam*ihin ne menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että yksi maailman kehittyneemmistä maista, Suomi, ei tällä vauraustasolla, pysty järjestämään kansalaistensa terveydenhoitoa tämän paremmin.
Johonkin muuhun menevät rahat ja en tykkää siitä ajatuksesta.
Tälläisessä tilanteessa katsotaan maan todellinen kehityksen taso.
Koronaan kuolleiden määrä ollaan onnistuttu pitämään Suomessa aika pienenä.
Vierailija kirjoitti:
User kirjoitti:
9700 joutaa kuolemaan ? kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439773.html
Kuinka moni suomalainen kuolee koronavirukseen? Näin asiantuntijat arvioivat
A-Studiossa Salminen esitti arvionaan, että 35 prosenttia suomalaisista saisi koronan. Teoreettisesti 35 prosenttia väestöstä merkitsisi, että enimmillään noin 1,9 miljoonaa suomalaisista voisi saada infektion.
Jos jatketaan pohdintaa tällä tiellä ja oletetaan, että 0,5 prosenttia koronavirukseen sairastuneista suomalaisista menehtyisi, se merkitsisi teoreettisesti noin 9 700 kuolemantapausta koko epidemian vaikutusaikana.
Mutta kun kuolleisuus on muualla ollut 3% tai enemmän.
Tässä kohtaa on tärkeä ymmärtää että kuolleisuustilastot tällä hetkellä perustuvat todennettuihin tapauksiin. Tuo laskelma taas perustui siihen että 35% väestöstä saisi tartunnan todettaisiinpa se heillä tai ei.
Etelä Koreassa, jossa on testattu hyvin kattavasti, kuolleisuus on toistaiseksi vajaan prosentin tietämillä.
Esimerkiksi tämänhetkisellä Suomen testauspolitiikalla kuolleiden osuus todennetuista tapauksista tulee olemaan todella korkea, koska lieviä tapauksia ei tulla testaamaan.
Kyllä. Ja korkea myös siitä syystä, että kun ei ole testattu ei ole rajattu ja asetettu karanteeniin altistuneita niinkuin Etelä-Koreassa.
Sairastuneiden määrä etelä-koreassa ei maan toimien vuoksi ole lähtenyt missään vaiheessa eksponentiaaliseen kasvuun. Koska siellä toimittiin järeästi ja heti.
Hävettää olla suomalainen.
juon ja syön nuo tuotteet mitä jääkaapissa. Yksi oli Arla maito.