Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Lahdessa ei testata, koska kaupunkilaiset olivat jo etukäteen huolissaan isoista kansainvälisistä kisoista, mutta kaupunki ei ottanut käyttöön mitään varotoimia, etteivät kisaturistit varmasti säikähdä.
Nyt ei testata, koska ihan varmasti on useita sairastuneita mikä antaisi aika synkän kuvan kaupungin toiminnasta.
Helsinki olisi nyt hyvä eristää. Tai paremminkin Uusimaa. Se on nyt koronan pahin pesäke ja toisaalta siihen parhaiten varautunut maakunta. Muualla Suomessa resurssit loppuisivat nopeasti, joten olisi hyvä, jos pääkaupunkiseutu eristettäisiin.
Musta tuntuu että pari päivää sitten vielä täällä ketjussa oli mahtava meininki,
Moni uusikin ihminen heräsi tähän virusasiaan, ei pelkästään ketjussa tammikuusta asti olleet enää keskustellut
Kannustettiin toisiamme lähettämään viestejä THL, mediat, WHO jotta Suomi ryhtyisi toimiin viruksen torjumiseksi ja leviämisen hidastamiseksi
Sitten tuntuikin että hallitus reagoi ja toivo heräsi! Jes nyt tapahtuu!
Tämä toivo mureni kahdessa päivässä huipentuen tänään HUS in linjaukseen päästää matkoilta tulleet hoitajat töihin, testikäytännön muuttuminen niin että vasta sairaalakuntoiset testataan yms. Kaikki toivo romahti.
Seuraava askel on kai niinkuin Kiinassa kävi alkuun, alettiin peitellä asiaa. Tänään jo huomannut miten Iltalehti käsitellyt virusta vähemmän jutuissaan.
Tartuntamääriä ei tiedetä.. hallitus väittää että väärää tietoa on liikkeellä.. tuntuu niinkuin olisi alkanut vaan aivan uusi sumutuskierros. Torkku-Taneli alkoi laulaa taas tuutulauluaan ja koittaa saada Suomen kansan unille, kansan joka heräsi sen verran että kävi tyhjentämässä kaupat vessapaperista.
Hajaantukaa, täällä ei ole mitää nähtävää.
Toivoton, voipunut olo.
Kansa heräsi ja nukahti jälleen THL:n tuutulauluun.
Tänään näen sosiaalisesta mediasta miten ihmiset jatkavat matkustelua ulkoministeriön suosituksesta huolimatta, kuulen uutisia kunnista jotka eivät noudata hallituksen suosituksia edes omassa toiminnassaan , kuulen ihmisistä hoitoalalla jotka eivät saa sairauslomaa flunssaan, toisista jotka altistuttuaan ja oireiltuaan eivät pääse testiin ja joiden altistuneet perheenjäsenet ja läheiset jatkavat työssäkäyntiä koska mitä muuta tavallinen palkansaaja voi tehdä?
Tuu tuu tupakkirulla, mistäs tiesit tänne tulla, tulin pitkin turunteitä, hämäläisen härkäteitä. Kuuluu vaan Torkku-T:n unelias laulu kun kansa vaipuu apatiaan vessapaperin valheellisen turvallisuuden tunteen syliin.
Jatketaanko viestien lähettämistä WHO:lle?
Mitä jaksaa enää tehdä.
-ketjukonkari since 1/2020
Vierailija kirjoitti:
Olemme Suomessa aikalailla oman onnemme nojassa käsiä pesten. Ja koska monet luottavat virallisiin tiedotuksiin, eivät he tajua että sitä onnea ei pitkään riitä kellään. Ja näin he levittävät tautia nopeammin vain.
Ajatelkaa. Virallinen taho luottaa uuden, tuntemattoman viruksen kanssa taistellessa laumasuojaan, josta ei ole mitään takeita ylipäätään, ei mitään. Koronavirus on käsittääkseni erityisen monilukuinen ja siksikin tarttuu helposti. Sitä myöten myös ehkä mutatoituu erityisen nopeasti. Tätä toiveikasta laumasuojan keinoa kokeillaan ihmishenkien kustannuksella. Bonuksena esimerkiksi invalidisoitumisen riski, kuten se keuhkofibroosi, puhumattakaan kaikesta mistä emme vielä tiedä.Minua suututtaa myös se, kuinka testaamattomuudella pidetään tilastot nätimpänä. Ihan kuin joku työllisyyden kohotus ilman töitä (nämä kokeilut jne.). Kelle niitä tilastoja sitten kaunistellaan... Vanhasta tottumuksesta? Joka tapauksessa niin väärin meitä kansalaisia kohtaan koko touhu. Mutta mitä tässä voi tehdä muuta kuin piilotella kotona.
"Rajat kiinni" olisi pitänyt olla tämän viruksen kanssa motto, olisipa se tehty.
Saapi nähdä miten tämä suuri koe tulee päättymään.
Kuuluuko rasitusastma muuten riskiryhmään? Lääkitystä ei ole tarvittu vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Hui samperi italiassa yli 3500 tartuntaa PÄIVÄSSÄ. 175 näyttää kuolleen.
Milloin se karanteeni alkoi? Eikö kahdessa viikossa pitäisi näkyä laskua tartunta luvuissa tai kolmessa viimeistään? Tietenkin sitä ennen ehtii ilmaantua paljon uusia tapauksia, kun ihmiset ehti saada virusinfektion ennen järeämpien toimien alkamista. Ihan hirveä tilanne kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiset Helsingin koronapotilaat parantuneet
Helsingin terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen kertoo Twitterissä, että ensimmäiset kahdeksan koronaan sairastunutta helsinkiläistä ovat parantuneet.Niin, ja kun hesarin jutun lukee, ovat siis oireettomia. Ei ole testattu, erittävätkö virusta. Että sellainen "parantuminen".
Ai niin, täällä ei saa iloita hyvistä uutisista. Se ei sovi tähän keskusteluun.
No onhan se hienoa, jos joku paranee, mutta kun tähän taudinkuvaan tuntuisi kuuluvan hetkellinen parantuminen jonka jälkeen uudelleen oireiden alkaminen. Eli mielestäni pelkkä soitto onko oireita ei ihan vielä riitä paranemisen määritelmäksi.
Ja jos jollakin käy näin niin tarkoittaa automaattisesti että kaikilla sama juttu?
No kai se parantuminen voidaan edes varmistaa testillä kun kerran kyse on sellaisesta sairaudesta johon on testi.
Kiva, jos tuollainen puhelun perustella terveeksi todettu menee nyt vaikka moikkaamaan mummia hyvällä omatunnolla ja onkin edelleen ihan yhtä tartuttaja kuin kaksi viikkoa sittenkin.
Miksi kaikki tehdään täällä päin vttua?!
Sääntö numero yksi. Nyt ei mennä moikkaamaan mummoa, vaikka tuntisi olevansa täysin terve, eikä edes ajattelisi mitään testauksen tarvetta omalla kohdallaan. STAY at home!
Ohjeistus on epäselvää. Jos tautia ei haluta estää, vaan hidastaa ja , että kaikki sen kuuluu sairastaa, niin miksi pysyä kotona?
Voisiko se liittyä siihen, että väestön sairastuminen tapahtuu porrastetusti jolloin sairastuneet saavat hyvää hoitoa eikä terveydenhuollon resursseja tarvitse venyttää äärimmilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hui samperi italiassa yli 3500 tartuntaa PÄIVÄSSÄ. 175 näyttää kuolleen.
Milloin se karanteeni alkoi? Eikö kahdessa viikossa pitäisi näkyä laskua tartunta luvuissa tai kolmessa viimeistään? Tietenkin sitä ennen ehtii ilmaantua paljon uusia tapauksia, kun ihmiset ehti saada virusinfektion ennen järeämpien toimien alkamista. Ihan hirveä tilanne kyllä.
Ihan kauheeta!
Mun foliohattu pamahti päähän tänään viimeistään kun hain postin, oli eilen tullut kirje kelalta. Asumistukipäätös. Päätös tehty 10.3, "Myönnämme asumistuen 1.4 lähtien, asumistukenne tarkastetaan vuoden päästä. Asumistukenne tarkistuspäivä on 1.6.2020."
Mitä?? Myönnetään vuodeksi eteenpäin mutta tarkastellaan parin kk päästä kuitenkin uudelleen. Meinaako Kela että tässä ehtii kuolla kupsahtaa kesäkuuhun mennessä? Sori oli vähän OT
Vierailija kirjoitti:
Koska kansalaisille ei tässä akuutissa koronatilanteessa ole saatavilla edullisia kasvosuojia, niitä voi tehdä itse. Google youtube DIY surgical mask. Kankaisen kasvosuojan voi pestä yli 60 asteisessa vedessä pesuaineella, virus häviää siinä lämpötilassa ja kasvosuojan voi käyttää aina uudelleen pesun jälkeen.
Tai vetää muovipussin päähänsä ja kuminauhan kaulan ympärille, niin ei kohta tarvitse enää huolehtia pesuista ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun foliohattu pamahti päähän tänään viimeistään kun hain postin, oli eilen tullut kirje kelalta. Asumistukipäätös. Päätös tehty 10.3, "Myönnämme asumistuen 1.4 lähtien, asumistukenne tarkastetaan vuoden päästä. Asumistukenne tarkistuspäivä on 1.6.2020."
Mitä?? Myönnetään vuodeksi eteenpäin mutta tarkastellaan parin kk päästä kuitenkin uudelleen. Meinaako Kela että tässä ehtii kuolla kupsahtaa kesäkuuhun mennessä? Sori oli vähän OT
Ne on aina tuossa ajankohdassa. Mahduit sen otannan sisään.
Mitäs muuten käy opiskelijoille kesäaikana? Kelahan lätkii kylmästi tuet poikki, eikä ole vielä tietoa pystyykö edes murto-osa tyskentelemään kesällä tämän koronahärdellin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi emme noudata WHO:n ohjeistusta???
Hyssyttelijät lakkasivat kuuntelemasta WHO:ta kun WHO lakkasi hyssyttelemästä.
WHO:ta haukuttiin ensimmäiset 500 sivua tässä ketjussa. Yhtäkkiä siitä tulikin pelonlietsojien suosikki :D
Pelonlietsonnassa on syytä käyttää vain yhtä kohdetta kerrallaan. Se selkeyttää välitettävää viestiä, etenkin kun kohderyhmän ominaisuudet ovat jo ennalta tiedossa
User kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun foliohattu pamahti päähän tänään viimeistään kun hain postin, oli eilen tullut kirje kelalta. Asumistukipäätös. Päätös tehty 10.3, "Myönnämme asumistuen 1.4 lähtien, asumistukenne tarkastetaan vuoden päästä. Asumistukenne tarkistuspäivä on 1.6.2020."
Mitä?? Myönnetään vuodeksi eteenpäin mutta tarkastellaan parin kk päästä kuitenkin uudelleen. Meinaako Kela että tässä ehtii kuolla kupsahtaa kesäkuuhun mennessä? Sori oli vähän OT
Ne on aina tuossa ajankohdassa. Mahduit sen otannan sisään.
Ah, kiitos tiedosta. Ihmettelin ihan todella paljon tuota aiemmin päivällä. :D
Lähtikö tämä meidän sisäministeri häämatkalle kun ei ole näkynyt maisemissa ?
Pahimmat alueet Suomessa pitäisi nyt eristää. Ehkä sen laumasuojan voisi niissä kehittää testiksi?
Tammikuussa Akaassa kävi ryhmä kiinalaisia tutustumassa paikalliseen opetukseen. Tämän jälkeen puhkesi paikkakunnalla kauhea influenssaa muistuttava tauti, ja sairaimmat soittelivat terveyskeskukseen ja pyysivät selvittämään tilannetta. Sieltä tuli tyly vastaus, että mitään testejä ei tehdä ja pelleillä, että olisi jostain vakavammasta kyse. Käskettiin olla kuormittamatta normaaliflunssalla terveydenhuoltoa.
Vierailun järjestäjät olivat yhteydessä kiinalaisiin tiedustellen, olivatko he sairastuneet matkansa jälkeen. Kiinalaiset kielsivät tämän, mikä ei ole yllättävää aasialaisessa kunnia- tai häpeäkulttuurissa.
Käsittääkseni tähän päivään mennessäkään ei paikallisia ole testattu. Ehkä kyseessä oli jokin muu tauti, mutta terveydenhuollon asenne tuli ainakin selväksi. Ei saanut soitella, ei kysellä, mitään testejä ei tehdä.
Venäjällä ei pitänyt olla ho.mo.ja, eikä Suomessa koronaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439773.html
Kuinka moni suomalainen kuolee koronavirukseen? Näin asiantuntijat arvioivat
A-Studiossa Salminen esitti arvionaan, että 35 prosenttia suomalaisista saisi koronan. Teoreettisesti 35 prosenttia väestöstä merkitsisi, että enimmillään noin 1,9 miljoonaa suomalaisista voisi saada infektion.
Jos jatketaan pohdintaa tällä tiellä ja oletetaan, että 0,5 prosenttia koronavirukseen sairastuneista suomalaisista menehtyisi, se merkitsisi teoreettisesti noin 9 700 kuolemantapausta koko epidemian vaikutusaikana.
WHO:ta haukuttiin ensimmäiset 500 sivua tässä ketjussa. Yhtäkkiä siitä tulikin pelonlietsojien suosikki :D