Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko sinä joka kerrot Suomen salailevan kertoa kaupungin? Käytä tor-verkkoa.
Odotetaanko vasta tuloksia eikä haluta paniikkia?
Tiedän asiasta jotain ja sanoisin että asia koskee sellaisia kaupunkeJA joissa yliopistot missä paljon kiinalaisia opiskelijoita. Näitä pölähti viime viikolla takaisin uudenvuodenlomalta. Useampan kaupunkiin.
Miksi he saivat tulla, kun muualle ei saa tulla.
Kansalaisia otetaan, mutta karanteenin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin sanomien mukaan Venäjä ei ole antanut Kiinasta saksalaisia lennättävän koneen välilaskeutua Moskovaan, joten kone on tullut tänään välilaskulle Suomeen.
Suomi on niin jees-maa ettei mitään rajaa.
Tänne vaan kaikki maailman kolkat oksentamaan keuhkolimansa, meillä on tarpeeksi käsidesiä.
Vierailija kirjoitti:
Luin YLEn sivuilta uutisen jonka mukaan PIrkkalan alueella vieraili isoja koululaisryhmiä Wuhanista kuun puolivälissä. Kiertelviät alueen eri kouluissa. Jos lapset on oireettomia kantajia niin niitä voi nyt olla aika paljon Pirkkalan alueella...
Saksassa Webaston tehtaalla sairastuneen työntekijän poikahan oli nimenomana oireettomana ilmeisesti levittänyt sitä koulussaan. Kaikki altistuneet on otettu tarkkailuun siellä. Meillä tuo Pirkkalan tilanne oli hoidettu niin että rehtori oli soitellut kiinalaisille perään että onko kaikki ok johon kiinalaiste tietenkin kohteliaasti olivat vastanneet että kyllä. Tilanne ohi, ei huolta.
uusia kavereita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006392425.htmlOho! Venäjä esti mutta Suomi päästi kilttinä kuoropoikana. Tervetuloa täällä on tilaa!
Olisiko ollut parempi antaa koneen tippua ja koko koneellisen kuolla?
Kone kävi maassa ainoastaan tankkaamassa lisää polttoainetta ja jatkoi taatusti matkaa niin pian kuin mahdollista eli kaikki matkustajat pysyivät sisällä koneessa.
Jotain rajaa pelkäämiseen.
https://mobile.twitter.com/TiinaElovaara/status/1222548144950394880
Nyt rajojen sulkeminen on rasismia. 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Joku noissa Kiinan luvuissa ei nyt ihan täsmää. Hubein maakunta missä suurin osa sairastuneista on, on väkiluvultaan 58miljoonaa. Ilmoitettuja tapauksia siellä on reilu 7k. Se on 0,0012%. Että niinkun miten hemmetissä ton kokoisella maakunnalla ei riitä kapasiteetti hoitamaan sitä 10-20% jotka ovat sairastuneet vakavasti? Tätä mä olen tässä jo pari päivää miettinyt. 🤔
Koska siellä tietenkin sairastetaan myös normaalisti koko ajan - on sydänkohtauksia, välttämättömiä leikkauksia, synnytyksiä, dialyysihoitoja ja niin edelleen, kaikki tämä vaati henkilökuntaa ja sairaspaikkoja. Onnettomuuksia toki lienee paljon vähemmän kun ihmiset ovat kotonaan, mutta jotkut niistä vähemmistäkin vaativat sairaalahoitoa. Ei mitään sairaanhoitojärjestelmää voi rakentaan isojen pitkäaikaisten kriisitilanteiden varalta, niitä varten on sitten hätäsuunnitelmia, vaikka muiden tilojen käyttämistä kenttäsairaaloina.
Vierailija kirjoitti:
uusia kavereita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006392425.htmlOho! Venäjä esti mutta Suomi päästi kilttinä kuoropoikana. Tervetuloa täällä on tilaa!
Olisiko ollut parempi antaa koneen tippua ja koko koneellisen kuolla?
Kone kävi maassa ainoastaan tankkaamassa lisää polttoainetta ja jatkoi taatusti matkaa niin pian kuin mahdollista eli kaikki matkustajat pysyivät sisällä koneessa.
Jotain rajaa pelkäämiseen.
Huomasinkin vasta nyt, että kyseessä olikin lentäjien vaihto eikä tankkaus mutta onko missään mainittu, että kukaan olisi poistunut koneesta välilaskun aikana, eli todennäköisesti kaikki matkustajat ovat olleet koneessa "karanteenissa" koko laskeutumisen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin sanomien mukaan Venäjä ei ole antanut Kiinasta saksalaisia lennättävän koneen välilaskeutua Moskovaan, joten kone on tullut tänään välilaskulle Suomeen.
Suomi on niin jees-maa ettei mitään rajaa.
Tänne vaan kaikki maailman kolkat oksentamaan keuhkolimansa, meillä on tarpeeksi käsidesiä.
Koneen tankkaus tuskin aiheuttaa kovin ihmeellistä vaaraa - tuskin sieltä nyt väkeä ulos pölähtää, vaan haluavat itsekin hoitaa asian nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
uusia kavereita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006392425.htmlOho! Venäjä esti mutta Suomi päästi kilttinä kuoropoikana. Tervetuloa täällä on tilaa!
Olisiko ollut parempi antaa koneen tippua ja koko koneellisen kuolla?
Kone kävi maassa ainoastaan tankkaamassa lisää polttoainetta ja jatkoi taatusti matkaa niin pian kuin mahdollista eli kaikki matkustajat pysyivät sisällä koneessa.
Jotain rajaa pelkäämiseen.
Totta. Toisaalta tankkauskoneen olisi voinut lähettää ilmaan vastaan ja suorittaa tankkaus ilmassa.
Vierailija kirjoitti:
uusia kavereita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006392425.htmlOho! Venäjä esti mutta Suomi päästi kilttinä kuoropoikana. Tervetuloa täällä on tilaa!
Olisiko ollut parempi antaa koneen tippua ja koko koneellisen kuolla?
Kone kävi maassa ainoastaan tankkaamassa lisää polttoainetta ja jatkoi taatusti matkaa niin pian kuin mahdollista eli kaikki matkustajat pysyivät sisällä koneessa.
Jotain rajaa pelkäämiseen.
Lentäjät ja matkustamohenkilökunta vaihtuivat eli Wuhanista tulleet jäivät tänne hotelliin lepäämään. Toivottavasti matkustamohenkilökunta on ollut suojautunut sillä lennolla...No toisaalta Finnair lennättää edelleen viikon verran 3 koneellista kiinalaisia tänne ja joukossa varmasti myös wuhanilaisia joita pakeni kaupungista yli 5 miljoonaa ennen kuin kaupunki suljettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän koululle tuli iso lössi kiinalaisia vaihtareita uuden vuoden jälkeen. Kulkeneet samoilla busseilla lisäksi. Nyt mulla on ollut tasan viikon kuumetta, hengenahdistusta ja vihlontaa henkitorvessa :/ Ahdistaa ihan sikana, mulla on vielä 2 pientä lasta. Mietin, menisinkö huomenna tk:ton, mutta ei kai mua siellä kukaan ottais tosissaa ku eihän tää suomalaisia koske. Nauraisivat varmaa vaa pihalle.
Tietenkin menet lääkäriin.

3 koneellista/päiväss. Tarkennus.

Mutta älä sano epäileväsi koronaa vaan kuvaa vaan oireet ja jos kysyvät, oletko ollut kiinassa, sano, että et, mutta tavannut heitä täällä.

Yleismaailmalliset ohjeet ovat, että jos on tuollaisia oireita ja jollut Kiinassa/kontaktissa Kiinassa olleisiin, lääkäriin. Suomi jostain oudosta syystä ohjeistaa edelleen että vain jos on ollut itse WUHANISSA.
Vierailija kirjoitti:
Kiina tänään: https://twitter.com/ISCResearch/status/1223607966881996800
Eipä ihmetytä viruksen leviäminen. Siellä tungeksitaan kiinni toisissa, turhan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
uusia kavereita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006392425.htmlOho! Venäjä esti mutta Suomi päästi kilttinä kuoropoikana. Tervetuloa täällä on tilaa!
Olisiko ollut parempi antaa koneen tippua ja koko koneellisen kuolla?
Kone kävi maassa ainoastaan tankkaamassa lisää polttoainetta ja jatkoi taatusti matkaa niin pian kuin mahdollista eli kaikki matkustajat pysyivät sisällä koneessa.
Jotain rajaa pelkäämiseen.
Lentäjät ja matkustamohenkilökunta vaihtuivat eli Wuhanista tulleet jäivät tänne hotelliin lepäämään. Toivottavasti matkustamohenkilökunta on ollut suojautunut sillä lennolla...No toisaalta Finnair lennättää edelleen viikon verran 3 koneellista kiinalaisia tänne ja joukossa varmasti myös wuhanilaisia joita pakeni kaupungista yli 5 miljoonaa ennen kuin kaupunki suljettiin.
3 koneellista/päiväss. Tarkennus.
Lentääkö ne päivittäin sinne ja kolmesti?! Huhhuh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän koululle tuli iso lössi kiinalaisia vaihtareita uuden vuoden jälkeen. Kulkeneet samoilla busseilla lisäksi. Nyt mulla on ollut tasan viikon kuumetta, hengenahdistusta ja vihlontaa henkitorvessa :/ Ahdistaa ihan sikana, mulla on vielä 2 pientä lasta. Mietin, menisinkö huomenna tk:ton, mutta ei kai mua siellä kukaan ottais tosissaa ku eihän tää suomalaisia koske. Nauraisivat varmaa vaa pihalle.
Tietenkin menet lääkäriin.
Mutta älä sano epäileväsi koronaa vaan kuvaa vaan oireet ja jos kysyvät, oletko ollut kiinassa, sano, että et, mutta tavannut heitä täällä.
Ei riitä. Testiä ei oteta jos ei ole itse ollut Wuhanissa. Tämäkin lihan iian korkea kynnys testaamiseen joka poikkeaa täysin WHO:n ohjeista tulee johtamaan useisiin tartuntoihin Suomessa.
Tai ennemminkin nimeltä mainitsemattomalle leirille. Sit alkaa kiinnostaa ja nopeasti.