Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Outoja väitteitä Ruotsissa siitä, että kauppakeskuksia sulkemalla ei muka vähennettäisi tartuntoja - ruotsalaiset kriitikot eivät kuitenkaan kerro, mitä itse tekisivät (muuta kuin jatkaisivat nykymenoa jo nähdyin seurauksin):
Ruotsin uusi pandemialaki astuu tänään voimaan: "Vaikea uskoa, että sillä on tehoa”
Tänään klo 13:18
Asiantuntija epäilee rajoitteilla olevan tehoa pandemian hillitsemisessä.
Uuden lain myötä on mahdollista, että ostoskeskukset joutuvat sulkemaan ovensa. Kuva tukholmalaisesta Mall of Scandinaviasta lokakuulta. EPA
Perjantaina Ruotsin valtiopäivien hyväksymä uusi pandemialaki astuu tänään voimaan. Käytännössä laki tarkoittaa sitä, että hallitus ja viranomaiset voivat sulkea tavarataloja, kylpylöitä sekä kuntosaleja tai rajoittaa niiden aukioloaikoja.
Myös kävijöiden määrää tulee rajoittaa, ja jokaisella asiakkaalla tulisikin nyt olla käytössään ainakin 10 neliömetriä tilaa.
Myös yksityisten kokoontumisten osallistujamäärää rajoitetaan siten, että esimerkiksi juhlatiloissa, kerhohuoneissa sekä muissa vuokratiloissa saa oleskella kerrallaan vain kahdeksan henkilöä. Rikkeistä voidaan sakottaa.
Göteborgin yliopistossa työskentelevä kliinisen bakteriologian professori Agnes Wold ei usko, että lailla tulee olemaan vaikutusta pandemian hidastamisessa.
– Tyypillisesti tällaisia asioita tehdään, vaikka niillä ei ole mitään vaikutusta. Se koskee esimerkiksi liikkeiden sulkemista, Wold sanoo Expressenille.
Eriäviä mielipiteitä
Wold kritisoi myös valtaa, minkä hallitus saa uuden pandemialain myötä. Hän uskoo mahdollisten lisärajoitusten rajoittavan ruotsalaisten yksilönvapautta entisestään, ja hän uskoo uusien lakien säätämisen kynnyksen olevan nyt matala.
– On hyvin vaarallista antaa poliitikoille valta tehdä asioita, joiden vaikutusta ei tiedetä tarkkaan. Olen Johan Carlsonin kanssa samaa mieltä siitä, että esimerkiksi Nordstanin (kauppakeskus Göteborgissa) tai muiden ostoskeskusten sulkemisella olisi tehoa. Sitä on erittäin vaikea uskoa, hän sanoo.
Wold viittaa perjantaina SVT:n julkaisemaan kansanterveysviraston päällikkö Carlsonin haastatteluun, jossa hän kertoi epäilevänsä sulkujen hidastavan infektioiden leviämistä.
Tukholman Karoliinisen instituutin infektioepidemiologian professori Joakin Dillner on Woldin ja Carlsonin kanssa eri linjoilla. Hän uskoo lain mahdollisesti hidastavan leviämistä.
– Uskoisin, että näemme koronatartuntojen leviämisen hidastuvan melko pian. Emme kuitenkaan voi tietää, onko sen taustalla rajoitustoimet, rokotteet vai näiden kahden yhdistelmä, hän sanoo.
PAULA KOSKI
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ae6b8695-e4f7-4792-acb9-92ebcf9d46b2
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että tauti on ollut liikkeellä vasta vuoden verran eli tutkimuksia pitkäaikaisseurauksista ei vielä ole olemassakaan. Vähän nyt valot päälle!
Eli ihan sama taudissa kuin rokotteenkin kanssa, että pitkäaikaisvaikutuksia ei voida VIELÄ tietää. Ne tiedetään sitten vuoden tai vuosien päästä.
Saako Ruotsissa olla eri mieltä? Suomessa erimielisyyden katsotaan olevan synonyymi kouluttamattomalle, syrjäytyneelle ja moraalittomalle perussuomalaiselle. Olen tästä eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ihme, että Ruotsin Kalle jyrähti Ruotsin koronatoimista, kun tytär raskaana ja koronassa!
Kuka on Ruotsin Kalle ja mikä on tämän tyttären nimi?
Jos Kalle on vielä Sofiankin isä ja tunnetustihan hän on Carl Philipin isä, niin Sofia ja Carl Philip ovat keskenään sisaruksia!
Herramujee! Sofia on kuninkaallisssa suvussa, joten Kallen tytär.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä, että tauti on ollut liikkeellä vasta vuoden verran eli tutkimuksia pitkäaikaisseurauksista ei vielä ole olemassakaan. Vähän nyt valot päälle!
Eli ihan sama taudissa kuin rokotteenkin kanssa, että pitkäaikaisvaikutuksia ei voida VIELÄ tietää. Ne tiedetään sitten vuoden tai vuosien päästä.
Osalle sikainfluenssa rokotteista tuli narkolepsia vasta vajaan kahden vuoden kuluttua rokotuksesta.
Vankeutta, niille, jotka ei ota rokotetta. Sinä joko otat, tai sinä itket ja otat! Korona ei perhana ole niin vaarallinen, että sen vuoksi rajoituksia laitetaan. Se ei ole niin vaarallinen kuin aluksi pelättiin, joten ole hyvä ja ota koronarokote! Sen jälkeen kaikki on hyvin ja pääset lomamatkalle vaikka Thaikkuun!
Minä en halua koronarokotetta 🥶
Vierailija kirjoitti:
Vankeutta, niille, jotka ei ota rokotetta. Sinä joko otat, tai sinä itket ja otat! Korona ei perhana ole niin vaarallinen, että sen vuoksi rajoituksia laitetaan. Se ei ole niin vaarallinen kuin aluksi pelättiin, joten ole hyvä ja ota koronarokote! Sen jälkeen kaikki on hyvin ja pääset lomamatkalle vaikka Thaikkuun!
Ja se ÄO:si oli miten matala...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Jussi Halla-Ahon pitäisi kertoa ottaako koronarokotteen?
Koska Jussi on soratie, muunneltu totuus ja persuelämä.
Jos Jussi ottaa rokotteen, niin eikö ns. Paremmat ihmiset silloin ota? Esim. Riskiryhmän Antti?
Ranskassa pelätään brittimuunnoksen leimahtamista parin kuukauden sisällä. Nyt uutisoidaan viisihenkisestä perheestä, joka matkusti joulunviettoon Marseilleen. He toivat muuntoviruksen ryhmään, joista 45 testattiin - 23 todettiin positiivisiksi, joista ainakin 7 muuntunutta koronaa. Itä-Ranska on nyt laajennetun ulkonaliikkumiskiellon aluetta (klo 18), mutta keskellä sitä omien laskujeni mukaan lähtee/saapuu kummenkunta lentoa Iso-Britanniaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vankeutta, niille, jotka ei ota rokotetta. Sinä joko otat, tai sinä itket ja otat! Korona ei perhana ole niin vaarallinen, että sen vuoksi rajoituksia laitetaan. Se ei ole niin vaarallinen kuin aluksi pelättiin, joten ole hyvä ja ota koronarokote! Sen jälkeen kaikki on hyvin ja pääset lomamatkalle vaikka Thaikkuun!
Ja se ÄO:si oli miten matala...?
Äitilläs on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka vuosi influenssaan on kuollut 500-2000 ihmistä eikä ketään kiinnostanut ne kuolemat silloin. Ei olla lähelläkään tuota 2000 kuollutta ja Suomessa hirveä paniikki. Niin, influenssaa vastaan vieläpä rokotetaan. Maskeista ei ole mitään hyötyä, koska virukset läpäisevät maskit. Lisäksi suurin osa ihmisistä käyttää niitä väärin, jopa itsekin käytän väärin, kun joskus on pakko laittaa. Näin ollen maskit eivät suojaakaan vaan todellisuudessa sairastuttavat ihmiset. Hiilidioksidi+bakteerit maskissa ovat vakava yhdistelmä. Ja pakotamme jopa lapsemme hengittämään tätä p...aa. No, pelastus on rokotus, joka vie loputkin terveydestämme. Työpaikat ja talous onkin jo ajettu alas. Hyvä Suomi!
Pelottaa, että ehkäisevillä toimilla lisätäänkin viruksen etenemistä. Kuolleisuus on kuitenkin Suomessa ollut influenssaan kuolleiden määrissä, ja joinakin vuosina influenssaan on kuollut reilusti enemmän kuin koronaan tähän mennessä.
Lisäksi osalla tuntuu olevan täysin väärät käsitykset koronasta sairautena, koulutettu ja järkevä ystäväni panikoi jo viime kevättalvella koronan aiheuttavan pitkäaikaisvaikutuksia, vaikkei sellaisia ollut edes tutkittukaan taudin ollessa aivan uusi! Näin se järkevä ajattelu sulaa paniikin tieltä.
Palatakseni ehkäiseviin toimiin, moni käyttää aina sitä samaa maskia ja jotkut jopa uskovat sen likaisen maskin suojaavan nimenomaan itseä. Jotenkin tosi surullista, miten ihmiset luulevat suojautuvansa virukselta ja toimivatkin aivan päin vastoin.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta aikamoinen paniikki ja farssi on nyt menossa yhtä aikaa. Taidan itkeä, tuntuu tosi surulliselta miten väärä tieto ja väärä suojautuminen leviää ja surullista on, miten monelle korona on aiheuttanut taloudellisen katastrofin ja miten moni on jaksamisensa äärirajoilla olemattoman pienillä tuloilla perhettään eteenpäin luotsaten.
Koronapaniikki on iskenyt aika moneen. Serkkuni, pari maisteritutkintoa taskussaan ja kaikin puolin jalat maassa seisova ihminen, selitti keväällä tosissaan koronan aiheuttavan sisäelinten tuhoa ja keuhkosyöpää. Nykyään hän on enimmäkseen vapaaehtoisessa karanteenissa koronan välttääkseen ja kodin ulkopuolella liikkuessaan ei käytä julkisia kulkuneuvoja, vaan on ostanut auton koronan välttääkseen (aiemmin tuomitsi yksityisautoilun täysin). Monella on asiat varmasti vielä huonommin, mihin tämä kaikki vielä johtaa?
Nuo etelä-afrikka ja brittimuunnokset saatiin imuroitua tänne koronakuningattaren valtakuntaan alta aikayksikön joten kuinka pian tuo Japanissa löydetty brassi(?)variaatiokin on täällä?
Vierailija kirjoitti:
Ei se ihme, että Ruotsin Kalle jyrähti Ruotsin koronatoimista, kun tytär raskaana ja koronassa!
Callen Sofia on raskaana, ei oo tietääkseni ison Callen tyttö.
Onko Maddelaine vai Viktuuria raskaana?
Vuosi jo kohta odotettu ja odotettu että räjähtää. Ei vaan räjähdä
Rajoitustoimet saastuttavat maailmaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ei edes kahtasataa.
Ei vaan räjähdä joulut, ei Lapit, ei mikään räjähdä käsiin 😀Minä lähden kohta itsekin bilettämään, kylpylöihin, konsertteihin, lappiin munkkikahveille jos tämä meno jatkuu :D
t. maaliskuusta lähtien eristäytynyt
Lähde ihmeessä. Mua riskiryhmiin kuuluvana surettaa ihmiset, jotka ovat eristäytyneet vain tuntemattomien ihmisten tai terveydenhuollon resurssien vuoksi eivätkä itsensä (kuten minä olen tehnyt) tai läheistensä vuoksi. Kuitenkin suuri osa suomalaisista on pandemian alusta lähtien käynyt ihan normaalisti töissä, lapset olleet koulussa (kevään lyhyttä etäopetusta lukuunottamatta) tai päiväkodissa. Ovat ihan normaalisti matkustaneet joukkoliikennevälineillä, käyneet kaupoissa jne. Mä en ainakaan ole missään vaiheessa olettanut, että muiden kuin meidän riskiryhmäläisten olisi ollut tarpeellista eristäytyä. Rajoituksia ja suosituksia toki on hyvä kohtuudella noudattaa, mutta eristäytyminen on niin iso rajoitus tavallisen ihmisen elämään, ettei mun mielestä sellaista kannata tehdä minkään "yhteisen hyvän" vuoksi.
Riippuu toki eristäytymisen määritelmästä, mutta ei siinä mitään vastustettavaa ole, että ajattelee muidenkin etua kuin omaansa. Mulla on esim. se tilanne, että kun en pysty tekemään etätyötä ja tapaan työn takia jonkin verran ihmisiä, niin en koe oikeaksi sitten vapaa-ajalla hillua missä sattuu ja mahdollisesti supertartuttaa töistä hankittua koronaa eteenpäin. Joten olen pyrkinyt liikkumaan lähinnä ns. asiallisilla asioilla, sellaisilla joista pystyy perustelemaan itselleen jälkeenpäin mahdollisen koronatartunnan tullessa, että oli hyvä syy olla siellä. Varsinkin koronan alkuvaiheessa olin myös aika isänmaallisissa tunnelmissa tekemässä kaikkeni vihollisen kukistamiseksi, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli kyllä oikeastaan vähän ylidramaattista...
Tervetuloa virolaiset raksoille töihin ja yhteismajoitukseen Suomeen
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/db3e4c56-f758-4a93-8c48-6a70e7f0efc2
Jos Kalle on vielä Sofiankin isä ja tunnetustihan hän on Carl Philipin isä, niin Sofia ja Carl Philip ovat keskenään sisaruksia!