Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu perjantaina, tuleeko uusia suosituksia ja miten käy rajoituksille ?
Ilta-Sanomien tietojen mukaan hallituksen on määrä päättää ylihuomenna perjantaina rajaliikenteen uusista tiukennuksista, joiden mukaan vain välttämätön työliikenne sallittaisiin rajoilla.
Yksityiskohdat ovat vielä auki esimerkiksi sen suhteen, mikä lopulta luokitellaan välttämättömäksi työliikenteeksi. Tiukimman tulkinnan mukaan tällaiseksi luokiteltaisiin vain työmatkaliikenne liittyen yhteiskunnan ylläpitämiseksi tarvittaviin toimintoihin.
IS:lle arvioidaan hallituslähteistä, että päätös tulee vaikuttamaan eniten Viron vastaisen rajan liikenteeseen, joka voisi vähentyä kolmasosalla tai jopa yli puolella nykyisestä.
Sen sijaan Ruotsin rajalla nähdään olevan enemmän sellaista välttämätöntä työmatkaliikennettä, joka tahdotaan sallia uusien rajoitusten jälkeenkin.
Hallituksen tavoitteena on vähentää rajaliikennettä niin, että kaikki matkustajat kyettäisiin jatkossa testaamaan koronaviruksen varalta.
Tiukennukset astuvat todennäköisesti voimaan vasta ensi viikon keskivaiheilla tai loppupuolella. On mahdollista, että ylimääräinen valtioneuvoston istunto asian päättämiseksi järjestetään jo ensi perjantaina.
Rajapäätökset voidaan tehdä korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan.
Suomen kansalaisella on kuitenkin rajoituksista huolimatta perustuslain takaama oikeus poistua ja palata Suomeen. Myös esimerkiksi sukulaisuussuhde mahdollistaa edelleen rajanylityksen tietyin ehdoin. https://www.is.fi/politiikka/art-2000007752664.html
Näyttävät vähäisiltä toimilta, joiden toteuttaminen ei välttämättä tuota sitä vaikutusta mitä tavoitellaan.
Hyvä, että jotakin kuitenkin tekevät.
No ei se vaan ole hyvä eikä riittävää että tekevät jotakin. Tuo esim on täydellisen järjetöntä, että välttämätön työmatka sallittaisiin (omalla ilmoituksella totta kai) koska sen jälkeen kukaan ei muulla syyllä kulje. Lisäksi tuo "välttämätön" ei saa olla mikään vapaalippu pakkotestien ja -karanteenien ohi.
Ja nuo prkeleen sukulaissuhteet. Tässä on nyt moni samassa kaupungissakin asuva vältellyt sukulointia ja muuta sosiaalisuutta, jotta ei vaan levittäisi tartuntaa niin ulkomailtako se sitten on pakko änkeä kyläilemään? Se on ihan oma valinta, että asuu toisessa maassa ja silloin se on voivoi esim tällaisessa tilanteessa. Ainakin siis niin, että tänne tullaan ilman omakustanteista pakkokaranteenia rajalla.
Ja ilmeisesti noita nuuskan- ja kaljanhakureissuja tai muuta ramppaamista ei olla rajoittamassa mitenkään, kun erikseen oikein "lohdutellaan" että suomalaisella on aina oikeus lähteä ja palata. Panisivat noillekin pakkokaranteenit niin loppuisi tuo joutava ramppaaminen siihen paikkaan, koska edelleenkään kenenkään menemistä ja tulemista se ei kiellä. Hieman vaan hidastaa ja hankaloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kymmenes koronavirus tartunnan saanut, saa koronasta pitkäaikaisen sairauden
https://www.belfasttelegraph.co.uk/sunday-life/news/long-covid-could-cl…
Dr Tom Black, chair of the British Medical Association (BMA) in Northern Ireland, was commenting after the chief medical officer said that 10% of people who contract Covid-19 go on to suffer long-term health problems.
Positiivista sentään se, että on tippunut siitä 90 prosentista mitä täällä vielä hetki sitten ölistiin. Kuten kuolleisuuskaan ei jäänyt siihen 22 prosenttiin.
Ne aikaisemmat saattoivat koskea sairaalaan joutuneita potilaita. Tämä 10 prosenttia on aika helkkarin paha, jos se koskee lievänkin koronan kotonaan sairastuneita.
No jos se on lievä niin meinaatko, että jälkioireet on pahat?
He said: "We need to treat this virus with respect and yes, science and medicine will come to the rescue.
"But let's not forget, Covid isn't a trivial disease, even for those people who do not end up in hospital, who do not end up requiring oxygen, who do not end up requiring intensive care, or sadly and tragically pass away from the virus, we know that 10% of people - even younger people - who have this disease have what is referred to as long Covid.
"This is a nasty virus and it causes a nasty disease and it is going to be with us for quite some considerable time."
No niin tuossa sanotaan. Ei kai sitä nyt viimeisen päälle tiedetä, mutta eivät ne lisäoireet näköjään pelkästään pahasti sairastuneille tule.
Ei ainakaan kannata nuoressa terveyden tunnossaan kuvitella, että kaiksissa tapauksissa se tartunta olisi vain läpihuutojuttu.
Oikeastaan alkoi hirvittää, miten tämä virus voi vaikuttaa lapsiin, vaikka vakuutetaan, että heille se on vaaratonta. Se nähdään joskus tulevaisuudessa, kun päästään tästä akuutista selvämisvaiheesta.
Itsellä ei lapsia ole, mutta just tuo mua on hirvittänytkin kun alusta saakka on niin kovin vakuuteltu, ettei tämä tartu ja jos tarttuukin niin ei ole lapsille (eikä nuorille) tauti eikä mikään vaikka eihän sitä nyt vaan kukaan voi tietää eikä varsinkaan varmaksi sanoa.
Etenkin kun liki poikkeuksetta on jouduttu pakittelemaan, että hupsista vaan me niin katsottiin ja ajateltiin ettei sitä eikä tätä, koska ööööö.. Nythän siitä on jo näyttöäkin että kyllä tämä prkele leviää kouluissa ja tarttuu lapsiin ihan kiitettävän tehokkaasti. Enää ei puutu kuin se, että parin vuoden (tai vuosikymmenen) päästä selviää joku kiva pikku ylläri tämän sairastaneissa lapsissa. Jokin mikä olisi ollut niin helposti estettävissä kun vaan virus olisi tukahdutettu alkuunsa.
Jotenkin luulisi, että ihan kaikkien prioriteetti olisi pelata tällaisen tuntemattoman viruksen kanssa mieluummin liiankin varman päälle kuin lepsuilla ja lässyttää jostain käsienpesusta ihan vain siksi, että muu olisi niin työlästä eikä sovi hallitusohjelmaan.
Tässä on niin paljon nyt viitteitä kaikista hyvinkin ikävistä pitkäaikaisvaikutuksista että missään tapauksessa en halua omaa lastani ehdoin tahdoin sairastuttaa. Keuhko, verisuoni- ja sydänjutut tietysti mutta myös ne aiemmin julkaistut pikkututkimukset joissa peräänkuulutettiin isompia tutkimuksia mm. dementian ja Parkinsonin taudin ja koronan yhteydestä. Tosi kiva jos tuo muksu nyt sairastaa lievän koronan jonka seurauksena saa vaikka vuosikymmentenkin päästä Parkinsonin tai sairastuu dementiaan vaikka 10 tai 20 vuotta aikaisemmin kuin jos ei olisi sairastunut.
Tai jää lapsettomaksi vain sen takia, että minäitte päätti ettei tukahduttaminen ole vaihtoehto ja lasten on pysyttävä lähiopetuksessa tuli mitä tuli.
Te voitte lapset ottaa kotikouluun. Miksi ette tee niin? Te selvästi pelkäätte ni eikö tuo auttais? Kaikki ei pelkää ja osa lapsista haluaa olla koulussa joten suotakoon se heille.
En voi ottaa esim 16-vuotiasta lukiolaista kotikouluun. Opiskelu katsotaan keskeytyneeksi, jos ei mene kouluunsa. Ja etäkoulu ei näemmä täällä Pirkanmaalla toteudu.

Eikö teillä ole mahdollisuutta tehdä kursseja itsenäisesti. Mun lapsen lukiossa se oli jo ennen koronaa mahdollista.
Vissiin kokeet koululla silti.
Miksi ei laiteta karanteeni hotelleja kuten Australiassa.
Valvottuja sellaisia. Jokainen työmatkalainen niihin 2 viikoksi omalla kustannuksellaan. Samoin jokainen nuuskanhakija.
Tyrmistyttävintä Suomen epidemiassa on se, että lapset uhrataan taudille. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei tiedetä.
Toisaalta tuotakin yllättävämpää on, että vanhemmat sallivat tämän tapahtuvan. Vastoin mitä keväällä tapahtui, vanhemmat ovat pitäneet lapsensa kouluissa. Vaikka tauti on edelleen sama ja pitkän ajan terveysriskeistä on saatu enemmän tietoa.
Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin – pidä yli kahden metrin turvaväli
20.1.2021
.
Uudet muuntuneet koronavirusvariantit tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin. Siksi THL suosittelee nyt yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin. Lisäksi lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.
”Koska muuntunut koronavirus leviää helpommin, on meidän oltava entistä varovaisempia ja pidettävä yli kahden metrin turvaväliä muihin. Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin. On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronavirukseen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin”, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.
Koronaviruksen oireita voivat olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha tai nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus tai väsymys, lihaskivut, kurkkukipu tai kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli. Koronatestiin tulisi mennä, jos mikä tahansa näistä oireista ilmaantuu.
Kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin
Yli kahden metrin turvavälin pitämisen ja testiin herkästi hakeutumisen lisäksi on edelleen tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot: käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, Koronavilkun lataaminen sekä kasvomaskin käyttö.
Tällä hetkellä THL suosittelee 12 vuotta täyttäneille maskien käyttöä koko maassa. Maskien käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset peruskoulun 6. luokasta lähtien sekä työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Kasvomaskia tulisi käyttää näissä tiloissa aina silloinkin, kun myös yli kahden metrin turvaväliä voidaan pitää.
Koronatestiin tulee hakeutua, jos on vähäisiäkin koronavirukseen sopivia oireita. Myös oireettomana on syytä hakeutua testiin, jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi ulkomailla matkustaneen henkilön kautta.
Lisätiedot:
Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus
THL päivitti maskisuositusta – maskin käyttöä suositellaan jatkossa yli 12-vuotiaille
THL:n suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille
Koronaviruksen oireita voivat olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha tai nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus tai väsymys, lihaskivut, kurkkukipu tai kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli. Koronatestiin tulisi mennä, jos mikä tahansa näistä oireista ilmaantuu.
Koronatestiin tulee hakeutua, jos on vähäisiäkin koronavirukseen sopivia oireita. Myös oireettomana on syytä hakeutua testiin, jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi ulkomailla matkustaneen henkilön kautta.
Jäitä hattuun nyt! Altistuminen ja koronatartunta on kaksi eri asiaa. Iloisesti menevät tässä ketjussa joillain sekaisin.
Kirurginen suu-nenämaski EI SUOJAA käyttäjäänsä aerosoleilta
Kangasmaski EI SUOJAA käyttäjäänsä aerosoleilta
Se Kajaanin virustyyppi ei sitten ole selvinnyt vieläkään? Viime viikon lopulla piti jo tulla tieto ja nyt ollaan jo tämänkin viikon lopulla menossa eikä inaustakaan kuulu THL:n suunnasta..
Muunnos on huono juttu, mutta kyllä tuo on huono juttu jos tavisversiokin noin lähtee leviämään kun kyse ei ole edes mistään supertartuttajasta ja yhdellä kertaa altistuneista.
Vierailija kirjoitti:
OAJ:n puheenjohtajakin ihmettelee:
THL pidensi turvavälisuosituksensa yli kahteen metriin, Mika Salminen kehottaa vähentämään kontakteja entisestään - Täysin mahdotonta kouluissa ja päiväkodeissa. Mitkä ovat
@THLorg terveiset nyt #koulut #päiväkodit? https://twitter.com/OlliLuukkainen/status/1351907424639344640
Lakko ratkaisisi asian.
On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronavirukseen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin”, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.
Hoh hoijaa... että te jaksatte.
Taudin itämisajasta, testausviiveestä (erityisesti muuntovirusten osalta) ja oireettomien tai vähäoireisten viruksenkantajien määrästä johtuen tämänhetkiset julkisuuteen tulevat viralliset tartuntalukemat ovat vain jäävuoren huippu ja kaiken lisäksi täysin kiistatta indikoivat lähinnä usean viikon takaista tilannetta, ja sitäkin siis vajavaisesti.
Koska jo tällä viikolla tiedossa olevan muuntovirustapausten määrä Suomessa on sadan tapauksen tuntumassa, todellinen tilanne on paljon huonompi.
Koska mm. rajavalvonnan suhteen riittäviin toimiin ei ole ryhdytty eikä muitakaan välttämättömiä rajoitustoimia muuntoviruksen leviämisen estämiseksi ole ajoissa tehty, epidemiatilanne tulee pahenemaan merkittävästi jo helmikuun puolivälin jälkeen ja maalis-huhtikuussa terveydenhuollossa huudetaan hoosiannaa.
Se kuinka huonoksi tilanne menee, riippuu jo siis myöhästyneiden rajoitustoimien voimakkuudesta ja tehoamiskyvystä joka on päivä päivältä huonompi toimien viivästyessä.
Rokotukset eivät väestön valtaosan tapauksessa tietenkään auta mitään koska valtaosaa väestöstä ei ole rokotettu kertaakaan tilanteen eskaloituessa helmi-toukokuun aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-puhuminen-levittaa-koronaa…
Tutkimus: Puhuminen levittää koronaa tehokkaammin kuin yskäisy – pienennä riskiä näin
Tästä ollut uutista aiemminkin että viruksen tarttumisessa puhumisella merkittävä rooli ja erityisesti laulajat levittävät hyvin.
Nyt kun tutkimustietoakin alkaa olla, olisi syytä olla puhumatta ilman välttämätöntä tarvetta ja FFP3-suojausta julkisissa paikoissa. Paitsi että koulut ovat auki, puhelimiin puhujia vaikuttaa olevan ihan entiseen malliin julkisissa sisätiloissakin. Käsien pesu-kehotuksien lisäksi olisi hyvä olla myös tuosta muistilappusia ja kuulutuksia.
Uusia variantteja pukkaa esiin ja tilanne niiden myötä kehnonee rokotuksienkin osalta, aika rokottaa oli minkä jälkeen pitää hotellikaranteeneilla virus poissa oli viime vuonna. Ei ne nytkään yhtälailla haitaksi ole kuin tartunnat mutta esimerkiksi koulut auki pitämällä viruksen leviämistä ei saada pysäytettyä vaikka rokotukset olisi jo aikuisille tehty mikäli uusi variantti tulee dominoivaksi sitä mukaa mitä vanha ei enää leviä.
Noh, muutamassa kunnassa ovat saaneet rokotteita niin että vanhimpia aletaan rokottamaan. Harmi jos nyt sitten alkavat liikkumaan ja uusi variantti alkaa leviämään mitä tutkijat pelkäävät tapahtuvan.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/1c36b503-f5ba-468b-b118-29787e80ce2d
Uusi tutkimus koronavariantista pelästytti tutkijat – Virologi CNN:lle: ”Tämä on ensimmäinen kerta kun huolestun rokotteen tehosta”
Osoittautui, että uusi muunnos vältti vasta-aineet joko kokonaan tai osittain. 44 koehenkilöstä noin puolella vasta-aineet olivat täysin voimattomia, ja lopuilla ne olivat heikentyneet
Tuo ennakkojulkaistu paperihan tarkoittaa sitten myös sitä että suuri osa aiemmin koronan sairastaneista on alttiita sairastumaan tuohon etelä-afrikkalaiseen varianttiin siinä missä nekin jotka eivät ole vielä sairastaneet. Toivottavasti tutkijat tuosta paljastuu joku virhe.
Mikä virhe? Tähän perusversioonkin voi sairastua uudelleen joten tottakai noihin variantteihin voi sairastua vaikka olisi jonkun version jo kerran (tai kaksikin) sairastanut.
Ei tälle tule immuuniksi sairastamalla tämän "kerran pois".
Perusvariantin sairastanut saa useimmiten immuniteetin joksikin aikaa, tosin vielä ei tiedetä kuinka pitkäksi. Ilmeisesti puhutaan kuitenkin vähintään puolesta vuodesta koska meillä ei vieläkään missään ole massiivista uudelleensairastumisten aaltoa vaan tapauksia on ollut toistaiseksi vain vähän.
Se immuniteetti ei kuitenkaan suojaa kaikkia tuolta etelä-afrikkalaiselta variantilta eli siihen voi sairastua hyvinkin nopeasti aiemman infektion jälkeen.
Tällä on valtava merkitys niissä yhteisöissä missä tilanne on jo kertaalleen riistäytynyt käsistä ja merkittävä osa ihmisistä on jo ensimmäisen variantin sairastanut.
Niin? Tämä pandemia on nyt jo kestänyt vuoden eli kauemmin kuin "jonkin aikaa" eikä tälle ole näemmä loppua edes näköpiirissä eli ne jotka sairasti eturintamassa (eikä virus vienyt henkeä) ovat nyt ihan yhtälailla tartuntavaarassa kuin kuka tahansa muukin ja varsinkin kun näitä uusia, aiempaa tehokkaampia mutaatioita näyttää nyt pullahtelevan kuin sieniä sateella. Kukaan ei siis voi ajatella olevansa "koronankestävä" tai ettei omalla kohdalla ole enää tartuntariskiä.
Toiseen kertaan sairastuneita on valitettavasti jo Suomessakin kymmeniä.
Tuo on silkkaa spekulointia.
Sä oot vissiin katsonut liikaa dekkareita, joissa oikeussalissa hiljennetään vastustaja sanomalla, että tuo on spekulaatioita 😂
Tämän koronan kanssa tilanne on nyt valitettavasti se, että varmaa tietoa on vain vähän ja spekulaatioita vastaavasti hyvin paljon. Spekulaatiota ja toiveita.
Voisit jo unohtaa nuo spekulaatioheitot, sillä emme ole oikeussalissa eikä tämä ole oikeudenkäynti 😒
Jos on tarjottavana vain spekulaatiota niin sitä ei pitäisi esittää faktana. se on (tahallista tai tahatonta) vääristelyä ja harhaanjohtamista.
Laita viesti THL lle, sieltä tulee jatkuvasti spekulaatioita aiheista, joista on yleensä jo tutkimustietoa yleisesti hyviksi tunnustetuista lähteistä, mutta THL haluaa pitää yllä omia uskomuksiaan, ilmeisesti poliittisista syistä ja kun STM lisäksi painostaa. Sitten korjataan kun ehditään.
Spekulaatioitahan lähes kaikki koronaan liittyvä "tieto" on toistaiseksi - ehkä meidän pitäisi vain sulkea silmät ja korvat ja olla välittämättä mistään spekulaatiosta, vai? Mennään Manauksen tyylillä, jottei tarvitse spekuloida, vai?
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on nyt kyllä todella nurinkurinen. Suomessa jää koko ajan kasvavissa määrin ihmisiä lomautetuksi ja työttömäksi pitkittyneestä koronatilanteesta johtuen ja samaan aikaan rajan yli tulee jatkuvalla syötöllä halpatyövoimaa tuoden lisää koronaa mukanaan. Mikä järki?!
Ei s t na niin mitään järkeä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kymmenes koronavirus tartunnan saanut, saa koronasta pitkäaikaisen sairauden
https://www.belfasttelegraph.co.uk/sunday-life/news/long-covid-could-cl…
Dr Tom Black, chair of the British Medical Association (BMA) in Northern Ireland, was commenting after the chief medical officer said that 10% of people who contract Covid-19 go on to suffer long-term health problems.
Positiivista sentään se, että on tippunut siitä 90 prosentista mitä täällä vielä hetki sitten ölistiin. Kuten kuolleisuuskaan ei jäänyt siihen 22 prosenttiin.
Ne aikaisemmat saattoivat koskea sairaalaan joutuneita potilaita. Tämä 10 prosenttia on aika helkkarin paha, jos se koskee lievänkin koronan kotonaan sairastuneita.
No jos se on lievä niin meinaatko, että jälkioireet on pahat?
He said: "We need to treat this virus with respect and yes, science and medicine will come to the rescue.
"But let's not forget, Covid isn't a trivial disease, even for those people who do not end up in hospital, who do not end up requiring oxygen, who do not end up requiring intensive care, or sadly and tragically pass away from the virus, we know that 10% of people - even younger people - who have this disease have what is referred to as long Covid.
"This is a nasty virus and it causes a nasty disease and it is going to be with us for quite some considerable time."
No niin tuossa sanotaan. Ei kai sitä nyt viimeisen päälle tiedetä, mutta eivät ne lisäoireet näköjään pelkästään pahasti sairastuneille tule.
Ei ainakaan kannata nuoressa terveyden tunnossaan kuvitella, että kaiksissa tapauksissa se tartunta olisi vain läpihuutojuttu.
Oikeastaan alkoi hirvittää, miten tämä virus voi vaikuttaa lapsiin, vaikka vakuutetaan, että heille se on vaaratonta. Se nähdään joskus tulevaisuudessa, kun päästään tästä akuutista selvämisvaiheesta.
Itsellä ei lapsia ole, mutta just tuo mua on hirvittänytkin kun alusta saakka on niin kovin vakuuteltu, ettei tämä tartu ja jos tarttuukin niin ei ole lapsille (eikä nuorille) tauti eikä mikään vaikka eihän sitä nyt vaan kukaan voi tietää eikä varsinkaan varmaksi sanoa.
Etenkin kun liki poikkeuksetta on jouduttu pakittelemaan, että hupsista vaan me niin katsottiin ja ajateltiin ettei sitä eikä tätä, koska ööööö.. Nythän siitä on jo näyttöäkin että kyllä tämä prkele leviää kouluissa ja tarttuu lapsiin ihan kiitettävän tehokkaasti. Enää ei puutu kuin se, että parin vuoden (tai vuosikymmenen) päästä selviää joku kiva pikku ylläri tämän sairastaneissa lapsissa. Jokin mikä olisi ollut niin helposti estettävissä kun vaan virus olisi tukahdutettu alkuunsa.
Jotenkin luulisi, että ihan kaikkien prioriteetti olisi pelata tällaisen tuntemattoman viruksen kanssa mieluummin liiankin varman päälle kuin lepsuilla ja lässyttää jostain käsienpesusta ihan vain siksi, että muu olisi niin työlästä eikä sovi hallitusohjelmaan.
Tässä on niin paljon nyt viitteitä kaikista hyvinkin ikävistä pitkäaikaisvaikutuksista että missään tapauksessa en halua omaa lastani ehdoin tahdoin sairastuttaa. Keuhko, verisuoni- ja sydänjutut tietysti mutta myös ne aiemmin julkaistut pikkututkimukset joissa peräänkuulutettiin isompia tutkimuksia mm. dementian ja Parkinsonin taudin ja koronan yhteydestä. Tosi kiva jos tuo muksu nyt sairastaa lievän koronan jonka seurauksena saa vaikka vuosikymmentenkin päästä Parkinsonin tai sairastuu dementiaan vaikka 10 tai 20 vuotta aikaisemmin kuin jos ei olisi sairastunut.
Tai jää lapsettomaksi vain sen takia, että minäitte päätti ettei tukahduttaminen ole vaihtoehto ja lasten on pysyttävä lähiopetuksessa tuli mitä tuli.
Te voitte lapset ottaa kotikouluun. Miksi ette tee niin? Te selvästi pelkäätte ni eikö tuo auttais? Kaikki ei pelkää ja osa lapsista haluaa olla koulussa joten suotakoon se heille.
En voi ottaa esim 16-vuotiasta lukiolaista kotikouluun. Opiskelu katsotaan keskeytyneeksi, jos ei mene kouluunsa. Ja etäkoulu ei näemmä täällä Pirkanmaalla toteudu.
Älä levitä väärää tietoa. Myös lukiolaista saa ottaa kotikouluun. Minä otin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on nyt kyllä todella nurinkurinen. Suomessa jää koko ajan kasvavissa määrin ihmisiä lomautetuksi ja työttömäksi pitkittyneestä koronatilanteesta johtuen ja samaan aikaan rajan yli tulee jatkuvalla syötöllä halpatyövoimaa tuoden lisää koronaa mukanaan. Mikä järki?!
Ei s t na niin mitään järkeä
Tämä on globalismia.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on nyt kyllä todella nurinkurinen. Suomessa jää koko ajan kasvavissa määrin ihmisiä lomautetuksi ja työttömäksi pitkittyneestä koronatilanteesta johtuen ja samaan aikaan rajan yli tulee jatkuvalla syötöllä halpatyövoimaa tuoden lisää koronaa mukanaan. Mikä järki?!
Jokainen palstalla olija voisi lähettää sähköpostia kaikille ministereille, sisältönä ylläoleva "kysymys".
Nyt on mennyt tämän ketjun koronahysteerisillä kanoilla vähän yli.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-kutsuttiin-mcdonald-siin-pa…