Yhteenmuutto aikuisella iällä -hot or not?
Mitenköhän moni kanssasisar täällä painii saman asian kanssa kuin minä. Olen lähemmäs viisikymppinen lapseton nainen. Olen ollut mieheni kanssa jo monta vuotta, mutta olen pitänyt oman asuntoni kaupungissa. Thank god!
Tässä vuosien varrella on nimittäin tullut tilanteita, joissa olen tullut huomaamaan, että yhteen muutto olisi ollut iso virhe. Miehellä on upea iso omakotitalo, jossa periaatteessa asuisin ihan mielelläni hänen kanssaan, mutta...
Ensinnäkin miehen aikuiset lapset; he ravaavat meillä kavereineen viikonloppuisin ja sotkevat paikkoja. Haluavat pitää bileitä meillä ja mies ei osaa kieltää. Aina jos olemme olleet reissussa, on asunto sotkettu täysin. Viimeksi oli jopa eräs huonekalu rikottu. Kaljatölkkejä löytyy pitkin pihaa. Keittiö kuin pommin jäljiltä. Meidän sängyssä hiekkaa ja vieraiden ihmisten hiuksia. Tyttären oksennuksen peittämät kengät meidän eteisessä, vaatteita ja kenkiä hujan hajan eteisen lattialla jne.
Aina matkoilta tullessa menee päivä siivoamiseen, ja se on jopa vienyt fiilistä reissaamisesta. Tuntuu, että kotiinpaluu on aina niin ahdistava, kun ei tiedä, mitä siellä on vastassa. Näissä tilanteissa tuntuu aina vahvasti siltä, että yhteinen koti tämä ei ole.
Tytär asuu meillä, eikä halua muuttaa, kun saa asua ilmaiseksi ja kaikki raha jää hänelle omaan käyttöön. Hän käy töissä, eli on ihan ahkera sinänsä. Hänellä on kuitenkin pikavippivelkoja ym. rahanmenoa, joten en usko, että hänellä on varaa muuttaa omilleen vielä pitkään aikaan.
Kukaan muu ei siivoa talossa paitsi minä. Jos olen pari päivää poissa, kaikki tiskit on pöydillä ja lavuaarissa. Jostain syystä vain minä näköjään olen valtuutettu laittamaan astiat koneeseen ja käynnistämään sen. Muut ilmeisesti jotenkin kokevat, että se astianpsukone on minun valtakuntaani ja heidän ei sovi koskea siihen. En tiedä miksi.
Vuosien varrella tuollainen ärsyttää aina vaan enemmän.
Mies ei halua luopua talosta, eli emme voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä ja muuttaa yhteen. Itse toivoisin sitä, ehkä, mutta nykytilanteen vuoksi se ei tule toteutumaan. Mies haluaa pitää talostaan kiinni ja jättää sen aikanaan lapsilleen, minkä ymmärrän toki.
Ongelmana vaan on se, että mikä minun roolini on tässä kuviossa. En halua maksaa miehelle vuokraa asumisesta, koska haluan asua omistusasunnossa. Ja minulla ei ole varaa ostaa mieheltä puolia siitä asunnosta, eikä mies sitä puolikasta minulle myisikään, sillä haluaa jättää talon lapsilleen. Olemme siis pattitilanteessa.
Nykytilanne toimii siltä pohjalta ihan ok, että vietän miehen luona useampana päivänä ja yönä viikossa ja loput ajat omalla asunnollani. Toki mieskin viettää välillä aikaa minun luonani.
Mielestäni tämä kuvio toimisi hyvin, jos voisimme viettää laatuaikaa toistemme vuona vuorotellen, eikä minun tarvitsisi olla se, joka joutuu siivoamaan kaikkien jäljet joka kerta, kun menen miehen luo.
Mies kiukuttelee, että viihdyn kuulemma liikaa omalla asunnollani ja että en halua olla hänen kanssaan. Tätä hän hokee koko ajan. Viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, että oikeastaan se on ihan totta, ja tuo miehen hokeminen on vaan vahvistanut sitä tunnetta. En ymmärrä, miksi hän syyllistää minua siitä, että vietän aikaa omassa kotonani. En minäkään syyllistä häntä siitä, että hän haluaa viettää aikaa kotonaan.
En oikein tiedä mitä tehdä. Toisaalta rakastan miestä ja haluan olla hänen kanssan, toisaalta mietin, onko meillä tulevaisuutta, kun ei ikinä voida muuttaa yhteen oikeasti.
Jatkuuko tämä homma näin, että minä käyn hänen luonaan ilmaisena kodinhoitajana ja kuuntelen valitusta siitä, että en halua viettää siellä aikaa. En tiedä, viihdynkö siellä enää ollenkaan. Nykyään yhä useammin miehen luo ajellessa tunnelma on vaan ahdistunut.
🇺🇦🇮🇱
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Nuo nuorisot sotkemisineen ovat lyhytaikainen ongelma, eiköhän aikuistuminen muuta käytöstä ja laita haluamaan pois isin nurkista. Mutta muuten tuo teidän keskinäinen päätös, haluatteko oikeasti yhteen ja onnistuuko arki? Jos sinä yksin siivoat ei mieskään ilmeisesti siivoa - olisko tuo se isompi ongelma jatkossa, miten arkenne pysyy tasa-arvoisena?
Mietin sitä tosiaan, että haluaako mieskään aidosti yhetistä elämää, vai kelpaako kuvio hänelle tällaisena -helppo diili, kun minä kokkaan, siivoan ja pesen pyykit. Kuitenkin hän vollottaa, jos minä haluan omaa aikaa. Sitten taas jos olemme hänen luonaan, hän voi koko illan tehdä paperihommia työhuoneessa; minä makaan makkarissa ja katson Netflixiä. No kivaahan sekin on, mutta ei varsinaisesti yhteistä aikaa. Eli miehelle tuntuu olevan tärkeää, että olen paikalla. Edustan kai jonkinlaista äitihahmoa hänelle.
Ja tosiaan se syy, miksi minä siivoan toisen kotia ja toisten sotkuja -mitä moni ihmetteli- on siis se, että vihaan likaa ja sotkua. Jotta minulla itselläni on mukavaa miehen luona, haluan, että siellä on siistiä. Miestä sotkut eivät niin haittaa. Hän jättää aina kaikki vaatteet lattialle lojumaan ja heittelee sukat pitkin seiniä, mistä sitten kerään niitä pestäväksi ja hoidan meidän kaikki pyykit. Ihmetyttää aikuiselta, muuten vastuulliselta ja fiksulta mieheltä tuollainen Uuno Turhapuro -asenne.
Kauhukuvani on se, että tytär muuttaa pois, mutta jossain kohtaa tyttö ja poika perheellistyvät ja sitten alkavat työntää lapsenlapsia meille hoitoon. Siinä vaiheessa olisin valmista kamaa lataamoon. En halua pikkulapsia kotiini. Tämäkin on yksi syy, miksi emme voi muuttaa yhteen. Totta kai mies haluaa isoisäksi tultuaan nähdä lapsenlapsiaan. Mutta kun minä en halua pikkukakaroiden sotkuja kodissani katsella!
Mieskin kyllä hemmottelee minua, on huomioiva, ja on auttanut minua monessa asiassa ja jopa sisarusteni perheitä, lainannut autoa ja tarjonnut pientä kodin fiksausapua vanhenevalle äidilleni yms. Noita asioita arvostan miehessä suunnattomasti, enkä todellakaan pidä itsestäänselvänä. Myös mies arvostaa kovasti sitä, että hoidan kotia, puunaan ja kokkaan. Olen jopa ajatellut, että tämä on tavallaan vaihtokauppaa. Kun minä suostun kodinhoitajaksi, mies saa vastavuoroisesti auttaa minua, jos tarvitsen kuljetus- tai korjausapua johonkin. Mies on hyvin auttavainen tällaisissa asioissa kyllä, ja siinä mielessä ihan helmi.
Kiitos kaikille vastaajille todella ajatuksia herättävistä vastauksista. Mielellään kuulisin lisääkin vielä kokemuksia siitä, miten te keski-ikäiset uudessa suhteessa olevat ihmiset olette nämä asiat hoitaneet.
Erityiskiitokset kirjoittajalle numero 7, kirjoitit ihanan lämpimästi, kiitos kauniista sanoistasi.
🇺🇦🇮🇱
Minä olin tuollaisessa suhteessa 6v. Enkä edes siivonnut jälkiään, kuvio kävi ilmankin sietämättömäksi. Lopulta aloin inhota koko lähiöltä, missä miehen talo sijaitsi. Kypsyin ihan täysin siihen järjestelyyn, ettei meillä ollut edes suunnitelmissa yhteistä kotia vaikka siitä vuosia puhuin. Viineisen puoli vuotta kerroin jatkuvasti, että nyt en enää jaksa. Lopulta tunteeni vain kuolivat, koska koin ettei meidän suhde saati minun tunteeni olleet miehelle minkään arvoisia. Tärkeintä oli roikkua menneessä ja ettei mikään vain muutu. En tiedä sinusta, mutta itselläni raja tuli lopulta vastaan.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi.
Miten mies otti tuon ilmoituksesi siitä, että et ole asioihin tyytyväinen? Mitä hän olisi halunnut?
Oliko hän valmis muuttamaan mitään, eikö edes sinun menettäminen herättänyt hänessä mitään paineita muuttaa tilannetta?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Sun mies on siis ihan vätys! Huonosti on kersansa kasvattanut jos tuon ikäiset eivät osaa ottaa huomioon muita ihmisiä ja heille ei ole opetettu alkeellisia käytöstapoja. Sun tekstiä lukiessa tajusin miten hyvin kasvatettuja oman puolison aikuiset lapset ovat (vievät astiat koneeseen ym kun käyvät syömässä meillä). Myös omat aikuiset lapset eivät ole koskaan pitäneet mitään bileitä kotona niin että olisi paikat jätetty siivoamatta edes teineinä.
Pistä ukkos ja sen holtittomat kakarat kuriin! Mies on vätys ja sä olet kynnysmatto.
Tuossa sun kehotuksessa on ristiriita; ei kynnysmatto pistä ketään kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun mies on siis ihan vätys! Huonosti on kersansa kasvattanut jos tuon ikäiset eivät osaa ottaa huomioon muita ihmisiä ja heille ei ole opetettu alkeellisia käytöstapoja. Sun tekstiä lukiessa tajusin miten hyvin kasvatettuja oman puolison aikuiset lapset ovat (vievät astiat koneeseen ym kun käyvät syömässä meillä). Myös omat aikuiset lapset eivät ole koskaan pitäneet mitään bileitä kotona niin että olisi paikat jätetty siivoamatta edes teineinä.
Pistä ukkos ja sen holtittomat kakarat kuriin! Mies on vätys ja sä olet kynnysmatto.
Tuossa sun kehotuksessa on ristiriita; ei kynnysmatto pistä ketään kuriin.
..niin ellei käännä suuntaa ja lopeta kynnysmattona olemisen..
Mut joo taitaa olla liian myöhäistä, ei noita aikuisia lapsia enää voi pelastaa kiitos huonon kotikasvatuksen tai sen puutteen..
Hieman epäselväksi jäi, että asutko ap. kuitenkin miehen luona ns. virallisesti, vai asutko sitä omaa asuntoasi pääasiassa? Oletteko naimisissa vai seurusteletteko?
Joka tapauksessa miehesi aikuinen lapsi on huonosti kasvatettu ja sen suhteen rajoja pitäisi miehen puolelta luoda. Ei tosin tule varmaan tapahtumaan kun kerran tilanne on nyt tuo.
Onneksi sinulla tosiaan on oma asunto. Iso peukku sille. Olen saman ikäinen kuin sinä ja yhteen mentiin myös muutama vuosi sitten niin, että minä luovuin omastani ja muutin miehen asuntoon. Tässä iässä omat tavat ja kuviot ovat vaan niin tiukassa ja itsekseenkin oleminen on myös ihanaa, että olen alkanut haaveilla omasta "työhuoneesta" tms. pienestä luukusta jossa saisin olla oman elämäni rouva. Parisuhteessamme on kaikki hyvin ja koen tämän kyllä kodikseni, mutta silti.
Joten pidä vaan ehdottomasti edelleen oma asuntosi ja ole siellä hyvällä omalla tunnolla.
Miestäsi tietty risoo jos menettää saavutettuja etuja. Mutta aikuisena ihmisenä et takuulla kaipaa miehesi aikuisen lapsen jälkien siivoamista, se on täysin päivänselvää. Tuohon asiaan pitäisi vähintään tulla jonkinlainen tasa-arvo sinun ja miehesi kesken.
Minkä iltapäivälehden artikkelista saamme kokemukset sitten aikanaan lukea?
Vierailija kirjoitti:
Hieman epäselväksi jäi, että asutko ap. kuitenkin miehen luona ns. virallisesti, vai asutko sitä omaa asuntoasi pääasiassa? Oletteko naimisissa vai seurusteletteko?
Seurustellaan. Mutta kyllä mä käytännössä olen tähän asti melkein koko ajan miehen luoan asunut. Kirjoilla hänen luonaan en kuitenkaan ole, enkä aio siirtää kirjoja sinne. Ei ole mitään syytä.
Mun asunto on enimmäkseen tyhjänä, mutta viime aikoina olen alkanut viihtyä siellä paremmin. Jotenkin se liittyy siihen tyttäreen ja siihen, että alan kypsyä hänen meillä asumiseen.
Kynnysmatto en ole, mutta enhän minä nyt tyttöä voi omasta kodistaan uloskaan ajaa. Ja miten pistän miehen "ruotuun" omassa kodissaan? Ei se minun taloni ole vaan hänen, en minä siellä voi ketään komentaa!
Tähän se minun asemani veemäisyys juuri kiteytyy. Olen tavallaan talon emäntä, mutta saan siitä vain huonot puolet (siivous ja yleinen huushollaaminen) mutta en niitä hyviä (oikeus päättää asioista).
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman epäselväksi jäi, että asutko ap. kuitenkin miehen luona ns. virallisesti, vai asutko sitä omaa asuntoasi pääasiassa? Oletteko naimisissa vai seurusteletteko?
Seurustellaan. Mutta kyllä mä käytännössä olen tähän asti melkein koko ajan miehen luoan asunut. Kirjoilla hänen luonaan en kuitenkaan ole, enkä aio siirtää kirjoja sinne. Ei ole mitään syytä.
Mun asunto on enimmäkseen tyhjänä, mutta viime aikoina olen alkanut viihtyä siellä paremmin. Jotenkin se liittyy siihen tyttäreen ja siihen, että alan kypsyä hänen meillä asumiseen.
Kynnysmatto en ole, mutta enhän minä nyt tyttöä voi omasta kodistaan uloskaan ajaa. Ja miten pistän miehen "ruotuun" omassa kodissaan? Ei se minun taloni ole vaan hänen, en minä siellä voi ketään komentaa!
Tähän se minun asemani veemäisyys juuri kiteytyy. Olen tavallaan talon emäntä, mutta saan siitä vain huonot puolet (siivous ja yleinen huushollaaminen) mutta en niitä hyviä (oikeus päättää asioista).
Sinulla ei ole niitä oikeuksia, koska et oikeasti asu siellä. Jos asuisit, niin sitten saisit sanoa enemmän.
Mies tietty voi olla eri mieltä, mutta yleensä se menee näin.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman epäselväksi jäi, että asutko ap. kuitenkin miehen luona ns. virallisesti, vai asutko sitä omaa asuntoasi pääasiassa? Oletteko naimisissa vai seurusteletteko?
Seurustellaan. Mutta kyllä mä käytännössä olen tähän asti melkein koko ajan miehen luoan asunut. Kirjoilla hänen luonaan en kuitenkaan ole, enkä aio siirtää kirjoja sinne. Ei ole mitään syytä.
Mun asunto on enimmäkseen tyhjänä, mutta viime aikoina olen alkanut viihtyä siellä paremmin. Jotenkin se liittyy siihen tyttäreen ja siihen, että alan kypsyä hänen meillä asumiseen.
Kynnysmatto en ole, mutta enhän minä nyt tyttöä voi omasta kodistaan uloskaan ajaa. Ja miten pistän miehen "ruotuun" omassa kodissaan? Ei se minun taloni ole vaan hänen, en minä siellä voi ketään komentaa!
Tähän se minun asemani veemäisyys juuri kiteytyy. Olen tavallaan talon emäntä, mutta saan siitä vain huonot puolet (siivous ja yleinen huushollaaminen) mutta en niitä hyviä (oikeus päättää asioista).
No onko se komentamista jos kysyt tyttäreltä miksei hän osaa siivota omia sotkujaan jos kerta sinä olet niitä,siivonnut? Miksei. Irsota kantaa omien lasten tekemisiin tai tässä tapauksessa tekemisien jättämiseen. Kertoo kyllä jotain miehestä jos lapset käyttäytyy noin huonosti.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman epäselväksi jäi, että asutko ap. kuitenkin miehen luona ns. virallisesti, vai asutko sitä omaa asuntoasi pääasiassa? Oletteko naimisissa vai seurusteletteko?
Seurustellaan. Mutta kyllä mä käytännössä olen tähän asti melkein koko ajan miehen luoan asunut. Kirjoilla hänen luonaan en kuitenkaan ole, enkä aio siirtää kirjoja sinne. Ei ole mitään syytä.
Mun asunto on enimmäkseen tyhjänä, mutta viime aikoina olen alkanut viihtyä siellä paremmin. Jotenkin se liittyy siihen tyttäreen ja siihen, että alan kypsyä hänen meillä asumiseen.
Kynnysmatto en ole, mutta enhän minä nyt tyttöä voi omasta kodistaan uloskaan ajaa. Ja miten pistän miehen "ruotuun" omassa kodissaan? Ei se minun taloni ole vaan hänen, en minä siellä voi ketään komentaa!
Tähän se minun asemani veemäisyys juuri kiteytyy. Olen tavallaan talon emäntä, mutta saan siitä vain huonot puolet (siivous ja yleinen huushollaaminen) mutta en niitä hyviä (oikeus päättää asioista).
Sitten ymmärrän sitäkin paremmin sinua. Sinulla on kaikki oikeus viettää omassa asunnossasi aikaa, eikä siivoilla miehesi aikuisten lasten jälkiä. Yhteenmuuttamista ei kannata ajatellakaan ainakaan niin kauan kuin lapset eivät pärjää omillaan. Ja senkin jälkeen miettisin, kannattaako yhteen muuttaa vai pitää modernisti molemmilla omat asunnot. Naimisiinkin voi mennä pitäen omat huushollit (Annaleena Härkönen ja miehensä asuvat jopa eri kaupungeissa). Tällainen kuvio sopii aikuisille monesti paremminkin.
Tsemppiä ap. Jätä ainakin passaaminen pois ja nautit omasta rauhastasi niin voit paremmin.
Sanot, että tytär asuu MEILLÄ.
Hulluko olet että siivoat toisen taloa? Matkan jälkeen 1 vrk siivoamiseen? Ei ei ei.
Olen myös huomannut, että kun deittailu etenee suhteeksi, miehet pikku hiljaa alkavat työntää kotihommia minun suuntaani.
Olen ajatellut vain tapailla, ja yhtäkkiä imuroin ja pesen pyykkiä.
Ei enää yhteistä taloutta eikä yhteistä asuntoa kiitos. Rakkautta, seksiä, hellyyttä, yhdessäoloa mutta oma talous ja oma koti kummallakin.
N50+
Näin kypsällä aikuisiällä ei yhteenmuutto monestikaan ole ideaalein ratkaisu. Sitoutua ja avioitua voi muutenkin. Yhteinen osoite tuo monta mutkaa, kuten tässäkin valitettavasti on nähtävissä.
Omat tupa, oma lupa ja rusinat pullasta on paras.
Kiitos kaikille kommenteista.
Olen itsekin ajatellut, että omasta kodista en luovu. Näen aivan liian monta juttua tässä, jotka voivat mennä pieleen.
Tulen viettämään enemmän omaa aikaa omassa kodissani, piti mies siitä tai ei.
Minulla on myös oma perhe ja omia ystäviä, joita haluan tavata. Mies taas viihtyy kotona, eikä hänellä oikeastaan ole ystäviä.
Ehkä hän pelkää, että alan viettää liian aktiivisesti omaa aikaa, enkä enää passaa häntä kotona. Hänelle tuntuu olevan tärkeää, että olen kotona, ja hän aina puhuu, että asutaan yhdessä ja että tämä on yhteinen koti jne.
Ja siltä se minustakin tuntuu, yleensä. Sitten taas löydän tyttären hiuksia tai sotkuja jostain, ja mun fiilis romahtaa aivan totaalisesti.
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Kiitos kaikille kommenteista.
Olen itsekin ajatellut, että omasta kodista en luovu. Näen aivan liian monta juttua tässä, jotka voivat mennä pieleen.
Tulen viettämään enemmän omaa aikaa omassa kodissani, piti mies siitä tai ei.
Minulla on myös oma perhe ja omia ystäviä, joita haluan tavata. Mies taas viihtyy kotona, eikä hänellä oikeastaan ole ystäviä.
Ehkä hän pelkää, että alan viettää liian aktiivisesti omaa aikaa, enkä enää passaa häntä kotona. Hänelle tuntuu olevan tärkeää, että olen kotona, ja hän aina puhuu, että asutaan yhdessä ja että tämä on yhteinen koti jne.
Ja siltä se minustakin tuntuu, yleensä. Sitten taas löydän tyttären hiuksia tai sotkuja jostain, ja mun fiilis romahtaa aivan totaalisesti.
Hyvä hyvä ap, ja hienoa että olet tuon oman asuntosi säilyttänyt. Sinulla on oikeus viettää aikaa siellä, vaikka mies ehkä hieman protestoisikin tilannetta (nuo saavutetut edut jne). Tilanteenne on tuollaisenaan erittäin epätasa-arvoinen kun sinulla on miehesi luona syntynyt ikään kuin velvoitteita muttei kuitenkaan oikeuksia siinä määrin, että tuntisit olosi täysvaltaiseksi talon emännäksi.
Oma asunto on hyvä henkireikä ja tuon suhteen kehittymistä voi rauhassa katsella ilman paineita. Ja todellakin, nykyaikana onneksi suhteessa voi edetä avioliittoonkin saakka vaikka molemmilla on omat asunnot. Rohkeasti vaan oman näköisesti eteenpäin.
Ala enaa siivoa niita miehen AIKUISEN lapsen sotkuja. Alaka miehen sotkuja.
Itse odottaisin, etta miehen talo on ns. peruspuhdas kun menen sinne, ja tietysti sitten yhdessa liatut astiat tiskataan, yhdessa nukutun sangyn lakanat pestaan ja laitetaan ruokaa ja siivotaan ne jaljet - YHDESSA. Se, etta olet nainen, ei tee sinusta kodinhoitajaa eika anna miehelle oikeutta olla laittamatta rikkaa ristiin.
Kun olin itse teini (16-17 -vuotias), aiti oli aika usein viikonloput miesystavansa luona, ja sain pitaa "bileita" so. kutsua luokkakavereita kotiin ja kyllahan siella alkoholia kaytettiin ja joskus joku oksensikin.
Meilla oli kuitenkin selvat saannot: sina sunnuntaina kun aiti olisi tullut sotkuiseen kotiin, olisivat edelliset bileet olleet myos viimeiset. Kaikki tiedostivat taman, ja auttoivat bileiden jalkeisessa siivoamisessa jo ennen kuin lahtivat kotiin. Porukalla kun tekee niin ei mene kauaakaan kun kamppa on jo siisti. Itse sitten viela sunnuntaina imuroin ja moppasin. Tama oli ihan itsestaanselvyys, vaikka oltiin vasta teineja. Siksi ihmetyttaa, miten aikuinen ihminen voi jattaa sotkunsa toisen siivottavaksi.
Sama nyt, kun miesystavani muutti mun taloon. Jos olen itse viikonlopun pois ja han kutsuu kavereita luokseen, mun ei tarvi stressata ettako siella odottaisi tiskit tiskaamatta ja vierassankyjen lakanat pesematta. Kaikki on tehty ja minua odottaa kotiintullessa usein jopa valmis ruokakin, jonka pojat ovat yhdessa tehneet.
Ala AP alistu tuommoiseen kun olet kuitenkin fiksu nainen (mita taman palstan kautta sua tunnen). Miesystavasti taytyy asettaa rajat tyttarelleen, mutta sinunkin pitaa asettaa rajat miesystavallesi. Usein varsinkin vahan vanhemmat miehet jotenkin pitavat itsestaanselvana, etta nainen hoitaa talouden, mika ei kuitenkaan tasa-arvoisessa ihmissuhteessa ole oikein.