Onko vikana ulkonäkö vai jokin muu?
Täällä oli joku keskustelu siitä mikä voi olla syynä, ettei kukaan halua sitoutua. Itsekin mietin asiaa. Eli ensimmäisillä treffeillä yleensä miehet silminnähden pitävät minusta. Ainakin vaikuttaa, että tuntevat vetoa. Yleensä parin kerran jälkeen kiinnostus lopahtaa. Voiko johtua ainoastaan ulkonäöstä, ettei kanssani halua kukaan parisuhteeseen? Ei liity siihen että joku olisi halunnut vain seksiä ja siksi olisi esittänyt pitävänsä viehättävänä. Osa noista miehistä ei ole vaan lopulta halunnut kanssani edes seksiä.
Kommentit (102)
Jos johtuisi vain ulkonäöstä, todennäköisimmin suurempi osa ei haluasi nähdä useampaa kertaa ja vaistoaisit jo ekoilla treffeillä, ettei kaikki ehkä ole miehen mielestä ihan toiveiden mukaista. Kuvauksesi perusteella pitäisin todennäköisempänä, että tapailun jatkuessa luonteestasi tulee esille jokin tai joitakin piirteitä, joista miehet eivät pidä tai joiden takia eivät pidä sinua potentiaalina seurustelukumppanina. Sinua tuntematta, ja olematta kärpäsenä katossa treffeilläsi, on kuitenkin mahdoton alkaa arvailla, mitä nuo piirteet voisivat olla.
Kuten yllä todettiin, ulkonäöstä se ei ole kiinni. Siihenhän sitä pitkälti ensitapaamisella tykästytään tai ei tykästytä, miehet varsinkin.
Sinussa ei ehkä ole mitään vikaa sinänsä, mutta et kuitenkaan vahvasti kolahda. Ehkä ovat tavanneet jonkun muun.
Oletko vakava, tarkka, täsmällinen, kunnollinen? Nuo ennen niin hyvät ominaisuudet, joista tunnisti kunnollisen, hyvän naisen ja jota miehet kunnioittivat ja arvostivat, ovat ominaisuuksia, jotka ovat työntyneet toivelistojen taka-alalle. Ainakin tuttavapiirissä juuri tällaiset naiset tuntuvat jäävän yksin. Vrt. ns. kilttimiehiin.
Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä tämän kanssa. Miehet arvostavat rentoa läpänheittäjää.

Läpänheittäjä kuulostaa pikemminkin joltain "hyvältä jätkältä", kyllä ne arvostavat flirttiä ja sitä että kikattelee niiden huonoillekin jutuille.
Jos olisi ulkonäöstä kiinni niin ei tulisi edes niitä ensimmäisiä deittejä. Se ensimmäinen "karsinta" tehdään ulkonäön ja olemuksen perusteella ja päätetään että halutaanko yleensäkään tavata mutta sitten myöhemmin vaikuttaa eniten luonne.
Vierailija kirjoitti:
Oletko vakava, tarkka, täsmällinen, kunnollinen? Nuo ennen niin hyvät ominaisuudet, joista tunnisti kunnollisen, hyvän naisen ja jota miehet kunnioittivat ja arvostivat, ovat ominaisuuksia, jotka ovat työntyneet toivelistojen taka-alalle. Ainakin tuttavapiirissä juuri tällaiset naiset tuntuvat jäävän yksin. Vrt. ns. kilttimiehiin.
Olen vähän eri mieltä. Nuo ovat edelleen hyviä ominaisuuksia. Mutta huono ominaisuus on se mitä noista helposti seuraa deittailussa. Eli se että sellainen nainen ei osaa oikein relata eikä heittäytyä mukaan vaan on helposti varautuneen oloinen myös treffikumppania kohtaan. Ja se ei kyllä oikein vetoa kehenkään.
Kanattaa siis olla kunnollinen suhteessa muuhun elämään mutta se seurustelu kaipaa myös sopivan määrän kepeyttä ja iloisuutta.
Minä en ole koskaan kiinnostanut miehiä pahemmin. Veikkaan että miehet haluaa naisen, joka on
-iloinen, ihan sama vaikka ei olisi itse hauska, kunhan hymyilee paljon ja nauraa lähes kaikille miehen vitseille
-hyvin tasapainoisen oloinen, että jos mies vaikka katsoo puolivahingossa tarjoilijatytön pyllyä treffeillä niin ei ole huomaavinaan
-empaattinen, siis miestä kohtaan, kun tämä jaarittelee projekteistaan ja palavereistaan ja jarrupaloistaan
-vähän höpsö. Kaataa esim vesilasin ravintolassa, punastuu vienosti ja kikattaa iloisesti, jotta mies saa päätään hieman alentuvasti pyöritellen tuntea olevansa suhteen rationaalinen osapuoli
-lapsinainen. Vaikka on iloinen ja höpsö, täytyy paljastaa hieman rintavakoa tai reittä ja kertoa ajoittain joku alapääpuujalkavitsi, jotta mies muistaa olevansa treffeillä aikuisen seksinhimoisen naisen kanssa. Mutta ei vakavan aikuisen.

No osa miehistä ehkä tuollaisista naisista viehättyy mutta ei läheskään jokainen. Iloisuus ja positiivisuus on ihan yleisesti mukava piirre ihmisessä jonka kanssa viettää paljon aikaa. Mutta ei sen tarvitse olla mitään lapsellista hössöttämistä tai mukanaisellista avuttomuutta. Kyllä se tavallinen fiksu mies haluaa ihan tavallisen fiksun naisen. Mutta ei mitään suu mutrussa olevaa mököttäjää vaan ihmisen jonka kanssa arki sujuu ja on mukava viettää aikaa.
Jos miehet tuntuvat haluavan ihan koko ajan jotain muuta kuin mitä sinä olet, deittailet vääränlaisia miehiä.
Ulkonäön ja fiiliksen perusteella päätetään tuleeko jatkotreffejä. Muutaman tapaamisen jälkeen sitten tietää syntyykö aitoa kiinnostusta. 4-5 treffit ja jos/kun edelleen on yhdentekevä nähdäänkö niin ei suhdetta kannatta aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuten yllä todettiin, ulkonäöstä se ei ole kiinni. Siihenhän sitä pitkälti ensitapaamisella tykästytään tai ei tykästytä, miehet varsinkin.
Ei, ei ja ei.
Naiset eivät ymmärrä sitten alkuunkaan kuinka miehet ajattelevat. Naiselle on tyypillisempää ajatella etä joko ulkonäkö miellyttää tai ei. Miehelle se on kuin portaikko. Joku on upea, joku nätti, joku ihan ok, joku muuten todella epäviehättävä mutta tissit tai peppu näyttää hyvältä. Kaikkia näitä voisi panna, mutta vain se upea kiinnostaa parisuhdemielessä.
Se että mies osoitaa kiinnostusta, ei kerro muuta kuin että mies haluaa jotain. Se kuinka voimakkaasti mies osoittaa kiinnostusta, ei korreloi sen kanssa kuinka paljon kiinnostunut mies on, koska miehet tietävät ettei seksiä saa ellei osoita kiinnostusta voimakkaasti.
Jos ap:n kanssa ei kuitenkaan ole haluttu seksiä mutta miehet ovat halunneet toisille ja kolmansille treffeille, sitten syy lienee joku muu. Ainakin näiden miesten tapauksessa. Ap:han kirjoitti että osa miehistä ei halunnut seksiä, loput sitten ilmeisesti halusivat.
Sinussa ei ole sitä mitä he hakevat naisesta. Todennäköisesti juttusi ovat oudot, ihan niin kuin aloituksesikin oli outo.
Eivät miehet halua elämäänsä mitään outoja hyypiöitä ja huonoitsetuntoisia jämäpalanaisia, vaan aidon, välittävän, mukavan ja fiksun naisen, josta on ystäväksi pidemmäksi aikaa, jopa loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan kiinnostanut miehiä pahemmin. Veikkaan että miehet haluaa naisen, joka on
-iloinen, ihan sama vaikka ei olisi itse hauska, kunhan hymyilee paljon ja nauraa lähes kaikille miehen vitseille
-hyvin tasapainoisen oloinen, että jos mies vaikka katsoo puolivahingossa tarjoilijatytön pyllyä treffeillä niin ei ole huomaavinaan
-empaattinen, siis miestä kohtaan, kun tämä jaarittelee projekteistaan ja palavereistaan ja jarrupaloistaan
-vähän höpsö. Kaataa esim vesilasin ravintolassa, punastuu vienosti ja kikattaa iloisesti, jotta mies saa päätään hieman alentuvasti pyöritellen tuntea olevansa suhteen rationaalinen osapuoli
-lapsinainen. Vaikka on iloinen ja höpsö, täytyy paljastaa hieman rintavakoa tai reittä ja kertoa ajoittain joku alapääpuujalkavitsi, jotta mies muistaa olevansa treffeillä aikuisen seksinhimoisen naisen kanssa. Mutta ei vakavan aikuisen.
Oho, nyt taisit sahata omaa oksaasi. :D Yritähän pärjätä!!

Minä olen mies enkä halua mitään lapsinaista.
Mutta en myöskään halua haudanvakavaa naista jolla ei ole huumorintajua ja joka ei pidä seksistä. Voin kiinnostua haudanvakavista naisista koska usein he ovat introverttejä, mutta kahden kesken pitäisi olla hauskaakin. Älykäs ja kenties sarkastinen huumori sytyttää enemmän kuin "hassuttelu", jota muuten naiset yleensä haluavat.
Itse asiassa voisin heittää pallon takaisin ja väittää että naiset haluavat miehen jolle kikatella, varvistella ja jota tuijotella ihailevasti ylöspäin kun mies demonstroi kyvykkyyttään. Haluttaisiin kainaloon turvaan kuin mies olisi naisen isä. Seksissä haluttaisiin olla vietävinä ja alistua perheen päälle. Itselleni tällainen tuntuu isä-lapsi-fetissiltä, ja on turn-off.
-mies
tuntuuko treffisi enemmän hauskanpidolta vai työhaastattelulta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten yllä todettiin, ulkonäöstä se ei ole kiinni. Siihenhän sitä pitkälti ensitapaamisella tykästytään tai ei tykästytä, miehet varsinkin.
Ei, ei ja ei.
Naiset eivät ymmärrä sitten alkuunkaan kuinka miehet ajattelevat. Naiselle on tyypillisempää ajatella etä joko ulkonäkö miellyttää tai ei. Miehelle se on kuin portaikko. Joku on upea, joku nätti, joku ihan ok, joku muuten todella epäviehättävä mutta tissit tai peppu näyttää hyvältä. Kaikkia näitä voisi panna, mutta vain se upea kiinnostaa parisuhdemielessä.
Se että mies osoitaa kiinnostusta, ei kerro muuta kuin että mies haluaa jotain. Se kuinka voimakkaasti mies osoittaa kiinnostusta, ei korreloi sen kanssa kuinka paljon kiinnostunut mies on, koska miehet tietävät ettei seksiä saa ellei osoita kiinnostusta voimakkaasti.
Jos ap:n kanssa ei kuitenkaan ole haluttu seksiä mutta miehet ovat halunneet toisille ja kolmansille treffeille, sitten syy lienee joku muu. Ainakin näiden miesten tapauksessa. Ap:han kirjoitti että osa miehistä ei halunnut seksiä, loput sitten ilmeisesti halusivat.
Olet oikeassa ja väärässä.
Todellisuudessa miehet kyllä kiinnostuu taviksista ja näteistä naisista. Parisuhteeseen hyvä on nainen, jolla on sopivasti ulkonäköä ja luonnetta. Nainen voi olla liian hyvännäköinen, joka pelottaa, aiheuttaa mustasukkaisuutta ja alemmuuden tunnetta. Toki useimmat ainakin teoriassa silti haluaisivat panna tai esitellä kavereilleen upean naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan kiinnostanut miehiä pahemmin. Veikkaan että miehet haluaa naisen, joka on
-iloinen, ihan sama vaikka ei olisi itse hauska, kunhan hymyilee paljon ja nauraa lähes kaikille miehen vitseille
-hyvin tasapainoisen oloinen, että jos mies vaikka katsoo puolivahingossa tarjoilijatytön pyllyä treffeillä niin ei ole huomaavinaan
-empaattinen, siis miestä kohtaan, kun tämä jaarittelee projekteistaan ja palavereistaan ja jarrupaloistaan
-vähän höpsö. Kaataa esim vesilasin ravintolassa, punastuu vienosti ja kikattaa iloisesti, jotta mies saa päätään hieman alentuvasti pyöritellen tuntea olevansa suhteen rationaalinen osapuoli
-lapsinainen. Vaikka on iloinen ja höpsö, täytyy paljastaa hieman rintavakoa tai reittä ja kertoa ajoittain joku alapääpuujalkavitsi, jotta mies muistaa olevansa treffeillä aikuisen seksinhimoisen naisen kanssa. Mutta ei vakavan aikuisen.Minä olen mies enkä halua mitään lapsinaista.
Mutta en myöskään halua haudanvakavaa naista jolla ei ole huumorintajua ja joka ei pidä seksistä. Voin kiinnostua haudanvakavista naisista koska usein he ovat introverttejä, mutta kahden kesken pitäisi olla hauskaakin. Älykäs ja kenties sarkastinen huumori sytyttää enemmän kuin "hassuttelu", jota muuten naiset yleensä haluavat.
Itse asiassa voisin heittää pallon takaisin ja väittää että naiset haluavat miehen jolle kikatella, varvistella ja jota tuijotella ihailevasti ylöspäin kun mies demonstroi kyvykkyyttään. Haluttaisiin kainaloon turvaan kuin mies olisi naisen isä. Seksissä haluttaisiin olla vietävinä ja alistua perheen päälle. Itselleni tällainen tuntuu isä-lapsi-fetissiltä, ja on turn-off.
-mies
Aivan samaa mieltä. Minusta on mairittelevaa jos nainen on fiksu ja itsenäinen eli pärjäisi hyvin yksinkin mutta haluaa siitä huolimatta jakaa elämänsä minun kanssani. Silloin tiedän olevani haluttu ihan miehenä, en vain jonain naisen turvana jota tarvitaan että nainen uskaltaa olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko vakava, tarkka, täsmällinen, kunnollinen? Nuo ennen niin hyvät ominaisuudet, joista tunnisti kunnollisen, hyvän naisen ja jota miehet kunnioittivat ja arvostivat, ovat ominaisuuksia, jotka ovat työntyneet toivelistojen taka-alalle. Ainakin tuttavapiirissä juuri tällaiset naiset tuntuvat jäävän yksin. Vrt. ns. kilttimiehiin.
Oletko sinä kuvailemasi kaltainen nainen, joka ei ole raukka saanut edes miestä? Vai oletko iloluonteinen, hössöttävä ja hölmö suttura, joka onnistui kuin onnistuikin saamaan miehen ja tekemään tämän kanssa sen ankkurilapsen? Kumpaan kastiin äitisi kuului?
Todennäköisesti johtuu sun jutuista. Osaatko ottaa vihjailun leikkimielisesti, lähdetkö mukaan lämpimään sävyyn viettävään keskusteluun vai pysytkö asialinjalla?