Lue keskustelun säännöt.
Lomaa perheestä?
22.01.2020 |
Kaveri tarvitsee omaa lomaa aina aika-ajoin perheestään. Saattaa vaikka matkustaa viikoksi yksin ulkomaille. Hänellä osallistuva mies, yksi alle kouluikäinen lapsi ja isovanhemmat hoitaa lasta joka viikko. Muutenkin tää kaveri käy kerran kuussa ulkona ym. Koska ”pakko” päästä. En ymmärrä ja tunnen surua jotenkin asiasta. En kuitenkaan kateutta, koska tiedän, että itsekin pääsisin, jos haluaisin, vaan en halua. Koska tykkään miehestäni ja kahdesta lapsestani :) Mutta ystävääni kohtaan tunnen aika ajoin jopa vihaa. Miksi joku tarvitsee lomaa elämästään? Kertokaa ja valaiskaa minua te, ketkä tälläistä omaa tilaa kaipaatte, jotta oppisin ymmärtämään ystävääni.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. Surullinen lapsen puolesta. Meillä ainakin lapset ihan pyytää, että oltais oman perheen kesken. Välillä kun on ollut enemmän menoja.
Meilläkin lapset pari kertaa vuodessa yökylässä ja saatan olla 1-2 yötä vuodessa pois tyttöjen reissulla. Lisäksi treenaan salilla/lenkillä kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan.
Olen myös introvertti, mutta akut latautuu omalla porukalla, tai vaikka tunnin lenkillä.Surullinen olen, koska ystävän perhe on harvoin yhdessä. Tuntuu, että heillä Oy perhe Ab, jossa hoidetaan lasta (tai isovanhemmat hoitaa) jotta pääsevät omille menoilleen. Mielestäni tämä on väärin lasta kohtaan.
Sääliksi käy perhettäsi. Menoja on niin paljon että lapset joutuvat pyytämään yhteistä aikaa. Ei millään pahalla, minä vaan satun välittämään omasta perheestäni. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis jos oman tilan tarve on NIIIN suuri, jonka ymmärrän, että joillakin on, niin miksi tekee lapsia? Ajatteleeko kukaan lapsia? Kai nekin haluaa olla joskus oman perheen kesken? Varsinkin kun heillä 1 lapsi. Luulisi, että yksinäinen?
Mulla sydän pakahtuu, kun ollaan vaan me 4 tavallisesti kotona, vaikka telkkaria katsomassa ja lapset halii vierekkäin.
Mihin on kadonnut tavallinen perhe-elämä minä-minä-minä ajan alta?
Ai nyt sen lapsen kanssa ei vietetä aikaa enää ollenkaan. Aloituksesi ei ollut ap ihan näin paha. Suutuit vaan kun mammat ei anna sinun tuntea itseäsi paremmaksi äidiksi. Se on ihan ok jos jollakin on perheen ulkopuolista elämää
olen itse introvertti ja nautin suunnattomasti, kun saan olla yksin omien ajatusteni kanssa. Lasten kanssahan se ei onnistu, kun koko ajan joku keskeyttää ja haluaa jotain. Vaatimukset kuluttavat minua suunnattomasti. Lataudun siis vain silloin, kun saan täysin elää omassa kuplassani.
Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja elän mieheni kanssa kaksistaan. Nyt nautin suunnattomasti, kun hän tekee pitkää työpäivää. Saan olla yksin. Omassa kuplassani.
Mitä ystävääsi tulee, niin mikäs siinä. Joku pitää lapsista huolta. Miksi hän ei voisi toimia noin?
Mulla on omia harrastuksia ja ystäviä :) mutta olisiko niin, että taisi itsekkäillä kolahtaa sydämeen, kun niin kärkkäästi puolustellaan.
Olen sitä mieltä, että elämä pitää olla sellainen, josta ei tarvitse lomaa tai irtiottoa :)
Onhan niillä lapsilla toinen vanhempi, mun mielestä tekee hyvää kaikille muuttaa dynamiikkaa välillä 1 + lapset, ja vielä parempi jos ehtii 1+1 kokoonpanolla myös olemaan. Me tehdään työmatkoja teitty yksin, niihin saattaa tulla pari extra päivää itselle, sen lisäksi matkustetaan välillä 1+1 (vanhempi+lapsi) ja silloin tietty toinen pari saa viettää kahdestaan aikaa kotona. Miehen kanssa kerran vuodessa/kahdessa pari yötä kahdestaan (lapset ei muuten yökyläile) . Jokainen tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä näen jotekin huonona asiana sen, että perheet on liian tiiviitä nykyään ja kaikki haetaan elämään sen perheen kautta. Liikaa saa lukea siitä, että ei ole sitä tukiverostoa ja ollaan yksin. Ei ole enää niitä isovanhempia, sukua, yhteisöä ympärillä. Ennen tosiaan koko kylä kasvatti, eikä kukaan paheksunut sitä, että lapset oli kesät mummolassa, jossa saivat elää vapaana tukat takussa. Lastekin oma aika on kaventunut valtavasti ja heiltä vaaditaan paljon. Pitään käydä koulu, harrastaa, tavata kavereita, ollan perheen kanssa, jne...
(Ja sitten kirjoitetaankin siitä, kun ollaan totaalisesti yksin kun se ero tulee.)
Samaa mieltä. Omat lapseni kiljuivat riemusta joka ainoa kerta, kun pääsivät mummolaan tai mun siskoni kanssa mökille. Oli ihan normaalia, että lapsilla on muitakin läheisiä ja huolehtivia aikuisia kuin vain omat vanhemmat.
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on omia harrastuksia ja ystäviä :) mutta olisiko niin, että taisi itsekkäillä kolahtaa sydämeen, kun niin kärkkäästi puolustellaan.
Olen sitä mieltä, että elämä pitää olla sellainen, josta ei tarvitse lomaa tai irtiottoa :)
Taitaa nyt kuitenkin joku siinä omassa elämässä kaihertaa kun pitää muilta mammoilta hakea sitä positiivista palauttetta kuinka erinomaista se sinun elämäsi on suhteessa tuohon toiseen äitiin. Miksi sillä kauniilla olikaan aina se yksi ruma ystävä?
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Se ero kommitti ei littynyt mitenkään aiemmin sanottuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Väitöskirjan mukaan erolta suojaa, kun mies ja vaimo (mihin ei kuulu lapset) viettävät vähintään 10,5 h yhdessä viikottain.
Minulla on takanani 20-vuotinen avioliitto. Olimme yhdessä 24/7. Tietty kävimme töissä, mutta muuten. Ei suojannut erolta.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Niin meille meille jää lukemistamme asioista ne asiat helpommin mielleen mitkä tukee enemmän niitä omia ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Niin meille meille jää lukemistamme asioista ne asiat helpommin mielleen mitkä tukee enemmän niitä omia ajatuksia.
Muiden virheet vanhempina muistetaan ja omat unohdetaan iloisesti :D
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Voi voi... eiköhän se ole yksilöistä kiinni. Meille, kahdelle introvertille, olisi tullut ero jo aikaa sitten jos koko ajan pitäisi nyhjätä. On ihanaa, että molemmilla on mahdollisuus olla myös omissa oloissaan, joskus päiviäkin, se ei ole toiselta pois. Päinvastoin, suhteemme voi yhä kymmenen vuoden avioelämän jälkeen yhtä hyvin kuin alkuaikoina. Yhdessä olo on edelleen ja aina ihan ❤ kun saadaan ladata akkuja itseksemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on omia harrastuksia ja ystäviä :) mutta olisiko niin, että taisi itsekkäillä kolahtaa sydämeen, kun niin kärkkäästi puolustellaan.
Olen sitä mieltä, että elämä pitää olla sellainen, josta ei tarvitse lomaa tai irtiottoa :)
Et varmaan vietä työstä viikonloppujakaan, lomasta nyt puhumattakaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Voi voi... eiköhän se ole yksilöistä kiinni. Meille, kahdelle introvertille, olisi tullut ero jo aikaa sitten jos koko ajan pitäisi nyhjätä. On ihanaa, että molemmilla on mahdollisuus olla myös omissa oloissaan, joskus päiviäkin, se ei ole toiselta pois. Päinvastoin, suhteemme voi yhä kymmenen vuoden avioelämän jälkeen yhtä hyvin kuin alkuaikoina. Yhdessä olo on edelleen ja aina ihan ❤ kun saadaan ladata akkuja itseksemme.
Komppaan, just näin. Useampien pitäisi uskaltaa elää näin, niin pysyisi pää ja suhde kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen lukenut, että helpommin ero tulee, kun ei koskaan vietetä aikaa yhdessä. On se Oy perhe Ab
Voi voi... eiköhän se ole yksilöistä kiinni. Meille, kahdelle introvertille, olisi tullut ero jo aikaa sitten jos koko ajan pitäisi nyhjätä. On ihanaa, että molemmilla on mahdollisuus olla myös omissa oloissaan, joskus päiviäkin, se ei ole toiselta pois. Päinvastoin, suhteemme voi yhä kymmenen vuoden avioelämän jälkeen yhtä hyvin kuin alkuaikoina. Yhdessä olo on edelleen ja aina ihan ❤ kun saadaan ladata akkuja itseksemme.
Komppaan, just näin. Useampien pitäisi uskaltaa elää näin, niin pysyisi pää ja suhde kasassa.
Jokaisen pitäisi tosiaan itsenäistyä ja oppia yksin olemisen taito ennen sen perheen perustamista ettei siihen perhe-elämään lataisi niin paljon niitä odotukia, että esim. toisen ja lasten ajan voi omia kokonaan itselleen ja siinä suhteessa oli jotain omaakin ettei se oma onnellisuus ole kiinni niissä lapsissa ja kumppanissa. Ne kun on sitä katoavaista, mutta itse vaan pysyy.
Läheisriippuvaiset eivät ymmärrä oman tilan tarvetta.
Oon sitä mieltä että jokainen perhe saa tehdä omalla tavallaan. Olen iloinen tuttuni puolesta jolla on hyvä, osallistuva mies, hyväkuntoiset isovanhemmat jotka auttavat paljon ym. Vaikeuksia toki elämässä myös mutta tukiverkko on mainio ja tarvittaessa rahaa hankkia apua. Kun heidän lapset olivat 1v 3kk ja 3kk, he laittoivat lapset yli viikoksi mummolaan jotta äiti sai levätä ja tehdä omia juttuja. Siinä kohti tajusin että mun on parempi edes olla ajattelematta muiden perheiden tapoja sillä tuo oli mulle itselle niin ahdistava tieto. Vaikka isovanhemmat ois miten paljon läsnä lasten elämässä, noin pienet lapset eivät voi olla täysin ok tuon jälkeen. Ja heillä se sama meno että "jokainen tyylillään ja ei tullu traumoja" - mut on jätetty ihan liian pienenä hoitoon ja ongelmat alkoivat näkyä rajusti teini-iässä. Asiayhteyttä on tavallaan vaikea osoittaa pitävästi mutta ei tuo voi olla aivan turvallista lapsen psyykkeelle. En missään nimessä vihaa tuota perhettä tai ajattele muutakaan pahaa heistä, mutta menin kyllä aivan ymmälle siitä miten pienten lasten kiintymyssuhteen merkitystä aliarvioidaan. "Kunhan vanhemmat voi hyvin, lapsetkin voi" pitäs minusta kääntää toisinpäin. Aikuiset voivat sopia keskenään että kaikki saavat lepoa ja omaa aikaa ym, mutta viikon kesäloma vauvasta ja taaperosta on kyllä sellainen asia että se ei voi olla vaikuttamatta vakavasti lapsen alitajuntaan. Surullista mutta tosiaan se passiivisaggressiivinen "Kukin tyylillään" kai sit on just tätä.
Vierailija kirjoitti:
Oon sitä mieltä että jokainen perhe saa tehdä omalla tavallaan. Olen iloinen tuttuni puolesta jolla on hyvä, osallistuva mies, hyväkuntoiset isovanhemmat jotka auttavat paljon ym. Vaikeuksia toki elämässä myös mutta tukiverkko on mainio ja tarvittaessa rahaa hankkia apua. Kun heidän lapset olivat 1v 3kk ja 3kk, he laittoivat lapset yli viikoksi mummolaan jotta äiti sai levätä ja tehdä omia juttuja. Siinä kohti tajusin että mun on parempi edes olla ajattelematta muiden perheiden tapoja sillä tuo oli mulle itselle niin ahdistava tieto. Vaikka isovanhemmat ois miten paljon läsnä lasten elämässä, noin pienet lapset eivät voi olla täysin ok tuon jälkeen. Ja heillä se sama meno että "jokainen tyylillään ja ei tullu traumoja" - mut on jätetty ihan liian pienenä hoitoon ja ongelmat alkoivat näkyä rajusti teini-iässä. Asiayhteyttä on tavallaan vaikea osoittaa pitävästi mutta ei tuo voi olla aivan turvallista lapsen psyykkeelle. En missään nimessä vihaa tuota perhettä tai ajattele muutakaan pahaa heistä, mutta menin kyllä aivan ymmälle siitä miten pienten lasten kiintymyssuhteen merkitystä aliarvioidaan. "Kunhan vanhemmat voi hyvin, lapsetkin voi" pitäs minusta kääntää toisinpäin. Aikuiset voivat sopia keskenään että kaikki saavat lepoa ja omaa aikaa ym, mutta viikon kesäloma vauvasta ja taaperosta on kyllä sellainen asia että se ei voi olla vaikuttamatta vakavasti lapsen alitajuntaan. Surullista mutta tosiaan se passiivisaggressiivinen "Kukin tyylillään" kai sit on just tätä.
Niin sitä kokemuksellista vertailupohjaa ei ole millaista se teini-ikä olisi ollut, jos lasta ei olisi jätetty hoitoon...
"Oon sitä mieltä että jokainen perhe saa tehdä omalla tavallaan", MUTTA...tuo mutta kyllä kumoaa kaiken aiemmin sanottun.
Mä näen jotekin huonona asiana sen, että perheet on liian tiiviitä nykyään ja kaikki haetaan elämään sen perheen kautta. Liikaa saa lukea siitä, että ei ole sitä tukiverostoa ja ollaan yksin. Ei ole enää niitä isovanhempia, sukua, yhteisöä ympärillä. Ennen tosiaan koko kylä kasvatti, eikä kukaan paheksunut sitä, että lapset oli kesät mummolassa, jossa saivat elää vapaana tukat takussa. Lastekin oma aika on kaventunut valtavasti ja heiltä vaaditaan paljon. Pitään käydä koulu, harrastaa, tavata kavereita, ollan perheen kanssa, jne...
(Ja sitten kirjoitetaankin siitä, kun ollaan totaalisesti yksin kun se ero tulee.)