Säälittävintä, mitä olet tehnyt herkkuhimon takia?

Mulla on valokuva itsestäni noin nelivuotiaana. Siinä tuijotan viineriä, joka on halkaistu veitsellä puoliksi Toisessa päässä viineriä oli sokerikuorrutetta ja toisessa päässä oli vaniljakräämiä. Minulle oli kerrottu että saan syödä vain puolet (koska liian iso), mutta saisin valita kumman puolen. Muistan hämärästi edelleen sen tuskan kun yritin päättää, kumpi kumpi kumpi.... kuola suusta valuen 😁

Vierailija kirjoitti:

Kävellyt 20 asteen pakkasessa kolmelta yöllä lähimmälle huoltoasemalle herkkuja hakemaan. Käynyt maalla ollessa (kun kauppa oli kaukana ja sokeri loppu) täysin itselle vieraalta naapurilta lainaamassa sokeria että pystyin leipomaan lettuja ilman mitään kunnon täytteitä. Syönyt töissä käärekarkin salaa toisen pussista jne. muuta vähemmän mieltä ylentävää. Tai hyvä on olen töissä varastanut yksittäisiä karkkeja monesti. :D

Miten lettuja leivotaan? Taikinahan on niin juoksevaa, eikös ne vaan paisteta?

Syötiin siskon kanssa kissojen suklaita.

Kaadettiin äidin liköörikarkeista liköörit pois ja pestiin ne. Hyviä oli.

Tänä jouluna söin kaksi kertaa lasten lahjasuklaat. Lopulta jouduin avaamaan rasian ja paketoimaan heille käärekarkkeja pikku nyytteihin, koska oli siitäkin viimeisestä yhteisestä rasiasta veroitettava 😩 Olin vielä valinnut marmeladit, kun en niistä tykkää - tai luulin niin. Onneksi ovat vielä pieniä.

Myös miehen olen herättänyt yöllä hakemaan suklaata, ja lupaillut ties mitä palkinnoksi 😄

Lusikalla syönyt Nutella-purkista. Ei tarvitse olla kuin vain yksi lusikallinen.

Toissajouluna ostin tyttärentytölle ison suklaakarkkipakkauksen, neljää kertaa, ne kolme ensimmäistä söin itse. Ja muutaman laatikollisen Fazerin sinisiä konvehteja, niitä yksittäinpakattuja, aina sorruin.

Oletteko kuinka lihavia?

Kerran Italiassa istuttiin huoneemme isolla parvekkeella ja juotiin lämmintä Baileys'a, jestas mikä krapula siitä tuli.

Sulatin ja söin lapsille ostetun piparitaikinan

Teininä laittanut mukiin tilkan maitoa, mättänyt siihen puoli purkkia kaakaojauhetta ja lusikoinut kuin vanukasta.

Aikuisena kaivanut lasten puuropusseista suklaamurusia, syönyt  leivontaan tarkoitetun murutaikinan ja    hotkinut vierasvaraksi ostetun litran jäätelöpaketin.

Pistin pakkaseen hunajamöykkyjä ja söin niitä jäätyneinä sitten.

Päivän uutisen mukaan päivittäinen sokeriannos muuttaa aivoja jo parissa viikossa. Vaikuttaa samaan mielihyvöhormonisysteemiin kuin alkoholi ja huimausaineet (dopamiini) riippuvuutta tuottaen. Ei yllätä siinä valossa nämä tarinat sokerinarkkien fixinhimoista.

Enkä esitä parempaa. Lapsena söin KAIKEN. Nyt aikuisena vähän hillitymmin, mutta yhä lasten karkit ovat ainainen kiusaus, kaakaojauhe raakana tai maitotilkan kanssa hyvä korjaussarja, ja jos muuta ei ole, niin siirappiakin hörppy suoraan tölkistä menettelee vaikka ällömakeaa onkin. Leipäkin on kivan makeaa kun jaksaa pureskella ja antaa syljen entsyymien paljastaa ihanat sokerit.

Totaalinen sokerilakko ja makeasta vieroittaminen on ainut mikä mulla auttaa tähän hulluuteen.

Näitä tapojaan ei jostain syystä kukaan hehkuta sometileillään.. :) Söinpä tuossa äsken lapsen lahjasuklaat... ja juoruava kuva.

Lapsena imeskelin sokeripaloja ja sulatin kielellä porevitamiineja, joissa oli joku hedelmämaku. Tein myös tomusokerivesimönjää ja söin elukoiden melassia jos käsiini sain.

Nuorena aloin laihduttaa kaloreita laskemalla. Makeanhimoa se ei poistanut ja saatoin ajatuksissani syödä karkkipussin ja päivän kalorit meni sitten siinä. Loppupäivä meni kohmeessa kun en antanut itseni syödä kuin jotain porkkanaa, kurkkua..

Opiskelijana tein toimistosiivousta ja söin aina edellispäivän kokouksista jääneitä herkkuja. Jos ei ollut jäänyt ylimääräisiä, saatoin ottaa jonkun leivoksen joska oli otettu vain pari lusikallista ja leikata itselleni sen koskemattoman osan. Kerran joku oli avuliaana kerännyt astiat kasaan ja kipannut kaikki ylijäämät roskiin. Melkein itku tuli.

Säälittävintä oli syömähäiriö aikoihin kun työnsin suuhuni mitä vaan herkkuja, pureskelin ja sylkäisin kaiken pois. Se ei oikeasti edes vienyt sokerinhimoa ja on erittäin vahingollistakin.

Acerola-C-vitamiinipastilleja meni helposti purkillinen viikon aikana iltaisin, kun luin kirjaa ennen nukahtamista. Olin teini enkä todellakaan tajunnut ettei vitamiineja saisi syödä kuin karkkia, onneksi oli vain C:tä. 

Olen useasti vaahdottanut muna-sokerivaahtoa kun muuta ei ole ollut ja lapannut sitä sitten.

Ostanut yksittäisiä irtokarkkeja kioskilta pennejä laskien.

Opiskelijana sain kerran sellaisen järkyttävän kokoisen kilopitkon jostain. Ensin ahmin kolmanneksen, heitin pakkaseen etten söisi lisää. Kaivoin sen pakasteesta ja söin kohmeisena kolmanneksen. Sitten heitin roskiin. Ja todellakin.... Sieltä roskiksesta kaivoin sen viimeisen kolmanneksen ja söin sen.

Tämä kaikki yhden illan aikana. Pakkasessa se oli pisimpään kun ehti jo aika hyvin jäätyä.

Nykyään oisin hyvällä omallatunnolla syönyt koko pullan nälkääni kun ruokaankaan ei rahaa ollut. Silloin päässä pyöri vain äidiltä ja isoäidiltä opittu hui kauhistus vehnää ja sokeria.

Vierailija kirjoitti:

Penskana tuli laitettua mummin luona purukumiin sakariiniä useampi pilleri. Purukumista oli maku loppu ja fiksuna poikana päättelin, että siitä tulisi makeaa, mutta tulos oli paremminkin suuta polttava. Jotainhan sitä oli pakko yrittää keksiä, sillä kauppaan oli matkaa 20 kilometriä suuntaansa ja diabeetikkomummilla ei sokeriherkkuja liielmälti kaapeissaan ollut...

Me taas siskojen kanssa laitettiin ja kauan jauhetun purkan sisälle sokeripala. Ja  purkasta tuli mieleen sekin, että kun meitä oli siihen aikaan 5 siinä iässä olevaa, jotka saivat jauhaa purkkaa, me yhdistettiin kaikkien purkkamällit, tehtiin 1 iso möykky ja venytettiin sitä ympäri taloa. Tuolloin meidän lapsuudenkodissa oli pääsy huoneesta toiseen ja teki sellaisen ympyrän. Äiti ei oikein tykännyt meidän purkkamittailuista.

Vierailija kirjoitti:

Päivän uutisen mukaan päivittäinen sokeriannos muuttaa aivoja jo parissa viikossa. Vaikuttaa samaan mielihyvöhormonisysteemiin kuin alkoholi ja huimausaineet (dopamiini) riippuvuutta tuottaen. Ei yllätä siinä valossa nämä tarinat sokerinarkkien fixinhimoista.

Enkä esitä parempaa. Lapsena söin KAIKEN. Nyt aikuisena vähän hillitymmin, mutta yhä lasten karkit ovat ainainen kiusaus, kaakaojauhe raakana tai maitotilkan kanssa hyvä korjaussarja, ja jos muuta ei ole, niin siirappiakin hörppy suoraan tölkistä menettelee vaikka ällömakeaa onkin. Leipäkin on kivan makeaa kun jaksaa pureskella ja antaa syljen entsyymien paljastaa ihanat sokerit.

Totaalinen sokerilakko ja makeasta vieroittaminen on ainut mikä mulla auttaa tähän hulluuteen.

Sama täällä. Joka uusi vuosi täydellinen lakko. Kestää yleensä huhtikuuhun, pisin lestänyt lokakuuhun. Voisin syödä kaiken makean, mitä kaapista löytyy. Nyt taas lanko lupaavasti alkanut.