Mikä yksinkertainen ja helppo tehtävä sinulla on tekemättä, koska se tuntuu ylivoimaiselta?
Minulla on tällä hetkellä kaikki astiat pesemättä.
Kommentit (14)
Listan kirjoittaminen tänne. Yksinkertainen, helppo tehtävä mutta keksin koko ajan muita juttuja ja selityksiä ettei tartte sitä tehdä.
Pitäisi ilmoittautua yhdelle kurssille. Se kumminkin vaatii pankin tunnuslukulistan kaivamista esiin niin en ole vielä jaksanut.
Vaatehuoneen raivaus (vanhat Pelastusarmeijalle). Ei vaan jaksa, homma odottanut tekijaansa jo viime vuoden puolelta.
Ja siis 95% vaatteista on henkareissa, eli ei tarvis kuin riipia ne vaan lattialle ja siita jatesakkiin.
Puhtaiden pyykkien viikkaus. Se vuori vaan kasvaa. Tytär sentään nappaa omansa jo ajoissa pois, mutta se ei riitä.
Vessan lattia on odottanut pyyhkimistä jo pari viikkoa.
Tiskaaminen
Imurointi
Pyykkien viikkaaminen ja kaappiin vieminen
Ei nyt tule mieleen. Vaatehuonetta voisin vähän siistiä.
Olin lokakuussa vajaan viikon vanhempieni luona. Matkalaukku edelleen purkamatta.
Pitäisi ajaa tänään
Vaimon pillukarvat
Lista olisi niin pitkä ettei kukaan jaksaisi lukea sitä.