Muotivillitys, mitä et tajua etkä ymmärrä? Mä en ymmärrä, miten kukaan tykkää käyttää tällaisia valmiiksi revittyjä farkkuja:
Kommentit (762)
Vierailija kirjoitti:
Tinder.
Koskaan en ole kurkannut mikä paikka on, enkäö kurkkaa. Ihmettelen todella ihmisiä, jotka tollasessa palvelussa pyörii, ei voi kaikki kynät olla penaalissa.
Ihmettele ihan rauhassa vaan. Mikä voisi olla kätevämpi tapa löytää sinkkuna oman sijainnin mukaan seuraa lähistöltä vaikka kahville tai ulkoilemaan. On siellä toki sellaisia myös, jotka etsivät pelkästään seksiseuraa, mutta heitähän ei ole mikään pakko tavata. Itse löysin tinderistä miehen, jonka kanssa tutustuttiin ystävinä ensin puoli vuotta ja ihastuttiin. Nyt on seurusteltu vuosi. Olen sen verran ujo, etten olisi löytänyt miestä mistään harrastuksesta. Kirjoitellessa selvisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita. ( urheilu, terveelliset elämäntavat, samankaltainen huumorintaju, toiveet tulevaisuudesta jne) Kertoo enemmän itsestäsi tuollainen ennakkoluuloisuus.
Vierailija kirjoitti:
Käytiin katsomassa teinille farkkuja. Eka muuten sopiva mutta jo uutena oli likatahroja. Kun katsoin tarkemmin niin kaikissa oli likatahroja aivan samoissa kohdissa, eli tehty tehtaalla tarkoituksella.
Yhdessä vaiheessa oli muodissa valmiit maalitahrat 😂
andymccouys kirjoitti:
lapsellista varsinkin aikuiselle, samaa typeryyttä oli jokunen vuosi sitten sellaiset kimalefarkut joita 40 vuotiaat naisetkin piti päälläännäyttääkseen teiniltä
olen huomauttanut kiusallani aina välillä teineillä kadulla ja siskonpojallekin että "hei ootko huomannut että sulla on revennyt farkut polvesta", yleensä ne nauraa
Mut sopiiko kimallehousut Andy Mccoylle?
Joko muutit japaniin?
Mitä kultille kuuluu?
En tiedä, onko tämä edes muoti, kun tätä on ollut niin pitkään vaihtelematta. Miksi kaikissa naisten paidoissa on niin iso tai syvä kaula-aukko? Joillakin voi olla toisinaan myös sellaisia tilanteita, että ei haluaisi vain esitellä tissejään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljaat nilkat talvella. Sukat ja suihkusandaalit kaupunkikäytössä (myöhään syksylläkin näin näitä). Ylipäätään säähän sopimaton pukeutuminen, oli se sit pipo ja huppari helteellä tai takki auki pakkasella... ei Wanha ymmärrä.
Jonkun pitäisi selittää näille, että mitä vaivoja se aiheuttaa vanhempana.
En halua kuulostaa tympeältä, mutta luuletko oikeasti että se auttaisi mitään? Kyllä he sen tietävät mutta he ovat nuoria, eivät he välitä, ei heistä tule koskaan vanhoja ja vaivaisia. Ja vaikka tulisi niin se on jossain kaukana edessäpäin.
Vierailija kirjoitti:
Olen painajaisenne, anteeksi siitä. Mutta en oikeastaan omista muita housuja kuin salitrikoita. Parit ulkoiluhousut syksyyn ja talveen. Käytän kyllä pitkiä paitoja trikoiden kanssa jotka peittävät pepun ja trikoot ovat muutenkin ns paksumpaa materiaalia, joten en näe syytä miksi en voisi pukeutua näihin arjessa. Jalat ovat pitkät ja hoikat.
Onko trikoissa ongelmana näkyvän pepun muodot vai että trikoot myötäilevät jalkojen muotoa vai mikä? Onhan näitä mustia pillihousuja, jegginsejä ym jotka eivät eroa trikoista juurikaan. Vai minkälaisia housuja pitäisi käyttää?
Trikoissa on ongelma se, että ne näyttää alushousuilta tai jumppavaatteelta. Ne ei ole housut. Sama kun käyttäisi uimapukua toppina. Se vaan näyttää typerältä. Housuja on tuhansia erilaisia, ja varmasti löytyisi mukavia ja istuvia muitakin kuin urheiluun tarkoitetut kalsarit. Ei siinä pitkä paita pelasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olen painajaisenne, anteeksi siitä. Mutta en oikeastaan omista muita housuja kuin salitrikoita. Parit ulkoiluhousut syksyyn ja talveen. Käytän kyllä pitkiä paitoja trikoiden kanssa jotka peittävät pepun ja trikoot ovat muutenkin ns paksumpaa materiaalia, joten en näe syytä miksi en voisi pukeutua näihin arjessa. Jalat ovat pitkät ja hoikat.
Onko trikoissa ongelmana näkyvän pepun muodot vai että trikoot myötäilevät jalkojen muotoa vai mikä? Onhan näitä mustia pillihousuja, jegginsejä ym jotka eivät eroa trikoista juurikaan. Vai minkälaisia housuja pitäisi käyttää?
Teet juuri oikein eli peppu on peitetty.
Jos näkee onko stringit tai tai housut jalassa julkisella paikalla, on pukeutunut väärin.
Muille ei kuulu kenenkään alushousut.

Joo, ne on exhibionisteja jotka kulkevat lyhyet paidat päällä ja trikoissa. Ei voi tulla niin kuuma etteikö voi pitää 10-15 cm pidempää paitaa päällä.
Vierailija kirjoitti:
Paljaat nilkat talvella. Sukat ja suihkusandaalit kaupunkikäytössä (myöhään syksylläkin näin näitä). Ylipäätään säähän sopimaton pukeutuminen, oli se sit pipo ja huppari helteellä tai takki auki pakkasella... ei Wanha ymmärrä.
Meinasin joskus avautua noista paljaista nilkoista, sitten mietin omaa millennumpissistyyliäni ja olinkin ihan hiljaa:
Matalimmat farkut mitä löytyy ja numeroa liian pienet. Perästä vilkkuvat blingblingstringit. Kittana polyesteritoppi ja niin lyhyt talvitakki, että pelkkä hengittäminen paljasti mahan tai selän. Sen seurauksena vihlontaa selässä, kun sai pakkasella kylmää. Ei ikinä pipoa, ettei ihkut kiharat litisty. Tekonahkakorkkarit joiden kärjet ja korot kuluivat riekaleiksi kuukaudessa. Ei olleet lämpimät mutta sitäkin liukkaammat. Kaiken kruunasi siideri käsilaukussa, v-mäinen "asenne" ja jatkuva röökinpoltto.
Ei nuo nykynuoret enää niin pöhköiltä näytäkkään.
En ymmärrä tätä takapuolivillitystä. Pitkään rinnat olivat se juttu, nyt on takapuoli, seuraavaksi varmaan sääret tai taas rinnat.
Se on jotenkin niin järjetöntä ja jopa ärsyttävän näköistä, kun erityisesti naiset pyllistelevät kameralle ja ne saavat tuhansia tykkäyksiä somessa. Vaan kun laitat jonkun upean luontokuvan vaikka vuoristomaisemissa, ketään ei kiinnosta. Itselläni on muodokas ja kiinteä peppu ja myönnän, että joskus olen ajatellut että mitä jos minäkin julkaisisin jonkin bikinikuvan someen, kunnes muistan miten tympäännyttävää niitä satoja enemmän tai vähemmän muokattuja pyllykuvia on itse katsella uutisvirrassa. Tissikuvissa sentään näkyy muutakin naisesta yleensä, mm. naama, mutta peppukuvissa on toisinaan vain yksinkertaisesti se ruumiinosa mistä tulee ulostetta.
Ja kyllä, tajuan toki pakaroiden seksuaalisen merkityksen. Se pehva vaan tuntuu olevan tänä päivänä koko elämä.
Vierailija kirjoitti:
Marky Mark... uuuuh...
https://i.etsystatic.com/6281724/r/il/fd6534/1276343836/il_1588xN.12763…
Verkkokalvoni on häväisty, pysyvästi.
Naisille. Ihmeen värikkäät ja kuviolliset tai eriväriset kasari-malliset COLLEGET!
ja tämän kanssa tietty liian isot mutta liian lyhyet peltifarkut.
Päälle punaiset huulet jalkaan lenkkarit, nyt mielellään läskipohjaiset sellaiset. Ja isot rumat korvikset.
Jotkut sellaiset hehtaarin kokoiset pahvista tai muovista tehdyt himmelit korvissa. Ei vaan ymmärrä.
Alapeukku siis se marky-mark. ÄLÄ KLIKKAA TAI VERKKOKALVOSI HAJOAA
Lippalakki suoralla lipalla. On jotenkin tönkön näköistä.
Itse olen (huomaa, käytän muodikkaasti sanaa itse, en minä-sanaa) 654-vuotias ja pukeudun just niinkuin tykkään. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Culottes ja cropped housut, miksi tää pituus on nyt muotia! Mulla on kyllä molempia, leveälahkeiset culottes housut on tosi mukavat kesällä, mutta kieltämättä ärsyttää se nilkkapituus
Minä taas en ymmärrä muodissa sitä että esim. samanmallisille housuille pitää keksiä aina uusi nimi, vaihdetaan vaan vähän pituutta tai jotain tikkiä tai nauhaa ja annetaan uusi vieraskielinen nimi ja kaikki ostaa "uusinta uutta" muotia. Samoja myyty vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt muotia ylipäätään. Miksi pitää pukeutua samalla tavalla kuin muut?
Muoti on vaatevalmistajien juoni saada ihmiset heittämään käyttökelpoiset vaatteet pois ja ostamaan uusia.
Ja juoni menee läpi kerta toisensa perään, vätyksiltä on helppo ottaa rahat pois.
ne mitään vätyksiä ole vaan pelkureita, eivät uskalla ostaa sitä mikä sopii päälle ja josta tykkää vaan ostavat sitä mitä muutkin etteivät erotu porukasta tai tule kiusatuksi. Tuttuni tästä loistava esimerkki, aina sanonut inhoavansa eläinkuoseja mutta heti kun tuli muotiin, piti huivi ostaa, koska se on muotia.
Cheeky/string-malliset bikinit näyttää AINA paremmalta kun se laatikkomalli, testatpaaka joskus.
Vierailija kirjoitti:
Lippalakki suoralla lipalla. On jotenkin tönkön näköistä.
Sama kun laittaisi propellihatun päähän. Niitäkin on näkynyt.
Jep, oudointa on, että näiden vanhemmat antaa liikkua julkisesti niissä vaatteissa! Mm. eilen ruokakaupassa oli teinityttö äitinsä kanssa ja teinillä sellaset kirkuvan punaset tiukat treenihousut mistä näky selkeesti stringit läpi. En minä antais tyttäreni pukeutua salivaatteisiin muualla kuin salilla eli siellä mihin ne vaatteet on tarkotettu. Mut kai se on nykysin sitä, et vanhemmat on kavereita eikä vanhempia.