Hoitoalalla työskentelevät, kertokaapa työstänne asioita, joita ette koskaan paljastaisi potilaalle!
Psykiatrian puolella ei erityisemmin pidetä persoonallisuushäiriöisistä potilaista/asiakkaista.
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset sosiaalityöntekijälle, joka kirjoitti yllä työnohjauksesta.
Meillä työpaikalla (vanhustyö, tehostetun palveluasumisen yksikkö) väkivaltatilanteita ei käsitellä yhtään mitenkään, vaikka tilanteet ovat lisääntyneet ja myös raa'istuneet. Puhun siis siitä, että asiakas on hoitajaa kohtaan väkivaltainen. Yleinen asenne on se, että "se nyt vain on semmoinen, että se lyö". Esimies ei puutu mitenkään eikä välitä.
Joissain paikoissa väkivaltatilanteista kai tehdään PaTu-ilmoituksia, mutta meillä ei ole mitään ohjeistusta tähän.
Ei ole mitään kanavaa tai foorumia, missä tästä voisi keskustella. Jos asian ottaa varovasti esille vaikka jossain hoitajien anonyymissä keskusteluryhmässä, saa kuulla vähättelyä ja ammattitaidon kyseenalaistamista.
Mikä neuvoksi? Miksi hoitajat ovat ainoa ammattiryhmä, jota asia
Sinun pitää tiedustella esihenkilöltä onko teillä työsuojeluvaltuutettua ja viedä asia hänelle. Jos ei löydy, sitten luottamusmiehelle. Lain mukaan sellaiset pitää löytyä, kun työnantaja on tarpeeksi suuri.
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset sosiaalityöntekijälle, joka kirjoitti yllä työnohjauksesta.
Meillä työpaikalla (vanhustyö, tehostetun palveluasumisen yksikkö) väkivaltatilanteita ei käsitellä yhtään mitenkään, vaikka tilanteet ovat lisääntyneet ja myös raa'istuneet. Puhun siis siitä, että asiakas on hoitajaa kohtaan väkivaltainen. Yleinen asenne on se, että "se nyt vain on semmoinen, että se lyö". Esimies ei puutu mitenkään eikä välitä.
Joissain paikoissa väkivaltatilanteista kai tehdään PaTu-ilmoituksia, mutta meillä ei ole mitään ohjeistusta tähän.
Ei ole mitään kanavaa tai foorumia, missä tästä voisi keskustella. Jos asian ottaa varovasti esille vaikka jossain hoitajien anonyymissä keskusteluryhmässä, saa kuulla vähättelyä ja ammattitaidon kyseenalaistamista.
Mikä neuvoksi? Miksi hoitajat ovat ainoa ammattiryhmä, jota asia
Tuo on väärin ja rikkoo työnantajan vastuuta taata jokaiselle työntekijälle turvalliset työolot. Vaikka henkistä väkivaltaa joutuu ottamaan sosiaalityössäkin vastaan, auttaa sen kestämiseen aika oleellisesti, että esimies on mukana näissä asiakastilanteissa ja jakaa vastenmielisen kokemuksen ja purkaa sitä yhdessä työntekijän kanssa. Ei ole ammattitaidottomuutta, että kärsii väkivallasta sen uhriksi jouduttuaan. Robotti ei ehkä kärsi, mutta ihminen kärsii aina ja sitä pitää kunnioittaa. t: se sossu
Minua jostakin syystä triggeröivät kaikki herkkuaddiktit. Koko ajan ollaan sokerin perässä, ja pahalla tuulella jos ei ole pullaa ja keksiä tarjolla. En enää ole niin lapsellinen, mutta myönnän nuorempana jopa jättäneeni kahvin kanssa kuuluneen pullan tuollaiselle antamatta.
Vierailija kirjoitti:
Annan potilaiden olla siinä uskossa, että työssäni on aina kiire ja stressi, vaikka näin on harvoin.
Oletko huomannut sen kiireettömän hoitajan, jota potilaat kehuu?
Vierailija kirjoitti:
Synnytys ja gynepuolella todella läskit synnyttäjät ärsyttää. Tarvitsevat aina jotain erikoiskohtelua, vaivoja on enemmän, raskausdiabetesta, pre-eklampsiaa...
Olet väärällä alalla!
Vierailija kirjoitti:
Tätähän ei saisi ääneen sanoa, mutta muistisairaista osa on huomiohakuisia, manipuloivia, ruikuttavia k*sipäitä. Todella epämiellyttävää porukkaa.
Toinen inhokkiryhmä on alkoholidementikot, jotka ovat aiheuttaneet tilansa itse.
Näyttää olevan omakohtaista kokemusta siitä millainen ihminen on "huomionhakuinen ruikuttava k usipää."
Kyllähän se kannattaa sairasta ihmistä 'inhota."
Tuntuu täydellisen järkyttävältä, että tällainen ihminen on vastuussa toisen ihmisen hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä tulee mieleen salassapito, eli en puhu toisen potilaan asioista toiselle potilaalle.
Ensimmäisenä tulee mieleen se joka syntyy, kun sädekehää kiillotetaan
Miksi koet, että salassapitoa kunnioittavalla on sädekehä? Salassapito kuuluu ammattietiikkaan. On niitä ammattitaitoisiakin olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Hoitovastaiset ja aggressiiviset muistisairaat pitäisi laittaa jonnekin saarelle, jossa saisivat pärjätä keskenään. Pitäisi olla sellainen laki, että jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa.
Heillä on itsemääräämisoikeus. Ei heitä pakkohoideta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys ja gynepuolella todella läskit synnyttäjät ärsyttää. Tarvitsevat aina jotain erikoiskohtelua, vaivoja on enemmän, raskausdiabetesta, pre-eklampsiaa...
Läskit ärsyttää monella th:n alueella
Kotihoidossa vuoteeseen hoidettavat läskit. Makaa kuin valas löysänä ja valittaa, kun hiki päässä yrittää hoitaa. Kaksi hoitajaa on, mutta pitäisi olla neljä, että saisi edes kunnolla käännettyä ja hoidettua.
Aina voi pyytää siirtoa muualle, jossa voi kunnioittaa asiakasta. Itse kieltäydyn kotihoidossa työskentelystä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitokset sosiaalityöntekijälle, joka kirjoitti yllä työnohjauksesta.
Meillä työpaikalla (vanhustyö, tehostetun palveluasumisen yksikkö) väkivaltatilanteita ei käsitellä yhtään mitenkään, vaikka tilanteet ovat lisääntyneet ja myös raa'istuneet. Puhun siis siitä, että asiakas on hoitajaa kohtaan väkivaltainen. Yleinen asenne on se, että "se nyt vain on semmoinen, että se lyö". Esimies ei puutu mitenkään eikä välitä.
Joissain paikoissa väkivaltatilanteista kai tehdään PaTu-ilmoituksia, mutta meillä ei ole mitään ohjeistusta tähän.
Ei ole mitään kanavaa tai foorumia, missä tästä voisi keskustella. Jos asian ottaa varovasti esille vaikka jossain hoitajien anonyymissä keskusteluryhmässä, saa kuulla vähättelyä ja ammattitaidon kyseenalaistamista.
Mikä neuvoksi? Miksi hoitajat ovat ainoa ammattiryhmä, jota asia
Tuttua. Väkivaltaan suhtauduttiin jopa huumorilla, että taas se räkäisi naamalle ja heitti kengällä. Tai vastaavasti se, joka ei saanut turpaansa kehuskeli, miten on niin erinomainen että pärjää tuonkin kanssa. Oma vika oli, jos ei ollut osannut "käsitellä" arvaamatonta potilasta oikein. Sijaisia ja opiskelijoita työnnettiin huoneeseen kertomatta vaaroista asenteella "siinähän nähdään miten tuokin pärjää, hihhih". Lääkityksen muutokset olivat tabu, koska ei tyhmä hoitaja sellaisista mitään ymmärrä, eikä ihmistä kuulemma voi lääkitä vain jotta muut pärjäävät hänen kanssaan. Viis siitä, ettei se väkivaltainen ihminen takuulla itsekään hyvin voi.
Hoidan kaikki potilaat vähintään yhtä hyvin, mutta ystävälliset potilaat saa aina vähän ekstraa.
Että kehitysvammainenkin voi olla luonteeltaan ihan todella raskas, ärsyttävä ja manipuloiva.
Vierailija kirjoitti:
Hoidan kaikki potilaat vähintään yhtä hyvin, mutta ystävälliset potilaat saa aina vähän ekstraa.
Tämä ei ole mikään salaisuus, tuosta asiasta on tehty tutkimuksia.
111, kiitos viestistäsi.
Itse olen pitänyt huolen siitä, etten laita opiskelijaa yksin väkivaltaiseksi tiedetyn asiakkaan luo. Sanon opiskelijoille myös aina, että tulevat kertomaan minulle, mikäli asiakas lyö, käy käsiksi tai käyttäytyy muuten asiattomasti.
Tästä puhutaan kertakaikkiaan liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitovastaiset ja aggressiiviset muistisairaat pitäisi laittaa jonnekin saarelle, jossa saisivat pärjätä keskenään. Pitäisi olla sellainen laki, että jos ei halua hoitoa, ei saa hoitoa.
Heillä on itsemääräämisoikeus. Ei heitä pakkohoideta.
Käytännössä kuitenkin pakkohoidetaan. Heitä pidetään tahdonvastaisesti laitoksessa, vaikka itse haluaisivat "lähteä kotiin". Heitä myös huijataan erilaisin keinoin pesulle ja lääkkeenottoon. Miten tuo eroaa pakkohoidosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytys ja gynepuolella todella läskit synnyttäjät ärsyttää. Tarvitsevat aina jotain erikoiskohtelua, vaivoja on enemmän, raskausdiabetesta, pre-eklampsiaa...
Läskit ärsyttää monella th:n alueella
On vikaa kyllä hoitajassa, jos "vihaa läskejä". Hänhän on terveydenhoidon alan ammatti-ihminen, joten hänen pitäisi nimenomaan tietää, kuinka moni sairaus aiheuttaa sitä ylipainoa. Potilaan vihaaminen mistä sairauden takia on todella heikko esitys hoitajalta.
autistit ovat mielenterveyspuolella kaikkein vittumaisimpia potilaita.
No en kerro potilaalle saaneeni ohjeen kohdella häntä erityisen hyvin ja palvelualttiisti, koska hänen omaisensa sattuu olemaan joku silmäätekevä.
Oikeasti minulle kaikki ovat ihan samalla viivalla, mutta ihan yhtä oikeasti noita ohjeita tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ikäihmiset ovat ihan kauhean huomionhakuisia, valittavat, narisevat ja passuuttavat hoitajia vaikka omat kädet, jalat ja aivot toimivat ongelmitta. Varsinaista pullamössö sukupolvea.
Tätä varmasti on. Heitä pitää palvella ja heidän edessään hypätä joka asiassa.
Olen nähnyt monissa eri sairaaloissa, että hoitajat istuskelevat vain koneen ääressä (pelailemassa?) eivätkä ole pätkääkään kiinnostuneita potilaista. Vaihtoehtoisena istuminen juoruilemassa. Se siitä palvelemisesta. Kesken kaiken nukutuksesta heränneenä olen nähnyt hoitajan kaivelevan tavaroitani ja laittavan ne syrjään, kun huomasi minun heränneen. Paljon muutakin. Mutta on kyllä myös työorientoituneita hoitajia, jotkut ovat jopa empaattisia, valittanut en ole ikinä. Kaikissa ammateissa on kaikenlaisia. Yleisest
Kesken kaiken nukutuksesta heränneenä - no aivan varmasti olet senkin sekopää. Nukutuksesta ei herätä yllättäen. Ja nyt saattaa tulla yllätyksenä mutta hoitajat eivät ole palvelemassa sinua, vaan hoitamassa sinua. Pidä ero mielessäsi.
No mutta kun en tunne!