Jos on lapsia kahdesta avioliitosta, onko 1. liiton lapsilla isompi riski tulla kaltoinkohdelluksi?
Elämänkokemus sanoo, että on. Onkohan tätä tutkittu?
Kommentit (6)
Minun miehelläni on lapsia kahdesta eri liitosta. 1. Avioliiton lapset ovat selkeästi tärkeämmät. Luulen, että se johtuu siitä, että hän rakasti vaimoaan. 2. Liitossa lapset tehtiin naisen toiveesta.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan kahdesta avioliitosta lapsia saanut tätä myöntää, mutta niistä lapsista tulee läheisempiä, jotka elävät perhearkea isänsä kanssa. Uuden liiton äidit harvoin välittävät isän aiemmista lapsista ja jotkut vieläpä yrittävät vaikeuttaa yhteydenpitoakin heihin. Ei käy kateeksi.
Minulla oli mielessä tilanne, jossa äidillä on lapsia kahdesta avioliitosta ja kaikki lapset asuvat äitinsä kanssa. Äiti kohtelee ensimmäisen ja toisen liittonsa lapsia eri tavalla.
Tunnen tai tiedän useamman perheen, missä on äidin lapsia kahdesta liitosta.
Kahdessa perheessä poika siirrettiin lastensuojelun toimesta isänsä luo asumaan.
Kaikissa näissä tuntemissani perheissä ensimmäisen liiton lapsilla on ollut kiire muuttaa omilleen heti kahdeksantoista vuotiaana. Syitä en tiedä, mutta on tullut vahvasti vaikutelma, että ovat kokeneet olevansa ylimääräisiä perheenjäseniä.
Tuskin asiasta voi kovin suoraviivaisia johtopäätöksiä vetää, enemmän yksilö- ja perhekohtaista. Tutkittua kuitenkin on, että vanhemmat eivät rakasta kaikkia lapsiaan yhtä paljon, vaan aina joku on toisen edellä ja toinen jää vähemmälle. Näin siis perhemuodosta riippumatta, eli epätasa-arvoisesti jakautuu rakkaus ydinperheissäkin.