Mitä kaikkea häpeätte? Vertaistukea vailla...

Häpeän sitä, että minulla on niin huono itsetunto oman älyni osalta. Lapsena ja nuorena itsetuntoni oli todella vahva, mutta kaikki vain muuttui teini-iän jälkeen. Nykyään en tykkää soittaa töissä asiakkaalle, kun "en minä mistään mitään oikeasti tiedä", en tykkää olla äänessä, koska pelkään sanovani jotakin typerää jne. Tiedän järjelläkin, että olin todella fiksu nuori, kirjoitin hyvin lukiosta ja tein hyvät valmistumistyöt yliopistossa, eikä nyt ole tapahtunut mitään, mikä olisi voinut minut yhtäkkiä tyhmentää. Tiedän, että varmasti olen yhtä fiksu kuin ennenkin, mutta silti en osa toimia sen mukaan; menen aivan lukkoon, jos minulta kysytään mielipidettä, en osaa ajatella mitään järkevää sanottavaa, ja ajattelen vain olevani täysi idiootti vailla mielipiteitä.

Mä häpeen, että kaikki mun sormet on erimittaisia.

Vierailija kirjoitti:

Häpeän sitä, että minulla on niin huono itsetunto oman älyni osalta. Lapsena ja nuorena itsetuntoni oli todella vahva, mutta kaikki vain muuttui teini-iän jälkeen. Nykyään en tykkää soittaa töissä asiakkaalle, kun "en minä mistään mitään oikeasti tiedä", en tykkää olla äänessä, koska pelkään sanovani jotakin typerää jne. Tiedän järjelläkin, että olin todella fiksu nuori, kirjoitin hyvin lukiosta ja tein hyvät valmistumistyöt yliopistossa, eikä nyt ole tapahtunut mitään, mikä olisi voinut minut yhtäkkiä tyhmentää. Tiedän, että varmasti olen yhtä fiksu kuin ennenkin, mutta silti en osa toimia sen mukaan; menen aivan lukkoon, jos minulta kysytään mielipidettä, en osaa ajatella mitään järkevää sanottavaa, ja ajattelen vain olevani täysi idiootti vailla mielipiteitä.

Lisään vielä, että olen todella hyvä vaativassakin matikassa ja saan mensan testeistä heittämällä yli rajan, sain jo yläasteella, enkä ollenkaan epäile sellaista älykkyyttäni, mutta en vain muiden edessä osaa käyttää kykyä perustella ja ajatella asioita. Alan pikku hiljaa uskoa siihen sitaattiin, jonka mukaan tässä maailmassa on vikana se, että tietämättömät ovat äänessä, ja ne, jotka tietävät, ovat täynnä epävarmuutta.

Sama kuin ap:lla, häpeän päivittäin. Tänään työpäivän aikana: häpesin sitä kun möläytin jotain typerää, neuvoin väärin kollegaa, en reagoinut tarpeeksi nopeasti kun joku tuli kysymään multa jotain, kun hymyilin ja tervehdin kollegaa mutta hän ei joko huomannut minua tai jostain muusta syystä ei huomioinut mua, häpesin kun änkytin ja aivot meni sumuun, enkä saanut sanottua asiaani selkeästi ja nopeasti,  häpesin kun huomasin, että olen tehnyt virheen yhdessä jutussa ja paljastanut tietämättömyyteni.

Vierailija kirjoitti:

Häpeän niin monia asioita. Yhtäkkiä voi mieleen nousta vaikkapa, kuinka vastasin koulussa väärin ja muisto nostattaa kasvoilleni häpeän punan, vaikka asiasta on 30 vuotta aikaa. Ihan pieniä, harmittomia, arkipäiväisiä mokia, joita sattuu kaikille, kaikkia ei voi mokiksikaan kutsua.  Silti tunne, joka herää on aina yhtä tuskallisen piinaava ja muisto tuntuu aina tuoreelta, kuin se olisi juuri sattunut.

Kokeilemisen arvoinen vinkki tähän:

Kärsin ihan samasta jutusta, kuten varmasti aika moni muukin. Joskus viime vuonna havahduin siihen, että jumalauta, oon kohta nelikymppinen ja vatvon vieläkin jotain vuosien tai vuosikymmenien takaisia mitättömiä juttuja. Päätin kokeilla seuraavaa toimintatapaa: kun ikävä asia palaa mieleen, kehion tulee epämiellyttävä olo, jännitystila. Kun huomaan muistelevani ikävää asiaa, rentoutan kehoni hengityksen avulla. Hengitän syvään sisään ja ulos, ja uloshengityksellä päädtän tietoisesti irti muistikuvasta, keksin vaikka jonkin mielikuvan (heitän muiston jyrkänteeltä alas tmv.). Olin aika skeptinen keinon toimivuuden suhteen, mutta hämmästyttävää kyllä, siitä on ollut apua! Oon saanut jo monta ikävää muistoa heivattua!

Suosittelen muitakin vatvojia ja häävävälä-ihmisiä (häävävälän merkitys löytyy Elimäen tarkoituksesta tai Antti Holman Auta, Antti -podcastista) tämön kokeilemista tai jonkin oman metodin kehittämistä.

Häpeä on tiettyyn rajaan asti ihan hyödyllinen tunne, koska se estää ihmistä ennakolta tekemästä hävyttömiä asioita. Mutta liiallisena se lamauttaa ja saa ihmisen tuntemaan itsensä ihan aiheettomasti huonoksi ja kelvottomaksi.

Vääränlaisen häpeän taltuttamisesta on tehty hyviä kirjoja. Suosittelen lukemaan esim. Ben Malisen "Häpeän monet kasvot"  tai Jennifer Shannonin "Älä ruoki sisäistä apinaasi".

Vierailija kirjoitti:

Häpeän niin monia asioita. Yhtäkkiä voi mieleen nousta vaikkapa, kuinka vastasin koulussa väärin ja muisto nostattaa kasvoilleni häpeän punan, vaikka asiasta on 30 vuotta aikaa. Ihan pieniä, harmittomia, arkipäiväisiä mokia, joita sattuu kaikille, kaikkia ei voi mokiksikaan kutsua.  Silti tunne, joka herää on aina yhtä tuskallisen piinaava ja muisto tuntuu aina tuoreelta, kuin se olisi juuri sattunut.

Mulla oli samanlaista, mutta nykyään en enää "muista" noita asioita, eli jos tulisikin mieleeni, niin painaisin HETI ajatuksen pois. Samoin jos tapaan jonkun tutun joka alkaa muistelemaan menneitä, niin sanon heti että en jaksa muistella menneitä yhtään, mieluummin juttelisin kanssasi nykytilanteesta.  

Aika usein joku alkaa jankkaamaan vaikkapa ravintolassa että muistatkos silloin 20 vuotta sitten kun sinä plaaplaa. Torppaan heti ja kerron että pidän menneessä elämistä hieman junttina, että jos hänellä ei ole muuta asiaa kuin jankkaus, niin sopii mennä muualle jankkaamaan.

Suosittelen. Enää ei hävetä juuri mikään, kun ajattelen että se on entistä tosi kaukaista elämää josta en juuri edes muista mitään.