Nauratko usein väärissä tilanteissa?

Yleensä alkaa työpaikan kokouksissa naurattamaan toisen ilmeet tai jotkut jutut. En tiedä, miksi naurattaa niin helposti. Joudun nipistelemään itseäni jotten nauraisi, eikä sekään välillä onnistu.

Nauroin onnettomuudelle josta oli aiheutunut ihan kohtuutonta kärsimystä. Se oli epäuskoista hermostunutta naurua mutta kuulosti ehkä vahingoniloiselta.

Olen tosielämän jokeri. Nauran aina väärissä paikoissa ja useimmiten saan pataan kaupungilla liikkuessani.

Tirskahdin kerran hautajaisissa.. onneksi kukaan ei huomannut.

Kirkossa rupee toisinaan naurattamaan.

Noin käy joskus, kun on ajatuksissaan hypännyt jo asiassa eteenpäin, ja nauru saattaa tulla ihan vaan omasta ajatuksenjuoksusta.

Muistan kerran nauraneeni, kun puolitutun koulukaverin kanssa käytiin jotain ihan kaameaa lehtileikettä läpi koulun lakitiedon kurssilla. Tasoa todella brutaalia eläinrääkkäystä, joka oli kuitenkin selitetty sinne lehteen todella yli-asiallisella kielellä. Jotenkin tuli niin absurdi olo siitä, millainen tapahtuma oikeasti oli vs. miten se oli lehdessä kuvailtu, samaan sävyyn kuin julkkiksen avioero, että aloin vaan nauraa. En kai tiennyt, mitä muutakaan tehdä.

Koulukaveri varmaan pitää mua edelleen sosiopaattina, tai jotain.

Nauran tilanteissa, joissa oikeasti pitäisi enemmin itkeä. En tiedä miksi. Se nauru vaan kumpuaa jostain ja sitten hävettää, koska ihmiset ei ymmärrä. En edes halua nauraa.

Nauroin kerran kun yksi ihminen istui tuolin tuolin viereen kun piti istua tuoliin. Meni persiilleen lattialle. Onneksi ei käynyt hänelle kuinkaan. Minua hävetti vahingoniloni.

Vierailija kirjoitti:

Nauran tilanteissa, joissa oikeasti pitäisi enemmin itkeä. En tiedä miksi. Se nauru vaan kumpuaa jostain ja sitten hävettää, koska ihmiset ei ymmärrä. En edes halua nauraa.

Sama ja jos pitää tunteistaan kertoa jotain rupeaa naurattamaan. Tosi lapsellista, mutta se nauru vaan tulee eikä pysty lopettamaan.