Muita, jotka menevät shokkiin kun joku on yllättäen tosi inhottava? Vai pitäisikö vain olla paksu nahka?

Vierailija kirjoitti:

Olen menettänyt uskoni ihmiskuntaan ja lähden siitä että kaikki muut ovat vihollisia.

Hyvä kommentti. Olen samaa mieltä. Jos pitäisi valita pelastanko yhden jääkarhun vai kaikki tämän roskapalstan kävijät, olisi hyhmäotso helppo valinta.

Minua on auttanut yksi oivallus yli kaiken: kaikki mitä ihminen tekee ja sanoo, kertoo hänestä itsestään. Toinen ihminen (siis minä) tai tilanne voi laukaista reaktion, mutta hänen reaktionsa ei kerro mitään minusta, vaan hänestä itsestään.

Tämä on ihan psykologinen fakta, ei mikään luulo. Kun tämän pystyin sisäistämään, niin minua ei haittaa muut ihmiset. Pystyn vain ulkopuolisema toteamaan, että jahas, tyypillä on ongelmia. (Siis olettaen, että minä itse olen ollut vähintään neutraali, enkä ole yrittänyt kiusata ketään).

Erittäin harvoin järkytyn tuollaisesta. Olen niin paljon saanut kokea inhottavaa käytöstä nuorempana ettei enää oikein tunnu missään. Ajattelen lähinnä että jaahas, sellaista asiaa sinulla. Sen olen kyllä oppinut, etten ole näiden ihmisten kanssa missään tekemisissä. Toisenlaisiakin on.

Se tästä tekee surullista että näille tyypeille peesaajia piisaa. Myös vapaa-ajalla heillä on laaja kaveripiiri koska ovat ihanan välittömiä ja suoria ...tai jotain, en tiedä?! Itsekin olen joskus puun ja kuoren välissä kun tämä suora ihminen ryhtyy haukkumaan minulle sitä ystävällistä ihmistä: voin valita kahdesta eli olen eti mieltä ja ryhdyn hänen viholliseksi, tai myötäilen ja pysymme jonkinlaisissa väleissä.. äh!

Vierailija kirjoitti:

Se tästä tekee surullista että näille tyypeille peesaajia piisaa. Myös vapaa-ajalla heillä on laaja kaveripiiri koska ovat ihanan välittömiä ja suoria ...tai jotain, en tiedä?! Itsekin olen joskus puun ja kuoren välissä kun tämä suora ihminen ryhtyy haukkumaan minulle sitä ystävällistä ihmistä: voin valita kahdesta eli olen eti mieltä ja ryhdyn hänen viholliseksi, tai myötäilen ja pysymme jonkinlaisissa väleissä.. äh!

Joo sitä minäkin ihmettelen, että miten kusipäille löytyy aina kavereita ja nimenomaan peesaajia, mutta perusmukavat ovat monesti tosi yksinäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä menen shokkiin, enkä vaan voi käsittää. Otin etäisyyttä yhteen ystävänikin sen jälkeen kun hän kertoi saaneensa tälläisen random raivarin töissä, vain siksi että häntä ärsytti. Ja siis vielä ylpeili sillä että oli tempperamenttinen.

Mun mielestä on käsittämättömän itsekästä ja huonoa käytöstä tuoda todella voimakkaita henkilökohtaisia tunteitaan yleiseen tilaan, jossa on pääasiassa ihmisiä joilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

Mulla on sama, että otin etäisyyttä ihmiseen, joka kertoi omasta raivoamisestaan muille.

Vielä kertoi vain siitä omasta näkökulmastaan, kuinka häntä raivostutti. Oli vähän hämmästynytkin, kun kysyin, että vaikuttiko siltä, että tuo käytös esim. pelotti muita.

Kummia lampaita, en ymmärrä.

Mä inhoon sitä kun sanotaan että pitää olla paksu nahka. Mulle on sanottu sitä mun koko elämä, oon tosi herkkä. Ymmärrän että se tekee elämästä helpompaa, mutta en tajua miksi sen pitäisi olla se mihin pyritään. Mä osaan piilottaa herkkyyteni jotenkin nykyään, enkä ole koskaan sinisilmäinen. Mä pyrin olemaan ihmisille ystävällinen ja empaattinen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeastaan aika pelokas ja ujo ihminen, mutta en mene shokkiin. Tunnen jotenkin olevani tuollaisen käytöksen yläpuolella. Itsekin olen joskus saanut raivokohtauksen ja tiedän, että raivoava ihminen on se heikoilla oleva. Ehkä koen jonkinlaista myötätuntoa.

Kylmähermoisesti vihaiset sitten taas ovat pelottavampia. Joskus saatan säikähtää, kun selviää, että jollain on selkeästi jotain minua vastaan. Se tulee niin puun takaa yleensä. Ei monessa tapauksessa yhtään olisi osannut arvata etukäteen jonkun suhtautumistapaa itseeni, kun monesti nämä ovat olleet niitä joista itse ajattelen positiivista.

Mikä siinä onkaan, että silloin kun pitää jostain ihmisestä niin hän ei satu pitämään sinusta, mutta ne joista et pidä, sattuu pitämään sinusta.

Mulla menee tollasista tilanteissa sellanen teennäinen huumori-vaihde päälle, en vaan osaa otta tosissani ja vakavasti esim työyhteisössä toisten tunteenpurkuksia. Ehkä se on joku selviytymiskeino että oikeesti järkytyn, mutta heitänkin vitsillä jonkun hauskan kommentin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä! Kylmähermoinen, joka rauhallisesti ja huutamatta luettelee kaikki tekemäsi virheet ja aiheuttamasi ärsytykset pitkältä ajalta, on todella karmiva. Ihan kuin toinen rusentaisi sinut harkiten henkisesti. Sitten vielä esittää päälle ystävällistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeastaan aika pelokas ja ujo ihminen, mutta en mene shokkiin. Tunnen jotenkin olevani tuollaisen käytöksen yläpuolella. Itsekin olen joskus saanut raivokohtauksen ja tiedän, että raivoava ihminen on se heikoilla oleva. Ehkä koen jonkinlaista myötätuntoa.

Kylmähermoisesti vihaiset sitten taas ovat pelottavampia. Joskus saatan säikähtää, kun selviää, että jollain on selkeästi jotain minua vastaan. Se tulee niin puun takaa yleensä. Ei monessa tapauksessa yhtään olisi osannut arvata etukäteen jonkun suhtautumistapaa itseeni, kun monesti nämä ovat olleet niitä joista itse ajattelen positiivista.

Ai jaa. Itse kykenen tuollaisten ihmisten kanssa tulemaan helposti toimeen. Siinä on helppo pitää puolensa.

Mä raivoan nykyään takaisin :D. Tai en raivoa, mutta äyskäisen ja näytän omalla reaktiollani, että tommonen ei oo ok. Ulkomailla yrittävät usein kusettaa sellaisella muka aggressiivisella päällekäymisellä ja kiireellä. Vittuunnun nuista tilanteista nykyisin saman tien ja alan äyskiä itekin ja lähden vetämään paikalta. Ovat yllättyneen näköisiä, koska olettavat, että ihmiset menevät paniikkiin tuollaisesta.

En kyllä tiuski ite muissa kuin niissä tilanteissa, kun yritetään kusettaa, tai jos minua kohtaan ollaan tympeitä, törkeitä ja epäystävällisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoon sitä kun sanotaan että pitää olla paksu nahka. Mulle on sanottu sitä mun koko elämä, oon tosi herkkä. Ymmärrän että se tekee elämästä helpompaa, mutta en tajua miksi sen pitäisi olla se mihin pyritään. Mä osaan piilottaa herkkyyteni jotenkin nykyään, enkä ole koskaan sinisilmäinen. Mä pyrin olemaan ihmisille ystävällinen ja empaattinen. 

Samaa mieltä. Miksi pitäisi kasvattaa kovempaa nahkaa ja olla olematta herkempi? Kun ongelma on siinä, että sillä toisella henkilöllä on tunnesäätelyn ongelmia ja lapsellisesti purkaa omaa paskaa oloaan muihin. Miksi sellainen on ok ja hyväksyttävää? Miksi ei ennemmin vaadittais, että jokainen aikuinen joutuisi ottamaan vastuun omista tunteistaan, sanomisistaan ja tekemisistään? Että oman pahan olon purkaminen toisiin olisi yksinkertaisesti perseestä ja väärin?

Tuollainen ihminen on meillä pomo (ja firman omistaja). Työntekijöiksi ovat valikoituneet - ja jäljelle jääneet - sopivan pelokkaat yksilöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoon sitä kun sanotaan että pitää olla paksu nahka. Mulle on sanottu sitä mun koko elämä, oon tosi herkkä. Ymmärrän että se tekee elämästä helpompaa, mutta en tajua miksi sen pitäisi olla se mihin pyritään. Mä osaan piilottaa herkkyyteni jotenkin nykyään, enkä ole koskaan sinisilmäinen. Mä pyrin olemaan ihmisille ystävällinen ja empaattinen. 

Samaa mieltä. Miksi pitäisi kasvattaa kovempaa nahkaa ja olla olematta herkempi? Kun ongelma on siinä, että sillä toisella henkilöllä on tunnesäätelyn ongelmia ja lapsellisesti purkaa omaa paskaa oloaan muihin. Miksi sellainen on ok ja hyväksyttävää? Miksi ei ennemmin vaadittais, että jokainen aikuinen joutuisi ottamaan vastuun omista tunteistaan, sanomisistaan ja tekemisistään? Että oman pahan olon purkaminen toisiin olisi yksinkertaisesti perseestä ja väärin?

Allekirjoitan tämän sekä itse tällaisen raivoajan tunnetunkioksi joutuneena että itse nuorempana samaa harrastaneena. Voin allekirjoittaa myös sen, että kun opin viimein tunnesäätelyn jalon taidon ja käsittelemään huonot fiilikseni rakentavalla tavalla, sekä ihmissuhteeni että oma mielenterveyteni kohenivat käsittämättömän paljon.

Näitä kiusaajia riittää. Heillä ei ole rajoja eikä kaikilla edes ihmisyyttä. Eli valitettavasti "vuorovaikutus" jää kilttien ja normaalien vastuulle. Eli kilttienkin pitää olla jämäkkä. Jämäkkyysharjoituksia löytyy netistä. Seiso ryhdikkäästi ja ole päättäväisen näköinen. Jos et ulkoisesti pysty olemaan reipas, ajattele edes mielessäsi itsellesi joku suojakupoli. Ajattele aamuisin että vaikka mitä tulis päivän mittaan, ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoon sitä kun sanotaan että pitää olla paksu nahka. Mulle on sanottu sitä mun koko elämä, oon tosi herkkä. Ymmärrän että se tekee elämästä helpompaa, mutta en tajua miksi sen pitäisi olla se mihin pyritään. Mä osaan piilottaa herkkyyteni jotenkin nykyään, enkä ole koskaan sinisilmäinen. Mä pyrin olemaan ihmisille ystävällinen ja empaattinen. 

Samaa mieltä. Miksi pitäisi kasvattaa kovempaa nahkaa ja olla olematta herkempi? Kun ongelma on siinä, että sillä toisella henkilöllä on tunnesäätelyn ongelmia ja lapsellisesti purkaa omaa paskaa oloaan muihin. Miksi sellainen on ok ja hyväksyttävää? Miksi ei ennemmin vaadittais, että jokainen aikuinen joutuisi ottamaan vastuun omista tunteistaan, sanomisistaan ja tekemisistään? Että oman pahan olon purkaminen toisiin olisi yksinkertaisesti perseestä ja väärin?

Näinhän se pitäisi olla, mutta koko maailman perustavanlaatuinen ongelma on, että on ihmisiä, jotka eivät ajattele samalla tavalla. He eivät koe tai ajattele niinkuin me ajattelemme. Pahuutta on aina. Voimme vain suojella itseämme ja toivoa ettei ylivoimainen paha osu kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että shokkiin, jaahas. Jos joku käyttäytyy ikävästi, niin aika nopeasti se käytös kääntyy itseään vastaan ja paha saa palkkansa. En mene shokkiin, vaan nousen asian yläpuolelle heti ja hymyilen vain säälivästi tyypille. Hänellä on ongelmia, ei minulla.

Yläpuolelle noustaan myötätunnolla ja tyyneydellä, ei säälillä. Mene terapiaan. Tarvitsee tosin motivaatiota ja sitoutumista.

Anteeksi mutta ei mee noin. Mulla on väkivaltainen psykoisä joka hakkasi perhettään ja siis meitä lapsia, kaikkien sukulaisten ja naapurien kimppuun kävi, mukiloi liki jokaisen. Tiedätkö, tällaisten luonnevikaisten kanssa ei toimi mikään tyyneys saati empatia. Tällaisia ihmisiä voi vaan paeta (ikävä kyllä se hullun lapsi ei pääse pakoon mitenkään) tai sitten pistää kova kovaa vastaan - ja sen pitää olla todella kova. Lähinnä vartija tai poliisi pitäisi olla mukana jos isää tapaisi.

Vierailija kirjoitti:

Minua on auttanut yksi oivallus yli kaiken: kaikki mitä ihminen tekee ja sanoo, kertoo hänestä itsestään. Toinen ihminen (siis minä) tai tilanne voi laukaista reaktion, mutta hänen reaktionsa ei kerro mitään minusta, vaan hänestä itsestään.

Tämä on ihan psykologinen fakta, ei mikään luulo. Kun tämän pystyin sisäistämään, niin minua ei haittaa muut ihmiset. Pystyn vain ulkopuolisema toteamaan, että jahas, tyypillä on ongelmia. (Siis olettaen, että minä itse olen ollut vähintään neutraali, enkä ole yrittänyt kiusata ketään).

Muistathan ajatella myös positiivisista asioista näin? Kehut, joita sinulle sanotaan, eivät kerro sinusta vaan siitä toisesta, eli hyvä mieli on turhaa? Joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ajattelevat kuten sinä, mutta annas olla kun heitä kehutaan, ovat raukat hyvillään kun kokevat, että kehu sanotaan heille itselleen ja tarkoittaa heitä.

Av:lla monet kirjoittivat ihan vastikään, että "pitää olla kovempi ja pitää puolensa ja vaan kestää" yms, kun joku täällä käskee esim. tap pamaan itsesi. Mietin silloin, että mikä on se raja, että huonon käytöksen kohteen pitää kestää ja olla vaan kovempi. Jos joku lyö sinua, "ole vaan kovempi"? Murtautuu kotiisi, "pitää vaan kestää"?