Lapsi aloitti päiväkodin tällä viikolla ja jotenkin nyt vasta tajuaa sen kuinka vähän sitä yhteistä aikaa jää.

Oon kanssa miettiny samaa ap. Ja harmittaa todella, että työ vie tosi paljon energiaa ja sitten työpäivän jälkeen olen itse aina aivan poikki ja usein särkee päätä tai on migreeni. Ahdistaa ja tuntuu aivan totaalisen väärältä...

Tosin kun lapsi on isompi alkaa hän kaivata kavereita ja sitten on ehkä helpompi tottua päiviin kun hänkin menee mielellään hoitoon..

Ehdotan myös lyhennettyä työviikkoa, jos vain taloudellisesti on mahdollista. Lapsi on pieni niin lyhyen aikaa, kannattaa priorisoida asiat niin että saatte viettää enemmän aikaa yhdessä. Töitä ehtii tehdä myöhemminkin.

Jos on liukuva työaika, voi limittää vientejä ja hakuja niin että lapsen hoitopäivä olisi lyhyempi.

Vuorotyöläisenä saatan nähdä lapseni esim. ma aamuna klo 8, ennenkuin lähtevät kouluun ja seuraavan kerran nähdään tiistaina klo 16.

Vierailija kirjoitti:

Tuon takia olin kotona 6 vuotta ja sen jälkeen tein vielä toiset 6 vuotta osa-aikatöitä.

Mutta maksan tietysti tästä valinnasta toisenlaisen hinnan nyt 50-vuotiaana kun teen määräaikaisuuksia ja välillä olen työtönkin. Luulin, että töitä riittäisi tutkinnollani tauoista huoöimatta. Kaikkea ei voi saada, enkä usko että valitsisin toisin vaikka voisin.

Niin ja sitten kolmannenlaisen hinnan kun jäät eläkkeelle. 6 v + osa-aikatyöt ja työttömyys, syö eläkettä aika paljon.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni kyseenalaisti meidän 5-vuotiaan harrastamisen.

Ei ole vain äiti lajin suhteen tosissaan, vaan juurikin poika. Hänellä ei ole missään vaiheessa ollut mitään muuta haavetta kuin pelata kyseistä lajia ja päästä siinä idoliensa tasolle. Ehkä poikani on sitten harvinaisen kypsä ikäisekseen kun hän kykenee tavoitteelliseen harrastamiseen tuon ikäisenä. Vaikka omat lapsenne eivät siihen kykene, ei se tarkoita etteivätkö muut lapset voisi niin tehdä.

Lapseni on onnellinen lajinsa parissa ja ei voi saada siitä tarpeekseen, eikö vain sillä ole väliä? Jos tilanne muuttuisi, harrastuksen saisi lopettaa.

Ja mielestäni vanhemman tärkein tehtävä on olla lapsen tukena ja turvana sekä mahdollistaa hänelle mielekkäitä asioita. Sitä minä ja mieheni juurikin teemme.

Missä ihmeen lajissa (ilmeisesti joku joukkuelaji) voi 5-vuotias treenata tavoitteellisesti? Lähes kaikki harrastukset on tuossa vaiheessa kerran viikossa treenailua. Paikallisella sm-liiga seuran kiekkokoulullakin on treenit vain kaksi kertaa viikossa ja 1-2 turnausta vuodessa. Tahti muuttuu vasta kouluikäisillä.

Siksi meidän perheessä on tehty sellainen päätös, että vain toinen vanhemmista käy töissä ja toinen on lasten kanssa kotona.

Koko perhe voi paljon paremmin näin. Ei ole turhaa kiirettä ja aina on toinen vanhemmista lapsille läsnä.

Ja ennen kun joku älähtää, niin elämme yhdellä palkalla. Saamme vain lapsilisän, emme ole oikeutettuja muihin tukiin. Tottakai meillä olisi enemmän rahaa käytettävissä, jos kummatkin olisivat töissä, mutta lasten ja perheen hyvinvointi on paljon arvokkaampaa.

Meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä, vaatteet päällä, lapsilla harrastukset ja välillä nautitaan myös kulttuurista. Meiltä ei puutu mitään.

Kannustan kaikkia perheitä pohtimaan, mitkä asiat ovat perheelle ja sen jäsenille tärkeitä ja sen jälkeen tekemään tarpeelliset muutokset elämässä, jotta itselle ja perheelle mielekkään elämän eläminen olisi mahdollista.