Pitkä tasainen ”tylsä” parisuhde - ja ero?

Kuulostaa vain siltä, että oma elämäsi on tylsää ja syytät siitä suhdettasi. Vaihda työpaikkaa, opiskele, hanki uusi harrastus jne.

Ei tarvitse lapselta viedä kotia.

Näissä eroissa on aina sama kaava:

Ollaan pitkään yhdessä. Ruvetaan kaipaamaan nuoruutta ja mahdollisuuksia seurustella ja puksuttaa kenen tahansa kollin kanssa. Keksitään syitä, miksi oma parisuhde on huono, vaikka vieressä olisikin se oikeasti paras elämänkumppani (itsellä ei tarpeeksi harrastuksia viihdyttämään). Erotaan ja haukutaan kumppania. Tehdään todella selväksi, että hän on pilannut elämäsi monen vuoden ajan olemalla parisuhteessa kanssasi (kukaan ei ole kuitenkaan sinua pakottanut olemaan yhdessä, muttet halua hyväksyä sitä omaksi syyksesi). Muistat myös kertoa kuinka olet ollut tämän koko parisuhteen ajan täydellisen onneton. Katkeroituneena parisuhteeseen uponneesta elinajastasi käytät lapsianne - mikäli niitä on - lyömäaseena lasten aikuisuuteen asti ja välit lapsiinne kärsivät tästä. Pidät tätäkin luonnollisesti narsistin kumppanisi käytöksen syynä, koska hän on mitä selkeimmin mielestäsi puhunut heidät puolelleen - kohtelemalla heitä ihmisinä ja lapsinaan. Eronne jälkeen sinun kumppanisi ovat vaihtuneet kuin sukat milloin milläkin menestyksellä. Oikeanlaista jännittävää kumppania ei löydy. Lapsesi eivät pidä kumppaneistasi, jotka ovat jotain teinin tasolle jääneitä, mutta kolme kertaa vanhempia ja käytös on myös teinin mukaista. Lopulta jäät yksin. Lapsesi ovat kanssasi virallisissa väleissä, jos tai kun taijuat itse töpäneesi ja pyydät anteeksi.

Kuvailin juuri oman äitini parisuhdedraamailua, mutta väitän sen osuvan aika moneen keski-ikää lähestyvän parisuhteeseen tai siinä iässä eronneeseen.

Itselläni ei ole kokemusta noin nuorena alkaneesta pitkästä suhteesta, mutta jos olette tunteneet noin nuoresta ja teillä on yhteinen lapsi niin kannattaa keskustella miehen kanssa, että onko teillä tulevaisuudesta samanlaiset ajatukset ja kertoa, että kaipaat vaihtelua.  Jos miehessä ei ole mitään oikeaa vikaa (väkivaltainen alkoholisti ym.) niin suosittelen muuttamaan jotain omassa elämässä. Ehkä jokin osa-aikainen työ tai sitten harrastus? Tai muuten omaa aikaa lapsenhoidolta. Sitten näet selkeämmin myös parisuhteen tilanteen. Jos se edelleen tuntuu epätyydyttävältä niin pohtii muita vaihtoehtoja. Tosin sama arki se jokaisessa suhteessa tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Kyllä ihminen muuttuu, kun olette noin nuoresta olleet yhdessä. Sitä suuremmalla syyllä: keskustelkaa. Olet täyttämässä 30 niin ehkä tulee sellainen olo, että pitää arvioida tilannetta ja pohtia elämää. Se on hyvä, mutta ei se tarkoita, että pitää pistää kaikki ihan uusiksi. Eikä se, että olet nyt pienen lapsen kanssa kotona tarkoita sitä, että tuo on koko elämän tilanne. Lapsi kasvaa ja taas elämäntilanne muuttuu.

Sitä rikottua perhettä ei mikään sitten enää ehjäksi saa eikä ole mitään takeita, että löytyy uutta, kivempaa puolisoa. Saduissa on onnelliset loput, mutta tosielämässä voi käydä niin, että et välttämättä löydä ketään tai joudut tyytymään huonompaan. Perheesi on rikki loppuelämän, etkä saa koskaan kokea koko elämän kestävää perhe-elämää. Itse olisin ihan helvetin onnellinen, jos mulla olisi ehjä perhe ja tylsä, pitkä parisuhde. Jos on tylsää, se tarkoittaa, että ei ole isoja ongelmia ja elämässä on kaikki hyvin. En tajua, mikä nykyihmisiä vaivaa, kun ei olla onnellisia mihinkään ja rikotaan sydämiä ja perheitä siksi, että "on tylsää".

Ero nyt on vaihtoehdoista ihan häntäpäässä, varsinkin kun on lapsikin kuvioissa mukana. Ensin kannattaisi pohtia mitä sille nykyiselle suhteelle voisi tehdä että se täyttäisi omat tarpeet paremmin jos kerran muuta varsinaista ongelmaa ei ole kuin tylsyys.

Rakastaminen on viime kädessä kuitenkin tekoja, joista se tunnekin kumpuaa. Ei se rakkaus tyhjästä ilmesty eikä varsinkaan itsekseen säily jos ei sitä vaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jänniks3t eivät kauaa lämmitä.

Ei varmastikaan. Toisaalta ajatus sinkkuudesta houkuttelee, enkä kaipaisi edes parisuhdetta. Parisuhteessa olen ollut siitä asti kun olin 16-vuotias ja nyt pian täytän 30 vuotta... mietin jääkö ”elämä elämättä”..

Ap

Suosittelen että et eroa, jos joskus haluat perheen.

30v naisena sinkkumarkkinoilla alkaa olla aika huono tarjonta kun etsii kumppania kenen kans perustaa perhe. Olet pari vuotta myöhässä. Sun olisi pitänyt erota kun olet 27 ja löytää suhde ja vakiintua niin lasten aika on ennen ku täytät 35. Jos nyt eroat, sekoillessa ja toipuessa menee pari vuotta ja sitten tarjolla on ikisinkkumiehiä, nuoria jotka ei vielä halua sitoutua ja eronneita jolla on jo perhe ja jotka ei perhettä halua tai jotka ottaa mielummin se alle 30-vuotiaan.

Jos haluat elää yksin niin eroa ihmeessä. Mutta muista tämä varoitus 😊👍

Itse menin 22-vuotiaana naimisiin ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja oltiin yhdessä yli 7 vuotta. Vuosien saatossa parisuhde muuttui kämppissuhteeksi, meillä oli molemmilla oma elämämme emmekä käytännössä tehneet mitään yhdessä. Jos teimme, mies aina rupesi haastamaan riitaa jostakin pikku jutusta ja jäi vain paska fiilis yhdessä vietetystä ajasta. Varmaan sanomattakin selvää, että esim. seksielämämmekin kuoli totaalisesti ja loppuvuosina kävin kotona lähinnä nukkumassa. Muuten halusin olla erossa aina huonotuulisesta miehestä. Pitkään asiaa harkittuani erosin.

Nyt 10 vuotta myöhemmin takana on useampi parisuhde, toiset parempia kuin toiset, mutta en oikeastaan kadu muuta kuin sitä että jumitin niinkin pitkään tuossa ekassa suhteessa. Kaikkien miesten kanssa on ollut kivoja hetkiä (ja toki niitä ikäviäkin) ja kaikissa suhteissa olen oppinut aina uutta itsestäni. Olen myös pitänyt rakastajia ja muutamia yhden yön/ parin viikon juttujakin löytyy. Sen olen viime vuosina oppinut, että kaikkinensa viihdyn parhaiten sinkkuna, vaikka miesten seurasta nautinkin silloin tällöin, lähinnä viikonloppuisin :D En usko kuitenkaan enää ryhtyväni kovinkaan vakavaan suhteeseen.

Riippuu toki ihmisestä, toiset tarvitsevat aina kumppanin eivätkä osaa olla yksin ja toiset, kuten minä, nautimme itsenäisestä elämästä. En siis itse kadu eroa, mutta sinun tilanteesi voi toki olla täysin eri, mikäli  eroon päädyt.

Vierailija kirjoitti:

Itse menin 22-vuotiaana naimisiin ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja oltiin yhdessä yli 7 vuotta. Vuosien saatossa parisuhde muuttui kämppissuhteeksi, meillä oli molemmilla oma elämämme emmekä käytännössä tehneet mitään yhdessä. Jos teimme, mies aina rupesi haastamaan riitaa jostakin pikku jutusta ja jäi vain paska fiilis yhdessä vietetystä ajasta. Varmaan sanomattakin selvää, että esim. seksielämämmekin kuoli totaalisesti ja loppuvuosina kävin kotona lähinnä nukkumassa. Muuten halusin olla erossa aina huonotuulisesta miehestä. Pitkään asiaa harkittuani erosin.

Nyt 10 vuotta myöhemmin takana on useampi parisuhde, toiset parempia kuin toiset, mutta en oikeastaan kadu muuta kuin sitä että jumitin niinkin pitkään tuossa ekassa suhteessa. Kaikkien miesten kanssa on ollut kivoja hetkiä (ja toki niitä ikäviäkin) ja kaikissa suhteissa olen oppinut aina uutta itsestäni. Olen myös pitänyt rakastajia ja muutamia yhden yön/ parin viikon juttujakin löytyy. Sen olen viime vuosina oppinut, että kaikkinensa viihdyn parhaiten sinkkuna, vaikka miesten seurasta nautinkin silloin tällöin, lähinnä viikonloppuisin :D En usko kuitenkaan enää ryhtyväni kovinkaan vakavaan suhteeseen.

Riippuu toki ihmisestä, toiset tarvitsevat aina kumppanin eivätkä osaa olla yksin ja toiset, kuten minä, nautimme itsenäisestä elämästä. En siis itse kadu eroa, mutta sinun tilanteesi voi toki olla täysin eri, mikäli  eroon päädyt.

Sitte kun ei laillani kaipaa parisuhdetta, voi miestä vaihtaa vuoden välien jotta saa taas uutuuden jännityksen, jos sellaista kaipaa. Pitkää parisuhdetta en kaipaa tai etsi.

Ap

Jos parisuhteessa on vain tylsää eikä mikään muu asia pielessä, niin miettisin kyllä vielä. Eroaminen on senverran raskas ja työläs kokemus kaikille. Lapselle kahden kodin välillä kulkeminen ei välttämättä ole mikään pikkujuttu ja sopeutuminen voi viedä aikaa.

Se uusi elämä ei välttämättä olekaan auvoista enää. Lapsivapaat saattavat mahdollisesti erosta johtuvan heikentyneen taloustilanteen vuoksi kulua pitkälti töissä. Tai ainakin laskiessa rahoja. Asuminen saattaa muuttua radikaalisti. Lapsen toinen vanhempi ei välttämättä jaa eron jälkeen yhtenevää näkemystä asioista.

Jos olet teinistä saakka tottunut jakamaan elämäsi jonkun kanssa, lapsen hoito on ollut molempien vastuulla. Huomaat että oikeasti se toinenkin osapuoli teki jotain arjessa, mikäli näin on ollut. Yksinolo voi olla mukavaakin, mutta kyllä siinä on omat raskaat puolensa. Ja riitelyltä kotitöistä, ajanpuutteesta ja rahasta välttyy. Kun vastuussa oleva osapuoli löytyy aina peilistä. Hyvässä ja pahassa.

vaihdetaan välillä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse menin 22-vuotiaana naimisiin ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja oltiin yhdessä yli 7 vuotta. Vuosien saatossa parisuhde muuttui kämppissuhteeksi, meillä oli molemmilla oma elämämme emmekä käytännössä tehneet mitään yhdessä. Jos teimme, mies aina rupesi haastamaan riitaa jostakin pikku jutusta ja jäi vain paska fiilis yhdessä vietetystä ajasta. Varmaan sanomattakin selvää, että esim. seksielämämmekin kuoli totaalisesti ja loppuvuosina kävin kotona lähinnä nukkumassa. Muuten halusin olla erossa aina huonotuulisesta miehestä. Pitkään asiaa harkittuani erosin.

Nyt 10 vuotta myöhemmin takana on useampi parisuhde, toiset parempia kuin toiset, mutta en oikeastaan kadu muuta kuin sitä että jumitin niinkin pitkään tuossa ekassa suhteessa. Kaikkien miesten kanssa on ollut kivoja hetkiä (ja toki niitä ikäviäkin) ja kaikissa suhteissa olen oppinut aina uutta itsestäni. Olen myös pitänyt rakastajia ja muutamia yhden yön/ parin viikon juttujakin löytyy. Sen olen viime vuosina oppinut, että kaikkinensa viihdyn parhaiten sinkkuna, vaikka miesten seurasta nautinkin silloin tällöin, lähinnä viikonloppuisin :D En usko kuitenkaan enää ryhtyväni kovinkaan vakavaan suhteeseen.

Riippuu toki ihmisestä, toiset tarvitsevat aina kumppanin eivätkä osaa olla yksin ja toiset, kuten minä, nautimme itsenäisestä elämästä. En siis itse kadu eroa, mutta sinun tilanteesi voi toki olla täysin eri, mikäli  eroon päädyt.

Sitte kun ei laillani kaipaa parisuhdetta, voi miestä vaihtaa vuoden välien jotta saa taas uutuuden jännityksen, jos sellaista kaipaa. Pitkää parisuhdetta en kaipaa tai etsi.

Ap

Et kaipaa nyt mutta et voi tietää mitä kaipaat vaikka 10 vuoden päästä. Miehen vaihtaminen vuoden välein voi alkaa tuntua rasittavalta vaikkapa 40-vuotiaana varsinkin jos ne ehdokkaat eivät enää olekaan niin hohdokkaita.

Hanki elämä

Jaahas, joku jankkaaja on ottanut keskustelun haltuun. Kiitos asiallisista vastauksista. En ole aktiivisesti eroamassa, mutta ajatus on tykytellyt takaraivossa jo Pari vuotta. Odottelen että lapsi kasvaa ja näkee mihin suuntaan suhde tästä menee. Aina kun yritän parantaa suhdetta mieheen, hän tekee jotain mikä minua ärsyttää tai suututtaa ja suhteenparantelut jää siihen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, joku jankkaaja on ottanut keskustelun haltuun. Kiitos asiallisista vastauksista. En ole aktiivisesti eroamassa, mutta ajatus on tykytellyt takaraivossa jo Pari vuotta. Odottelen että lapsi kasvaa ja näkee mihin suuntaan suhde tästä menee. Aina kun yritän parantaa suhdetta mieheen, hän tekee jotain mikä minua ärsyttää tai suututtaa ja suhteenparantelut jää siihen.

Ap

Niin, että etenee vain omalla painollaan. Puhukaa nyt oikeasti, kehittäkää suhdetta.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jänniks3t eivät kauaa lämmitä.

Ei varmastikaan. Toisaalta ajatus sinkkuudesta houkuttelee, enkä kaipaisi edes parisuhdetta. Parisuhteessa olen ollut siitä asti kun olin 16-vuotias ja nyt pian täytän 30 vuotta... mietin jääkö ”elämä elämättä”..

Ap

Jos tuolta tuntuu, go for it! Tämä on sinun oma ainutkertainen elämäsi, sitä ei kannata tuhlata suhteeseen josta ei ole 100% varma. Unohda nuo mitä jos et saa parempaa -jutut, ei se ole syy olla parisuhteessa. Jäämiseen kannustavat yleensä ne, jotka eivät uskalla itse tehdä ratkaisua vaikka mieli tekisi, näin oikeuttavat oman pelkuruutensa 😊 Ne jotka ovat uskaltaneet, poikkeuksetta katuvat vain sitä etteivät toimineet aiemmin.