Lue keskustelun säännöt.
Miten osaisi hyväksyä sen että minusta ei ikinä tule mitään
08.01.2020 |
Ehkä joksikin siivoojaksi voisin työllistyä. Mutta minulla oli niin paljon haaveita. Yritin opiskella ja silloinkin oli haaveita ja suunnitelmia. Mutta pikkuhiljaa ne katosivat vähitellen. En vaan osaa enkä opi mitään. Olen nyt itkeskellyt yökaudet. Tiedän kyllä että tämä on vain oma syytäni, enkä siksi syytä mitään muuta tahoa tästä. En osaa sopeutua uuteen elämään, jossa ei ole koskaan tulossa mitään kovin jännittävää tai kiinnostavaa. Mitenköhän pääsisin edes jotenkin yhteiskuntaan kiinni, kun ei minua ole aiemminkaan haluttu mihinkään.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tavallisissa töissä kuten siivoojan hommassa on vikaa? Itse olin ennen it-alalla mutta vaihdoin ensin siivous- ja nyt varastotöihin koska en jaksanut ainaista stressiä, ylityöpakkoa, sitä ettei työn jälkeen jaksanut mitään paitsi nollata päänsä kaljalla. Nyt olen tyytyväinen. Työ on helppoa ja mukavaa eikä seuraa iltaan eikä uniin.
Se vie paljon aikaa. Paitsi vuorokaudessa, mutta myös muutenkin. Siinä ei ole vähääkään mitään "kausia" niin kuin joissakin muissa töissä. Tietysti vapaa-aikaa on kai lainkin takaamana edes jonkin verran. Tietysti kaikki työt vie aikaa, mutta se on eri asia jos siihen on aito kiinnostus.
Eikä ole mitään merkityksellistä yhteisöä. Ei mitään yhteistä päämäärää jota porukassa toteutetaan.
Voi näitä kermaperseitä ensimmäisen maailman ongelmineen. Vanha totuus on että ”työ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä”. Sitä tehdään siis että saadaan ruokaa ja muut perustarpeet. Sitä on tarvinnut tehdä ihmiskunnan alkuhämäristä asti, jolloin työ oli ruoan keräilyä ja metsästämistä sun muuta. Ei siinä mietitty onko se tarpeeksi merkityksellistä tai onko siihen kiinnostusta. Tai voihan sitä miettiä mutta nälkä aika äkkiä pakotti ruotuun jos alkoi liikaa filosofoida ja liian vähän tehdä työtä.
Hyvinvointivaltio on monella tapaa hieno juttu, mutta tämä ilmiö ei ole yhtään hieno että jotkut ihmiset alkaa kuvitella että vaikka he on terveitä ja kykeneviä työhön, niin toimimisen sijaan he valittavat työttöminä kuinka ei pääse johonkin utopistiseen unelmatyöhön. Vaikka todennäköisesti olisivat onnellisempia, jos vaan menisivät sinne tavallisiin töihin. Vapaa-aika kun tuntuu paljon arvokkaammalta, kun se on lepoa työstä, kuin jos se on vain jotenkin kulutettava tylsää aikaa.
Tuo on totta vain tylsille ihmisille. Itse en todellakaan tarvitse mitään kahdeksan tunnin merkityksetöntä työtä, jotta arvostaisin vapaa-aikaa. Nyt vaan vituttaa, kun joutuu tuhlaamaan aikaansa tällaiseen turhaan paskaan, johon minulla ei ole lainkaan kiinnostusta. Työmatkoineen työpäivään menee 10 tuntia päivässä ja sen lisäksi joutuu vielä kokkaamaan, siivoamaan ja tekemään muita askareita. Siitä sitten jää joku nelisen tuntia niihin kivoihin asioihin, joita ei enää jaksa, koska paska työ on imenyt kaiken innon elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Yritin opiskella mutta en vain millään oppinut asioita. Nytkin olen opiskelemassa mutta opinnot ovat aivan ylivoimaisia. Olen myöskin itkenyt miksi en opi... itsetunto heikkenee kun tajuaa että aivot hylkivät uuden oppimista. Minulla on jo yksi ammattitutkinto mutta siinäkin olin ihan hukassa. Olen käynyt myös amk tutkinnon ja päätynyt sen jälkeen siivoojaksi ja vastaaviin tehtäviin. Ne työt ovat niin tylsiä että on äärimmäisen vaikea keskittyä. Yleensä ekat viikot jaksan hyvin ja tykkään hanttihommista kun kaikki on uutta. Sitten kun osaan ja teen rutiinilla alan tylsistyä ja työnteosta ei enää tule mitään. Vaativampaa työtä taas en opi ainakaan koulussa. Tekemällä saattaisin oppiakin. Oikeastaan silloin amk opintojen aikana työharjottelussa opin paremmin kuin koulussa ja se oli opintojen paras aika.
Mulla oli sama tilanne. Olen ihan fiksu, mutta opiskelu tuntui ylivoimaiselta ja arvosanat vaihtelivat villisti ykkösen ja vitosen välillä, mutta keskimäärin ne olivat siellä alapäässä. Ja opiskelin tuossa vaiheessa jo toista tutkintoani. Tilanne masensi ja harkitsin itseni satuttamista. Kävin puhumassa ongelmistani YTHS:llä ja sain lähetteen ADHD-tutkimuksiin. ADHD-diagnoosihan sieltä sitten pamahti. Sain lääkkeet ja opiskelu on nyt hieman helpompaa. En edes aina käytä lääkkeitä, koska osaan nyt opiskella paremmin ottaen huomioon ADHD:n.
Minusta on aika kamalaa lukea vaikka noista purkauksista, miten joku häpeää työtään ja että työn pitäisi olla vielä jotenkin merkityksellistä ja tietysti sosiaalisesti yhtä hauskaa, kuin jossain amerikkalaisiss sicomeissa.
Oma henkilkohtainen elämä on kuitenkin tärkeintä ja antavinta ja työ on sitä, mitä tehdään toimeentulon vuoksi. Nykyisin työpaikkoja voi ja joutuukin vaihtamaan ehkä monta kertaa uransa aikana ja kaikenlaisissa töissä on omat hyvät ja huonot puolensa. On pitkälle asennekysymys, miten niistä selviää.
Olen ollut pitkän elämäni aikana lähettinä, sihteerinä, vahtimestarina, sekä työssä, jossa virhe olisi voinut aiheuttaa jonkun ihmisen kuoleman. Ja pitkään olin työssä, jossa oikeastaan vain piti olla paikalla ja reagoida, jos pillit hälyyttää. Siis ei mitään tekemistä enimmäkseen. Silloin opiskelin 2 uutta kieltä. Kauheinta oli sellainen stressaava työ, jossa illat ja yöt piti miettiä, teinkö oikein ja jos en, niin mitä siitä seuraa.
Kun nyt mietin, niin paras vaihtoehto olisi sellainen sopivan haastava ja kuitenkin liikaa stressaamaton työ, mutta harvoilla sellaista on. Odotukset ihannetyöpaikasta ovat usein turhan suuria.
Tänä aamuna kuuntelin, kun pari ruhtinaallisella joka talvisella ansiosidonnaisella olevaa tyyppiä huuteli tarhaan lastaan vievälle lähimarketin kassatyöntekijälle, että hyvä kun joku vielä maksaa veroja. Pikkuisen meinasi keittää, mutta mulkaisin vain murhaavasti, kun olen lopultakin rauhallinen ihminen.
No ei minustakaan ainakaan toistaiseksi ole tullut mitään. Mutta lopeta valittaminen. Oletko ikinä miettinyt, että joku siivousfirman pomo haluaa ehkä, että työt tehdään hyvin, sinne tulee ahkeraa väkeä töihin, jotkut ovat motivoituneita hommaan (eilenkö just oli ketju aiheesta?) ja osa on jopa opiskellut alaa. Ja sinä "ehkä päädyt sinne, kun ei mistään tullut mitään". Sorry, kuulostaa aika ylimieliseltä. Entäpä jos ihan todella hakisit alalta töitä ja yrittäisit hammasta purren parhaasi ja katsot, miten se vaikuttaa elämänasenteeseen. Voi olla, että tuntuu jo paremmalta.
Äläs nyt lannistu! Pystyt mihin vaan! Mitä sinä haluaisit??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tullut mitään koska mulla on as. En osaa markkinoida itseäni, välttelen katsekontaktia, kotityöt ei onnistu... Minut on todettu työkyvyttömäksi ja nyt odotellaan eläkepäätöstä 29-vuotiaana. Olen tietojenkäsittelytieteen maisteri. Koodariksi päästäkseen pitää osata myös tämä ekstroverttinen ja narsistinen markkinointi. Harjoittelupaikoissa minua vihattiin koska en halunnut osallistua juoruiluun kahvihuoneissa.
Olen ihan p4ska.
Jos sinulle eläkepäätöstä odotellaan niin varmaan as:n takia tms tosiaan on oikeita vaikeuksia. Ei niitä eläkepäätöksiä todellakaan helposti nykyisin saa. Sen vaan haluan sanoa että ei kyllä koodarin tarvitse useimmissa paikoissa nykyään mikään ekstrovertti tai markkinoija olla. Itse olen ääri-introvertti ja sosiaalisten tilanteiden kammoinen ja olen koodarina isossa it-alan konsulttitalossa. Eipä juuri tarvi ihmisten kanssa kommunikoida minun hommissa. Kahvihuoneissa en käy, lounaalla käyn yksin jne. Eikä ketään haittaa nämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt vaan ensin menisit johonkin töihin, se jo piristää mielialaa. Ja katselet sitten aukeaako uusia polkuja muualle. Kuulostat nyt siltä että kirves on lentänyt kaivoon ennen aikojaan.
Minne voi "mennä" töihin?
Itsekin arvioit ekassa viestissäsi, että todennäkösiesti voit päästä jonnekin, esimerkiksi niihin siivoustöihin. Kaikenlaisista tavallisistakin töistä voi myös jopa edetä, jos ne tekee kunnolla ja vastuuntuntoisesti. Esim. äitini aloitti ilman mitään koulutusta kaupanmyyjänä. Siitä sitten vähitellen pääsi osastosta vastaavaksi ja vuosia myöhemmin koko paikallisliikkeestä vastaavaksi. Sittemmin ryhtyi K-kauppiaaksi itse ja eläkkeelle jäädessään hän oli keskikokoisen kaupungin Citymarketin kauppias.
Mutta olisihan hän toki voinut myös jäädä voihkimaan ja valittamaan, miten kurjaa on kun ei ole lukupäätä eikä ole kouluissa pärjännyt, elämä pilalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt vaan ensin menisit johonkin töihin, se jo piristää mielialaa. Ja katselet sitten aukeaako uusia polkuja muualle. Kuulostat nyt siltä että kirves on lentänyt kaivoon ennen aikojaan.
Minne voi "mennä" töihin?
Itsekin arvioit ekassa viestissäsi, että todennäkösiesti voit päästä jonnekin, esimerkiksi niihin siivoustöihin. Kaikenlaisista tavallisistakin töistä voi myös jopa edetä, jos ne tekee kunnolla ja vastuuntuntoisesti. Esim. äitini aloitti ilman mitään koulutusta kaupanmyyjänä. Siitä sitten vähitellen pääsi osastosta vastaavaksi ja vuosia myöhemmin koko paikallisliikkeestä vastaavaksi. Sittemmin ryhtyi K-kauppiaaksi itse ja eläkkeelle jäädessään hän oli keskikokoisen kaupungin Citymarketin kauppias.
Mutta olisihan hän toki voinut myös jäädä voihkimaan ja valittamaan, miten kurjaa on kun ei ole lukupäätä eikä ole kouluissa pärjännyt, elämä pilalla...
Etkö tajua! Kun ei ole sellainen urapersoona niin ei nykyään päästetä etenemään koska ei luoteta. Minä vaikutan aina jotenkin epäilyttävältä enkä siksi ole saanut mahdollisuutta näyttää kykyjäni.
Kyllä jokaiisella ihmisellä on vahvuuden ja mielenkiiinnon kohdat jossain asiassa. Kukaan ei ole sepppä syntyessään, eikä yli ihmisiä ole olemassakaan. On vain raha joka seuraaa rahaa jos se menestys nyt sillä mitataaan. Ihmisen kapasitetti on vain niin säälittävän pieni tavallaan onnneksi ettei sen mielen täydennykseksi tarvita kuiin alku sysäys esim että lähtee tekemäään edes jotakin ja sitä kautta saa elämällleen sisältöä ja niitä perusasioita kuntooon jolloin ei tarvitse rypeä itsesäälissä ja kompensoiida sitä tyhjää joutenoloa minkä aivomme meille pakottavat jatkuvallla syötöllä eteen. Kyllä ihminen aiina sopeutuu ja elämä tuo eteeen aina uusia iloja ja suruja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kielteisen ajattelun kierre, mitä uskoo itsestään, alkaa toteutua, mitään ei voi yrittää, kun mistään ei tule koskaan mitään. Eivät muutkaan ihmiset nyt yleensä ole mitään hirveän erinomaisia. Lopeta itsesi haukkuminen ja itseesi käpertyminen. Tiedän, mistä puhun, olen kärsinyt huonosta itsetunnosta, mutta mitään muutosta parempaan ei kielteisen ajattelun kierre tuo. Sen sijaan myönteisempi näkökanta voi tuodakin.
Jos minä olisin siivooja, ja minulla olisi jokin rutiinireitti joka hoituisi vasemmalla kädellä, niin käyttäisin sen ajan suunnittelemalla kirjan juonta. Kotona sitten sanelisin sen koneelle.
Vuodessa syntyisi jo paksu opus.
Ikävä kyllä nykyinen työ ei salli tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
99 % ihmisistä ei tule "mitään". Vain harvoista tulee Kardashianeja yms.
Ei oo totta. Itse olen suoraan sanoen hämmästynyt tehokkaita ja taitavia ihmiset nykyään ovat. Saadaan valtavasti aikaiseksi.
Nykyään ihmiset ihan oikeasti saavat fitness vartalon, osaavat markkinoida ittensä, koulussa tulee paljon menestystä.
Just tapasin yhden mun ikäisen nuoren naisen joka teki jo 2 yliopisto tutkinnon, matkusti ympäri maailmaa ja harrasti akrobatiaa, osasi kiipeillä ja tehdä spagaatteja.
Mä on itsr niin masentunut eikä koskaan ole mikään kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
APlle neuvoksi. Olemme heikkoja ja silloin ei kannata odottaa itseltään mitään.
Tulee olemaan pitkä aika elää täällä vielä monta vuodikymmentä.
En usko onnistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
99 % ihmisistä ei tule "mitään". Vain harvoista tulee Kardashianeja yms.
En minä tarkoittanut että pitäisi olla jotain ihmeellistä glamouria. Vaan sitä, että tulisi joskus valituksi johonkin työpaikkaan. Tai olisi oppimiskykyä että pystyisi opiskelemaan. Minä en ole saavuttanut kumpaakaan noita ikinä. Ja 99 % ihmisistä ei sentään ole työttömiä.
Tässä sen näkee, miten vasemmisto on indoktrinoinut ihmisiltä moraalisen selkärangan. Tappiomieliala vallitsee.
Sinusta tulee sinä. Voit vaikuttaa millainen sinusta tulee. Nyt sinä et oli kovinkaan hyvä, koska määrittelet ihmisen työn ja statuksen kautta, se on ongelmasi. Jos lohduttaa, niin et ole yksin tuossa uppoavassa paatissa, siellä paljon palstalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmasta osasta ihmisiä ei tule koskaan yhtään mitään. Tämä olisi paljon helpompi ymmärtää ja hyväksyä, jos kaikki vanhemmat eivät hokisi taukoamatta kakaroilleen, että he ovar erityisiä.
Tämä on minusta villakoiran ydin, kiteytit asian todella hyvin. Vanhempani sanoivat aina että olen maailman ihanin lapsi ja kuinka kaunis ja älykäs olen ja että minusta voi tulla mitä ikinä haluan.......minusta tuli keski-ikäinen, matalapalkka-alalla työskentelevä, katkera tissuttelija.
Akateemiset lyttäävät kaikki suorittavat työpaikat, mutta tämä ei ole koko totuus eikä oikeastaan totuus ollenkaan. Yhteiskunnassa tarvitaan muitakin kuin naistutkimuksen ja valtiotieteen maistereita. Suomessa koulutus on vahvasti yliarvostettu, esimerkiksi työnantajat eivät ikinä palkkaa osaavia työntekijöitä vaan sellaisia joilla on riittävän korkea koulutus riippumatta siitä auttaako se työtehtävien suorittamisessa vai ei.
Ole ylpeä siitä jos elätät itsesi työllä vaikka et olekaan maisteri. AV ei anna oikeaa kuvaa elämästä.
99 % ihmisistä ei tule "mitään". Vain harvoista tulee Kardashianeja yms.