Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin jättää sairaan mieheni
07.01.2020 |
Olen huomannut hänellä alkavaa muistisairautta ja tunnistan kyllä merkit. Anoppini ja isäni muistisairaudet läheltä seuranneena. Mieheni on 58 vuotias ja ihan kyvykäs vielä työelämässä ja omatoiminen, mutta merkit on jo ilmassa. Olen itse 43 vuotias ja tiedän mitä mulla on edessä jos tähän jään. Huomaan nyt jo mieheni persoonallisuuden muuttuneen.
Järki sanoo että lähde ja elä elämääsi, mut sydän estää. Rakkaus miestäni kohtaan ei ole enää romanttista. Voinko elää omatuntoni kanssa jos nyt hänet jätän ja tiedän että hänen mielenterveys vaan huononee kokoajan? En haluaisi omaishoitajaksi miehelleni.
Kommentit (50)
Parempi kai se nyt on erota, kuin vasta sitten kun toinen on jo ihan ymmärtämätön. Nyt voitte vielä hoitaa asian kunnolla ja puhua asiat selviksi, myöhemmässä vaiheessa, jos sairaus tosiaan iskee ja pahentuu, puhumisen mahdollisuutta ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 39 ja en voisi kuvitella olevani melkein 6-kymppisen muistisairautta oireilevan miehen kanssa. Näin rehellisesti sanottuna.
"Myötä- ja vastoinkäymisissä" - Onko tullut luvattua?
Eikös ne ole AINA miehiä, jotka jättää sairaat vaimonsa? Näin tämän palstan virallisen totuuden mukaan.
Juokse. Ei mulla muuta.
Ja mullakin 12 v vanhempi mies ja eroa harkitsen. Ei enää seksi maistu potenssi ongelmaisen, lahnailevan, estoinen kanssa. Eikä tilanne tule paranemaan for sure!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta kantaa alkuperäiseen kysymykseesi, niin vähintä mitä voit tehdä, niin - jos kerran olet huomannut merkit, on ohjata hänet ainakin tutkimuksiin ja hoitoon. Muistisairas ei ehkä itse tajua hakeutua, ja mitä aiemmin lääkitys aloitetaan, sitä pidemmin tauti pysyy lievänä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne ole AINA miehiä, jotka jättää sairaat vaimonsa? Näin tämän palstan virallisen totuuden mukaan.
Miehet eivät kestä edes sairaita ystävissä. Menee ”maine”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä se on, kun ottaa paljon vanhemman miehen, mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Tietää vaan ongelmia myöhemmin.
Olen vanhustenhoitaja ja nämä kysymykset ovat vaikeita. Tunnen monia tapauksia, joissa vaimo/mies on hoivapaikassa muistisairaana, ja puolisolla uusi partneri. Silti puoliso käy katsomassa ex-vaimoaan/miestään. Joskus jopa uuden partnerin kanssa. On olemassa sanonta "elävän leski". Voiko tervettä puolisoa syyttää siitä, että hän löytää uuden kumppanin, kun edellinen on täysin muistisairas, eikä muista edes omaa nimeään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1 piste yksinäisyydelle, ei niitä yleensä montaa tule mut joskus parempi niin.
Guuurl you need to dump that zero and get yourself a hero!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Amalgaamipaikat aiheuttavat usein dementoitumista. Ne poistoon, jos niitä on. Immuunipuolustus heikkenee elohopeahöyrystä, jota vapautuu elohopeapaikoista. Ne koostuvat noin 50% elohopeasta ja loput muita metalleja. Suolistoon ja muuhun elimistöön muodostuu isompia infektioita. Ja ravintolisät kuntoon, eli foolihappo/B12 1/1 mg päivässä.
Enpä tiedä kyllä. Itse en haluaisi ikinä jättää kumppaniani, vaan haluaisin olla hänen rinnallaan loppuun asti. Mutta minä rakastan häntä, eikä hän ole vain tuomassa elämääni lisäarvoa. Haluan, että hän kuuluu "omaan elämääni".
Jos muistisairaus olisi pitkäkestoinen, en tiedä mitä tapahtuisi. Ehkäpä vuosien saatossa tykästyisin johonkin toiseen, ja aloittaisin erilaisen suhteen toisen ihmisen kanssa. Mutta en siltikään haluaisi jättää puolisoani.
Mutta mikä minä olen tuomitsemaan muiden ratkaisuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka häipyvät sairauksien tullessa. Kaikkihan me tulemme sairaaksi ennemmin tai myöhemmin. Mitä itse ajattelisit, jos tilanne olisi toisinpäin?
Miistisairauden ollessa kyseessä niin onhan toki mahdollista, että hän menee hoitopaikkaan sitten kun ei enöö selviö, voit sitten ottaa uuden miehen eikö nykyinen miehesi ymmärrä tai tiedö asiasta mitään.
Mutta että jättäö sen takia että saa sairauden? Ei se kovin korkeamoraalista kyllä ole saati eettistä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka häipyvät sairauksien tullessa. Kaikkihan me tulemme sairaaksi ennemmin tai myöhemmin. Mitä itse ajattelisit, jos tilanne olisi toisinpäin?
Miistisairauden ollessa kyseessä niin onhan toki mahdollista, että hän menee hoitopaikkaan sitten kun ei enöö selviö, voit sitten ottaa uuden miehen eikö nykyinen miehesi ymmärrä tai tiedö asiasta mitään.
Mutta että jättäö sen takia että saa sairauden? Ei se kovin korkeamoraalista kyllä ole saati eettistä.
Muistisairaus on niin vaativa ja raskas sairaus, varsinkaan kun omaishoitajille ei anneta kunnolla tukea. Palkka omaishoitajalle on n. 300 €/kk, ilman vapaapäiviä. Jos hoidat omaistasi kotona 24/7, ilman vapaapäiviä, saat käteen n. 200 €/kk. Säästät yhteiskunnan varoja tuhansia euroja kuukaudessa. Laitoshoito maksaa monenkertaisesti omaishoidon verran. Vanhat hoitavat vanhoja kotonaan, koska se on säästöä.
Sun tarvi mitään puhua lähet kiitään vaan.
Mitä on ikuinen rakkaus ja onko sitä? Nostan hattua miehelleni, joka on monesti joutunut mukavuusalueensa ulkopuolelle. Rajansa toki kaikella on.
Olen itse selvittänyt kantani miehelleni, että jos jossain vaiheessa itselleni tulee muistisairaus tai täräytän pääni peruuttamattomasti, olisi ihanaa, jos hän jaksaisi hoitaa mua kotona. Jos sitten ihan toivottomaksi käy elämä, laittaa mut hoitokotiin, mutta kävisi katsomassa ainakin pari kertaa viikossa, kaiken varalta, jos sillä jotain arvaamattomia positiivisia vaikutuksia tilanteeseeni olisi. Hän saisi ottaa mun puolesta rakastajattaren, mutta en haluaisi nähdä tätä, enkä haluaisi, että eroamme virallisesti. Mielestäni näin toimien varmistettaisi kummankin oikeus onneen, sairastunutta ei hylätä, kun kerran on rakkautta vannottu, mutta uskon, että selibaatissa elo pistäisi ennemmin tai myöhemmin toisen mielen liian matalaksi. Mieheltäni en ole saanut udeltua kommenttia, mutta jos muuta ei pyydetä, aion itsekin tarvittaessa toimia noin hänelle.
Minusta on hyvä mennä avioliittoon. Ja avioliitossa luvataan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Terveenä ja sairaana siis.
Mietin myös jälkeläisiä. Jälkeläisten taakka helpottuu huomattavasti, jos puolisot huolehtivat toisistaan. Järkyttävää, jos toinen vanhemmista hylätään laitokseen ja terve lähtee uuden kumppanin matkaan.
JSSAP