Onko teidän kaikkien lapsiperheiden elämä hirveää?

Mä voin ainakin kohdaltani allekirjoittaa tuon. Kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla - virhe. En voi suositella.

Joo, hirveää on. Tämä ei ole ironiaa. Kaipaan edelleen vuosien jälkeen sitä vapautta, joka on nyt iäksi mennyttä.

Mä kyllä rakastan valtavasti mun lastani mutta miehen kanssa ollaan tosi monesta asiasta eri mieltä. Ehkä olisi pitänyt seurustella pidempään tms.

Ei meillä ole hirveää. On ihania päiviä, tavallisia päiviä ja joskus vähän tylsiä ja/tai surullisia päiviä. Ihan niinkuin kenellä vaan, oletan.

Nautin lapsista, perheestä ja parisuhteesta. En vaihtaisi pois.

Ei ole hirveää. Mulla on 4 lasta, syntyneet 6,5 vuoden sisällä kaikki. Nuorimpien ikäero 1v3kk. Ei ollut hirveää silloin kun olivat pieniä, eikä ole nytkään kun ovat jo isoja koululaisia. Korkeintaan rasittavaa joskus, ja ärsyttävää mutta hirveää ei ikinä.

Seksiä on vielä vähemmän, mitä pikkulapsiaikana. Lapset 12-17-v :( 

Muuten asiat on nykyään ok. mutku ei pääse paneen.

Ei ole ollut hirveää. Kolme lasta jo teinejä.

Ei ole kauheaa eikä hirveää eikä mitään muutakaan negatiivista.

Tavallista lapsiperheen arkea.

Jos elämä lasten kanssa on noin hirveää, oisi kannattanut miettiä pitkään, tosi piiitkäään, hankkiiko lapsia ollenkaan.

Olen huonosta lapsuuskodista, tunnekylmät, piittaamattomat ja väkivaltaiset vanhemmat. Olin pitkään vela juuri siksi että lapsuuteni takia ajattelin että perhe on hirveä.

Viimein pitkästi yli kolmekymppisenä uskalsin tehdä lapsen, ja se oli niin ihana että tein niitä vielä lisää!

Olen täysin päinvastainen vanhempi kuin omat pskavanhempani. Rakastan lapsiani, perhettä, kaikkea siinä! Ei haittaa sotkut tai tappelut, olen niistäkin kiitollinen ja onnellinen.

Sen sijaan ehkä sellainen ihminen joka on lapsena saanut paljon (rakkautta, huomiota, rahaa tms) on ehkä kasvanut enemmän siihen että itsellä pitää oll kivaa. Silloin perhe voi olla rasite. Mulla kun oli lapsuus kurjaa, niin siinä kontrastissa jokainen norovirusepidemia ja uhmaikä on mulle juhlaa ja onnea!

No kyllä minä saisin kirjoitettua aika kurjan kuuloisia aloituksia, jos haluaisin puida täällä jotain lapsiin liittyvää ongelmaa tai parisuhteen heikkoja puolia. Mutta kokonaisuutena nautin kyllä kovasti perhe-elämästä eikä se, että siinä on joitain huonoja puolia tarkoita, että haluaisin olla perheetön.

Ei ole hirveetä, mutta meillä onkin vain yksi helppo ja terve lapsi. Aika iisiä meininkiä meidän elämä on. Paljon jää aikaa kaikelle, harrastellaan, matkustellaan, vietetään aikaa omissakin oloissamme ja sen sellaista. Veljelläni on neljä lasta, joista nuorin erityislapsi, ja aina välillä otan muksuja tänne yökylään ja lomailemaan, että saavat vaimonsa kanssa hengähtää. Siinä vilskeessä ja vilinässä aina mietin, että on ne vaan TOSI rakkaita pikkuapinoita, melkein kuin omia, mutta huh mikä helpotus on kun veli tulee hakemaan muksunsa omaan kotiin, ja rauha laskeutuu. Jos sattuu käymään hyvä tuuri, että saa lapsia omien reurssiensa rajoissa, niin mikäs sen ihanampaa! Joskus ne reusrssit tietää etukäteen (tiesin aina, että en halua suurta perhettä, koska en tykkää metelistä) ja käy tuuria sen suhteen, että ei tule vammaisuutta jne kuormittavaa. Joskus joillekin voi tulla yllätyksenä, että ei jaksakaan, vaikka luuli. Ja joskus, kuten luulen veljeni tapauksessa, se kovasti stressaava aika on ohimenevää, ja tulevaisuudessa heidänkin elämä helpottuu, kun lapset itsenäistyvät. Siihen asti autan minkä voin. 

Älkää nyt kukaan vaan tehkö mitään lapsenhankintapäätöksiä tämän palstan perusteella. Tämän palstan perusteella kaikilla lapsiperheillä on kamalaa, kaikkien kaikki sukulaiset ja naapurit on kamalia, yksikään parisuhde ei onnistu ja Suomi on paska maa jossa mukavaa elämää viettävät vain täällä päivystävät viisastelevat velat.

Meillä on yleensä ihan tavallisia päiviä. Tavallista arkea. Uskon, että monen mielestä kammottavaa elämää kolmen lapsen kanssa. Mutta paljon pahemminkin voisi olla.

Se, että arki on tasainen hyvää, on hyvä asia.

Me ainakin olemme onnellisempia kuin koskaan nyt pienten lasten kanssa. Parisuhde voi hyvin ja nautimme aidosti lapsistamme. Edelleen matkustelemme, syömme ravintoloissa. Myös kaikki lastentapahtumat ym. puuhat ovat hauskoja.

Tavallista: pääasiassa rauhallista perusarkea, välillä juhlaa, välillä tylsää, välillä rankkaa. Kuten elämä nyt ylipäätään on. 2 lasta n. 2,5 vuoden ikäerolla. Molemmat terveitä, fiksuja ja rauhallisia, eli arpa napsahti sen osalta meillä hyvin kohdilleen.

Ajatukset vanhemmuudesta menee miehen kanssa yksiin. Työt ja kodinhoito balanssissa, ja jokaisella perheenjäsenellä aikaa harrastaa. Koko perheellä vapaa-ajanvieton osalta yhteiset mielenkiinnon kohteet ainakin osittain.

Seksiä saman verran kuin ennen lapsia. Itse löysin oman seksuaalisuuteni vahvemmin raskauksien ja synnytysten myötä (molemmat hyvin oppikirjamaisia, joten siltäkin osin arpa osui kohdilleen). Mietityttää, mitä seksin osalta tapahtuu sitten kun lapset isompia... Miehen kanssa vietämme kahdenkeskistä aikaa pääasiassa lasten mentyä nukkumaan. Tuulettumaan pääsemme muutaman kerran vuodessa, kun on osallistuvia isovanhempia.

On myös huonoja hetkiä mahtunut matkan varrelle. Kuten vauva-aika! Ei tod oo ikävä! Valvomista ja tauotonta huutoa. Mutta se on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna kuitenkin pieni osa tätä taivalta. Silloin tuntui, että musta ei ole tähän. Mutta vastoinkäymisiähän elämässä tulee, oli lapsia tai ei.

Ei siis missään nimessä hirveää tai kauheaa. Elän tavallista, onnellista elämää. Lapsissa on työtä, mutta eivät missään nimessä ole taakka. Ymmärrän silti täysin sen, että kaikki eivät lapsia halua. Ennen lapsia olin mieheni kanssa yhdessä kuutisen vuotta, joten ehdimme mekin viettää ”helppoa” kahden työssäkäyvän aikuisen arkea. Ei ollut siinäkään mitään vikaa, mutta meidän elämäämme lapset ovat rikastuttaneet ja tämä sopii meille.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yleensä ihan tavallisia päiviä. Tavallista arkea. Uskon, että monen mielestä kammottavaa elämää kolmen lapsen kanssa. Mutta paljon pahemminkin voisi olla.

Se, että arki on tasainen hyvää, on hyvä asia.

Tosiaan, en vastannut kysymykseen. Seksiä on ainakin kerran viikossa. Pienessä kolmiossa kolmen lapsen kanssa ei ole oikein mahdollisuuksia ainakaan kovin spontaaneihin akteihin.

Edelleen käydään ulkona syömässä, välillä lasten kanssa, välillä kahdestaan. Molemmilla on oma harrastus. Matkoillakin käydään, tosin ne vaatii molempien töiden takia vähän enemmän säätämistä. Olen tyytyväinen elämääni näin.

Yhden lapsen kanssa oli helppoa ja mukavaa, mutta toinen kuormittikin liikaa. Arvioin resurssini väärin. Noh ei ole vielä edes vauvavuosi ohi, ehkä se kuormitus tästä vähenee ...

Ei ole hirveää, päinvastoin ! Jos en olisi kahta ihanaa lasta saanut, kyllä olisin jäänyt todellakin paljosta vaille. Ja nyt on ihanaa kun he ovat jo aikuisia ja saan seurata heidän opintoja, töitä, kihlajaisia jne , lapsenlapsia nyt tässä odottelen. Ihanaa jos vielä mummoksi pääsisin ! Toki joskus oli vaikeaa ,lasten uhmaiät, teini-iät jne mutta näin jälkeenpäin varsinkin aateltuna ,se oli ihanaa ja ainutlaatuista aikaa. Lapset ovat kuitekin vain niin lyhyen aikaa pieniä. Eli minä ainakin suosittelen ihan kaikille että tehkää tenavia ! Ilman muuta, kyllä se on niin paljon rikkaampaa elämää kun on omia lapsia :D 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole hirveää. Mulla on 4 lasta, syntyneet 6,5 vuoden sisällä kaikki. Nuorimpien ikäero 1v3kk. Ei ollut hirveää silloin kun olivat pieniä, eikä ole nytkään kun ovat jo isoja koululaisia. Korkeintaan rasittavaa joskus, ja ärsyttävää mutta hirveää ei ikinä.

Lisään vielä että ollaan oltu nyt 20v yhdessä ja seksiä on edelleen monta kertaa viikossa. Ei ole sekään vuosien aikana muuttunut mihinkään.

Meillä ainakin on ihan kivaa perheen kesken :)

4 lasta