Lue keskustelun säännöt.
Miten yhteenmuutto muuttaa suhdetta?
04.01.2020 |
Olemme 53 ja 44v pari. Minulla kaksi lasta (lukiossa) vielä asuu kotona.
Kannattaako muuttaa yhteen miesystävän kanssa? Hän on täällä majaillut jo vuoden, pohdimme josko myisi omansa ja kantaisi tavaransa tänne ihan virallisesti... mutta! Muuttaako se oikeasti yhteistä kemiaa? Parempaan / huonompaan suuntaan?
Tuleeko ensin joku yhteenkuuluvuuden tunne & kiima, sitten alkaakin riitely...?
Kommentit (51)
Meillä muuttui parempaan, ehdottomasti. Yhteinen koti teki meistä tiiviimmän tiimin ja päätös sitoutumisesta ja uusi turvallisuuden ja pysyvyyden tunne alkoi tuoda molempien parhaita luonteenpiirteitä esiin yhä enemmän. Uskalsimme molemmat luottaa täysillä toiseen, itseemme ja parisuhteeseemme. Ennen sitoututumispäätöstä suhteessamme oli jonkun verran riitoja liittyen ajankäytöstä johtuvasta mustasukkaisuudesta. Ne riidat hävisivät täysin, molemmat elävät rennosti omaa elämäänsä mutta arki, koti ja talous jaetaan.
Yhteisoloa helpottaa, että meillä on aika samanlaiset käsitykset siisteydestä ja kotitöiden tekemisestä ei ole tarvinnut koskaan vääntää. Lapsia ei kummallakaan ole, joten tilanne on tietysti hyvin erilainen kuin aloittajalla.
Ymmärrän mainiosti myös ihmisiä, jotka haluavat pitää oman huushollinsa ja taloutensa ja monessa tilanteessa se onkin järkevää. Minulle on kuitenkin koko parisuhteen perusta arjen jakaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en olisi halunnut perhettä ja lapsia en varmaan olisi muuttanut miehen kanssa vakituisesti yhteen. Meillä on ollut pikkulapsiaikanakin asumiseroja ja parhaillaan hoidamme parisuhdettamme nukkumalla eri huoneissa (toisen vieressä voi kyllä käväistä, mutta pääasiassa ei nukuta vierekkäin koko yötä). Jotenkin toisen ihmisen hohto karisee ja hermo kiristyy kun joutuu elämään kuin siamilainen kaksonen välillä... vaikka olemme, uskokaa tai älkää, todella läheisiä ja tunnemme toisemme läpikotaisin, niin välillä vain kaipaa itsenäisyyttä. Minäkin olen enemmän ekstorovertti kuin introvertti, mutten silti jaksa olla niin tiiviisti jakamassa jokaista arkista asiaa. Siinä helposti alkaa arvostella toisen tapaa vähintään mielessään, alkaa ärsyttää. Mieluummin hoitaa omat asiansa ilman häiriötä ja jakaa yhdessä ne paremmat asiat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä muuttui parempaan, ehdottomasti. Yhteinen koti teki meistä tiiviimmän tiimin ja päätös sitoutumisesta ja uusi turvallisuuden ja pysyvyyden tunne alkoi tuoda molempien parhaita luonteenpiirteitä esiin yhä enemmän. Uskalsimme molemmat luottaa täysillä toiseen, itseemme ja parisuhteeseemme. Ennen sitoututumispäätöstä suhteessamme oli jonkun verran riitoja liittyen ajankäytöstä johtuvasta mustasukkaisuudesta. Ne riidat hävisivät täysin, molemmat elävät rennosti omaa elämäänsä mutta arki, koti ja talous jaetaan.
Yhteisoloa helpottaa, että meillä on aika samanlaiset käsitykset siisteydestä ja kotitöiden tekemisestä ei ole tarvinnut koskaan vääntää. Lapsia ei kummallakaan ole, joten tilanne on tietysti hyvin erilainen kuin aloittajalla.
Ymmärrän mainiosti myös ihmisiä, jotka haluavat pitää oman huushollinsa ja taloutensa ja monessa tilanteessa se onkin järkevää. Minulle on kuitenkin koko parisuhteen perusta arjen jakaminen.
Ikänne?
Meillä suhde muuttui entistäkin paremmaksi yhteenmuuton myötä. Olimme yli 40-vuotiaita, molemmilla alaikäisiä lapsia ja vuosien seurustelu takana.
Yhteisessä arjessa oppii paremmin ymmärtämään toista kuin erillään asuessa. Riitelimme ennen usein ihan puhtaiden väärinkäsitysten takia. Toki riitoja tulee välillä edelleen, mutta ns. turha vääntäminen on vähentynyt kun elämä on osoittanut, että toinen on vain erilainen eikä tarkoita mitään pahaa. :)
Myös turvallisuuden ja pysyvyyden kokemus on lisääntynyt yhdessä asumisen myötä. Aiemman elämän erokolhut ovat jättäneet jälkensä mutta tässä huomaa, että suhde voi kuin voikin kestää ja olla tyydyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä muuttui parempaan, ehdottomasti. Yhteinen koti teki meistä tiiviimmän tiimin ja päätös sitoutumisesta ja uusi turvallisuuden ja pysyvyyden tunne alkoi tuoda molempien parhaita luonteenpiirteitä esiin yhä enemmän. Uskalsimme molemmat luottaa täysillä toiseen, itseemme ja parisuhteeseemme. Ennen sitoututumispäätöstä suhteessamme oli jonkun verran riitoja liittyen ajankäytöstä johtuvasta mustasukkaisuudesta. Ne riidat hävisivät täysin, molemmat elävät rennosti omaa elämäänsä mutta arki, koti ja talous jaetaan.
Yhteisoloa helpottaa, että meillä on aika samanlaiset käsitykset siisteydestä ja kotitöiden tekemisestä ei ole tarvinnut koskaan vääntää. Lapsia ei kummallakaan ole, joten tilanne on tietysti hyvin erilainen kuin aloittajalla.
Ymmärrän mainiosti myös ihmisiä, jotka haluavat pitää oman huushollinsa ja taloutensa ja monessa tilanteessa se onkin järkevää. Minulle on kuitenkin koko parisuhteen perusta arjen jakaminen.
Ikänne?
Yhteen muuttaessa taisi olla 35 ja 39. Nyt 44 ja 48.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemusta onnistumisesta?
On. Tavattiin, oltiin keski-ikäisiä ja vastaeronneita, mulla aikuinen tyttö. Erittäin nopeasti yhteenmuutto, pari kk alkuhuumaa ja sitten tapeltiin kunnolla ja melkein luovutin. Saatiin paikkamme haettua suhteessa jonka jälkeen mennyt hyvin. Yhdessä nyt 4v. Mutta vaati se itkunsakin kuten kerroin. Se määrätynlainen alkuhuumakipinä on edelleen! Isot suuntaa antavat keskustelut käytiin ennen muuttoauton tilaamista toki.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemusta onnistumisesta?
On, kirjoitin ne kommentissa nr 5. Mutta olen samaa mieltä monen kanssa siitä, että ehdottomasti ei yhteen muuttamista ennen kuin lapsesi ovat muuttaneet pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksiä voi olla alussa useammin, mutta aina sen saman tyypin kanssa ja rahaa säästyy kun ette maksa kuin yhdestä asunnosta.
Mutta kyllä sinkkuna olisi mukavampaa, varsinkin jos ulkonäkö ja muodot on sellaiset että miehiä saa Tinderistä tai baarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuttuu talouskoneeksi ja ruoankuljetuspalveluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan suurin osa pareista muuttaa jossakin vaiheessa yhteen, mikäli haluaa elää perheenä (eikä vain kevyesti seurustella tai tapailla). Siksi kummastelen näitä suurimmaksi osaksi kielteisiä kommentteja. Kyllähän asiat todennäköisesti vähän arkistuu mutta ei välttämättä kielteisellä tavalla. Yhteen muutto on usein myös taloudellisesti järkevää.
Naisesta tulee siivooja ja miehestä sika. Miksi pitää pilata hyvä suhde muuttamalla yhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan suurin osa pareista muuttaa jossakin vaiheessa yhteen, mikäli haluaa elää perheenä (eikä vain kevyesti seurustella tai tapailla). Siksi kummastelen näitä suurimmaksi osaksi kielteisiä kommentteja. Kyllähän asiat todennäköisesti vähän arkistuu mutta ei välttämättä kielteisellä tavalla. Yhteen muutto on usein myös taloudellisesti järkevää.
Eikä ole.
Eipä voi tietää ennenkuin muuttaa. Silloin vasta oppii oikeasti tuntemaan toisen, ku asuu saman katon alla.
Miksi ette muuttaisi? Voit aina potkia hänet pihalle jos ei hommat suju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan suurin osa pareista muuttaa jossakin vaiheessa yhteen, mikäli haluaa elää perheenä (eikä vain kevyesti seurustella tai tapailla). Siksi kummastelen näitä suurimmaksi osaksi kielteisiä kommentteja. Kyllähän asiat todennäköisesti vähän arkistuu mutta ei välttämättä kielteisellä tavalla. Yhteen muutto on usein myös taloudellisesti järkevää.
Eikä ole.
Perustelisitko väitteesi? Mun lyhyellä matematiikalla esim yhden asunnon pitäminen kahden sijaan on usein isokin säästö.
Ei ennen kuin lapset ovat muuttaneet. Sen jälkeen kyllä voitte muuttaa, jos olet varma että haluat muuttaa.
Meille yhteenmuutto vaan paransi suhdetta ja olemme asuneet nyt reilu 8 vuotta yhdessä, joista 5 naimisissa. Yhdessä kaikenkaikkiaan kohta 10 vuotta. Yhteenmuutettaessa olimme 45 ja 47 v.