Aivan mahdoton yhtälö käydä töissä ja hoitaa kahta suuritarpeista nepsyä. Miten te vastaavassa tilanteessa olevat pärjäätte?
Olen yksin vastuussa taloudesta, ei siis ole toista vanhempaa ollenkaan mukana elämässä. Sukua ei olw, ystävät kaukana. Molemmat lapset tarvitsevat jatkuvaa ohjausta ja säntillistä aikataulujen noudattamista. Lisäksi vielä unirytmin herkkä rikkoutuminen joka vaatii herkeämätöntä paneutumista. Pienikin heitto suuntaan tai toiseen aiheuttaa usean päivän rytmien korjaamisen, että aamulla kouluun meno onnistuu. Kun toisen unirytmi on kunnossa, niin toisen taas ei. Aina on jompikumpi joka valvoo yöhön myöhään ja kulkee levottomana.
Olosuhteiden pakosta teen nykyään vain 50% työaikaa, joka sekin näyttäisi olevan liikaa. Kaikenlisäksi talous alkaa olla niin tiukilla että tällä tuntimäärällä ei pärjää. Elämisen kaikki kulut olen laskenut niin alas kuin mahdollista, se ei kuitenkaan riitä. Oma terveyteni on myös alkanut prakaamaan tässä myllyssä sen verran että olen itsekin lääkityksellä. Sairastuin verenpainetautiin joka ei meinaa pysyä hallinnassa stressin takia. En edes itseäni ehdi enkä jaksa hoitaa niin kuin kuuluisi. Voin siis huonosti ja olen äärettömän väsynyt. Lapset käyvät koulua jotenkuten, mutta suuria vaikeuksia on. Huolehdin ruoan ja puhtaat vaatteet, hyvän ilmapiirin ja suht siistin ja nätin kodin. Mihinkään muuhun en kykene. Henkinen paine joka suuntaan on kova, ja olen alkanut unohtelemaan asioita.
Työ on raskasta ja vaativaa potilastyötä, työyhteisö on mätä. Käyn ylikierroksilla koko ajan, ja olen täysin kykenemätön sietämään enää pieniäkään vastoinkäymisiä, esim. ilkeitä ihmisiä. En jaksa! Työpaikoissa ei paljon valinnanvaraa tällä pikkukylällä ole.
Kommentit (17)
Tuskin ovat mitään muuta kuin yhn normaaleja lapsia.
Vierailija wrote:
Onko lapset ala-asteikäisiä vai vanhempia?
Toinen alakoulussa ja toinen yläkoulussa.
Ap
Ennen annettiin risua puolle niin oppivat olemaan ihmisiksi
En käy töissä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Kuvauksesi on hyvin tuttua enkä näe mitään keinoa miten tämä olisi onnistunut jos olisin työelämässä. Olen myös täysin loppuunpalanut ja hermoraunio kaikkine oireineen. Se ohjaaminen ei muuten lopu peruskouluun. Käyt läpi myös lastesi opinnot heidän rinnallaan.
Pisti silmään tuo suht siisti ja nätti koti. Itselläni ei sellaisiin voimia ole, vaikka perheessä on kaksi vanhempaa.
Mutta sitten taas ihmiset ovat erilaisia, ja varmaan joku saa päänsä sisäistä kaaosta lievitettyä sillä että ulkopuolella on järjestys. Joten eipä sitä voi sivusta alkaa neuvoa, mikä on tarpeellista ja mikä ei.
Yritä siis keventää arkeasi niiltä osin kuin mahdollista, ja muista valinnoissasi myös oma mieliala.
Kaikkien lapset on nykyään nepsyjä. Mä v ihaan koko sanaa
Pääsisikö nuorempi tukitoimena ip-kerhoon, jos on diagnosoitu? Voisitko silloin tehdä 60-70-%:sta työaikaa, jos siitä saisit vähän taloudellista väljyyttä? Onnistuuko tukiperhe, että saisit joskus viikonlopun tai päivän omaa aikaa?
Vierailija wrote:
Nepsyille rajat?
Mitä tarkoitat? Ap nimenomaan sanoi, että heille on välttämätöntä viettää säntillistä elämää.
Tsemppiä ap, en osaa kuvitellakaan uupumustasi. Itsellä vain yksi nepsy, yksi "normi" ja meitä on kaksi vanhempaa eikä tämäkään aina kovin helppoa ole.
Vierailija wrote:
Pisti silmään tuo suht siisti ja nätti koti. Itselläni ei sellaisiin voimia ole, vaikka perheessä on kaksi vanhempaa.
Mutta sitten taas ihmiset ovat erilaisia, ja varmaan joku saa päänsä sisäistä kaaosta lievitettyä sillä että ulkopuolella on järjestys. Joten eipä sitä voi sivusta alkaa neuvoa, mikä on tarpeellista ja mikä ei.
Yritä siis keventää arkeasi niiltä osin kuin mahdollista, ja muista valinnoissasi myös oma mieliala.
Osuit ihan oikeaan tuossa että yritän siistillä kämpällä saada edes jotain kontrollin tunnetta. En ole mikään rätin kanssa juokseva siivoushullu, mutta katson että kaikelle on paikkansa, tiskit tiskattu, roskat viety ja vaatteet pesty ja kaapissa. Elämä olisi vielä kaoottisempaa kun eläisi levällään olevassa kämpässä joka ei toimi, vaan sekalaisia kasoja olisi lattia ja tasot täynnä.
Ap
Vaihda työpaikkaa. Se on varmaan helpoin pala tässä pelissä.
Vierailija wrote:
Kaikkien lapset on nykyään nepsyjä. Mä v ihaan koko sanaa
No mitä ne sitten on? Lapsi jolla on neurologista poikkeavuutta, joka ei esimerkiksi kestä kovia ääniä, hälinää tai kirkkaita valoja vaan menen jumiin, toistelee samaa asiaa monta tuntia eikä pysty pukemaan vaatteita päälleen kun kaikki kutittaa, pistelee, hiertää? Ja tämä vain pieni esimerkki. Pitäisikö piestä nuo oireet lapsesta vai mitä tarkoitat?
Samassa tilanteessa, mutta en ole työelämässä. Omakin kaali on sen verran sekaisin. Olen stressaantunut, masentunut ja loputtoman väsynyt. Kaksi autismikirjon nuorta on ja yksinhuoltaja olen ollut jo vuosia. Toisella lapsella menee olosuhteisiin nähden hyvin, opiskelee yliopistossa ja käy osa-aikatyössä, mutta toisen kanssa on ongelmia, syömishäiriö, masennus ja sitä rataa. Vaikea sanoa, mikä auttaisi. Kai olet hakenut kaikki mahdolliset tuet? Vammaistuet ja 16- vuotta täyttäneelle kuntoutusrahan. Kuntoutusraha meidät on pelastanut. Saa nyt nähdä, mitä hallitus sen kanssa meinaa, en tiedä, miten tulevaisuudessa pärjätään. Itse saan takuueläkkeen suuruista kuntoutustukea.
Koita saada ohjattua lapsia positiivisuuden kautta. Asioita pitää tietysti selittää ja vielä kerran selittää. Nepsylapsi ymmärtää että omaa jäykkää, rutiininomaista käytöstä voi muuttaa kun sen itse oivaltaa että jollain muulla tavalla toimimalla elämä olisi helpompaa. Että lapsi alkaa itse hoksata asioita ja siten parantaa lapsen omaa toiminnanohjausta. Pienikin muutos on iso asia arjen sujuvuuden kannalta.
Onko lapset ala-asteikäisiä vai vanhempia?