Nuoret naiset uupuvat töissä valtavaa vauhtia, paljastaa Terveystalon iso tilasto – ”Kaikessa pitäisi olla täydellinen”

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaahan se, kun teet työsi huomattavasti paremmin kuin miehet, ja silti vaan vähätellään.

Tai ahdisti. Nykyään ignooraan setämiespomon kommentit kokonaan. On tullut hyvin selväksi, ettei hänellä ole mitään kompetenssia tehtäväänsä.

Pään sisäinen juttu, kuten edellä todettiin.

Kuinka monen miehen olet kuullut valittavan tuosta ongelmastasi? Kyllä niitäkin on, jotka ovat jääneet menestyvämpien jalkoihin, luulisin.

Kuulun itse näihin uupuneisiin ja tunnen muutamia muita mielenterveysongelmista kärsiviä. Yksi mieskin mahtuu mukaan. Olemme päälle kolmekymppisiä. Meitä kaikkia yhdistää yksi asia: vanhempiemme vaativuus lapsuudessa.

Omat vanhempani ovat aina oikein leveilleet koulumenestykselläni kenelle tahansa tutulle ja naapurille ja olivat tosi tarkkoja siitä, että käyttäydytään ja näyttäydytään tietyllä tavalla, vaikka ihan duunariperheestä tulen. Aina oli tehtävä niin kuin äiti tai isä sanoo tai ei hyvä heilunut. Samalla kaikki kielteiset tunteet lakaistiin maton alle eikä niistä puhuttu. Arvostelua sai pienimmistäkin virheistä ja rangaistuksen pelko oli jatkuvasti läsnä. Selviytymiskeinoksi sitten omaksuikin täydellisyden tavoittelun, ettei tule taas tukkapöllyä tai solvaamista. Ja sitä solvaamistahan todella tuli: olin itse vanhemieni mielestä laiska ja saamaton, vaikka keskiarvo oli yli 9.

Olen omaksunut lapsuudessani mallin, jossa aina annetaan itsestä 110% ja näytetään ulospäin reipasta ja tehokasta. Vaikka tiedän, että vaatimukset työelämässä ja muussakin elämäs tulevat suurimmalta osin omasta päästä, ei lapsuudessa opittuja toimintamalleja niin vaan muuteta. Ne ovat lapselle kehittyneitä selviytymiskeinoja: tee aina täydellistä jälkeä, niin ei tarvitse kokea arvostelua.

Uskon, että monella uupuneella on takana lapsuus, jossa piti olla täydellinen lapsi.

Itse äskettäin tein ketjun oppimishäiriöistä, ollut pulassa pärjämisen kanssa ja heti haukuttiin heikkolahjasiseksi ja että älykkyyteni on matalalla vaikka nimenomaan kerroin että olen NORMAALI ÄLYKÄS! MITATTU ON 3 KERTAA!

naiset

Vierailija kirjoitti:

”Kaikessa pitäisi olla täydellinen”

Niin ja useimmissa tapauksissa tuo on ihan oman pään sisäinen tarve.

Ainakin meidän työpaikalla tuo lähtee työnantajan vaatimuksista. Joka kuukausi työntekijät pisteytetään ja valitaan kuukauden työntekijä. Jos joku asiakas on antanut huonoa palautetta, niin tälle asiakkaalle joudutaan soittamaan ja pyytämään anteeksi ym. Kyllä kilpailu on todella kovaa monissa työpaikoissa ja ihmiset revitään hajalle, ei se ole mikään päänsisäinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse näihin uupuneisiin ja tunnen muutamia muita mielenterveysongelmista kärsiviä. Yksi mieskin mahtuu mukaan. Olemme päälle kolmekymppisiä. Meitä kaikkia yhdistää yksi asia: vanhempiemme vaativuus lapsuudessa.

Omat vanhempani ovat aina oikein leveilleet koulumenestykselläni kenelle tahansa tutulle ja naapurille ja olivat tosi tarkkoja siitä, että käyttäydytään ja näyttäydytään tietyllä tavalla, vaikka ihan duunariperheestä tulen. Aina oli tehtävä niin kuin äiti tai isä sanoo tai ei hyvä heilunut. Samalla kaikki kielteiset tunteet lakaistiin maton alle eikä niistä puhuttu. Arvostelua sai pienimmistäkin virheistä ja rangaistuksen pelko oli jatkuvasti läsnä. Selviytymiskeinoksi sitten omaksuikin täydellisyden tavoittelun, ettei tule taas tukkapöllyä tai solvaamista. Ja sitä solvaamistahan todella tuli: olin itse vanhemieni mielestä laiska ja saamaton, vaikka keskiarvo oli yli 9.

Olen omaksunut lapsuudessani mallin, jossa aina annetaan itsestä 110% ja näytetään ulospäin reipasta ja tehokasta. Vaikka tiedän, että vaatimukset työelämässä ja muussakin elämäs tulevat suurimmalta osin omasta päästä, ei lapsuudessa opittuja toimintamalleja niin vaan muuteta. Ne ovat lapselle kehittyneitä selviytymiskeinoja: tee aina täydellistä jälkeä, niin ei tarvitse kokea arvostelua.

Uskon, että monella uupuneella on takana lapsuus, jossa piti olla täydellinen lapsi.

Juuri tämä. Suomessa on edelleen vallalla sellainen ”paiski töitä hartiavoimin tai et ole mitään” kulttuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Kaikessa pitäisi olla täydellinen”

Niin ja useimmissa tapauksissa tuo on ihan oman pään sisäinen tarve.

No ei ole. Ihan kaikesta on tässä maailmassa hirveä kilpailu. Koulussa joudut kilpailemaan arvosanoista, koska kyllähän niitä vertaillaan ja sinulla pitää nykyään olla hyvä todistus, että pääset lukion jälkeen yhtään mihinkään. Amistutkinnolla et tee nykyään mitään, koska joka ammattiin vaaditaan korkeakoulututkinto. Vaikka olisit itse ihan tyytyväinen siivoojana, niin kyllä muut ihmiset osoittavat sinulle, kuinka olet täysi nolla. Se on nykyään ns. paskaduuni, jota tekevät wain white trashit.

Lisäksi sinun pitää näyttää hyvältä. Instagram on pullollaan kauniita naisia. Pitää olla sosiaalinen ja elää täyttä elämää, johon sisältyy dinnerit ison ystäväjoukon kanssa, sekä matkoja kaukomailla. Jos et kuulu Instaan, olet outo ja luultavasti epäsosiaalinen. Naisille mainostetaan kauneuskirurgiaa ja pistoshoitoja, jotka yleistyvät koko ajan. Pelkkä luonnonkauneus ei enää riitä. 

Kauneiden ohella pitää luoda sitä uraa ja sen lisäksi jaksaa vielä lisääntyäkin, sekä olla täydellinen äiti. Älä missään nimessä syötä eineksiä tai pue lastasi epämuodikkaisiin vaatteisiin. Lapsi pitää saada hyvään kouluun ja tavoitteelliseen harrastukseen jo pienestä pitäen. Muista myös pitää parisuhde kunnossa, eli älä rupsahda ja pihtaa. Muuten mies lähtee nuoremman matkaan.

Kyllähän tässä sekoaa.

Ihan oman pään sisäinen tarve edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse näihin uupuneisiin ja tunnen muutamia muita mielenterveysongelmista kärsiviä. Yksi mieskin mahtuu mukaan. Olemme päälle kolmekymppisiä. Meitä kaikkia yhdistää yksi asia: vanhempiemme vaativuus lapsuudessa.

Omat vanhempani ovat aina oikein leveilleet koulumenestykselläni kenelle tahansa tutulle ja naapurille ja olivat tosi tarkkoja siitä, että käyttäydytään ja näyttäydytään tietyllä tavalla, vaikka ihan duunariperheestä tulen. Aina oli tehtävä niin kuin äiti tai isä sanoo tai ei hyvä heilunut. Samalla kaikki kielteiset tunteet lakaistiin maton alle eikä niistä puhuttu. Arvostelua sai pienimmistäkin virheistä ja rangaistuksen pelko oli jatkuvasti läsnä. Selviytymiskeinoksi sitten omaksuikin täydellisyden tavoittelun, ettei tule taas tukkapöllyä tai solvaamista. Ja sitä solvaamistahan todella tuli: olin itse vanhemieni mielestä laiska ja saamaton, vaikka keskiarvo oli yli 9.

Olen omaksunut lapsuudessani mallin, jossa aina annetaan itsestä 110% ja näytetään ulospäin reipasta ja tehokasta. Vaikka tiedän, että vaatimukset työelämässä ja muussakin elämäs tulevat suurimmalta osin omasta päästä, ei lapsuudessa opittuja toimintamalleja niin vaan muuteta. Ne ovat lapselle kehittyneitä selviytymiskeinoja: tee aina täydellistä jälkeä, niin ei tarvitse kokea arvostelua.

Uskon, että monella uupuneella on takana lapsuus, jossa piti olla täydellinen lapsi.

Juuri tämä. Suomessa on edelleen vallalla sellainen ”paiski töitä hartiavoimin tai et ole mitään” kulttuuri.

Niin on kyllä Japanissa, Jenkeissä ym. muuallakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Kaikessa pitäisi olla täydellinen”

Niin ja useimmissa tapauksissa tuo on ihan oman pään sisäinen tarve.

Ainakin meidän työpaikalla tuo lähtee työnantajan vaatimuksista. Joka kuukausi työntekijät pisteytetään ja valitaan kuukauden työntekijä. Jos joku asiakas on antanut huonoa palautetta, niin tälle asiakkaalle joudutaan soittamaan ja pyytämään anteeksi ym. Kyllä kilpailu on todella kovaa monissa työpaikoissa ja ihmiset revitään hajalle, ei se ole mikään päänsisäinen juttu.

Koko yhteiskunta on kilpailua. Kilpailemme opiskelupaikoista, työpaikoista, työpaikan säilyttämisestä, kuppaneista jne. Jos kaikki ympärillä saavat parempia arvosanoja kuin itse ja tekevät työnsä paremmin kuin itse, niin itse tippuu pois kelkasta. Pakko siis kilpailla aina vaan kovemmin.

Todella valitettavaa, ja tämä koskee niin nuoria kuin vanhojakin. Paitsi ei enää niin paljon heitä, jotka ovat taloudellisesti riippumattomia.

Millä alalla olevien naisten päissä poksahtelee?

En tajunnut erota koeajalla ja sen jälkeen piti kitkutella määräaikaisuus loppuun työssä, johon minua ei oltu opetettu ja työyhteisössä, joka inhosi minua ja vieläpä sellaisen esimiehen alaisuudessa, joka ajatteli vain minun panemistani. Ainoa firmassa pidempään pysynyt nainen - pyylevä savolainen - vilautteli hänelle jopa minun nähteni.

Minun parikymppinen, naiivi, pumpulissa kasvatettu pääni ei kestänyt tuota kuviota :D Olin tehnyt opiskelujen ohella töitä sekä julkisella että yksityisellä puolella, sekä nais- että miesvaltaisilla aloilla täysin ongelmitta. Kuitenkin juuri työpaikka rikkoi pääkoppani reilussa vuodessa. Ja arvatkaa mitä! Nyt siellä on taas uusi nuori nainen töissä. Kuinka monta burn outia yksi p a s k iainen ehtii aiheuttaa työuransa aikana? Olisi hyvä tutkia altistavia tekijöitä, ja huomioida muuta kuin uhrin ikä ja sukupuoli. Reilun vuoden harjoittelijatahdilla esimieheni saa nitistettyä vielä kymmenkunta nuorta naista, ennen kuin hän siirtyy eläkkeelle.

Kun työelämä ottaa irti kaiken ja vähän enemmän, onko ihme jos uupuu. Toki ei saa olla itseään kohtaan liian vaativa, mutta on tuo työelämä monessa paikassa ihan hullua. Ei kaikki selity vain sillä, että "Mirkku nyt on vaan liian perfektionisti", vaikka tuolla on hyvä syyllistää mahdottomiin työoloihin joutunutta työntekijää ja sulkea silmät siltä, että työn vaatimukset ovat epäinhimilliset.

Vierailija kirjoitti:

Kun työelämä ottaa irti kaiken ja vähän enemmän, onko ihme jos uupuu. Toki ei saa olla itseään kohtaan liian vaativa, mutta on tuo työelämä monessa paikassa ihan hullua. Ei kaikki selity vain sillä, että "Mirkku nyt on vaan liian perfektionisti", vaikka tuolla on hyvä syyllistää mahdottomiin työoloihin joutunutta työntekijää ja sulkea silmät siltä, että työn vaatimukset ovat epäinhimilliset.

Pahimmassa tapauksessa työelämässä vielä hyvistä suorituksista ottaa kunnian itselleen joku muu, ja epäonnistumisista joutuu korostetusti vastuuseen yksilö itse.

Koska mitään ei saisi vaatia niin keinona on väittää itseään masentuneeksi. Ainoa mitä jaksavat on bilettäminen ja kuvien ottaminen, sitten kun kaikille ei makseta siitä niin tapahtuu masentuminen. Ruokavaliot surkeat ja karkit maistuu liikaa. Ulkonäöllä elää aniharva ja aniharvalla on edes geeneissä sellainen josta maksettaisiin. Omassa päässä ollaan kauniita ja sitä ruokkii kaverit jotka kuvittelee samaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse näihin uupuneisiin ja tunnen muutamia muita mielenterveysongelmista kärsiviä. Yksi mieskin mahtuu mukaan. Olemme päälle kolmekymppisiä. Meitä kaikkia yhdistää yksi asia: vanhempiemme vaativuus lapsuudessa.

Omat vanhempani ovat aina oikein leveilleet koulumenestykselläni kenelle tahansa tutulle ja naapurille ja olivat tosi tarkkoja siitä, että käyttäydytään ja näyttäydytään tietyllä tavalla, vaikka ihan duunariperheestä tulen. Aina oli tehtävä niin kuin äiti tai isä sanoo tai ei hyvä heilunut. Samalla kaikki kielteiset tunteet lakaistiin maton alle eikä niistä puhuttu. Arvostelua sai pienimmistäkin virheistä ja rangaistuksen pelko oli jatkuvasti läsnä. Selviytymiskeinoksi sitten omaksuikin täydellisyden tavoittelun, ettei tule taas tukkapöllyä tai solvaamista. Ja sitä solvaamistahan todella tuli: olin itse vanhemieni mielestä laiska ja saamaton, vaikka keskiarvo oli yli 9.

Olen omaksunut lapsuudessani mallin, jossa aina annetaan itsestä 110% ja näytetään ulospäin reipasta ja tehokasta. Vaikka tiedän, että vaatimukset työelämässä ja muussakin elämäs tulevat suurimmalta osin omasta päästä, ei lapsuudessa opittuja toimintamalleja niin vaan muuteta. Ne ovat lapselle kehittyneitä selviytymiskeinoja: tee aina täydellistä jälkeä, niin ei tarvitse kokea arvostelua.

Uskon, että monella uupuneella on takana lapsuus, jossa piti olla täydellinen lapsi.

Juuri tämä. Suomessa on edelleen vallalla sellainen ”paiski töitä hartiavoimin tai et ole mitään” kulttuuri.

Mutta yhtäkkiä 2010-2020 luvulla uupuu nuoret naiset, miksi? Instakuvaaminen kaiken muun päälle on täyttä työtä? Pitää painaa töissä jotta saa hyödykkeitä instakuvia varten?

Vierailija kirjoitti:

Kun työelämä ottaa irti kaiken ja vähän enemmän, onko ihme jos uupuu. Toki ei saa olla itseään kohtaan liian vaativa, mutta on tuo työelämä monessa paikassa ihan hullua. Ei kaikki selity vain sillä, että "Mirkku nyt on vaan liian perfektionisti", vaikka tuolla on hyvä syyllistää mahdottomiin työoloihin joutunutta työntekijää ja sulkea silmät siltä, että työn vaatimukset ovat epäinhimilliset.

Mikä nuorten naisten työpaikoista eli esim kassasta ja päikyn tädistä tai keittäjästä tekee niin kauhean rankkaa vs 80-luku?

Vierailija kirjoitti:

Naiset vaativat itseltään jotain ihmeellistä täydellisyyttä. Sitten ne hajoaa ihan täysin 40 vee kun naama roikkuu ja kaikki on syvältä.

Tiedän tuttavan joka hommasi itsensä hullujenhuoneelle ja jäi koko loppuelämän ajaksi mielisairaaksi kun suoritti ja pyrki täydellisyyteen. Paloi toteellisesti loppuun tämä nainen. Sukulaiseni kävi häntä katsomassa ja makasi siellä lepositeissä vahvasti lääkittynä.

Vierailija kirjoitti:

Kenen mukaan pitäisi olla täydellinen?

Työnantajan, puolison, perheen ja ystävien, kaikkiallahan vaaditaan nykyään että ei saa tehdä virheitä, pitää aina olla iloinen ja energinen, olla kaikkien saatavilla, koulut pitää suorittaa hyvin että saa työtä ja jatkuvasti pitää oppia uutta. Työt on pätkätöitä ja epäonnistua ei voi, silloin se ainoa vakipaikka menee sille toiselle joka ei ole epäonnistunut missään tai osasi kaiken jo ennestään. Jos on lapsia, mitään ei saa unohtaa päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa tai siitä saa nuhteita. Miehistä nyt en ala edes kertomaan, jokainen parisuhteessa oleva tietää mitä vaatimuksia siltä suunnalta tulee naisille, sieltä sohvanpohjalta.

Oletteko miettineet että jos työelämä vain vaatii naisilta enemmän kuin miehiltä? Tällainen vaatimustaso asetetaan jo koulussa. Tiedän työpaikaltani useampia miehiä, jotka tekee töitä vähän vasemmalla kädellä ja virheitä annetaan anteeksi, mutta jos olet nuori nainen,” et tiedä mistään mitään”.

Ehkä nykynaisille on vähän liikaa tämä työelämä?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet että jos työelämä vain vaatii naisilta enemmän kuin miehiltä? Tällainen vaatimustaso asetetaan jo koulussa. Tiedän työpaikaltani useampia miehiä, jotka tekee töitä vähän vasemmalla kädellä ja virheitä annetaan anteeksi, mutta jos olet nuori nainen,” et tiedä mistään mitään”.

Miehet oppii paineensietokykyä armeijassa.