Uusperhe lasten näkökulmasta

Vanhemmat usein kertovat kuinka heidän uusperhe toimii ja lapset voivat hyvin, mutta onko asia tosiaan niin vai haluavatko vanhemmat suuressa rakkaudessaan nähdä asiat niin?

Olen elänyt. Et tule kuulluksi, et nähdyksi. Nyt olen jo aikuinen/äiti ja omille lapsilleni en tuota paskaa tule ikinä tarjoamaan. Mieluummin olen yksin, niin kauan kunnes ovat täysi-ikäisiä.

Uusperheen voi olla perustamatta olematta silti yksin. Me keski-ikäiset seurustelemme vuodesta toiseen, emme muuta yksiin. Lasten turvallisia, tuttuja elämiä emme aio muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen voi olla perustamatta olematta silti yksin. Me keski-ikäiset seurustelemme vuodesta toiseen, emme muuta yksiin. Lasten turvallisia, tuttuja elämiä emme aio muuttaa.

Tämäkin minusta vaikuttaa kaikkein parhaimmalta vaihtoehdot. En ymmärrä miksi pitäisi muuttaa yhteen ja vielä siihen päälle tehdä yhteinen lapsi soppaan sekaan. Eikö suhde toimi muilla muka kahdesta kodista käsin..

Onko muilla kokemuksia? Hyviä tai huonoja? Ap

Niinhän se aina menee, että paha äitipuoli kuritti ilman mitään syytä lapsipuolta joka aina oli kuin enkeli eikä koskaan tehnyt mitään väärää.

Elin uusperheessä teini-ikäisenä. Äitipuoleni on huippu tyyppi, ei pahaa sanottavaa. Vaikea edes kuvitella vanhempiani yhdessä, he erosivat ollessani 3-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Elin uusperheessä teini-ikäisenä. Äitipuoleni on huippu tyyppi, ei pahaa sanottavaa. Vaikea edes kuvitella vanhempiani yhdessä, he erosivat ollessani 3-vuotias.

Olivatko/ovatko biologiset vanhempasi hyvissä väleissä? Olen kuullut, että se auttaa asiaa paljon

No mulla teinit. He viihtyvät oikein hyvin sekä isällään et meillä. Perheiden kesken hyvät välit, eikä kumpikaan uusperhe hankkinu yhteisiä lapsia vaan on keskittyny nykyisiin. Rentoa, sujuvaa, kaikkien toiveet huomioonottavaa. Ja mitä tulee nähdyksi ja kuulluksi tulemiseen, toteutuu kyllä moninkertaisesti verrattuna mun ydinperhenuoruuteen. Ja vaikka myös miehen lapset kuvioissa, olen huolehtinut siitä ettei lasteni tarvitse luopua itselleen tärkeistä asioista uusperheen tai kumppanin lasten tähden.

Tiedän monia uusperheissä eläneitä/eläviä lapsia, ja niilläkin, joilla se uusperheily on sujunut hyvin vanhempien hyvien välien ansiosta, on varsin negatiivinen suhtautuminen uusperheeseen siksi, että siinä on koko ajan ikävä jompaakumpaa vanhempaa tai kotia ja ajoittain hyvinkin voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita, vaikka kohtelu olisikin mahdollisimman tasa-arvoista.

Toisaalta tyypillisempää on, että erityisesti teinit eivät voi sietää uusperhettään. Monilla saattaa olla huippuäitipuoli mutta järkyttävä isäpuoli tai päinvastoin, joskus omat vanhemmat ovat ihan syvältä ja joskus taas ne puolikkaat. Hirveän usein näissä uusperheissä ne aikuiset eivät osaa olla aikuisia vaan tappelevat ja kiukuttelevat kuin teinit. Eräs aivan ihana tyttö kertoi, miten äitipuoli teeskentelee, ettei häntä ole olemassa. Ei siis katso päin, ei puhu mitään, ei vastaa, jos kysytään. Ei ainakaan voinut johtua siitä, että teini olisi ollut kauhea! Toisaalta taas vähän villimpi tapaus kertoi, miten äitipuoli heitti heti isän lähdettyä töihin ulos kotoa pihalle ja lukitsi oven. Jos ei ollut ehtinyt syödä mitään tai kaapata vaatteita tai kirjoja niin sitten siellä pihalla oli ilman niitä. Ymmärrän, että teini osasi olla hankala, oli sitä kyllä muuallakin, mutta ei tuo ole aikuisen toimintaa eikä millään tavalla oikeudenmukaista käytöstä.

Parhaiten uusperheilystä selviävät ne, joilla ei ole sitä poissaolevaa vanhempaa vaan se uusperhe on koti ja uusperheen vanhemmat ne aikuiset, jotka pitävät huolta. Ikävä ja huoli poissaolevasta vanhemmasta on usein se suurin syy siihen, miksi uusperhe ei tunnu lapsen kannalta kivalta.

Tuolla toisessa keskustelussa oli pysäyttäviä kokemuksia uusperhehelvetistä. Kaipa se riippuu paljon siitä, miten asiat hoituu, kuinka lapset huomioidaan, kuinka heidän mielipiteitään kuullaan esim. siitä, että heille vieraita ihmisiä tulee heidän kotiinsa (lapset ei rakastu uuteen kumppaniin tuosta noin vaan jos koskaan), miten pysyviä nämä on ja vaihtuuko kumppanit, onko kriisejä vai sujuuko kaikki sovinnolla yms yms

Hyvin toimi. Meillä oli jopa kolminkertainen uusperhe: siskot olivat aiemmasta avioliitosta, kun mies otti ja lähti. Äiti meni uusiin naimisiin ja minäkin synnyin siinä suhteessa. Isä kuoli, ja äiti meni uusiin naimisiin vuosia myöhemmin. Isäpuoleni mukana tuli hänen aiemman liiton lapset. Elin yllättävän onnellisen lapsuuden isäni kuolemasta huolimatta ja isäpuoleni on ollut meille kuin ”oikea isä”. Ollaan hyvää pataa kaikki lapset keskenämme ja meillä on isot sukupidot juhlapäivinä. Ikähaitaria toki on. Isäpuoli ja äiti ovat olleet nyt pitkään yhdessä onnellisesti ja heidän lapsena perustavat omia perheitä. En vaihtaisi lapsuuttani, edes vaikka jos voisinkin perua isäni kuoleman. Olen ollut tyytyväinen elämääni näin ja isäpuoleni on todella rakas meille lapsille ja me hänelle, vaikka aikuisia olemmekin jo.

Tuttavaperheen tytär ei voi sietää äitipuoltaan, joka muutti heidän lapsuuden kotiinsa perheensä kanssa lähes välittömästi sen jälkeen, kun tytär sisaruksineen muutti äidin kanssa pois.

Aivan käsittämättömän huonosti hoidettu ero, uusperheen lapset muuttivat lasten huoneisiin jatkuvasti asumaan ja omat lapset joutuivat kyläilemään omissa huoneissaan ollessaan isällään.

Lisäksi uusperheen lapset vierastivat isän omien lasten luona vierailevia ystäviä. Ystäviä, jotka olivat leikkineet talossa pienestä pitäen... nyt tilanne oli toinen, eikä siellä saanut enää käydä... kun oli vieraita paikalla ja vieraat totesivat mitä nuo täällä tekee.

Tällä hetkellä äitipuoli lapsineen asuu muualla ja vain aikuisdeittailee isää. Hyvä niin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Tuolla toisessa keskustelussa oli pysäyttäviä kokemuksia uusperhehelvetistä. Kaipa se riippuu paljon siitä, miten asiat hoituu, kuinka lapset huomioidaan, kuinka heidän mielipiteitään kuullaan esim. siitä, että heille vieraita ihmisiä tulee heidän kotiinsa (lapset ei rakastu uuteen kumppaniin tuosta noin vaan jos koskaan), miten pysyviä nämä on ja vaihtuuko kumppanit, onko kriisejä vai sujuuko kaikki sovinnolla yms yms

Meillä ainakin kyllä lapsia kuunnellaan ja ollaan heidän kanssaan ja vanhemmat + nyksät ovat väleissä jne.. silti lapset käyttäytyvät kuin päättäisivät kaikesta jne.. isän luona kyl rajoja on ja rangaistuksia tarvittaessa mut en ole varma miten äidin luona asiat tapahtuvat et saako kaiken periksi tms..

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se aina menee, että paha äitipuoli kuritti ilman mitään syytä lapsipuolta joka aina oli kuin enkeli eikä koskaan tehnyt mitään väärää.

Mulla ei ollut pahaa äitipuolta, oli ihan ok meitä kohtaan, mutta kaikesta huomasi, miten hänen omat lapsensa menivät minun ja veljeni edelle.

Isästä ei ollut pitämään meidän puolia, vaan rakastuneena meni mistä aita oli matalin.