Minusta on tullut järkyttävän näköinen, kuin aave. Mistä voi johtua?
Olen kalpea ja väritön. Hiukset ovat ohentuneet, olen laihtunut. Silmäni ympärykset ovat turvoksissa ja silmistäni näytän kuulemma sairaalta. Mulla onkin sairas olo, mutta en osaa kuvailla sitä tarkemmin. Tuntuu kuin eläisin sumuverhon takana.
Rautakuuri on syöty viime vuonna ja kilpirauhaskokeet olivat normaalit.
Mikähän voi vaikuttaa ulkonäköön tällä tavalla? Hävettää liikkua ihmisten ilmoilla. Elämäntapojeni pitäisi olla suurin piirtein kunnossa. Harrastan liikuntaa päivittäin ja ruokavaliooni kuuluu paljon kasviksia, marjoja yms. En juo enkä polta.
Kommentit (31)
Uni, liikunta, mieliala, tää pimeys? Joku tulehdus jossain, liikaa aikaa sisällä? Öö D-vitamiini kun tää pimeys.
Vahva mielialalääke käyttöön asap.
Mitä tarkoittaa, että olet syönyt rautakuurin viime vuonna (lyhyen?)? Mitkä rauta-arvosi olivat siĺloin? Hemoglobiini voi olla vielä ok, vaikka varastorauta olisi loppumaisillaan / lopussa ja aiheuttaisi kuvaamasi kaltaiset oireet. Pyydä laaja verenkuva ja mittauta myös ferritiini (vaadi, vaikka lääkäri puhuisi muotivillityksestä ja inttäisi vastaan). Jos raudasta on puute, lisärautaa voi joutua syömään vuoden tai kaksikin. Lyhyet kuurit eivät silloin auta mitään. On kokemusta.
Söin rautaa 3 kk. Hemoglobiini oli noin 109. Ferritiinikin mitattiin ja se oli 10. Syömäni kuuri oli sitten ehkä liian lyhyt. Hb nousi kuurin jälkeen, mutta ferritiiniä ei mitattu uudestaan. Lääkäri suositteli kolmen kuukauden kuuria, mutta ehkä se ei sitten ole auttanut. Kirjoitin aloituksessa syöneeni kuurin viime vuonna, mutta tarkoitin siis toissa vuonna. Ehkä kyse on anemiasta taas.
Ap.
Lyhyt kuuri ei riitä täyttämään rautavarastoja. Todennäköisesti sinulla on edelleen / taas anemia. Raudanpuutteen syykin pitäisi tietysti selvittää, jotta lisäraudan syöminen ei menisi hukkaan. Itselläni epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa ferritiiniarvolla 30. Lisäksi oireina oli hengästymistä, väsymystä, masennusta, lihasheikkoutta ym. tyypillisiä raudanpuuteoireita. Korjaantuivat raudansyönnin myötä pikkuhiljaa kaikki (myös kilpirauhanen kunnossa). Ferritiinin viitearvojen alaraja voi vaihdella eri laboratorioissa ja eri ihmiset saavat oireita eri arvoilla. Oman arvoni toivon pysyvän ainakin 70 kieppeillä, jotta oireilu ei palaa.
Mene siis sinäkin lääkäriin, jotta saat olosi paremmaksi!
Mukavaa kuulla, että sait avun. Toivottavasti arvosi pysyy nyt hyvänä. Nuo kuvaamasi oireet kuulostavat tutulta. Minulla on noita samoja oireita eli väsymystä, masentuneisuutta yms. Varmaan tämä kalpeuskin ja hiusten lähteminen johtuu siitä. Tilaan ajan lääkäriin heti ensi viikolla. Olen niin väsynyt, että en meinaa jaksaa enää töissäkään.
ap.
Jos todella on tuo raudanpuute ongelma, niin siihenkin auttaa maksan säännöllinen syönti, jossa on siis hyvin imeytävää rautaa. Lisäksi maksassa on mm. sinkkiä ja valtavasti sitä aitoa A-vitamiinia. Kaiken kaikkiaan maksaa voisi kuvailla superfoodiksi, mutta maun takia harva syö sitä usein.
Mun veli on kanssa kuin aave. Aina kun katson häntä päin niin tulee mieleen, että se kuolla kupsahtaa ihan just. Hänkin on valitellut väsymystä, ostin d-vitamiinia, mutta eihän se niitä syö.
Maksa on kyllä varmasti terveellistä. Harmilllisen harvoin vaan tulee syötyä sitä. Pidän maksalaatikosta ja jauhemaksapihveistä, joten ostan niitä ensi viikoksi.
Vastaaja nro 30:n veljen kannattaisi ehkä myös mittauttaa veriarvojaan.
Muista oireista tuli mieleen rytmihäiriöt, joita on tutkittu sairaalassa sydänpoliklinikalla, mutta sydämestä ei löytynyt mitään vikaa. Masentuneisuuden lisäksi mielialani vaihtelevat laidasta laitaan.
ap.
Kiitos maksaruokaideasta. Sitä tulee syötyä aika harvoin, mutta ostan vaikka maksalaatikkoa ensi viikoksi.
Ap.