Miten teidän hermot kestää uhmaikäisen kanssa?

Hommaa ainakin helppoja vaatteita. Niin, että sisävaatteiden päälle ei tartte pukea kuin yksi kerros.

Itse yritän valita taisteluni, jos lapsi ei halua syödä niin sitten ei syö, jos ei ole pakkasta niin hanskat voi laittaa vasta kun alkaa paleltaa, kaikki kielletyt tavarat ylös ja kaapinovet lukkoon.

Yritän myös ajatella, että tuo on vain vaihe ja helpottaa kyllä, ehkä vaikka sitten kun sanavarasto laajenee.

Sun lapsesi on niin pieni vielä.. Koko uhma sana on melko negatiivinen, tavallaan asetut jo sanaa käyttäessäsi lastasi vastaan. Ei lapsi uhmaa sinua, kieltojasi, tai sääntöjäsi vastaan vaan tutustuu maailmaan ja opettelee omia tunteitaan, omaa itsemääräämisoikeuttaan ja opettelee omaa tahtoaan. Meillä on pukemisraivoon auttanut imettäminen pukiessa, loruleikit ja aika. Jo pelkkä sanoittaminen tilanteessa voisi auttaa ja helpottaa omaa oloasi ja lapsen, voi esim kertoa lapselle että sinua harmittaa kun pitää pukea, ulkona on kylmä ja siksi meidän täytyy pukea vaatteet. Vähän isompi lapsi voi esim ulkona jo kokeilla että ilman pipoa tulee kylmä, ja ulkoilu on paljon mukavempaa hattu päässä.

Vierailija kirjoitti:

piti just tulla kysymään tuota ikää, mutta se olikin jo.

Oletko siis osa- aikatyössä vai kotona koko ajan. Kuka hoitaa töissä ollessa?

Osa-aikatyössä olen, lapsi silloin päiväkodissa. Tuntuu että se on virhe, koska päiväkotipäivien jälkeen uhma on paljon pahempaa kuin viikonloppuisin, mutta rahan takia palasin töihin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Sun lapsesi on niin pieni vielä.. Koko uhma sana on melko negatiivinen, tavallaan asetut jo sanaa käyttäessäsi lastasi vastaan. Ei lapsi uhmaa sinua, kieltojasi, tai sääntöjäsi vastaan vaan tutustuu maailmaan ja opettelee omia tunteitaan, omaa itsemääräämisoikeuttaan ja opettelee omaa tahtoaan. Meillä on pukemisraivoon auttanut imettäminen pukiessa, loruleikit ja aika. Jo pelkkä sanoittaminen tilanteessa voisi auttaa ja helpottaa omaa oloasi ja lapsen, voi esim kertoa lapselle että sinua harmittaa kun pitää pukea, ulkona on kylmä ja siksi meidän täytyy pukea vaatteet. Vähän isompi lapsi voi esim ulkona jo kokeilla että ilman pipoa tulee kylmä, ja ulkoilu on paljon mukavempaa hattu päässä.

Neuvola nimesi nämä uhmaksi kun sinne puhuin meidän arjesta. Aina olen lapselle sanottanut tilanteita, jo vauvana, mutta ei se tunnu auttavan, sanotan silti koska se pitää minun omia hermoja kurissa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Eikö kaksi vuotiaalla jo voi olla uhma. Ap ei kerro lapsen ikää, mutta laittaisit tuon ikäisen pesemään seinää? Ok. Meitä on moneksi.

Anteeksi unohdin iän aloituksesta, lapsi on vasta alle kaksi. Ja en laita enkä laittaisi tuon ikäistä pesemään seinää, omat lelunsa kerää leikin päätteeksi. Teinin laittaisin pesemään seinää kyllä, mutta en pientä lasta jonka uhmaa pitää minusta ymmärtää eikä rangaista. Ap

Jos lapsi on alle 2v, niin sitten se ei edes pysty heittämään ruokaa seinään. Vanhempi kun on siinä vieressä ja valmis nappaamaan lautasen pois samantien kun typeryyksiä tehdään.

Ja sorry, oletin automaattisesti ap:n tarinasta, että kyseessä on noin 6v uhmis, koska ei kai kukaan normijärjellä varustettu äiti mahdollista tätä 2v:lle: "pessyt spaghettikastikkeet, perunamuussit ja maidot keittiön seinästä noin 100 kertaa siinä kuussa".

Ehkä ap voisi aikuistua ja miettiä, miksi jättää lapsensa yksin syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistutan itselleni, että tuossa on lapsi, tässä on aikuinen.

Toimiiko se sinulla aina? Vaikka olisit kuluneen kuukauden aikana kestänyt jo 80 pukemisuhmaraivoa, yli 100 syömisuhmakohtausta, pessyt spaghettikastikkeet, perunamuussit ja maidot keittiön seinästä noin 100 kertaa siinä kuussa ja niiden lisäksi ottanut vastaan yli 100 muuta uhmakiukkua. Puhumattamaan edellisistä muutamista kuukausista sitä samaa. Ap

Toimii.

Enkä minä pese seiniä, lapsi pesee, jos ruuat seinään viskaa. Lapsena oleminen ei ole tekosyy sille, että ei tarvitse siivota jälkiään. Ihmeesti uhmaikäinen oppii jo kerrasta, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Kiukku on helppo kestää, kun lapsi pesee kolmatta tuntia seinää eikä pääse tekemään mitään muuta ennen kuin jäljet on siivottu. Tai no joo, nukkumaan saa mennä, mutta ei leikkimään.

Minun olisi varmaan pitänyt laittaa aloitukseeni lapsen ikä. Hän on vasta 1v 10 kk ja uhmaikä alkoi neljä kuukautta sitten (neuvola sanoo että aikaisin, mutta osalla alkaa tuolloin). Lapsi oppi kävelemäänkin vasta 1v 4kk iässä eli ei osaa eikä yllä mitään seiniä vielä pestä vaan minun pitää kaikki siivota, lapsi osaa vain omat lelunsa kerätä. Ap

No sitten ratkaisu on liiankin helppo: ota siltä lapselta lautanen pois! Miksi annat lapselle uudestaan ja uudestaan mahdollisuuden sotkea keittiön? Ja miksi ihmeessä et laita lasta siivoamaan, vaikka itse joutuisit tekemään loput. Lapselle tekee varsin hyvää huomata, että on vastuussa teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Eikö kaksi vuotiaalla jo voi olla uhma. Ap ei kerro lapsen ikää, mutta laittaisit tuon ikäisen pesemään seinää? Ok. Meitä on moneksi.

Anteeksi unohdin iän aloituksesta, lapsi on vasta alle kaksi. Ja en laita enkä laittaisi tuon ikäistä pesemään seinää, omat lelunsa kerää leikin päätteeksi. Teinin laittaisin pesemään seinää kyllä, mutta en pientä lasta jonka uhmaa pitää minusta ymmärtää eikä rangaista. Ap

Minä taas en ymmärrä sinua lainkaan!

Uhmaa voit ymmärtää, tekoja ei tarvitse ymmärtää. Lapsella saa olla paha mieli, mutta ei se oikeuta typeryyksiin. Sillä lapsella kun on koko elämänsä ajan joku kuohunta menossa ja jos jo nyt annat tehdä mitä tahansa, niin tulevaisuutesi on aika hirveä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun lapsesi on niin pieni vielä.. Koko uhma sana on melko negatiivinen, tavallaan asetut jo sanaa käyttäessäsi lastasi vastaan. Ei lapsi uhmaa sinua, kieltojasi, tai sääntöjäsi vastaan vaan tutustuu maailmaan ja opettelee omia tunteitaan, omaa itsemääräämisoikeuttaan ja opettelee omaa tahtoaan. Meillä on pukemisraivoon auttanut imettäminen pukiessa, loruleikit ja aika. Jo pelkkä sanoittaminen tilanteessa voisi auttaa ja helpottaa omaa oloasi ja lapsen, voi esim kertoa lapselle että sinua harmittaa kun pitää pukea, ulkona on kylmä ja siksi meidän täytyy pukea vaatteet. Vähän isompi lapsi voi esim ulkona jo kokeilla että ilman pipoa tulee kylmä, ja ulkoilu on paljon mukavempaa hattu päässä.

Neuvola nimesi nämä uhmaksi kun sinne puhuin meidän arjesta. Aina olen lapselle sanottanut tilanteita, jo vauvana, mutta ei se tunnu auttavan, sanotan silti koska se pitää minun omia hermoja kurissa. Ap

Juu meillä päin myös neuvola nimeää mielellään uhmaksi monenmoisia ihan tavallisia asioita.. Itse en pidä sen sanan käytöstä, ehkä se tahtoikä sit mieluummin jos vaiheelle haluaa nimen.. Mutta voimia tilanteeseen, talvi on kurjaa aikaa kun vaatteita joutuu paljon pukemaan ja riisumaan! Toivottavasti löydätte teille tavan jolla pukemisen saa edes pikkusen miellyttävämmäksi. Ootko musiikkia kokeillut? Meillä lapset tykkää yhdestä tietystä lasten levystä, joskus oon laittanut sen olkkariin soimaan ja ollaan siinä samalla laulettu mukana ja puettu. Mun nuorin on vähän sinun lastasi nuorempi eikä myöskään pidä erityisemmin ulkovaatteiden pukemisesta.. Mutta nyt on jo vähän helpottanut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Eikö kaksi vuotiaalla jo voi olla uhma. Ap ei kerro lapsen ikää, mutta laittaisit tuon ikäisen pesemään seinää? Ok. Meitä on moneksi.

Anteeksi unohdin iän aloituksesta, lapsi on vasta alle kaksi. Ja en laita enkä laittaisi tuon ikäistä pesemään seinää, omat lelunsa kerää leikin päätteeksi. Teinin laittaisin pesemään seinää kyllä, mutta en pientä lasta jonka uhmaa pitää minusta ymmärtää eikä rangaista. Ap

Joo anteeksi. Viestini oli tarkoitettu lähinnä tuolle joka laittaa ilmeisesti pienenkin lapsen siivoamaan. Ja samalla kun kirjoitin, kerkesitkin jo kertomaan iän.

Täällä on välillä kanssa pukemisen ja muutaman muun asian tiimoilta samaa mutta ei ihan noin paha tilanne miltä omasi kuulostaa. Itsekään en keksi kuin vaan pukea se lapsi ja sanoa jämäkästi. Joskus on äänikin noussut kun touhu menee vain pelleilyksi. Silloin tulee jo itsellekin paha mieli että eikö nyt muuta keinoa ollut. En siis todellakaan kokoajan ole huutamassa lapselle. Mutta ääntä saa usein korottaa. Ei kiva kummallekaan. Joskus vaan lasken kymmeneen ja tilanne rauhoittuu.

Onko se rangaistus jos joutuu oppimaan, että heittämällä ruoat lattialle joutuu siivoamaan tai ainakin olemaan mukana siivoamisessa? Minusta se kyllä kuulostaa kasvattamiselta. Missä vaiheessa sitten on sopiva ikä alkaa lapselle opettamaan, että omilla teoilla on seurauksia jotka joutuu kantamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öhöm. Eikö kaksi vuotiaalla jo voi olla uhma. Ap ei kerro lapsen ikää, mutta laittaisit tuon ikäisen pesemään seinää? Ok. Meitä on moneksi.

Anteeksi unohdin iän aloituksesta, lapsi on vasta alle kaksi. Ja en laita enkä laittaisi tuon ikäistä pesemään seinää, omat lelunsa kerää leikin päätteeksi. Teinin laittaisin pesemään seinää kyllä, mutta en pientä lasta jonka uhmaa pitää minusta ymmärtää eikä rangaista. Ap

Jos lapsi on alle 2v, niin sitten se ei edes pysty heittämään ruokaa seinään. Vanhempi kun on siinä vieressä ja valmis nappaamaan lautasen pois samantien kun typeryyksiä tehdään.

Ja sorry, oletin automaattisesti ap:n tarinasta, että kyseessä on noin 6v uhmis, koska ei kai kukaan normijärjellä varustettu äiti mahdollista tätä 2v:lle: "pessyt spaghettikastikkeet, perunamuussit ja maidot keittiön seinästä noin 100 kertaa siinä kuussa".

Ehkä ap voisi aikuistua ja miettiä, miksi jättää lapsensa yksin syömään.

En jätä lasta koskaan yksin syömään. Istun itse vieressä syömässä omaa ruokaani. Se lautanen ehtii lentää seinään kyllä vaikka vahdin ihan vieressä. Ja lusikka täynnä ruokaa juuri ennen kuin on mennyt suuhun. Minulla on välillä itsellä haarukka ja veitsi kädessä enkä ehdi silloin napata lusikkaa lapselta ennen kuin se lentää. Ja välillä katson omaa lautastani hetken, ei voi tuijottaa lasta herkeämättä koko ajan kun syön siinä itsekin. Ap

Johdonmukaisuus on avainsana kaikkeen lapsiin liittyvään. Ja lopeta se oma perseilysi ja ole aikuinen lapsellesi. Kännykkä pois kädestä ja keskity lapseen 100%. Pienet lapset=pienet ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Johdonmukaisuus on avainsana kaikkeen lapsiin liittyvään. Ja lopeta se oma perseilysi ja ole aikuinen lapsellesi. Kännykkä pois kädestä ja keskity lapseen 100%. Pienet lapset=pienet ongelmat.

Miten minä nyt mahdan perseillä mielestäsi? 

Ja mistä keksit että olisin kännykällä?

En ole kirjoittanut tänne mitään sellaista, joka olisi peruste noihin.

Ap

No öhöm ja anteeksi, mutta se on sinun vain aikuisena kestettävä. Menee ohi aikanaan ja sitten tulee uudet murheet ja tietenkin ilot. 4-vuotias on jo hauska veitikka.

Se on lapsen kehitystehtävä uhmata, ja sinun tehtävä vanhempana on asettaa rajat turvallisesti ja auttaa myrskyjen läpi. Joku päivä se sitten helpottaa. Minusta se uhma oli lähinnä huvittavaa, kun lapsi jaksoi raivota kaksi tuntia vaikka sitä että nyt ei ole tiistai.

Oli yhtä aikaa uhmis ja vauva, ja myönnän että hämmästyin sitä miten pska olin joskus superväsyneenä niiden uhmakohtausten äärellä. Kyllä huusin. Sitten kierin henkisissä tuskissa ja sylittelin, pyysin anteeksi. Oli karmeaa.

Mikä auttoi tai olisi auttanut... Enemmän unta minulle. Ajoissa poistuminen toiseen huoneeseen ennen kuin hermo menee. Leuka rentona (rentouttaa koko vartaloa). Lauleskelu.

Nyt on uhmat takana ja yöt hyviä ja olen onnesi taas hyvä äiti.

Vierailija kirjoitti:

No öhöm ja anteeksi, mutta se on sinun vain aikuisena kestettävä. Menee ohi aikanaan ja sitten tulee uudet murheet ja tietenkin ilot. 4-vuotias on jo hauska veitikka.

Se on lapsen kehitystehtävä uhmata, ja sinun tehtävä vanhempana on asettaa rajat turvallisesti ja auttaa myrskyjen läpi. Joku päivä se sitten helpottaa. Minusta se uhma oli lähinnä huvittavaa, kun lapsi jaksoi raivota kaksi tuntia vaikka sitä että nyt ei ole tiistai.

Tiedän enkä ole muuta väittänytkään. Kysyin vain keinoja muilta siihen kestämiseen. En varmasti ole ainoa, jolla lapsen uhma koettelee hermoja. Ap

Vierailija kirjoitti:

Oli yhtä aikaa uhmis ja vauva, ja myönnän että hämmästyin sitä miten pska olin joskus superväsyneenä niiden uhmakohtausten äärellä. Kyllä huusin. Sitten kierin henkisissä tuskissa ja sylittelin, pyysin anteeksi. Oli karmeaa.

Mikä auttoi tai olisi auttanut... Enemmän unta minulle. Ajoissa poistuminen toiseen huoneeseen ennen kuin hermo menee. Leuka rentona (rentouttaa koko vartaloa). Lauleskelu.

Nyt on uhmat takana ja yöt hyviä ja olen onnesi taas hyvä äiti.

Minäkin olen väsynyt ja siksi varmaan hermot riekaleina niissä tilanteissa. Ja enemmän unta auttaisi, mutta enempään uneen ei ole mahdollisuutta nyt. Myöskään en voi poistua toiseen huoneeseen, koska jos poistun niin lapsi tekee yksin jäädessään uhmissaan jotain todella typerää ihan sekunnissa. Laulamista voin koittaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No öhöm ja anteeksi, mutta se on sinun vain aikuisena kestettävä. Menee ohi aikanaan ja sitten tulee uudet murheet ja tietenkin ilot. 4-vuotias on jo hauska veitikka.

Se on lapsen kehitystehtävä uhmata, ja sinun tehtävä vanhempana on asettaa rajat turvallisesti ja auttaa myrskyjen läpi. Joku päivä se sitten helpottaa. Minusta se uhma oli lähinnä huvittavaa, kun lapsi jaksoi raivota kaksi tuntia vaikka sitä että nyt ei ole tiistai.

Tiedän enkä ole muuta väittänytkään. Kysyin vain keinoja muilta siihen kestämiseen. En varmasti ole ainoa, jolla lapsen uhma koettelee hermoja. Ap

Tsiisus, kokeile vaikka aikuistua 🙈

Uskoisin että lapsi on väsynyt uudesta elämänvaiheesta (päivähoito) ja ikävöi sinua. Nälkäkin voi olla, jos eväistä on aikaa tai ruoka ei ole maistunut vieraassa paikassa. En edes ajattelisi että lapsella on uhma, vaan koittaisin korjata olot: unta lisää, rauhalliset illat kotona, äidin ja perheen läheisyys sekä sylittely (imetyksen lopettaminen tms on voinut olla iso juttu sekin), sulle itsellesi lepoa mistä vaan että jaksat olla rauhallinen. Lapsesi on erittäin pieni, hän voi tuntea erillisyyden nyt liian isona tässä kohtaa, eroahdistus tai muu takapakki. Hän peilaa itseään sinun tunteistasi, ja ahdistuu lisää. Ei noin pieni "tee pahaa" mutta mitä enemmän huudat ja kiellät, sitä enemmän lapsi on hukassa vaikean tunteensa kanssa. 

https://positiivinenkasvatus.fi/yhteys/lapsi-ei-ole-huomionhakuinen-han…

Joku jo sanoikin ruokailun suhteen. Ota lautanen pois kun alkaa tapahtua. Seuraavan kerran saa ruokaa kun seuraavan aterian aika on. Täällä oli ruoan kanssa jonkun aikaa samanlaista mutta se jakso meni itsestään ohi. Nykyään jos lapsi ei halua syödä niin antaa lautasen pois. Niistä kissanhiekoista. Eikö niitä saa paikkaan johon lapsi ei itsekseen pääse niin se asia olisi sillä selvä? Itse olen tässä jo jonkin aikaa siivoillut paikkoja. Jo ennen kuin lapsi liikkui. Alkoi itseä ahdistamaan ylimääräiset turhat tavarat. Ja kun lapsi alkoi liikkumaan niin ei tarvitse kokoajan olla kieltämässä kun ei ole mitään mihin kajota. Juuri laitettiin kaapin oviin lapsilukot. Välillä käy kurkkimassa siellä kun niitä ovia saa vähän raotettua, mutta ei tyhjennä kaappeja. Oma huoneensakin on järjestetty niin että siellä voi olla aivan vapaasti. Keittiön ovella on portti koska lapsi keksi hellan nuppeja käännellä. Nämä vain esimerkkinä. Saisitko helpotettua elämäänne vastaavilla ratkaisuilla?