Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus ja katkeruus muiden vauvauutisista
01.01.2020 |
Me ollaan siis miehen kanssa kärsitty pitkään lapsettomuudesta ja nyt toivo alkaa selvästi vaihtua syväksi pettymykseksi ja suruksi. Uusin ilmiö on, että mä tunnen jäätävää katkeruutta ja pahaa mieltä tuttujen vauvauutisista, vaikka pitäisi onnitella ja olla iloinen toisten puolesta. Männä viikollakin onnittelin hymyillen kaveria, vaikka oikeasti olin vihainen ja katkera, kun he tulivat raskaaksi välittömästi ja oma elämä on tällaista jatkuvaa, epäreilulta tuntuvaa pettymystä. Olen lisäksi alkanut tuntea muitakin negatiivisia tunteita, kuten jäätävää syyllisyyttä siitä että aloimme yrittämään vasta kolme- eikä kaksikymppisinä, jolloin vielä olisimme voineet onnistua.
Voisikohan tällaisen tiimoilta päästä jonkinlaiseen terapiaan tms? Elämä on tällä hetkellä kovin raskasta, eikä noista myrkyllisistä tunteista tietenkään voi puhua kenellekään leimautumatta hirviöksi.
Kommentit (10)
Lapsettomuus on iso asia ja negatiiviset tunnetilat normaaleja. Tilanne pahenee, jos syyllistät niistä itseäsi. Olisi hyvä, jos saisit ulkopuolista apua asian käsittelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ainakin yrittää hakea apua. Jos olette lapsettomuushoidoissa niin hoitavalta henkilökunnalta kannattaa pyytää apua.
Lapsettomuudesta kärsiville on ohjattuja vertaisryhmiä. Hakeudu sellaiseen, ne ovat kuulemani mukaan oikein hyviä ja suureksi avuksi. Ehkä Väestöliitossa osaavat kertoa, onko paikkakunnallasi näitä ryhmiä.
Lapsettomuus on henkisesti todella raastavaa: joka kuukausi pieni toivonkipinä, joka sitten murskataan kerta toisensa jälkeen. Ja ihmismieli haluaa pitää tuota toivonkipinää yllä, vaikka terve järki sanoisi ettei kannata. Muiden vauvauutisten kuuleminen tuntuu siltä, kuin sydän revittäisi rinnasta ulos eikä tilannetta helpota nämä "koskas on teidän vuoronne?" -kyselijät. Todellakin siis ymmärrän tuntemuksesi.
Itseään kannattaa suojella. Ymmärrän, että silloin pitää onnitella, jos hyvä ystävä kertoo asiasta kasvotusten, mutta kavereita ei tarvitse onnitella Facebookista. Päivitykset Instagramissa ja Facebookissa voi piilottaa kokonaan poistamatta kavereista, jos jatkuvat raskausvatsat ja vauvapäivitykset tietyiltä ihmisiltä ahdistavat. Työpaikan kahvihuoneeseen ei ole pakollista mennä, kun työkaveri tulee esittelemään vauvaa. Läheistenkin ystävien babyshowereiden aikaan voi sattua valitettavasti joku muu pakollinen meno. Isoissakin ruokakaupoissa voi nykyään asioida esim. klo 21.30, silloin lapsiperheitä ei ole paikalla ollenkaan.
Ei näin toki voi välttämättä koko elämää jatkaa, mutta akuutissa kriisissä oman mielen suojeleminen on tärkeintä, ei muiden tunteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kesäsin sama olo.
Parilla kaverilla moottoripyörä,minulla ei vaikka tekis mieli.
Mutta järki sanoo ei,ei ole paikkaa edes sille,eikä ajokorttia sitä varten.
En osaa auttaa enempää kuin toistamalla noita ohjeita joita on jo hyvin tullut. Halusin vain tulla ilmaisemaan osanottoni surustanne ja osoittamaan tukeni. Ilmaisit itseäsi todella hyvin ja en tippaakaan koe että tunteesi olisivat millään lailla vääriä. Toivon että vertaistuesta tai terapeutista löytyisi apu jolla saada käsiteltyä niitä tunteita.
Toivon että tämä vuosi on lempeä ja helpompi kuin edelliset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla kesäsin sama olo.
Parilla kaverilla moottoripyörä,minulla ei vaikka tekis mieli.
Mutta järki sanoo ei,ei ole paikkaa edes sille,eikä ajokorttia sitä varten.
Kylläpä olisi hauska nähdä henkilö tämänkin viestin takana. Netti on tosiaan tehnyt ihmisistä empatiakyvyttömiä ja ilkeitä.
Ainakin yksityisillä lapsettomuusklinikoilla on myös asiaan erikoistuneita terapeutteja.
Minäkin olin ennen todella katkera muiden lapsista, mutta n siksi, että en olisi kyennyt fyysisesti saamaan lapsia, vaan koska elämä ei tuonut minulle henkisiä samoja mahdollisuuksia hankkia lapsia, kuin niille, jotka saattoivat lisääntyä.
Näin jälkikäteen ajatellen se oli tyhmää. Nyt minulla on lapsia, ja koen olevani ihan surkea äitinä. Lapsia olikin yllättävän vaikea kuunnella, koska eivät osaa sanoa, mitä ajattelevat suoraan ja selkeästi ja lisäksi raivostuin alle nanosekunnissa siihen, etteivät lapset kuunnellet minua silloin kun heille sanoi, että nyt teet näin!
En tajua, miksi olin niin vihainen ja katkera siitä, etten voinut saada lapsia, koska koin, ettei yksikään mies voisi rakastaa minua ja masennukseni esti minua hankkimasta lapsia yksin.