Jos pitkästä liitosta eronnut vaihtaa suoraan uuteen:

Sehän nyt riippuu ihan noiden henkilöiden keskinäisestä suhteesta ja yhteensopivuudesta. Ensimmäisenkään suhteen kestävyyttä ei voi ennalta sanoa kokeilematta. 

Mistä sitä etukäteen voisi tietää? Harva meistä on ensimmäisesssä suhteessaan, josta on pitkä tullut vaan moni kulkee suhteesta toiseen ennen pidempään suhteeseen päätymistä. Todennäköisyys siis on pieni tulevaisuudessakin.

Isäni erosi äidistäni toisen naisen takia. Ovat nyt olleet yhdessä lähes 40 vuotta.

Ei loppuelämää. Eroaminen ennustaa eroamista.

Uskon, että voi kestää vaikka loppuelämän. Itse vaihdoin 38 vuotiaana exäni minua yli 20 vuotta vanhempaan mieheen. Ei tällaista tunnetta ole aikaisemmin ollut. Rakastetaan ja viihdytään yhdessä. Ei tietenkään kaikki suhteet kestä kuten ei nekään suhteet, joissa ei ole ikäeroa tai ns suoraan vaihtoa.

Kokemuksia kenelläkään?

Se kestää siinä tapauksessa, että edellisen liiton virheet on itse käsitellyt ja kykenee ne välttämään. Tällä tarkoitan nimenomaan niitä omia virheitä joita on tehnyt. Jos ne on osannut nähdä ja sen oman "syyn" edellisen liiton kariutumiseen, niin voipi kestääkin hamaan hautaan asti.

Sellaiset henkilöt, jotka eroavat ja vaihtavat lennosta uuteen ja vierittävät eron syyn kokonaan sille jätetylle kumppanille, tuskin onnistuvat uudessakaan suhteessaan.

Pitkä suhdehan on saattanut olla ohi jo viimeiset viisi vuotta, vaikka on oltu näennäisesti yhä yhdessä. Mieti siltä kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Ei loppuelämää. Eroaminen ennustaa eroamista.

Ei ennusta. On hyvin harvinaista, että ihminen pariutuu ensimmäisen vakavamman seurustelukumppaninsa kanssa loppuiäkseen. Tätä tapahtui runsaasti vielä joskus 50 vuotta sitten, mikä näkyy toki tilastoissa, mutta se oli omaa aikaansa ja silloisessa yhteiskunnassa sosiaalisen paineen, uskonnollistaustaisen monokulttuurin sekä yhteiskunnan turvaverkostojen ja taloudellisen pakon sanelemaa. Surkeitakin liittoja piti sietää, koska vaihtoehdot olivat vielä kamalampia.

Kyllä useamman vuosikymmenen ajan on ollut ihan tavanomaista, että ihmiset kokeilevat useitakin seurustelusuhteita, joista osa pitkiäkin, kunnes löytävät ehkä viimein sen pysyvän. Yhteiskunnallisista ja sosiaalisista syistä ei ole enää pakko mennä heti kaksikymppisenä naimisiin sen kanssa, kenet siihen mennnessä on sattunut tapaamaan, yleensä aika rajatusta elinpiiristä, ja tehdä lapsia nuorena ja sitten sinnitellä vuosikymmeniä yhdessä, tapahtui mitä tapahtui. 

Mistäpä sen tietää.

Ulkopuolisena tämän aiheen vatvomisen voisi lopettaa ennen kuin aloittaakaan. 

Emme tiedä, miksi suhde on päättynyt. Aina "vikaa" ei ole eron molemmissa osapuolissa, esim. jos toinen on alkoholisoitunut tai tekee rikoksen. Näistä ei pahemmin huudella.

Emme tiedä, missä tilassa suhde on ollut ennen kuin se on päättynyt, emmekä tiedä mitkä ovat ihmisen resurssit käsitellä kriisejä. Kalenterista ei siis ole apua.

Ennen kaikkea emme tiedä, millaisia ihmiset ovat, mikä heitä yhdistää, mitä he uudelta suhteelta kaipaavat. Kaikki eivät välttämättä edes tähtää pitkään ja kestävään yhteiselämään ja se on täysin ok. 

Loputtomasti jauhettavaa tästä aiheesta siis riittää, mutta tulokseen ei voi päästä.

Kysyt uskonko, ja vastaan:

en usko, että kestää.

Jos mennään naimisiin, avioliitto voi kestää, vaikka onnellisuutta ei enää olisikaan.

Miksikö uskon, ettei kestä. Olen nähnyt monia parisuhteesta hirveällä kiireellä uuteen hypänneitä, joilla ei riittänytkään onnea. Alettiin kulkea omiin suuntiin, yhteinen aika väheni vähenemistään, toisen seura ärsytti enemmän kuin ilahdutti.

Mikä on yleensä se aika, ennen kuin erkaneminen uudessa - lennosta vaihdetussa - suhteessa alkaa tapahtua?

Jos pitkästä suhteesta on lähdetty pettämällä ja uusi suhde alkanut yhteen muutolla samalla kun toinen kantaa kamansa ulos edellisestä elämästä on ihan hirveän vaikea uskoa että on lopullisesta kyse. Toinen 30 vuotta nuorempi ihan eri elämän tilanteessa oleva 25 v ja toinen teini-ikäiseten lasten vanhempi jolta piuhat poikkastu ajat sitten.

Vierailija kirjoitti:

Jos pitkästä suhteesta on lähdetty pettämällä ja uusi suhde alkanut yhteen muutolla samalla kun toinen kantaa kamansa ulos edellisestä elämästä on ihan hirveän vaikea uskoa että on lopullisesta kyse. Toinen 30 vuotta nuorempi ihan eri elämän tilanteessa oleva 25 v ja toinen teini-ikäiseten lasten vanhempi jolta piuhat poikkastu ajat sitten.

Tällä tavalla alkaneeseen suhteeseen on vaikea uskoa, että kestää, vaikka olisivat samanikäisiäkin.

Voi kestää, voi olla kestämättä. Kaikki eivät mittaa suhteen onnistumista sen keston perusteella. Itse en mitenkään itseisarvoisesti tähtää loppuelämän suhteeseen. Elämä on yksi iso sarja muutoksia, enkä näe rakkaussuhteiden olevan tästä poikkeus. Joskus viihdytään yhdessä koko loppuelämä, joskus on aika lähteä eri suuntiin. Eikä se välttämättä tarkoita että nyt on epäonnistuttu pahasti.