Kertokaa tänne sairautenne ja miten pärjäätte elämässä
Itsellä traumaperäinen persoonan jakautuminen (lievä). Lääkkeiden ja terapian kanssa pärjään ihan kelvollisesti. Yritän tehdä elämällä kaiken sen mitä haluan sitten kun täytän kahdeksantoista, ja pääsen pois laitoksesta.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ptkäkestoinen keskivaikea masennus, sinnittelen päivästä toiseen. Kukaan ei tiedä.
Tsemppiä sinulle!
Samoin!
Kakkostyypin diabetes+uniapnea. Lääkkeitä syönyt joitakin vuosia, eipä paljon auttaneet. Nyt noin vuosi sitten tajusin jättää hiilihydraatit minimiin ruokavaliosta ja siirryin syömään käytännössä vain lihaa/kalaa ja kasviksia/hedelmiä. Nyt on sokerit korjaantuneet ja kuorsaus sekä hengityskatkot loppuneet. Bonuksena vielä painokin tuli alas vaikka se ei edes ollut tavoitteena. Viralliset ravintosuositukset voi heittää roskakoriin, ne on isolle osalle kansasta tuhoisia.
Itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta. Aika energiaton olen lääkityksestä huolimatta, en hikoile kuin harvoin ja palelen jatkuvasti.
ocd ja ahdistuneisuushäiriö. Pärjään ulospäin hyvin. Sisäpuolelta olen palasina.
F29. Pärjään ihan hyvin, ja onnekseni toimintakykyni on pysynyt pääosin hyvänä. Vaikka on ollut kausia jolloin diagnoosi on näkynyt oirehdintana. Syön psyykenlääkkeitä aika pitkäaikaisesti... Olen myös joutunut miettimään sitä, miten sairastuminen tulisi sisällyttää omaan identiteettiin. Että sairaudentunto ja tarvittava voinnin kuulostelu säilyisi, mutta kuitenkaan tavallista käytöstä ei ajattelisi sairauteen liittyvänä.
Ennen hoitotasapainon löytymistä tuli käyttäydyttyä oireiden takia oudosti. :( En silloin tajunnut mahdollisuutta, että sairaus voi uusiutua.
Hitaasti ruumiiin rappeuttava harvinainen sairaus. Lihassoluja kuolee ja niiden tilalle tulee rasvasoluja. Jotkut neuvovat menemään punttisalille kun eivät ymmärrä, että tässä on ihan oikeasti kyse sairaudesta.
Lääkkeitä iso meikkipussillinen ja niitä on syötävä joka päivä. Ne turvottavat ja hiuksista on tippunut kaksi kolmasosaa. Ilman apuvälinettä en pysty liikkumaan. Jopa kotitossujen pohjat ovat kumiset aivan kuten muidenkin jalkineiden. Jos kaadun niin joudun konttaamaan mahdollisimman painavan huonekalun luokse, että pystyn nousemaan ylös. Välillä olen joutunut jopa odottamaan perheenjäsentä kotiin auttamaan minut ylös. Pelkän kaatuneen apuvälineen avulla en pääse ylös koska minulla ei ole voimia eikä tasapainoa nostaa apuvälinettä ylös.
Minua on testattu monta kertaa vuosien varrella sen varalta, että olisin masentunut. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tullut tulosta, että olisin masentunut. Terveet ihmiset kyllä vaikuttavat olettavan minun olevan masenutunut.
Myös sitä on ihmetelty minulle, ettei puolisoni ole lähtenyt rasittavan elämäntilanteemme vuoksi kävelemään ja jättänyt minua yksin. Hänhän joutuu auttamaan minua ihan pesussakin. On ilmeisesti tavallista parempi puoliso kun pysyy mukana sekä myötä- että vastoinkäymisissä.
Olen ollut perusluonteeltani aina iloinen ja optimistinen. Kaipa se sitten suojaa mielenterveyttä jollain tavalla?
Minulla on ptkäkestoinen keskivaikea masennus, sinnittelen päivästä toiseen. Kukaan ei tiedä.
Tsemppiä sinulle!