Lue keskustelun säännöt.
Voiko arki vauvan kanssa olla edes kivaa?
mitä ihmettä
26.12.2019 |
Olen viimeisillään raskaana, ja tuntuu että olen pilannut elä,mäni. En lue enkä kuule mitään muuta, kun että elämäni tulee olemaan täyttä paskaa lapsen myötä. "Et nuku, et syö, et juo, et pääse suihkuun, unohda itselle ostamiset enää koskaan, parisuhteesi tulee olemaan paskaa, sairastat todennäköisesti synnytyksen jälkeisen masennuksen". Minkä hemmetin takia pidin tämän lapsen edes sitten. Vai onko kyse vaan suomalaisten asenteesta taas? Lehdet täynnä artikkeleita "näitä juttuja kukaan ei kertonut sinulle raskaudesta/äitiydestä/lapsiperheen arjesta" ja sinne listattu vaan negatiivisia asioita.
Kommentit (35)
Vastaan otsikkoon.
Omalla kohdallani ainut kiva asia oli, ettei tarvinnut olla töissä. Kaikki muu oli yksinäistä puurtamista. Ei enää ikinä, huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla ei ollut, ja aika harva seuraavistakaan vuosista. Nepsydg 16-vuotiaalle selitti aikanaan aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan otsikkoon.
Omalla kohdallani ainut kiva asia oli, ettei tarvinnut olla töissä. Kaikki muu oli yksinäistä puurtamista. Ei enää ikinä, huh.
No mulla onneksi mies jää heti kotiin kolmeksi viikkoa ja on muutenkin hyvin vastuullinen, että yksin ei tarvitse kaikkea tehdä. Muutenkin apua on enemmän kun tarpeeksi tarjolla mutta kaiken sen jälkeen mitä olen kuullut, ei hirveästi lohduta...
Se helpottaa hieman että mulla on adhd, enkä siedä tekemättömyyttä.
Meillä oli ainakin mukavaa. Oli ihana irtaantua työarjesta erilaiseen ”työ”arkeen. Meillä oli tosin kohtuullisen helppo vauva, osittaisimetyksellä. Lähdin siis hyvin usein pois kotoa, vedin pari lenkkiä päivässä ja vauva kuorsasi vaunuissa. Eikä se vauva-aika parisuhteeseen vaikuttanut, nyt kun ”vauva” on neljä eikä ota päikkäreitä ja päivät on aikamoisia teholeirejä niin nyt se on vähän kärsinyt. Mutta päivä kerrallaan. Tärkein: jokainen vauva on erilainen. Älä siis usko ketään ja luo omanlainen arki vauvan kanssa!
Mulle edelleen 18 vuoden takaa äitiysloma esikoisen kanssa oli onnellisinta, helpointa ja leppoisinta aikaa elämässä. Sattui helppo vauva - niitäkin on - ja sain kunnon breikin työelämästä. Puuhasin ja kotoilin vauvan kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työlästä se voi olla välillä, mutta ei se sitä tarkoita etteikö se kivaa voisi olla. Asenteista on paljon kiinni.
Meidän esikoisen vauva-aika oli ihanaa! Oli niin hyväntuulinen, naurava vauva, että leijuin itsekin ihan yläilmoissa. Kun vielä nukkui ja söi hyvin niin meillä oli tosi hauska vuosi yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ainakin mukavaa. Oli ihana irtaantua työarjesta erilaiseen ”työ”arkeen. Meillä oli tosin kohtuullisen helppo vauva, osittaisimetyksellä. Lähdin siis hyvin usein pois kotoa, vedin pari lenkkiä päivässä ja vauva kuorsasi vaunuissa. Eikä se vauva-aika parisuhteeseen vaikuttanut, nyt kun ”vauva” on neljä eikä ota päikkäreitä ja päivät on aikamoisia teholeirejä niin nyt se on vähän kärsinyt. Mutta päivä kerrallaan. Tärkein: jokainen vauva on erilainen. Älä siis usko ketään ja luo omanlainen arki vauvan kanssa!
Uskon, että tuosta juuri on apua jos käy aina jossain eikä vaan jumitu kotiin. Silti pelottaa.. enkä pääse tästä yli, synnytykseen 3 viikkoa... :/
Se välillä lohduttaa että raskaudellakin peloteltiin aivan järkyttävillä vaivoilla oloilla ja ulkonäön romahtamisella ja lihomisella, eikä mikään niistä ole onneksi toteutunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kivaa kolmannen lapseni kohdalla kun olin riittävän vanha tajuamaan sen ajan suunnattoman arvon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ensimmäisen vuoden kotona vauvan kanssa, ja aika oli aivan parasta.
Yösyötöt sun muut meni täysin autopilotilla, ja omat unenlahjat kun on mitä on, ei paljon univajeita tullut.
Päivisin syötin typyn juuri ennen salia tai brassijiujitsu-treenejä, nukkui sitten sen ajan levollisesti vaunussa tai kopassa (pieni kaupungin sali jossa ei siihen aikaan ollut koskaan ketään muuta). Kävelin myös vaunuja skuffaillen kilometritolkulla päivittäin.
Kämppä oli putipuhdas kun oli aikaa siivota koko ajan ja typy nukkui niin paljon.
Toki, olen kuullut vaikeistakin vauvoista, oma tyttö onneksi ei kuulunut heihin.
M39 (tyttö nyt 8)
Yritä päästä kuitenkin positiiviselle raiteelle tuosta. Pelkokierteet vaan tuppaavat kasvamaan kun pääsevät alkuun.
Ai niin, pakko laittaa hauska näkemäni sanonta:
Huolet ovat kuin vauvat - ne kasvavat vain ruokkimalla. 😊
Itseluottamusta, sitä sä ap nyt tarviit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ainakin mukavaa. Oli ihana irtaantua työarjesta erilaiseen ”työ”arkeen. Meillä oli tosin kohtuullisen helppo vauva, osittaisimetyksellä. Lähdin siis hyvin usein pois kotoa, vedin pari lenkkiä päivässä ja vauva kuorsasi vaunuissa. Eikä se vauva-aika parisuhteeseen vaikuttanut, nyt kun ”vauva” on neljä eikä ota päikkäreitä ja päivät on aikamoisia teholeirejä niin nyt se on vähän kärsinyt. Mutta päivä kerrallaan. Tärkein: jokainen vauva on erilainen. Älä siis usko ketään ja luo omanlainen arki vauvan kanssa!
Uskon, että tuosta juuri on apua jos käy aina jossain eikä vaan jumitu kotiin. Silti pelottaa.. enkä pääse tästä yli, synnytykseen 3 viikkoa... :/
Se välillä lohduttaa että raskaudellakin peloteltiin aivan järkyttävillä vaivoilla oloilla ja ulkonäön romahtamisella ja lihomisella, eikä mikään niistä ole onneksi toteutunut.
ap
Jatkan vielä omaa tarinaani, älä ressaa painosta(kaan). Mä laihduin 25 kiloa (ylipainoisesta normaalipainoiseksi + raskauskilot) äippäloman aikana. Vauva kärryyn ja ulkoilemaan, se tekee niin hyvää! Mielelle ja kropalle.
Mulla nyt 2 lasta, eli 2 vauvasta kokemusta. Itsellä ollut ainakin mukavaa vauvojen kanssa. Meillä molemmat lapset ovat kuuluneet niihin helppoihin vauvoihin. Jälkimmäinen oli vielä helpompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ainakin mukavaa. Oli ihana irtaantua työarjesta erilaiseen ”työ”arkeen. Meillä oli tosin kohtuullisen helppo vauva, osittaisimetyksellä. Lähdin siis hyvin usein pois kotoa, vedin pari lenkkiä päivässä ja vauva kuorsasi vaunuissa. Eikä se vauva-aika parisuhteeseen vaikuttanut, nyt kun ”vauva” on neljä eikä ota päikkäreitä ja päivät on aikamoisia teholeirejä niin nyt se on vähän kärsinyt. Mutta päivä kerrallaan. Tärkein: jokainen vauva on erilainen. Älä siis usko ketään ja luo omanlainen arki vauvan kanssa!
Uskon, että tuosta juuri on apua jos käy aina jossain eikä vaan jumitu kotiin. Silti pelottaa.. enkä pääse tästä yli, synnytykseen 3 viikkoa... :/
Se välillä lohduttaa että raskaudellakin peloteltiin aivan järkyttävillä vaivoilla oloilla ja ulkonäön romahtamisella ja lihomisella, eikä mikään niistä ole onneksi toteutunut.
ap
Jatkan vielä omaa tarinaani, älä ressaa painosta(kaan). Mä laihduin 25 kiloa (ylipainoisesta normaalipainoiseksi + raskauskilot) äippäloman aikana. Vauva kärryyn ja ulkoilemaan, se tekee niin hyvää! Mielelle ja kropalle.
En siis enää painoa stressaa kun enää muutama viikko sektioon :) painoa nousi todella vähän ja kroppa pysyi kivannäköisenä, edestä ei meinaa tummat vaatteet päällä huomata wttä olen raskaana. Mutta siis siitäkin ihmiset pelotteli vaikka mitä. Ettei pääse sängystä loppajasta ylös, tissit roikkuu, perse leviää, mies ei halua seksiä, kroppa täynnä raskausarpia, peräpukamia, suonikohjuja..
Jotenkin onko tämä suomalainen tapa, kun ollaan niin onnettomia itse, saada muillekkin kurja tunne.
kaikista paras oli "odotahan sitä roikkuvaa vatsanahkaa synnytyksen jälkeen, sitten se vasta itkettääkin."
Hei vi*** kiitos, tämä olikin se asia mitä raskaaana oleva haluaa kuulla/jutella tulevaisuudesta :D Olin tuolloin kolmannella kuulla raskaana, joten muutenkin ajankohtaista....
ap
Meillä oli ns. huonosti nukkuva ja koko ajan itkevä vauva. Kanniskeltiin liikkeessä välillä 12h vuorokaudessa tai sitten vaunuissa hytkyteltiin tai lenkkeiltiin. Syntyi tosin vähän ennenaikaisesti niin hermosto ei ollut vielä oikein kehittynyt riittävästi. Ilmavaivat kanssa vaivasi kun oli pakko syöttää korviketta (oma maidontuotanto ei käynnistynyt kunnolla ja sairaala ohjeisti syöttämään korviketta). Silloin olo oli autuas kun vauva nukahti edes hetkeksi!
Suihkusta en tinkinyt enkä muutenkaan omasta hyvinvoinnista. Olin kyllä niin unizombi, etten jaksanut edes kiinnostua ulkomaailmasta. Mies onneksi osallistui hyvin vauvan hoitoon.
Se helpotti vauvan ollessa 5kk ja loput äitiysvapaasta oli autuasta ja ihanaa (ainakin melkein). :) Nyt 2v taapero, temperamenttinen ja kova huutamaan, mutta ilo seurata miten kasvaa ja kehittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ainakin mukavaa. Oli ihana irtaantua työarjesta erilaiseen ”työ”arkeen. Meillä oli tosin kohtuullisen helppo vauva, osittaisimetyksellä. Lähdin siis hyvin usein pois kotoa, vedin pari lenkkiä päivässä ja vauva kuorsasi vaunuissa. Eikä se vauva-aika parisuhteeseen vaikuttanut, nyt kun ”vauva” on neljä eikä ota päikkäreitä ja päivät on aikamoisia teholeirejä niin nyt se on vähän kärsinyt. Mutta päivä kerrallaan. Tärkein: jokainen vauva on erilainen. Älä siis usko ketään ja luo omanlainen arki vauvan kanssa!
Uskon, että tuosta juuri on apua jos käy aina jossain eikä vaan jumitu kotiin. Silti pelottaa.. enkä pääse tästä yli, synnytykseen 3 viikkoa... :/
Se välillä lohduttaa että raskaudellakin peloteltiin aivan järkyttävillä vaivoilla oloilla ja ulkonäön romahtamisella ja lihomisella, eikä mikään niistä ole onneksi toteutunut.
ap
Jatkan vielä omaa tarinaani, älä ressaa painosta(kaan). Mä laihduin 25 kiloa (ylipainoisesta normaalipainoiseksi + raskauskilot) äippäloman aikana. Vauva kärryyn ja ulkoilemaan, se tekee niin hyvää! Mielelle ja kropalle.
En siis enää painoa stressaa kun enää muutama viikko sektioon :) painoa nousi todella vähän ja kroppa pysyi kivannäköisenä, edestä ei meinaa tummat vaatteet päällä huomata wttä olen raskaana. Mutta siis siitäkin ihmiset pelotteli vaikka mitä. Ettei pääse sängystä loppajasta ylös, tissit roikkuu, perse leviää, mies ei halua seksiä, kroppa täynnä raskausarpia, peräpukamia, suonikohjuja..
Jotenkin onko tämä suomalainen tapa, kun ollaan niin onnettomia itse, saada muillekkin kurja tunne.
kaikista paras oli "odotahan sitä roikkuvaa vatsanahkaa synnytyksen jälkeen, sitten se vasta itkettääkin."
Hei vi*** kiitos, tämä olikin se asia mitä raskaaana oleva haluaa kuulla/jutella tulevaisuudesta :D Olin tuolloin kolmannella kuulla raskaana, joten muutenkin ajankohtaista....
ap
Mulle ei kukaan sanonut noin kumpanakaan raskausaikana.
Helppo vauva ja kivaa oli. Yöt nukkui kuin tukki.
Musta vauva-arki on enimmäkseen ihan kivaa. Sen vauvan kanssa on niin paljon kaikkea hommaa, että ei jää kauheasti tylsiä hetkiä, ja oman ajan hetket tuntuvat ruhtinaallisilta.