Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä saisin taottua järkeä päähäni tämän asian suhteen?
19.06.2006 |
lapseni saivat pk-paikat kotimme viereisestä suht uudesta ja viihtyisästä pk ja hoito alkais nyt elokuussa. Ovat olleet tähän saakka kotihoidossa mitä nyt esikoinen käynyt 1-2x/viikossa srk kerhossa itsekseen.
Tää on mulle ihan kamalan paha ja vaikea paikka koska haluaisin todella hoitaa heidät kouluikään saakka kotona ja 1.luokalla aikomus toimia jotenkin niin ettei heidän tarvitse olla puoltapäivää joka päivä yksin. Mutta tämän kauempaa ei kotihoito ole mahdollista,lapsilla on elokuussa ikää 4½v ja 3v5kk.
Tiedän että he varmaan tykkäävät sitten päiväkodistakin ja kaikki varmaan menee ihan hyvin mutta minulle tää on todella todella vaikee paikka. Se taas johtuu useistakin tekijöistä ei vain siitä että harmittelen kun ei kotihoito kauempaa onnistu vaikka tämäkin aika on jo minustakin varsin hyvä aika kun asuntolainaakin on.
Lohduttelen itseäni myös sillä että ovat jo reippaita ja osaavat puhua ja kertoa päivistään ja pitää puolensa etc mutta siltikin olen vikan viikon valvonut unetonna liki aamuyölle ja itkenytkin.
Tunteisiini ja tähän vaikeuteen vaikuttaa varmasti sekin turvattomuus yms mitä itse koin lapsena ja se että menetin vanhempani muutama kuukausi sitten ja surutyö on pahasti kesken ja päällä.
Nyt sitten pitäisi " menettää" kaikkein rakkaimpani päiviksi toisten hoteisiin ilman että näkisin ja kuulisin heitä tai että pystyisin lohduttamaan ja pitämään sylissä jos niikseen on.
Pelkään myös sitä että kuopus karkaa pk pihalta ja mietin miten ne vieraat naiset siellä hanskaa lapsen päviittäin toistuvat hepulit ja muut.
Haenko vasaran ja taon järkeä päähäni? mieheni järkipuheet ja omat yritykseni järjen äänen käytöstä kaikuvat aika kuuroille kkorville:´´(
Kommentit (33)
Ymmärtäisin tunteesi jos olisit viemässä päiväkotiin vaikkapa 9-kuista, mutta kyllähän noin isot kuin sinun lapsesi jo ovat, pärjäävät mainiosti ja ihan 100 % varmasti heille tekee yksinomaan hyvää saada kavereita ja oppia luottamaan muihinkin aikuisiin kuin äitiinsä. Koita laittaa omat tunteesi syrjemmälle ja ajattele asiaa lastesi kannalta. Olet varmasti hyvä äiti ja teet kaikkesi lastesi eteen. Joskus tämä kaikkensa lastensa eteen tekeminen voi olla myös jotain sellaista, että omaa sydäntä vähän riipii, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se silti tekisi lapselle hyvää.. Tsemppiä ja osanottoni menetyksestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut vähän samoissa tunnelmissa joskus, nyt jo kykenen jotenkin ajattelemaan asiaa " valoisammin" Mullakin ollut aina vaikeuksia luottaa vieraisiin ihmisiin johtuen lapsuudenkokemuksistani (vanhempiini en luota..), ja varsinkin vaikeaa luottaa omien lastensa vieraisiin hoitajiin. Tai oli vaikeaa, ainakin esikoisen kohdalla, nyt olen jo vähän rauhoittunut ;)
Meilläkin 4½v esikoistyttö varsin temperamenttinen ja " hankala" , tuntuu etteivät muut pärjää hänen kanssaan kuin minä.. meidän lapset olivat toukokuun hoidossa ja jatkavat elokuussa, ja sitten jos tarve vaatii, esikoista käytetään jossain tutkimuksissa/testeissä että onko kaikki vaan " tulisesta temperamentista" johtuvaa vai esim. asperger tai ad/hd -oireilua osittain. Ainakin päiväkotijakso toukokuussa oli hänella hankala, ja henkilökuntakin välillä ihmeissään raivokohtauksien vuoksi.
Kannattaa tosiaan käydä tutustumassa useasti ja jutella henkilökunnan kanssa, niin että saa itselleen jonkinlaiset " mielenrauhan" . Ja ainahan on periaatteessa mahdollisuus vaihtaa hoitopaikkaa jos se ei yhtään miellytä/ vastaa odotuksia. Itse kävin tutustumassa 3 päiväkotiin kun valitsimme paikkaa keväällä.
Mutta nyt pitää mennä... voimia ja haleja sulle ap, toivotaan että kaikki menee hyvin :)
Et voi takertua lapsiisi ja kellua elämässäsi pinnalle heidän varassaan. Anna heille mahdollisuus itsenäistyä vähitellen edes päiväkodin kautta ja lähde itse johonkin työstämään susuasi ja lapsuuden traumojasi. Tarkerumisesi ei ole enää hyväksi lapsillesi vaan estää pian näiden kehtyksen! Yleensä puolustan lasten kotonahoitamista ja vaikkapa melkein kouluikäänkin asti, mutta sinä haluat pitää lapset kotona vääristä syistä!! Anoppini on sitäpaitsi päiväkodissa töissä, ja kertoi monen vanhemman sanoneen että turhaan pelkäsivät lapsen päivähoitoon viemistä ja olisi pitänyt viedä aiemmin, että esim. kouluun meno olisi ollut helpompaa ja moni hankaluus olisi jäänyt kokemata.
Anna lapsillesi mahdollisuus oppia uusia asioita ja itsellesi lupa surra, ja löytää jotain uutta. Et menetä lapsiasi vaikka he viettäisivätkin jonkun aikaa viikosta päivähoidossa, ja viihtyisivätkin siellä. Elämä muuttuu vain paremmaksi kaikille teille, lupaan sen!
Ovat jo niin isoja, että pelkästään nauttivat, kun saavat ikäistään seuraa ja kivaa tekemistä.
Tuskin kukaan heitä siellä rakastaa, niinkuin itse sanoitkin, mutta heistä huolehditaan ja heitä hoidetaan työpäivän ajan. Rakastaa voit itse sitten kaikki illat ja viikonloput.
Ja mitä itseesi tulee, niin nopeasti sopeudut varmaan itsekin tilanteeseen, kun huomaat, miten paljon virikkeitä päiväkoti lapsillesi antaa.
Tsemppiä vaan, kaikki menee hyvin!
on mulla sen verran ollut järkeä päässä etten ole lapsilleni ajatuksiani tuonut julki,en mä nyt sentään ihan urpo ole;)
ja uskon kyllä että tuo kuopuskin päiväkodissa olon hanskaa,sitä en vaan tiedä miten ne tädit suhtautuu hieman normista poikkeavaan tyttölapseen?
yleensähän ne on poikia jotka on villejä ja kovapäisiä vaikka tottakai niitä löytyy tytöistäkin.
Tietty tätä oloa ja pelkotiloja pahentaa myös tää suru,ei sitä joka päivä ihminen menetä vanhempiaan ja vielä kerralla [tapaturmaisesti] ja sen asian kanssa on ollut tekemistä ja on vielä pitkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ja uskon kyllä että tuo kuopuskin päiväkodissa olon hanskaa,sitä en vaan tiedä miten ne tädit suhtautuu hieman normista poikkeavaan tyttölapseen?
Minä en lähtisi hirveästi selittelemään lapsen luontesta, enkä ainakaan antamaan mitään ohjeita. Se tavallaan tekee hoitajille ennakkoasennetta, mikä voi vaikuttaa huonostikin. Ja voi huonolla tuurilla leimata äitiäkin, meitä ihmisiä on niin monelaisia ja joku ottaanokkiinsa turhalta tuntuvan neuvomisen. Kyllä se luonne sieltä esiin tulee, jos on tullakseen ja monenlaista tenavaa mahtuu yhdenkin päiväkodin ryhmiin. Erityislapset ovat sitten toinen juttu, silloin keskustelu on paikallaan, samoin sitten, jos jotain ongelmia alkaa tulla.
Koita jaksaa noiden surujesi kanssa, kyllä se siitä kirkastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tolta minustakin ja miehestä tuntui, kun kuopus täytti 3. Puoli vuotta sitten aloittivat tarhan.
Paras herätys minulle oli, kun 5 v parkui pikkusiskon sairaspäivänä: mä HALUAN mennä tarhaan, mä HALUAN mennä kavereiden kanssa leikkimään. Kuopus taas kyseli voiko kaveri A. tulla meille leikkimään, kunnes hän taas pääsee tarhaan.
Sitäpaitsi ne on tarhassa oppineet ja touhunneet monia asioita, joita itse en olisi ratkiväsyneenä jaksanut hoitaa kunnialla: oppineet uusia lauluja ja loruja, käyneet retkillä ja jopa taidenäyttelyssä, luistelukoulussa...Eli tarhassa voi olla kivaakin!
ole huoleti. Meidän pojalla on dysfasia ja normaaliryhmässä on vielä toistaiseksi, syksyllä ehkä erityisryhmään, kehuvat että villiintyy, kun muutkin riehaantuu mutta tottelee kyllä hyvin ja on hyväsydäminen lapsi. Ja kyllä ne tädit meidän tarhassa laittavat jäähylle, jos ei muuten mene puhe perille. Vedä vähän henkeä ja painu lenkille parkumasta.....
terv. 3 & 5 v. äiti
otan osaa menetyksesi vuoksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta yritähän nyt ryhdistäytyä aikuinen ihminen!
Ja mikä se nyt yhtäkkiä töihin ajaa? Eikö mies saakkaan elätettyä koko perhettä?
Monet joutuvat pakon sanelemana viemään lapsensa päiväkotiin heti äitiysloman päätyttyä. Vähän suhteellisuudentajua ap:lle!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ap
Hyvin vedätetty, pusis.
Mutta anyway, onnea päiväkodin aloitukseen!
Alue: Aihe vapaa
apua purkamaan noita tunteitasi. Miten olisi keskustelu vaikkapa esim. neuvolapsykologin kanssa?