Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä saisin taottua järkeä päähäni tämän asian suhteen?
19.06.2006 |
lapseni saivat pk-paikat kotimme viereisestä suht uudesta ja viihtyisästä pk ja hoito alkais nyt elokuussa. Ovat olleet tähän saakka kotihoidossa mitä nyt esikoinen käynyt 1-2x/viikossa srk kerhossa itsekseen.
Tää on mulle ihan kamalan paha ja vaikea paikka koska haluaisin todella hoitaa heidät kouluikään saakka kotona ja 1.luokalla aikomus toimia jotenkin niin ettei heidän tarvitse olla puoltapäivää joka päivä yksin. Mutta tämän kauempaa ei kotihoito ole mahdollista,lapsilla on elokuussa ikää 4½v ja 3v5kk.
Tiedän että he varmaan tykkäävät sitten päiväkodistakin ja kaikki varmaan menee ihan hyvin mutta minulle tää on todella todella vaikee paikka. Se taas johtuu useistakin tekijöistä ei vain siitä että harmittelen kun ei kotihoito kauempaa onnistu vaikka tämäkin aika on jo minustakin varsin hyvä aika kun asuntolainaakin on.
Lohduttelen itseäni myös sillä että ovat jo reippaita ja osaavat puhua ja kertoa päivistään ja pitää puolensa etc mutta siltikin olen vikan viikon valvonut unetonna liki aamuyölle ja itkenytkin.
Tunteisiini ja tähän vaikeuteen vaikuttaa varmasti sekin turvattomuus yms mitä itse koin lapsena ja se että menetin vanhempani muutama kuukausi sitten ja surutyö on pahasti kesken ja päällä.
Nyt sitten pitäisi " menettää" kaikkein rakkaimpani päiviksi toisten hoteisiin ilman että näkisin ja kuulisin heitä tai että pystyisin lohduttamaan ja pitämään sylissä jos niikseen on.
Pelkään myös sitä että kuopus karkaa pk pihalta ja mietin miten ne vieraat naiset siellä hanskaa lapsen päviittäin toistuvat hepulit ja muut.
Haenko vasaran ja taon järkeä päähäni? mieheni järkipuheet ja omat yritykseni järjen äänen käytöstä kaikuvat aika kuuroille kkorville:´´(
Kommentit (33)
ja kun paaset siita lapi ajan kanssa niin saat perspektiivia noihin hoitojuttuihin. Se mika nyt tuntuu mahdottomalta ja pelottavalta tulee jonain paivana olemaan maailman luonnollisin asia, se on vaan siirtymakausi joka on hankala (henkisesti tarkoitan). Nyt vaan pure hammasta, kylla jonkun ajan kuluttua tuntuu paljon paremmalta. Lapset sopeutuu hoitoon ja itsellasi tunteet tasautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne ovat kuin kalat vedessä siellä tarhassa. Turhaa sinä pusis sitä hermoilet, mutta jos nyt menet näyttämään lapsille murheet ja huolet niin voit olla ihan varma siitä kuinka lapset reakoi hoitoon menoon.
Pää pystyyn ja lapset hoitoon kaikki menee hyvin.
kun hoito ja työelämä alkaa. Se on kaikille vaikea paikka, usko pois. Ja vaikka olisit kotona vielä seuraavat viisi vuottakin, olisi se silloinkin vaikea hetki.
Kaikki menee varmasti hyvin vaikka kaikki uusi aina alkuun tuntuu tosi vaikealta.
Sekään ei ole hyvä että liiaksi elät lasten kautta. joskus heistä joudut luopumaan. Ei ole ihan tervettä, että itket asian takia. Lapsesi ovat kuitenkin jo isoja. Jos olet muuten masentunut ja siksi reagoit näin? Ei lasten oidossa käynti ole lasten menettämistä. Koskaan ei ole lapsia oikeasti hoidettu kotona 24/7. Ennen lapset olivta kyllä kotona, mutta ei äiti heidän kanssaan ollut fyysisesti saati psyykkisesti läsnä. Oli navetassa, heinäpellolla, hoiti pienempia jne.
lapsesi pärjäävät mianiosti ja jolleivät pärjää niin sitten te muutatte systeemiä uudestaan. Mutta etukäteen on ´turha pelätä. Piruja seinille maalaamalla niitä alkaa vain nähdä enemmän. Ja pahinta mitä voisit tehdä - ja varmaan haluat sitä välttää - on että saat lapsesi pelkäämään kun itse pelkäät.
Lapset eivät karkaile päiväkodista. Yleensä he eivät haluakaan.
Ajattele myös kuopuksesi päivittäisiä hepuleita. Entä jos niissä onkin kyse jostain vakavammasta? Kuopukselle tekee hyvää joutua ryhmään ja opetella ettei maailma ole vain häntä varten - ja jos se osoittautuu ylivoivaiseksi, hän saa tilaisuuden tavata erityisasiantuntijoita jotka auttavat ennen kouluikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja 3,miusta sinä missasit kutakuinkin pointtini tai ymmärsit väärin tai jotakin. On minulla meinaan muutakin elämää kuin lapset eikä siitä nyt olekaan kysymys. Masentunut saatan olla vaikkakin kriisiterapisti sanoi että ainakin ½v läheisen menetyksen jälkeen on sellaista aikaa ettei esimerkiks masennus diagnoosia tehdä koska ihmisen on niin sen surunsa ja surutyönsä pauloissa. Ei olis diagnoosi pätevä silloin.
Tiedostan myös sen että tää on luottamus kysymys eli en oikein luota niihin pk täteihin vaikka varmastikin ovat päteviä ja työnsä tekeviä. Se taas juontaa kauas tuo luottamusasia ja kaikki tää muu ikäänkuin ruokkii sitä.
Ap
rupesi hymyilyttämään,kuopus nimittäin tietää varsin hyvin ettei maailma ole vain häntä varten,ihmeellinen kommentti sinänsä?
Ja hepulinsa ovat uhmaa yhdistettynä todella tuliseen luonteeseen=tullut kuulema äitiinsä:D:/
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä puhkaista kupla, mutta sinä et ole lastesi elämässä ainoa asia, vaikka päin vastoin tilanne näyttääkin olevan niin...
Lapset pärjäävät hyvin. Muutkin osaa heitä hoitaa. Et ole korvaamaton. Mutta se kai tässä eniten harmittaakin? Tähän asti olet voinut elää lasten kautta, tehdä itsesi heidän avullaan korvaamattomaksi. Mutta nyt joku muu " varastaa" tämän rooli, lapset syö jonkun muun tekemää ruokaa, joku muu valvoo heidän puuhiaan, joku muu tietää heidän päivän puuhistaan enemmän...
Sellaista se elämä on. Me emme lapsiamme omista.
oliko tuollainen kommentointi sinusta todellakin tarpeen?
kiitos vaan siitä, ei tuntunut kovinkaan kivalle kun tuolla tavoin joku alkaa ilkeilemään näissä fiiliksissä ja elämäntilanteessa olevalle. Saitko hyvän?
Jos kokisin olevani korvaamaton niin lapseni eivät olisi olleet koskaan missään hoidossa hetkeäkään, käyneet yksin kerhoissa tai muuta eivätkä aloittaisi pk edelleenkään. Sellaisessa pakkoraossa muuttaisimme sitten vaikka vuokralle mutta kun korvaamattomuudestakaan ei ole kyse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin uhmaikäisen lapsen käytös on tarhassa paljon rauhallisempaa. On kuulemma kiltti, jopa ujon oloinen, vaikka kotona väärän värinen paita saattaa laukaista kymmenen minuutin raivarin...
Kyllä lapset tarvitsevat seuraa, nykyisin kun useimmilla ei kotioloissa ole luontevasti niitä lapsiporukoita, joissa touhuta.
Ongelma tosiaan on sinun, ei lasten. Joten voit ainakin lopettaa heidän puolestaa suremisen ja koittaa saada omat tunteesi järjestykseen. Vanhempien osa on jatkuvaa luopumista, siitä riipppuvaisesta vauvasta kun tulee ja pitääkin tulla itsenäinen ihminen.
pk-tädit eivät heitä rakasta! he tekevät kuitenkin vain työtään ja koska tiedän mitä nykymeininkin päiväkodeissa useimmiten on niin tiedän myös sen että useat alan työntekijät ovat todella väsyneitä, turhautuneita ja rasittuneita. Se ei ainakaan paranna lasten saaman hoidon ja kasvatuksen tai turvan tasoa ja laatua. SE on yksi asia mikä mietityttää tätä mammaa ja kovasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onneksi sentään tiedän ja tiedostan nuo mainitsemasi asiat:-) eli en ole aivan toivoton tapaus ; )
Ap
ensimmäisessä kesätyöpaikassaan kun ei pomo annakaan vapaaksi sitä festariviikonloppua ja tuntuu et on koko elämä pilalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heille puhua, kunhan ei töksäytä tyyliin " en yhtään luota teihin" tms. Itse jouduin viemään alkuvuodesta lapset päiväkotiin. 4 1/2-vuotias oli ollut ennenkin, mutta paikka vaihtui, ja 1-vuotiaalle asia oli tietysti uusi. Erityisesti 1-vuotiaan osalta minua huoletti, tietysti. Mutta juttelen paljon hoitotädeille päivän päätteeksi, ja heistä todella näkee, että he pitävät hoitolapsistaan ja minunkin taaperostani. Sen näkee tavasta, jolla he lapsesta puhuvat innostuen uusista jutuista kuin mummot konsanaan. Itse luotan täteihin tosi paljon. Minusta on uskomatonta, että esim. lastenhoitaja,joka on 30 vuotta tehnyt työtä pienten lasten kanssa, jaksaa vielä olla niin innostunut lapsista ja suhtautua heihin niin lämpimästi. Eli ota yhteyttä päiväkotiin ja ala rakentaa sitä luottamusta hoitotäteihin! Huomaat kyllä pian, millaisia he ovat ja että he hoitavat lapsia tunnollisesti. Tai sitten eivät hoida, jolloin voit tehdä muita ratkaisuja.
Sama toisinpäin, jos ei kykene vastaamaan ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä tai turhaa ilkeilyä ja asiattomuutta niin ei ole pakko vastata!
Ap
että Ap ei vaan yksinkertaisesti luota kenenkään muuhun hoitajana kuin itseensä. Tulee vähän sellainen perfektionistimamma-olo ap:sta, että hän heti ottaa nokkiinsa jos joku sanoo, että me emme lapsiamme omista tms...Löysää sitä pipoa hieman, elämä nyt on välillä " luopumista" ja uusien ovien avaamista. Ei ne lapset ikuisesti kotona pysy ja jossain vaiheessa se iso muutos tulee kuitenkin. Ei se ole yhtään sen helpompaa silloinkaan.
Olet varmaan sellaista tyyppiä muutenkin, että kun lapset ovat aikusuuden kynnyksellä, et helposti anna heille " vapautta" tehdä omia ratkaisujaan ja olet muutenkin tosi tarkasti heidän tekemisiensä ja päätösten takana...Pelottava anoppi olisit varmasti:)
Ei millään pahalla, Peace sister!!!
parasta olisi jos saisin ryhmien työntekijät yhdessä kuulemaan fiilikseni koska lapseni sijoittuvat eri ryhmiin mutta luulenpa resurssien vuoksi että puhun asiani kahteen kertaan eli kummankin ryhmän henkilöstölle erikseen. Se on helpottavaa jo ajatuksena että he ovat sitten tietoisia asioista ja ihan tuosta kuopuksenkin temperasta.
Ap
ei millään pahalla sinullekaan mutta sinä et tiedä mitään taustoistani etkä siitä mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja mitkä vaikuttavat siihen etten hevillä luota vieraisiin varsinkin mitä tulee sen kaikkein rakkaimman suhteen mitä minulla on eli lasteni suhteen. Siksi et mielestäni voi ihan noin kommentoida saati olettaa. mutta se siitä, eksyin hieman asiastani.
Ap
ajattelin vain kommentoida.
Ja jos täällä palstalla kysyy, kannattaa tosi tarkasti kertoa myös taustatiedot niin sitä voi sitten vastaajakin vähän asettua ap:n asemaan paremmin.
Mutta tuollaisen kuvan annoit itsestäsi, että olet hieman " takertuja" -tyyppinen ihminen ja sellaisena tulet pysymään muitten silmissä mikäli et avaa itseäsi muille paremmin ja selvitä miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
16
Alue: Aihe vapaa
Meilläkin oli yhtenä vaihtoehtona se että lapsemme aloittaisi päiväkodin nyt syyskuussa mutta asia siirtyi ja siirrettiin ensivuoteen. Mutta kyllä se kirpaisi itselläkin kun aattelin että nytkö se alkaa eräänlainen arkirumba.
Sinulla painaa vielä tuo kokemasi suru ja se vaikuttaa eittämättä siihen miten koet lapsiesi alkavan päiväkotielämän. Ja tunneihminen kun minäkin olen niin tiedän kuinka vaikeita erilaiset asiat voivat olla.
Ota tosiaan siellä hoitopaikassa puheeksi nuo tuntemuksesi ja aloita lyhyemmin päivin jos se vain on mahdollista, voimia jatkoon!